Mitä mä teen

Hei

Pakko jakaa mietteitä vaikka tänne.
Tilanne on se että äitini on vanha alkoholisti ollut noin 12- vuotta selvänä. Ja kaikki on mennytkin hyvin, on ollut ihanaa kun ollaan kaikki nautittu elämästä ja vietetty aikaa yhdessä, selvennetteköön että minä olen jo 32- vuotias ja siskoni 25-vuotias ja oma lapsuuteni menikin siskoani hoitaessa ja kodista huolehtimiseen. En jaksanut ja muutin kotoa jo 16-vuotiaana. Äiti menetti työpaikat ja sai vakavan sairaidenkin ennenkuin raitistui.

Tilanne on kuitenkin nyt tämä että viimmeisen vuoden aikana äiti on jäänyt kiinni juomisesta joka on nyt lisääntynyt huomattavasti. Kesällä kun jäi kunnolla kiinni otin luokseni asumaan pariksi viikkoa vaikka tiesin ettei noin lyhyt aika varmasti mitään auta,puhuttiin ja käytiin lomamatkalla. Äiti muutti takaisin kotiinsa ja uusi miesystäväkin löytyi jonka kanssa sitten kuppi maistuukin, mies ei varmasti tiedä äitin alkoholiogelmasta ja vapaa päivinä ottavat kaljaa en tiedä ottavatko joka ilta? Tiedän tämän siksi koska äiti ei yritä salata sitä että juo nykyään vaan saattaa rehellisesti sanoa että on juonut tai juoda pokkana meidän aikana joka on erittäin kummallista koska tietää mitä mieltä me ollaan siskoni kanssa ja kuinka pahalta meistä tuntuu koska ei se mitään elämää silloin lapsena ollut… En tiedä enäö mitä tehdä? Koska minun on vaikea puhuakkaan äitille tuosta kun silloin kun juo se ei kannata ja selvinpäin en halua häntä loukata… Pitääkö vaan nostaa kissa pöydälle? selvennetteköön viälä että äiti käy töissä ja on töissä ihan selvänä.

Minulla on viälä 2-vuotias lapsi jota äitini haluaa joskus hoitaa ja joskus töitten takia joudun myös kysymään hoitoapua… Äitini rakastaa lastani tosi paljon ja tekevät kaikkea kivaa yhdessä mutta nyt olen ajatellut etten mielelläni annakkaan hoitoon koska pelkään että äiti juo lapseni aikana. hän kyllä tietää ettei saisi lastani enää koskaan jos näin tapahtuisi koska olen sen hänelle kertonut silloin kesällä.

Tuli sekavaa tekstiä

Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa, enkä tiedä, onko kirjoituksestani mitään apua, mutta yritetään.

Onpa todella ikävää kuulla, että äitisi pitkään kestänyt raittius on romuttunut. On ollut varmasti tosi ihanaa, että äitisi on ollut raittiina nuo 12 vuotta ja nyt vielä katkerampaa, kun juominen alkaa uudelleen.

Se, mikä sai mut kirjoittamaan oli tämä sun lause: “Koska minun on vaikea puhuakkaan äitille tuosta kun silloin kun juo se ei kannata ja selvinpäin en halua häntä loukata…” Tätä samaa asiaa pohdin pari vuotta sitten, kun vanhempani soittelivat mulle humalassa. Olin todella tympääntynyt näihin humalaisiin puheluihin ja aivan kihisin kiukusta. En kuitenkaan aluksi kertonut raivostani vanhemmilleni suoraan. Miksikö en? Koska ajattelin, että vanhempia täytyy kunnioittaa ja kuunnella ja koska minut on kasvatettu kohteliaaksi ja muiden tunteita ajattelevaksi ihmiseksi. Tämä meni niin pitkälle, että jouduin käydä ihan päihdeterapeutilta hakemassa hyväksynnän sille, ettei mun tarvitse kuunnella vanhempieni kännipuheluja. Tämän terapeutin avulla ymmärsin ensinnäkin tietysti sen, ettei mun tarvitse kuunnella kenenkään kännisiä puheita. Toisekseen ymmärsin erittäin tärkeän asian: en voi itse vanhempieni juomiselle yhtään mitään. En yhtään mitään. Ainoa, mitä itse voin tehdä, on pelastaa itseni ja oma perheeni asettamalla vanhemmilleni rajat. Itselleni tämä raja menee siinä, etten halua olla yhteydessä heihin, jos he ovat humalassa.

Kuten sanoit, humalaiselle on turha puhua ja selvin päin ei haluaisi loukata. Näin minäkin ajattelin siihen saakka, kunnes rupesin voimaan itse todella huonosti. Mietin myös paljon sitä, miksi vanhemmillani on oikeus pahoittaa mun mieleni, mutta minulla ei ole oikeutta puolustaa itseäni, koska he saattavat loukkaantua siitä? Miksi minun tunteeni ovat muka vähäarvoisempia?

Ei auttanut muu kuin nostaa kissa pöydälle. Kerroin vanhemmilleni heidän selvänä hetkenään, etten halua heidän soittavan humalassa. Tätä on harjoiteltu pitkään (useita kuukausia) ja kaikenlaisten yritysten jälkeen he eivät ole muutamaan kuukauteen enää soittaneet humalassa. Ja kas! Mitään pahaa ei oikeasti tapahtunut. Joo, he loukkaantuivat hetkeksi, mutta selvisivät siitä. Nyt kuitenkin meidän välit on paljon paremmat enkä itse ole enää joka viikko raivon partaalla.

Haluan siis tällä kaikella kannustaa sua miettimään, mitkä on ne rajat, jotka tekee sun olon hyväksi. Ja pitämään niistä johdonmukaisesti kiinni. Äitisi juomiselle et mitään voi, mutta omaan elämääsi ja hyvinvointiisi voit vaikuttaa.

Kaikkea hyvää sulle, Alkoholistin tytär!

Hei. usein ihmissuhteissa on niin että ei uskalla sanoa kaikkea minkä haluaisi, koska pelkää loukkaavansa toista. Ja jos vielä on tarvitsevuuttaa tuota toista kohtaan niin silloin vielä enemmän sietää jopa huonoa kohtelua kunhan vain saa pidettyä tuon toisen lähellään, kun tarvitsee häntä.
Minulla on yhden lapsen kohdalla se etten uskalla sanoa kaikkea mitä ajattelen hänen toimistaan ja sekoilustaan, koska en halua loukata, tai pelkään että hänen jo muutenkin hauras itsetunto murenee kokonaan. Onko se vääränlaista sääliä? Säälihän on sairautta? Ja toisaalta pelottaa mitä tapahtuu jos rehellisesti sanon että nyt menee ihan överiksi ja hän tekeekin epätoivoissaan jotain ja pelkään joutuvani tavallaan syylliseksi toisen lopulliseen tuhoon. Tämmöisiä hulluja ajatuksia sitä ajattelee, kun oikeasti hän taitaa nauraa minun neuvoille ja puheille jos jotain menen sanomaan, joudun itse pilkan kohteeksi. Tuskin hänellä on omantunnon tuskia, jos olisi niin ei eläisi siten, on kait paaduttanut mielensä ja kykenee tekemään mitä tahansa omantunnon pahemmin kolkuttelematta? Näin minulle on sivullinen kertonut kun avauduin huolestani. Alkoholistilla kait hämärtyy väärän ja oikean raja.

Alkoholin tai huumeiden vaikutuksen alla oleville on minun mielestäni ja oman
kokemukseni perusteella täysin turha puhua mitään. Ainoa keino on puhua
silloin, kun he ovat selvinpäin ja yleensä silloinkin pitää sama asia sanoa usein
ennen kuin se mitään vaikuttaa jos vaikuttaa. Minäkin olen samaa mieltä
tuosta, että on parasta pelastaa itsensä koska riippuvaista ei voi pelastaa.

T: alkoholistivanhempien poika ja huumeriippuvaisen veli

Edellisillä oli tosi hyviä ajatuksia!

Itse en luota lapsiani alkoholistiäidilleni hoitoon, vaikka isäni olisi paikalla ja vahtisi, että myös äitini olisi selvinpäin. Koti ei ole lapsille turvallinen, lääkkeitä saattaa olla lapsien ulottuvilla ja myös tippuneena lattialle. Pöydällä saattaa kahvimukissa olla kaljaa, lapsi saattaakin hörpätä siitä. En myöskään halua, että humalainen, krapulainen, vapiseva, tasapainoltaan heikko, voimiltaan heikentynyt ihminen nostaa lapsia syliin. Vanhempi lapsi on myös joskus sanonut pelkäävänsä äitiäni. Ja jos jotain käy, lapsi laittaa suuhunsa esim. pienen lelun, osaako äiti reagoida?
On harmillista, kun lapseni eivät juuri tapaa isovanhempiaan, mutta haluan pitää heidät turvassa