Mitä on alkoholismi ja addiktio? Onko AA oikeassa?

Tässä parin menneen vuoden aikana mielenkiintoni aihetta kohtaan on lisääntynyt melkolailla ja on tullut luettua jos jonkinlaista kirjaa aiheesta, katsottua dokumenttejä, pengottua tutkimustietoa asiasta eri lähteistä. Noh, lopputuloksena en voi väittää että juuri minä nyt sitten tiedän mikä on addiktio, mutta sanon kyllä, että nykyään olen eri mieltä asiasta, kuin esim. reilu 3 vuotta sitten, jolloin olin viettänyt ensimmäisen vuoden raittiina AA:ssa ja olin saanut vihdoin toivoa elämääni. Tuolloin näkemyksiäni siivitti suunnatton raittiushumala ja AA.sta saatu tietoisuus ja tuki loivat myös illuusion siitä, että nyt tiedän aiheesta kaiken. Viljelin näitä “faktoja” myös täällä tuolloin ja kirjoitin ihmisille aika ilkeästikin välillä. Omia sanomisiani puolustelin sillä, ettei “pään silittelyt” ole itseänikään auttaneet ja, että hyvän tarkoituksen takia minulla on oikeus loukata ja vähätellä ihmisiä, kertoa ihmisille “totuuksia” heistä itsestään. Tosiasiassa tuon pätemisen tarpeen takana oli pelko omasta selviytymisestä, jonka vuoksi oli pakko rakentaa mustavalkoinen muuri, jota kukaan ei saanut sorkkia, ettei se luhistu kuin korttitalo. AA:n oppi oli ainoa totuus, ja ainoa mahdollisuus selvitä alkoholismista (tai muusta addiktiosta) oli AA. Jos joku oli selvinpäin muulla konstilla, hän on “kuiva juoppo” tai sitten hän ei ole todellinen alkoholisti. Noh, en olisi päässyt varmasti jaloilleni ilman AA:n vertaistukea ja ilman ihmisiä joita siellä tapasin ja olen käynyt siellä edelleen mutta nyt eletyn elämän, tiedonjanon ja psykoterapian kautta olen tänä päivänä sitä mieltä, että AA:n oppi alkoholismista on loppujenlopuksi melko pinnallinen ja väärä, ja se perustuu yhden henkilön 1930 luvulla kirjoittamaan kirjaan, hänen uskoontulemisen ja raitistumisen seurauksena. AA auttaa parhaiten nimenomaan vertaistuksena, mutta tätä hyvää ajatusta häiritsee jäykät “opinkappaleet” ja suvaitsemattomuus muunlaisia näkemyksiä kohtaan. Hoidoksi en AA:ta enää nykyään laske, ja annan ihmisten tehdä itse omat valintansa siitä, auttaako se heitä vai ei. Ketään en halua enää nykyään hakata “ohjelmalla päähän”. Suomessa meininki on onneksi rennompaa ja vertaistukiaspekti on paljon isommassa roolissa kuin esim. AA:n kotimaassa jenkeissä, joissa 12 askelta nähdään absoluuttisen kulttimaisena totuutena joka ongelmaan, joka vähänkin jotain addiktiota sivuaa.

Tämän pohjustuksen kautta sitten eikun keskustelemaan asiasta, että mitä on addiktio ylipäätään, johon alkoholismikin luetaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ylivoimaisesti paras lukemani kirja aiheesta on jenkkipsykiatri Lance Dodesin kirja “The heart of addiction” ja suosittelen tuota kirjaa lämpimästi jokaiselle, jolta lontoon murre taittuu ja joka on aiheesta kiinnostunut. Lance Dodesilla on 30 vuoden kokemus addiktioiden hoidosta, ja hänelle on tätä myöten tullut hyvin tutuksi myös AA ja muut hoitomuodot. Asiaa tutkittuani ja omiin kokemuksiiniki peilaten tuo kirja antaa tähän asti loogisimman selityksen sille, miksi esim. minä olen aikanaan tullut riippuvaiseksi alkoholista. Koska odotettavissa on oletettavasti tiukkaa vääntöä ja pienimuotoisen sodankin mahdollisuus on olemassa :mrgreen: :mrgreen: niin pohjustan tätä tekstiä vielä muutamalla vapaasti suomennetulla lainauksella tuosta kirjasta.

Dodesin mukaan addiktio ei ole biologinen sairaus vaan psykologinen oire, eräänlainen pakko-oire. Addiktiivinen toiminta on ihmisen yritys ratkaista sietämätön avuttomuuden tunne, yritys päästä pois emotionaalisesta umpikujasta. Voimakas addiktiiviseen toimintaan ajava käytös puolestaan johtuu raivosta tätä avuttomuuden tunnetta kohtaan. Tämän avuttomuuden ja umpikujaan joutumisen tunteen synnyttää jokin emotionaalinen haava tai haavat, jotka puolestaan ovat jokaisella yksilöllisiä. Kirjassa kuvataan mm. esimerkki alkoholismista kärsivästä miehestä, joka retkahtaa kuukauden raittiuden jälkeen juomaan saatuaan ylennyksen töissä. Päällisin puolen järjettömältä näyttävä tapahtuma selittyy miehen kroonisella elämän läpi jatkuneella arvottomuuden tunteella ja ydinuskomuksella siitä, ettei hän ole ansainnut mitään hyvää. Koska tilanne aiheuttaa ristiriidan tämän emotionaalisen haavan takia, mies tuntee voimakasta avuttomuutta ja raivoa tätä avuttomuuden tunnetta kohtaa. Hän kokee että on umpikujassa, ja koska ei tiedä mistä on kysymys, hänen on tehtävä JOTAKIN helpottaakseen tätä tunnetta. Hänen selvitymiskeinonsa on juominen ja tämän selvitymiskeinon käyttö on johtanut alkoholismiin. Jollain muulla emotionaaliset haavat ovat jotain muuta ja muunlaisten tilanteiden laukaisemia ja myös addiktion kohde vaihtelee. Se voi olla alkoholi, huumeet, seksi, pelaaminen jnejne.

Amerikan lääkäriliitto määrittelee alkoholismin “krooniseksi aivosairaudeksi”. Käytön hallinta on mahdotonta koska aivojen rakenteet ovat lopullisesti muuttuneet juomisen seurauksena ja tästä syystä pienikin määrä alkoholia laukaisee hallitsemattoman käytön. Tämä teoria on väärä, ja kirjassa pohjustetaan myös sitä, mistä se on syntynyt ja mitkä siihen ovat myötävaikuttaneet joten ei siitä sen enempää. Sen sijaan vasta-argumentit ovat vakuuttavia. Tässä niistä muutama.

  • Käytännössä fyysinen riippuvuus ja todellinen psykologinen addiktio menevät sekaisin. Jokainen ihminen jää fyysiseen koukkuun jos hän saa tarpeeksi ainetta joka pystyy aiheuttamaan fyysisen riippuvuuden tarpeeksi pitkään. Paras ihmiskoe asiasta on Vietnamin sota, jossa tuhannet sotilaat jäivät pahaan heroiinikoukkuun ja heitä jouduttiin vierottamaan heroiinista heidän palattuaan kotiin. Kuitenkin vastoin odotuksia, alle 10 prosenttia heistä jäi riippuvaiseksi heroiinista tai muistakaan päihteistä. Lukemattomat ihmiset jäävät sairaalassa fyysiseen lääkekoukkuun vahvojen kipulääkkeiden seurauksena ja kokevat fyysisiä vieroitusoireita lopettaessaan lääkkeet. Kuitenkaan suurimalla osalla ei ole mitään tarvetta käyttää niitä enää vieroittamisen jälkeen. Sen sijaan todellinen psykologinen addiktio ei hoidu sillä että narkomaani vieroitetaan kuiville. Ihmiset addiktoituvat myös asioihin joilla ei ole kykyä aiheuttaa samanlaista fyysistä koukkua kuin esim alkoholilla tai heroiinilla, esimerkkinä mm. kannabis ja psykoaktiiviset aineet. Lisäksi peliriippuvaisen käytös on samanlaista kuin alkoholistilla vaikkei peliriippuvuuteen liity minkäänlaista kemiallista komponenttia. Amfetamiinin käyttäjä voi alkaa käyttää ryyppäämään tai käyttämään jotain muuta ainetta, joiden vaikutus on aivan päinvastainen kuin edellisen. Lisäksi, jos kova juominen on vaikka aiheuttanut ns. aivosairauden, tässä tapauksessa alkoholismin, niin miksi ihminen on juonut ennen sitä niin paljon että sellainen on aiheutunut. Jos päihteiden vaikutuksia aivoihin tutkitaan niin voidaan huomata että dopamiinia vapautuu aivan samalla tavalla satunnaisen käyttäjän hermopäätteistä kuin suurkäyttäjänkin ja aine aihuttaa satunnaiskäyttäjälle myös aivan saman vaikutuksen. Keneltäkään ei ole koskaan pystytty diagnosoimaan addiktiota päätä kuvaamalla.

Mutta entäs se ensimmäinen annos, jonka monet kuvaavat johtavan taas päihdekierteeseen. Usein selitykseksi kuulee, että se aktivoi “koteloituneen sairauden”. Olisiko kuitenkin niin, että jos addiktio on yritys ratkaista se “sietämätön emotionaalisen haavan aktivoitumisesta johtuva avuttomuuden tunne” niin jo se ensimmäinen annos on osa sitä addiktiivista prosessia, joka käynnistyy ja itsessään pahentaa edelläkuvattuja tuntemuksia, jolloin kierre on valmis.

Minusta aivan helvetin järkeenkäypää. Moni täällä, minä mukaanlukien uskoo, että jos juo yhden kaljan niin on iso riski että ryyppyputki lähtee käyntiin ja tämä on varmasti totta. Mutta kuvitelkaas tilanne, jossa joku on laittanut alkoholia teidän juomaan. Sellaisen määrän ettet humallu etkä sitä maista, eli et tietäisi asiasta mitään. Vieläkö uskotte että yksi annos johtaa samalla tavalla siihen juomaputkeen? :wink:

Se mihin kirja ei puuttunut, on kulttuuriin ym ihmissuhteisiin liittyvät asiat. Eli miten ihan oikeasti varsinkin alkuun saa tyydytystä sosiaalisista kuvioista joihin alkoholi liittyy ym ym. Hoitona Dodes tarjoaa psykoterapiaa, jonka avulla voi selvittää ne emotionaaliset haavat, ymmärtää niitä eikä enää tarvitse toimia automaattiohjauksella. Kuullostaa ihan hyvältä, toisaalta kysymysmerkiksi jää se, että ennenkuin terapia alkaa vaikuttaa niin millä pitää addiktio kurissa, oli se sitten juominen tai pelaaminen tai mikä vaan. Ehkä tässä kohtaa nimenomaan vertaistuki ym tuki on kaikkein oleellisinta.

Seuraava on SUORA lainaus Minnesota-hoidon sivulta: "Alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys"Melko rohkaisevaa ja tämän määritelmän perusteella alkoholismiin kuolisi jokainen mutta näin ei käy. Alkoholismi voi johtaa toki ihmisen kuolemaan sen seurausten vuoksi mutta alkoholismi niminen sairaus itsessään ei aiheuta ihmisen kuolemaa. Se ei aiheuta sitä siksi että sellaista sairautta ei ole olemassa.

Saattaa olla että sohaisee taas ampiaispesää mutta oon liian kiinnostunut asioista :smiling_imp: Hyvää päivänjatkoa kaikille, kulkekaa sitä tietä jonka olette valinneet.

No en tiedä kuka on alkoholisti ja kuka ei. Joku voi ehkä palata kohtuukäyttöön, mulla se todennäköisesti ei onnistu. Tai jos tuo “emotionaalinen haava” paranee, tarvitsisinko edes alkoholia mihinkään.

Tuo lainattu pätkä selittäis kyllä hyvin, miksi mulla on pitänyt olla joku ongelma koko ajan. Ja miksi olen ollut taipuvainen “pilaamaan” kaiken ja ihmetellyt sitä itsekin. Juuri kun asiat on alkanu olla mallillaan, on ollut jotenkin pakko ne jollain tavalla sotkea.

Pohtimisen arvoinen on aloituksesi. :slight_smile:

Senverran tarkennusta, ennenkuin homma lähtee käsistä, että tämän ei ole tarkoitus olla pohjimmiltaan kohtuukäyttö/täysraittiuskeskustelu, joka sinänsä kuuluu aina tähän teemaan toki. Dodesin metodi tähtää täysraittiuteen syystä että vuosienkaan päästä ei voi olla varma, onko vaikka juomisen/pelaamisen/ym aloittaminen uudestaan seurausta syvemmistä tuntemuksista jolloin riski että homma lähtee taas lapasesta, jos ei heti niin myöhemmin, on iso. Seurauksethan saattavat olla hyvin vakavat, oli kyseessä sitten sairaus, psykologinen ongelma, tai mikä vaan. Mutta jatketaan :slight_smile:

Aika pitkälle Dodesin linjoilla mennään, joten alkoholismi, aivan kuten liikalihavuus tai pelihimokaan, eivät ole kroonisia aivosairauksia. Kuitenkin, joillakin addikteilla ON jonkinlaisia konkreettisia fyysisesti havaittavia aivopoikkeamia tekemisen ja mielihyvän synnyttämissä aivoyhteyksissä. Tämä on ihan normaalia evoluutiota, jossa syöpöttely, juopottelu ja riskinottaminen auttoivat lajia kokonaisuudessaan eteenpäin.

Mutta nyky-yhteiskunnassa jossa asiaa X pystyy tekemään yllinkyllin, entisestä hyveestä tuleekin pahe, ja itsetuhoisuuden kautta mahdollisesti joku kaunis päivä myös sukupuuttoon johtava asia. Mutta ei hätää, geenipoolista löytyy aina poikkeuksia, vaikka 99% olisi lihavia juoppopelureita jotka kuolevat armotta hedonismin kierteessä, niin aina löytyy se 1% joka ei pelaa, ryyppää tai mässäile.

Ylläoleva “geeniteoria” ei tietenkään sulje pois “emotionaalinen haava” -teoriaa, mikä on mielestäni oikeassa sekin. Ehkä kyseessä on “aito addikti” siinä tapauksessa, kun genetiikka kohtaa haavat, ja johtaa auttamattomaan kierteeseen asiassa X. Tällöin addiktiogeenit tekevät helposti mahdolliseksi poissulkea kokonaan avoimet tunnehaavat ja elää normaalia elämää, joskus hyvin epäterveellisesti tosin.

Jos addiktioon johtava toiminta sitten poistetaan, esimerkiksi laittamalla korkki kiinni, nousevat nämä haavat esiin, mikä johtaa todennäköisesti itselääkinnällisiin retkahduksiin (tai peräti rappiokierteeseen). Vaikka haavat myöhemmin poistettaisiin psykedeeli- tai psykoterapialla, niin addiktiogeenit vaikuttavat yhä, mutta tällöin käyttäjästä on mahdollista tulla kohtuukäyttäjä. Tämän perusteella jokaisesta alkoholistista on mahdollista tulla kohtuukäyttäjä, kunhan vain ensin kaikki tulehtuneet haavat puhdistetaan ja laitetaan oikein lämmin ja mukava laastari päälle! :smiley:

Tämähän se olisi houkutteleva aihe päästä pätemään.

Asia nyt kuitenkin taitaa olla niin että en minä nyt niin älyttömästi taida tietääkään että mitä alkoholismi ja addiktio on. On mulla jonkunlainen aavistus. Ehkä.

Enkä edes tiedä onko AA oikeassa. Tuskin mun sitä tarvii mitenkään tyhjentävästi tietääkään. Voi olla että on ja voi olla olemattakin.

Mitä sillä on loppujen lopuksi väliä?

Moi AKP ja kiitos hyvästä kirjoituksesta. Myös minä olen erittäin kiinnostunut kaikesta päihdeongelmatiikkaan liittyvästä teoreettisella tasolla ja itseopiskellut teemaa aika syvällisestikin. Paitsi kirjallisuuden ja netin avulla, myös päihdeneuvojaani kysymyksillä pommittaen. Ja saanut itselleni selvyyden siitä mitä kannattaa tehdä ja mitä ei.
Niinpä aloitankin heti parilla provon makuisella kommentilla. :mrgreen:
Tottakai määrittelen itseni “kuivaksi juopoksi”. Eli alkoholistiksi, joka on ollut 7,5 vuotta raittiina alkoholismi kovalevyllään. Ja jolle tuo surullisen kuuluisa ensimmäinen lasi käytännössä merkitsee ennemmin tai myöhemmin paluuta vanhaan kaavaan. Tätä ei tarvitse enää teoreettisesti perustella, käytäntö on tarpeeksi usein todistanut päihdemuistini toimivan erinomaisesti.
Tässä yhteydessä tärkeä seikka. Viittasit siihen, että joku voi myrkyttää sinut tietämättäsi. Itseäni tämä kiinnosti aikanaan sen verran, että pläräsin aihetta. Ratkaisevaa retkahdukselle on se tietoisuusaste millä luovut raittiuteesi sitoutumisesta. Toisin sanoen, jos tietoisesti luovut asenteistasi ja arvoistasi, on todennäköisempää, että romahdat vanhaan malliin. Tästä on tutkimuksia, älä pls. kysy missä. Netistä löytyy.
Sitten suuresti rakastamaani kirjainkerhoon. Mulla nousee aina niskakarvat pystyyn kun joku -usein uusi raitistelija- mainitsee AA:n hoitomuotona. Sitä se ei ole - eikä mikään muukaan ongelmapainoitteinen maallikkojen kollektiivikorrektuuri! Miksi helevetissä mun pitäisi ottaa jonkun leipurin neuvoja alkoholismin selättämiseksi tosissani? Aivan sama, kuinka hyvin tämä on itsellensä pyhät 12 askelta sisäistänyt tai ei. Muissakin ryhmissä oli ennenpitkää sellainen besserwisseröinnin ja ainoan oikean tien lahkolaismaista raivoa ilmassa, että katsoin parhaaksi nostaa kytkintä. Mulla on oma toimiva reittini ja sillä selvä. Jos joku haluaa kuulla siitä, mielellään. Mutta ei enää julistamalla. Sanon tarkoituksella “enää”, koska olin minäkin jonkinlaisessa raittiushuumassa jakelemassa “neuvoja” pyytämättä.
Mielenkiintoinen pointti muuten se, minkälainen status AA:lla on jenkeissä. Itse en sitä tiedä koska en tunne maata. Ihan ummikkona esitän kysymyksen, voisiko merkityksellä olla jotain tekemistä heidän sosiaalisysteeminsä kanssa? Jossa vähävaraisimmilla ei ehkä ole samoja mahdollisuuksia kuin meillä?

Lähestymistapoja, tai voisiko sanoa, selitysmalleja riippuvuudelle on tosiaan useampi, eikä mikään niistä kumoa toistaan tai ole toista “oikeampi”. Siis on biologinen selitysmalli (geenit ym.), psykologinen selitysmalli (traumat, henkisen kehityksen häiriöt) sekä sosiaalinen selitysmalli (olosuhteet).

AA on varmasti jonkun kohdalla oikeassa, jonkun kohdalla väärässä, samoin kuin muutkit saman aiheen ympärillä tai sen sisällä pähkäilevät tahot. On aivan totta, että mukana on myös paljon itsensä toteuttavia ennustuksia, joihin alkoholisti ehdollistuu.

Yksi tärkeä huomio on tietysti sekin, että ihmisen ei ole pakko olla oikeassa toipuakseen. Monikin toipuu uhraamatta paljonkaan ajatuksia muulle kuin sille, mikä juuri itsestä tuntuu hyvälle ja oikealle.

Minnesota-Hoidolla, jota aloituksessa siteerataan, on oma totuutensa. Sen mukaan minunkin pitäisi olla kuollut, tai ainakin katuojassa tekemässä kuolemaa. En kuitenkaan ole, vaan naputan tätäkin tekstiä selvinpäin ja vieläpä varsin hyvävointisena työpaikalla, jossa viihdyn oikein kivasti.

Oikein ihanaa syksyistä viikonloppua kaikille, ja hauskaa halloweenia niille jotka sitä viettävät (its en erityisesti).

Alkoholismille on tosiaan kovin monta määritelmää.

Osa pyrkii löytämään jonkun fyysisen sairauden sieltä alkusyynä, osa etsii alkoholiongelmiin liittyviä psykologisia, sosiaalisia, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia taustatekijöitä, osa on aivan varmoja siitä että ilmiö on hengellistä alkuperää, jumalten ja muiden henkien leikkiä pelinappuloidensa eli ihmisten kanssa.

Minusta olennaista on se, että parantuakseen alkoholismista ihmisen ei tarvitse vannoa minkään selitysmallin nimiin.
Ihmisen ei tarvitse opiskella minkään suuntauksen kirjallisuudesta selityksiä elämäntavoilleen.

Ihmisen ei tarvitse edes ymmärtää asiaa.

Eikä ainakaan tietää mitä alkoholismi tarkoittaa.

Jos ihminen sekä haluaa että päättää vaikkapa lopettaa päihteidenkäytön, ja jos hän vieläpä erityisbonuksena sattuu saamaan tilalle jotain muuta mielkkäämältä tuntuvia asioita ja tekemistä, hän voi aivan hyvin onnistua omistamatta noille teorioille ajatustakaan.

Sitten taas, jos ihminen on taipuvainen asioita pohdiskelemaan ja haluaa harrastaa vaikkapa päihdeongelmien olemusta niin ei siitä kait vahinkoakaan ole.

Mulla on tapana yksinkertaistaa asioita -ellen sitten satu nuppini virkeänä pitämiseksi pohdiskelemaan huvin vuoksi erinäisiä teemoja. Elämääni helpottaa kun pidän mielessä, että ei ole niinkään oleellista mitä jokin asia on tai ei ole. Vaan miten siihen suhtautuu ja miten sen handlaa! :wink:

Täytyy olla eri mieltä kanssasi. Toki alkoholisteja ja syitä on varmaan niin paljon kun on alkoholistejakin. Itse olen tutkinut ja opetellut ja lukenut vaikka mitä mutta en ole itselleni saanut diagnosoitua muuta kun tuon kemikaalin liiallisen tuottaman nautinnon. Juominen on ensimmäisestä kerrasta asti ollu sellaista kun päästään nousuhumalaan niin silloin ei osaa sanoa ei. Tästä on jo kymmenisen vuotta aikaa ja paljon on elämässä tapahtunut, ei mitään masennuksia tai mitään huonoa historiaa. Mikäli taustalla olisi joku erittäin piilotettu haava lapsuudesta luulisi että jotain muuta oiretta olisi kuin tuo käytös. Olen ns. tuurijuoppo, jos yritän olla juomatta menee helposti parisen kuukautta ensimmäinen kuukausi menee lähes ajattelematta koko juomista. Kierre on aina ollut sama kun asiaa alkaa unohtaa miten se alkoholi minuun vaikuttaa niin sitten meneekin päiviä tillintallin. Silloin kun ajattelen että en juo niin ei ole mitään juomishimoja päivittäin,en kuseta tässä itseäni enkä teitä. Silloinkaan kun “ratkean” ei ole mitään pakonomaista tunnetta juoda, usein se lähtee sillä että ensin juodaan vähän pienemmät kännit mutta se ei vaan itselle jostain syystä riitä. Silloin kun muut ovat hyvässä kunnossa ja pitää taukoa niin minä vasta alan juomaan. Kun nousuhumalan saa päälle vaihtuu aivoissa vaihde että silloin juodaan siihen asti kun sammutaan. Toki tuon käytöksen taustalla -vetää pää sekaisin kun alkuun päästään- voi olla joku trauma tai en tiedä mikä mutta vaikea sitä on uskoa kun en selvinpäin tunnista itseäni siitä ihmisestä joka olen humalassa. Paljon näitä asioita on ajateltu ja mietiskelty mutta en ole muuta selitystä keksinyt kuin etanoli aiheuttaa minulla aivoissa niin voimakkaan hyvänolontunteen että sitä on saatava lisää kun on päästy siihen nousuhumalan tilaan. Usein ennenkuin ajattelin juomisen rajoittamista lähdin mentaliteetilla tänään ei tarvi olla niin kännissä, ei ollut mitään syytä juoda enempää kuin muut mutta se oli sääntö eikä poikkeus että aina kun päästiin kunnon nousuhumalaan niin sitten juotiin oikein kunnolla. Se onnistuu juoda muutama näyn tai seuran vuoksi mistä ei vaikutusta tunne mutta miksi kun en pidä edes mausta. Ikävää kun alkoholi on tässä asemassa missä se suomessa on, mutta en ole muuhun tulokseen tullut kuin että se ei minulle jostain syystä vain sovi. Ja sinun tekstiisi viitaten, monessa paikassa näkee arvion että joka kymmenennestä ihmisestä voi tulla alkoholisti, sinunko mielestäsi tällä kymmenesosalla ihmisistä sattuu vain olemaan jonkinlainen henkinen ongelma taustalla? Outoa tämä on kun ei ole mitään hampaiden kiristelyä olla juomatta, se on vain fakta että jos otan se menee aina yli. Olen diagnosoinut itselleni sen että jokin kemikaliofyysinen reaktio minkä etanoli aiheuttaa aivoissani on vain liian voimakas jotta voisin ikinä vetää rajaa humalassa että tämä riittää. On tässä vielä aikaa oppia, outoa se on. Pitkä ja sekava teksti mutta näillä mennään

Tuo tekstissä kuvaamani teoriahan ei ole siis minun päästäni vaan on otettu kyseisestä kirjasta, jonka tuossa mainitsen. Ja kaikilla ihmisillä on jotakin ns. arkoja osa-alueita, nimenomaan tiedostamattomia sellaisia. Eikä niiden tarvitse olla mitään järisyttäviä traumoja tai mielisairauden tasoisia juttuja. Ja uskon, että suurimalla osalla päihderiippuvaisista ihmisistä on joku ns. “juttu” tiedostamattomalla tasolla. Se lienee myös yksilöllistä, mitä tarvitsee. Joku saa korkin kiinni toisella tapaa, joku toisella. Itse koen, että olen hyötynyt henk.koht siitä, että ymmärrän itseäni aina paremmin.

Kaikki on helvetin järkeenkäypää ja näiden asioiden pitäisi olla selvää pässinlihaa jokaikiselle tällä palstalle vaeltavalle hahmolle. Arvostan muuten aika isosti näin hienosti havainnoituja juttuja…

Myös itse olen löytänyt hienoja oivalluksia psykoterapiasta ja suosittelen seuraavia kirjoja jos asia kiinnostaa vielä syvällisemmin:


Moi JokoTaiEi. Minusta on aina piristävää kun joku on eri mieltä. Mulle vain jäi epäselväksi, mistä. Yitinhän tehdä selväksi, että toisten syiden analysoiminen ei minulle maallikona kuulu laisinkaan. Ja kiinnostaa pelkästään teoreettisesti, koska en ole pätevä kommentoimaan näitä. Kuten sivumennen sanottuna valitettavasti joskus myös ammattilaisina itseään pitäviltä lääkäreiltä olen päihdeasiantuntemusta kaivannut (oma kokemukseni, yleistys varauksella).
Arviolta joka kymmenes on tutkimusten mukaan alkoholisti, voi tsekata netistä jos huvittaa. Voisi löytyä jo Päihdelinkin muilta sivuiltakin - asiantunteva ja erittäin hyvä väline.
Mutta mitä sinulla on sydämelläsi? Mulla ylilyöntejä tapahtui jo säännöllisesti “urani” alussa. Eli koululaisena pääsääntöisesti viikonloppuisin. Aina perseet olalla, koska multa puuttui kontrolli alusta lähtien. Silti minua ei olisi luokiteltu alkoholistiksi, koska en juonut säännöllisesti riskirajojen yli.
Ei tekstisi sekava ole, yritän vain löytää sen punaisen langan siitä.

Punainen lanka oli kaiketi se että aloittaja viittasi että jokaisella alkoholistilla olisi joku tiedostettu tai tiedostamaton loukku mielessä joka laittaa juomaan. Itsekin olen itsestäni sellaista yrittänyt etsiskellä kissojen ja koirien kanssa. Kymmenen vuoden aikana on elämään mahtunut monenlaista hyvää ja huonoa mutta yksi mikä on pysynyt se kun otan niin korkkia ei saa ottamisen kesken kiinni. Itseä on tutkiskeltu omin-ja muiden avuin mutta mitään tälläistä piilevää syytä olla sekaisin ei ole löytynyt. Vielä kun se vaihde käynnistyy vasta kun ollaan jo vähän sekaisin, nousuhumalassa isketään vitosta silmään jolloin ei sanaa ei ei vain enää löydy. En suunnittele selvinpäin juovani kovia kännejä, silti en pysty sitä estämään kun saan nousuhumalan. Selvinpäin ei mikään aja juomaan, ei ole himoja tai suuria vaikeuksia olla juomatta, mutta kun otetaan se menee aina yli. Jos ei ensimmäisellä kerralla niin toisella. Tähän en toistaiseksi ole keksinyt mitään muuta syytä kuin sen että etanoli vain antaa minulle enemmän kuin muille. Nautin humalassa olon tunteesta niin paljon enemmän kuin muut että kun sinne päästään sitä aivot vaatii lisää. Ei nytkään ole mitään haluja olla sekaisin, mutta jos joisin viisi kuusi kaljaa niin varma lähtö baariin ja muisti poikki loppuillasta. Jos siellä syvimmällä itsessäni on joku syy joka haluaa olla sekaisin ja menettää muistinsa miksi se aktivoituu vasta pikku humalassa. En tiedä olenko oikeassa mutta en osaa itse itselleni (eivätkä muutkaan) tarjota muuta syytä kuin sen että etanoli vain vaikuttaa aivoissani enemmän kuin muilla ihmisillä. Sekavaa tekstiä voi tulla koska en ajattele etukäteen mitä kirjoitan annan vain tulla.

Mä en usko noihin aivosairauslöpinöihin. En usko, että alkoholismini aktivoituu, jos syömässäni ruuassa sattuu olemaan millilitra etanolia. Alkoholismi on ainakin minulla psyykkinen juttu, osa neuroottista meininkiäni.

12 askelta on jees, mutten suhtaudu ohjelmaan fundamentalistisesti.

Olen AA:n jäsen ja hyödyn AA-ohjelmasta. Tunnen joitakin juoppoja, jotka ovat siirtyneet kohtuukäyttöön tai raitistuneet ilman AA-toimintaa.

Mielestäni alkoholismia on turha medikalisoida. Aivosairausteorialle tuskin löytyy todisteita. Ihan pätevä paradigma noilla Minnesota-yrityksillä on muttei se ole totta sen enempää kuin nämä minun hörinänikään.

Olen kiitollinen siitä, ettei mun enää tartte sekoilla. Mustavalkoista fundamentalismia raittiuteeni en tartte.

AA ei tosiaankaan ole mikään hoitomuoto, vaan tapa elää raittiina pyrkimällä noudattamaan 12 askelen ehdottamaa ohjelmaa. Askelet julkaistiin 1939, jolloin oli kulunut 4 vuotta AA:n ensimmäisen ryhmän syntymisestä ja raitistuneita oli jo 100, enimmäkseen miehiä. Lääketiede ei ole tähän päivään mennessä pystynyt kehittämään alkoholismiin tehoavaa lääkettä.

Alkoholisti voi raittiina elää melkolailla samoin kuin ei-alkoholistit. Muutkin kuin alkoholistit saattavat tarvita terapiaa tai jotain tukea selviytyäkseen yhteiskunnassa.

Ryhmissä jaamme kokemuksemme, voimamme ja toivomme

Ja ei kun lisää löylyä, vaikka saunassa ei ollakkaan:

Tämä asia ilmaistaan erittäin hienosti AA:n 8. askeleessa: “Hyvin syvällä tietoisuuden rajan alapuolella on sellaisia tunteiden ristiriitoja, jotka syntymishetkellään ovat saattaneet vääristää koko persoonallisuutemme ja muuttaa elämänkulkumme ratkaisevasti huonompaan suuntaan”

Ei millilitra etanolia vaan kunnon nousuhumalan tunne, siinä vaan on jotain niin hienoa ja tuntuu hyvältä että muuten järkevä mies ei saa korkkia kiinni. Mä en taas usko tippaakaan siihen että siinä olis jotain psykologista taustalla tai sitte se on pirun hyvin piilossa. Turha on kaikilta ettiä jotain mörköä vintiltä miksi juo. Mulla ei oo kysymys miksi juon tai en vaan miksi en osaa lopettaa jos juon.

Me ihmiset voidaan aivopestä. Sitä juuri uuden oppiminen on. Aivopesua. Aina se ei ole huono asia. On terveen ihmisen merkki kritisoida kaikkea. Varsinkin uskontoa ja muita tosina pidettyjä asioita mukaan lukien AA:n oppeja ja tieteellisiä käsityksiä addiktiosta ja alkoholismista. Se on tervettä, että kaikkia teorioita testataan ja muutetaan. AA on teoria muiden joukossa ja sitä on hyvä testata ja sitä pitäisi myös pystyä muuttamaan, jos siinä on vikoja.

Jos jotakin virheellistä ei voi muuttaa, niin se muuttuu fundamentalistiseksi uskonnoksi. Jopa näistä fundamendalistisista opeista voi olla joillekin hyötyä ja hyvä niin, mutta ei sitä AA:ta oppeineen kannata roskiin heittää, vaan kehittää. Eikös se ole kuitenkin enemmän vielä tieteellinen hypoteesijoukko uskonnon sijaan?

Samaa sairautta se jonkun fundamentalistisen aatteen, fundamentalistinen kritisoiminenkin on. Verrattaen nyt vaikka kiihkomieliset ateistit.