Tässä parin menneen vuoden aikana mielenkiintoni aihetta kohtaan on lisääntynyt melkolailla ja on tullut luettua jos jonkinlaista kirjaa aiheesta, katsottua dokumenttejä, pengottua tutkimustietoa asiasta eri lähteistä. Noh, lopputuloksena en voi väittää että juuri minä nyt sitten tiedän mikä on addiktio, mutta sanon kyllä, että nykyään olen eri mieltä asiasta, kuin esim. reilu 3 vuotta sitten, jolloin olin viettänyt ensimmäisen vuoden raittiina AA:ssa ja olin saanut vihdoin toivoa elämääni. Tuolloin näkemyksiäni siivitti suunnatton raittiushumala ja AA.sta saatu tietoisuus ja tuki loivat myös illuusion siitä, että nyt tiedän aiheesta kaiken. Viljelin näitä “faktoja” myös täällä tuolloin ja kirjoitin ihmisille aika ilkeästikin välillä. Omia sanomisiani puolustelin sillä, ettei “pään silittelyt” ole itseänikään auttaneet ja, että hyvän tarkoituksen takia minulla on oikeus loukata ja vähätellä ihmisiä, kertoa ihmisille “totuuksia” heistä itsestään. Tosiasiassa tuon pätemisen tarpeen takana oli pelko omasta selviytymisestä, jonka vuoksi oli pakko rakentaa mustavalkoinen muuri, jota kukaan ei saanut sorkkia, ettei se luhistu kuin korttitalo. AA:n oppi oli ainoa totuus, ja ainoa mahdollisuus selvitä alkoholismista (tai muusta addiktiosta) oli AA. Jos joku oli selvinpäin muulla konstilla, hän on “kuiva juoppo” tai sitten hän ei ole todellinen alkoholisti. Noh, en olisi päässyt varmasti jaloilleni ilman AA:n vertaistukea ja ilman ihmisiä joita siellä tapasin ja olen käynyt siellä edelleen mutta nyt eletyn elämän, tiedonjanon ja psykoterapian kautta olen tänä päivänä sitä mieltä, että AA:n oppi alkoholismista on loppujenlopuksi melko pinnallinen ja väärä, ja se perustuu yhden henkilön 1930 luvulla kirjoittamaan kirjaan, hänen uskoontulemisen ja raitistumisen seurauksena. AA auttaa parhaiten nimenomaan vertaistuksena, mutta tätä hyvää ajatusta häiritsee jäykät “opinkappaleet” ja suvaitsemattomuus muunlaisia näkemyksiä kohtaan. Hoidoksi en AA:ta enää nykyään laske, ja annan ihmisten tehdä itse omat valintansa siitä, auttaako se heitä vai ei. Ketään en halua enää nykyään hakata “ohjelmalla päähän”. Suomessa meininki on onneksi rennompaa ja vertaistukiaspekti on paljon isommassa roolissa kuin esim. AA:n kotimaassa jenkeissä, joissa 12 askelta nähdään absoluuttisen kulttimaisena totuutena joka ongelmaan, joka vähänkin jotain addiktiota sivuaa.
Tämän pohjustuksen kautta sitten eikun keskustelemaan asiasta, että mitä on addiktio ylipäätään, johon alkoholismikin luetaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että ylivoimaisesti paras lukemani kirja aiheesta on jenkkipsykiatri Lance Dodesin kirja “The heart of addiction” ja suosittelen tuota kirjaa lämpimästi jokaiselle, jolta lontoon murre taittuu ja joka on aiheesta kiinnostunut. Lance Dodesilla on 30 vuoden kokemus addiktioiden hoidosta, ja hänelle on tätä myöten tullut hyvin tutuksi myös AA ja muut hoitomuodot. Asiaa tutkittuani ja omiin kokemuksiiniki peilaten tuo kirja antaa tähän asti loogisimman selityksen sille, miksi esim. minä olen aikanaan tullut riippuvaiseksi alkoholista. Koska odotettavissa on oletettavasti tiukkaa vääntöä ja pienimuotoisen sodankin mahdollisuus on olemassa :mrgreen: :mrgreen: niin pohjustan tätä tekstiä vielä muutamalla vapaasti suomennetulla lainauksella tuosta kirjasta.
Dodesin mukaan addiktio ei ole biologinen sairaus vaan psykologinen oire, eräänlainen pakko-oire. Addiktiivinen toiminta on ihmisen yritys ratkaista sietämätön avuttomuuden tunne, yritys päästä pois emotionaalisesta umpikujasta. Voimakas addiktiiviseen toimintaan ajava käytös puolestaan johtuu raivosta tätä avuttomuuden tunnetta kohtaan. Tämän avuttomuuden ja umpikujaan joutumisen tunteen synnyttää jokin emotionaalinen haava tai haavat, jotka puolestaan ovat jokaisella yksilöllisiä. Kirjassa kuvataan mm. esimerkki alkoholismista kärsivästä miehestä, joka retkahtaa kuukauden raittiuden jälkeen juomaan saatuaan ylennyksen töissä. Päällisin puolen järjettömältä näyttävä tapahtuma selittyy miehen kroonisella elämän läpi jatkuneella arvottomuuden tunteella ja ydinuskomuksella siitä, ettei hän ole ansainnut mitään hyvää. Koska tilanne aiheuttaa ristiriidan tämän emotionaalisen haavan takia, mies tuntee voimakasta avuttomuutta ja raivoa tätä avuttomuuden tunnetta kohtaa. Hän kokee että on umpikujassa, ja koska ei tiedä mistä on kysymys, hänen on tehtävä JOTAKIN helpottaakseen tätä tunnetta. Hänen selvitymiskeinonsa on juominen ja tämän selvitymiskeinon käyttö on johtanut alkoholismiin. Jollain muulla emotionaaliset haavat ovat jotain muuta ja muunlaisten tilanteiden laukaisemia ja myös addiktion kohde vaihtelee. Se voi olla alkoholi, huumeet, seksi, pelaaminen jnejne.
Amerikan lääkäriliitto määrittelee alkoholismin “krooniseksi aivosairaudeksi”. Käytön hallinta on mahdotonta koska aivojen rakenteet ovat lopullisesti muuttuneet juomisen seurauksena ja tästä syystä pienikin määrä alkoholia laukaisee hallitsemattoman käytön. Tämä teoria on väärä, ja kirjassa pohjustetaan myös sitä, mistä se on syntynyt ja mitkä siihen ovat myötävaikuttaneet joten ei siitä sen enempää. Sen sijaan vasta-argumentit ovat vakuuttavia. Tässä niistä muutama.
- Käytännössä fyysinen riippuvuus ja todellinen psykologinen addiktio menevät sekaisin. Jokainen ihminen jää fyysiseen koukkuun jos hän saa tarpeeksi ainetta joka pystyy aiheuttamaan fyysisen riippuvuuden tarpeeksi pitkään. Paras ihmiskoe asiasta on Vietnamin sota, jossa tuhannet sotilaat jäivät pahaan heroiinikoukkuun ja heitä jouduttiin vierottamaan heroiinista heidän palattuaan kotiin. Kuitenkin vastoin odotuksia, alle 10 prosenttia heistä jäi riippuvaiseksi heroiinista tai muistakaan päihteistä. Lukemattomat ihmiset jäävät sairaalassa fyysiseen lääkekoukkuun vahvojen kipulääkkeiden seurauksena ja kokevat fyysisiä vieroitusoireita lopettaessaan lääkkeet. Kuitenkaan suurimalla osalla ei ole mitään tarvetta käyttää niitä enää vieroittamisen jälkeen. Sen sijaan todellinen psykologinen addiktio ei hoidu sillä että narkomaani vieroitetaan kuiville. Ihmiset addiktoituvat myös asioihin joilla ei ole kykyä aiheuttaa samanlaista fyysistä koukkua kuin esim alkoholilla tai heroiinilla, esimerkkinä mm. kannabis ja psykoaktiiviset aineet. Lisäksi peliriippuvaisen käytös on samanlaista kuin alkoholistilla vaikkei peliriippuvuuteen liity minkäänlaista kemiallista komponenttia. Amfetamiinin käyttäjä voi alkaa käyttää ryyppäämään tai käyttämään jotain muuta ainetta, joiden vaikutus on aivan päinvastainen kuin edellisen. Lisäksi, jos kova juominen on vaikka aiheuttanut ns. aivosairauden, tässä tapauksessa alkoholismin, niin miksi ihminen on juonut ennen sitä niin paljon että sellainen on aiheutunut. Jos päihteiden vaikutuksia aivoihin tutkitaan niin voidaan huomata että dopamiinia vapautuu aivan samalla tavalla satunnaisen käyttäjän hermopäätteistä kuin suurkäyttäjänkin ja aine aihuttaa satunnaiskäyttäjälle myös aivan saman vaikutuksen. Keneltäkään ei ole koskaan pystytty diagnosoimaan addiktiota päätä kuvaamalla.
Mutta entäs se ensimmäinen annos, jonka monet kuvaavat johtavan taas päihdekierteeseen. Usein selitykseksi kuulee, että se aktivoi “koteloituneen sairauden”. Olisiko kuitenkin niin, että jos addiktio on yritys ratkaista se “sietämätön emotionaalisen haavan aktivoitumisesta johtuva avuttomuuden tunne” niin jo se ensimmäinen annos on osa sitä addiktiivista prosessia, joka käynnistyy ja itsessään pahentaa edelläkuvattuja tuntemuksia, jolloin kierre on valmis.
Minusta aivan helvetin järkeenkäypää. Moni täällä, minä mukaanlukien uskoo, että jos juo yhden kaljan niin on iso riski että ryyppyputki lähtee käyntiin ja tämä on varmasti totta. Mutta kuvitelkaas tilanne, jossa joku on laittanut alkoholia teidän juomaan. Sellaisen määrän ettet humallu etkä sitä maista, eli et tietäisi asiasta mitään. Vieläkö uskotte että yksi annos johtaa samalla tavalla siihen juomaputkeen? 
Se mihin kirja ei puuttunut, on kulttuuriin ym ihmissuhteisiin liittyvät asiat. Eli miten ihan oikeasti varsinkin alkuun saa tyydytystä sosiaalisista kuvioista joihin alkoholi liittyy ym ym. Hoitona Dodes tarjoaa psykoterapiaa, jonka avulla voi selvittää ne emotionaaliset haavat, ymmärtää niitä eikä enää tarvitse toimia automaattiohjauksella. Kuullostaa ihan hyvältä, toisaalta kysymysmerkiksi jää se, että ennenkuin terapia alkaa vaikuttaa niin millä pitää addiktio kurissa, oli se sitten juominen tai pelaaminen tai mikä vaan. Ehkä tässä kohtaa nimenomaan vertaistuki ym tuki on kaikkein oleellisinta.
Seuraava on SUORA lainaus Minnesota-hoidon sivulta: "Alkoholismi on alkuperäinen, krooninen ja parantumaton kuolemaan johtava sairaus, jolle on luonteenomaista kontrollikyvyn menetys"Melko rohkaisevaa ja tämän määritelmän perusteella alkoholismiin kuolisi jokainen mutta näin ei käy. Alkoholismi voi johtaa toki ihmisen kuolemaan sen seurausten vuoksi mutta alkoholismi niminen sairaus itsessään ei aiheuta ihmisen kuolemaa. Se ei aiheuta sitä siksi että sellaista sairautta ei ole olemassa.
Saattaa olla että sohaisee taas ampiaispesää mutta oon liian kiinnostunut asioista 
Hyvää päivänjatkoa kaikille, kulkekaa sitä tietä jonka olette valinneet.
