Mistä saa voimia jaksaa itse? Puoliso aloitti kaksi viikkoa sitten AA:ssa käynnin. Katsoin Al-Anionin sivuja, mutta hengellisyys ja suuremmat voimat tekstit aiheuttivat pahasti näppylöitä.
Tilanteen käsittely alkoi viitisen kuukautta sitten. Puoliso ilmoitti haluavansa eron, koska hänellä on uusi. Tämäkin ilmoitus tuli tukevassa humalassa. Laitoimme eron vireille. Hiljalleen alkoivat välimme kuitenkin lähentyä ja yhteen paluuta on tehty, tällä hetkellä asumme saman katon alla. Samalla alkoi ongelmien käsittely. Olin jo pitkään epäillyt, että puoliso juo päivittäin. Hävitin juomia, haistelin hengitystä, huomasin iltaisin muutoksen käytöksessä. 19.7 vein puolison hänen pyynnöstään katkaisuun. Siihen asti hän oli kieltänyt ongelmansa täysin. Minä olin vainoharhainen, hullu ja syytin turhista. Ja voi niitä riitoja. Eihän niissä ollut oikeasti mitään järkeä, sillä humalaisen ajatuksenjuoksu on jotain ihan muuta kuin selvinpäin olevan. Puoliso haastoi riitää minkä ehti. Kerran lähdin kotoa lapset matkassa ja ilmoitin, että en enää jaksa. Palasin kuitenkin. Ihmettelin, kuinka puolison rahat ovat aina loppu. Jo selvisi syy siihenkin, hän on juonut ne.
Alkoholi on ollut iso tekijä avioliitossamme aina. Se on tehnyt minut jännittyneeksi, huonotuuliseksi, mutta toisaalta väärällä tavalla vahvaksi ihmiseksi ja persoonaksi. Se on aiheuttanut niin paljon riitoja. Enkä ole ylpeä omistakaan sanoistani riitojen tuoksinnassa. Olen kestänyt niin henkistä kuin jossain määrin fyysistäkin väkivaltaa. Olen myös itse kieltänyt puolison ongelmaa. Puoliso on aivan ihana ihminen selvinpäin, en tunne ketään yhtä empaattista, avuliasta ja rakastettavaa ihmistä kuin hän. Olen rakastanut häntä koko yhdessä olomme ajan ongelmista huolimatta.
Tilanne kärjistyi reilu kaksi viikkoa sitten. Puoliso lähti ajamaan humalassa. Väitti olevansa täysin kunnossa ja että hänen humalaisuutensa oli vain minun mielikuvituksessani. Soitin poliisit perään. Auton puoliso ajoi romuksi, lähti onnettomuuspaikalta karkuun ja oli kateissa viitisen tuntia, ennenkuin polisiit saivat sitten meidän omalta ovelta puoliskon kiinni minun soittoni perusteella. Päässäni kaikuu yhä romuttuvan metallin ääni, sillä kuulin kolarin ja ajoin itse paikalle. Olin onnettomuuspaikalla viranomaisten vaatimuksesta monta tuntia. Annoin tietoja minkä pystyin. Nyt minun pitäisi tehdä päätös todistanko puolisoa vastaan oikeudessa. Syyte tulee törkeästä rattijuopumuksesta , jos todistan. En tiedä mitä tehdä.
Vihdoin puoliso tunnustaa olevansa alkoholisti. Tunnustaa juoneensa viimeiset viisi vuotta päivittäin. Tuen kyllä kohti raitistumista. Mutta mistä saan tise tukea ja voimia? Pelkään, että romahdan. Puoliso on tehnyt kaikkea hälmöä vuosikaudet kännipäissään eikä minun perheeni tue minua mitenkään näistä johtuen. Tiedän tarvitsevani jotain puolueetonta keskusteluapua.
Olen tämän päivän aikana lukenut paljon eri tekstejä alkoholismista, alkoholisteista ja alkoholismin puolisona olemisesta. Huomaan, että olen varsin tyypillinen alkoholistin puoliso. Olen huolehtinut, ottanut vastuuta, elänyt kulisseissa, mahdollistanut juomisen, etsinyt syitä itsestäni, pitänyt perhe-elämää mahdollisimman normaalina jne.
Luulen, että kirjoittaminen auttaisi minua itseäni eniten. Olen näemmä myös sikäli tyypillinen, että ajatuksiani leimaa häpeän tunne, leimautumisen pelko, joten puhuminen omana itsenäni ei varmaan ainakaan vielä toistaiseksi luonnistu.
Siinä missä puoliso on, toivottavasti, tunnustamisen tiellä ja valmis ottamaan vastuuta, niin siinä täytynee minunkin alkaa ottaa vastuuta omasta itsestäni. En voi olla enää se ainoa tuki ja turva parisuhteessa ja perheessä, joka ottaa kaiken vastuun. Omalla tavallaan meidän täytyy eriyttää elämämme, jotta meillä on mahdollisuus olla yhdessä. Ja toisaalta täytyy myös tunnustaa se mahdollisuus, ettemme pysty elämään yhdessä tervettä elämää.
Pikaisesti vastaan tuohon rattijuopumuksesta todistamiseen…
Olen sitä mueltä että aikuisen ihmisen tulee ottaa vastuu tekemisistään! Vaikka kuinka pahalta tuntuisi todistaa omaa eakasta vastaan, niin uskon että se on teidän parhaaksi! Se on merkki siitä että kulissien ylläpito loppuu nyt. Se on miehelle merkki siitä ettet sinä enää pelasta höntä omista tyhmyyksistä vaan hän ottaa vastuun tekemistään!
Miehesi voi tehdä sen uusiksi koska sinä peität kyllä jäljet ja salaat. Haluatko ottaa sen taakaksesi?
Samoin kun tää joku julkisuuden henkilö joka palasi yhteen miehen kanssa pahoinpitelyn jölkeen, se juttu on oikeudessa mutta nainen ei kadu että teki rikosilmoituksen, vaan nyt hän voi unohtaa asian ja he voivat jatkaa elämää kun tilanne on loppuun käsitelty.
[quote=“Maikki85”]
Pikaisesti vastaan tuohon rattijuopumuksesta todistamiseen…
Olen sitä mueltä että aikuisen ihmisen tulee ottaa vastuu tekemisistään! Vaikka kuinka pahalta tuntuisi todistaa omaa eakasta vastaan, niin uskon että se on teidän parhaaksi! Se on merkki siitä että kulissien ylläpito loppuu nyt. Se on miehelle merkki siitä ettet sinä enää pelasta höntä omista tyhmyyksistä vaan hän ottaa vastuun tekemistään!
Miehesi voi tehdä sen uusiksi koska sinä peität kyllä jäljet ja salaat. Haluatko ottaa sen taakaksesi?
Samoin kun tää joku julkisuuden henkilö joka palasi yhteen miehen kanssa pahoinpitelyn jölkeen, se juttu on oikeudessa mutta nainen ei kadu että teki rikosilmoituksen, vaan nyt hän voi unohtaa asian ja he voivat jatkaa elämää kun tilanne on loppuun käsitelty.[/quote
Puoliso tulee saamaan joka tapauksessa syytteen rattijuopumuksesta, liikenteen vaarantamisesta ja jostain kolmannesta, jota en muista. Eli sikäli joutuu ottamaan vastuun joka tapauksessa.
Hyvä viestiketjun aloittaja; vastaat mielestäni aika hyvin itse itsellesi tuossa 13:33 kirjoittamassasi tekstissä.
Lainaan siitä lopusta hiukan: “Omalla tavallaan meidän täytyy eriyttää elämämme, jotta meillä on mahdollisuus olla yhdessä. Ja toisaalta täytyy myös tunnustaa se mahdollisuus, ettemme pysty elämään yhdessä tervettä elämää.”
Olet jo kertaalleen eronnut miehestäsi, mutta syystä tai toisesta palannut yhteen. Oletan, että lapset olivat eron aikana sinun matkassasi. Miltä se elämäsi silloin tuntui; koitko missään vaiheessa helpotusta ja jonkinlaista keveyttä siitä, ettei tarvinnut enää elää arvaamattomasti käyttäytyvän (juovan) puolison kanssa?
Uskon, että rakastat edelleen puolisoasi, mutta jos se rakastamasi ja arvostamasi puoli näyttäytyy vain silloin, kun mies on selvin päin, niin entä, jos voisittekin elää yhdessä, mutta samalla erikseen siis eri osoitteissa? Jotenkin uskon, että silloin oma ja etenkin lastenne elämä olisi turvatumpaa.
Et kerro, minkä ikäisiä teidän lapset ovat, mutta joka tapauksessa sinun lisäksesi myös he käsitykseni mukaan kärsivät. Jos miehesi käyttää juovuspäissään henkistä, mutta myös fyysistä väkivaltaa, niin täytyyhän lastenkin olla tuosta tietoisia.
Haluatko edelleen olla jännittynyt ja huonotuulinen äiti/vaimo vai vapaa sen kaltaisista paineista, mitä juova tai vaikkapa kuiville yrittävä kumppani sinussa aiheuttaa? Onko ihan poissuljettu ajatus, että voisitte jatkaa miehen kanssa ystävinä ja vaikka ihan rakastettuinakin, mutta tosiaan eri osoitteissa. Näin turvaisitte molemmille “paineettoman” elämän, jossa kummallakin on tilaa kokea ja pohtia, mitä omalta ja mahdollisesti siltä yhteiselämältäkin haluaa. Alle puoli vuotta on lopulta hyvin lyhyt aika kestäviin ratkaisuihin.
Lasten paikka ei ole siellä, missä on juovia ihmisiä. Ei missään nimessä. Lapsi ei voi valita vanhempiaan, mutta puoliso voi valita puolisonsa…
Minä en toivo kenellekään yhtään lisää voimia jaksaa juovan puolison kanssa elämää. Toivon päinvastoin kaiken voimien loppumista, jotta nopeammin ymmärtäisi sen “veden kantamisen kaivoon”, missä ei ole mitään järkeä. Minä itse olin samanlainen kun elin alkkiksen kanssa. Heti kun pienikin valonpilkahdus tapahtui hänen juomisen vähentymisessä, niin minä repesin onnesta, kun tuntui, että nyt kaikki asiat ratkeaa ja selviää. Vuosia kului aikaa siinä, kun aina tuli uusia ja uusia takapakkeja, kunnes joku vinkkasi minulle minun mahdollisuudesta hakea apua ihan itselleni. Kaikki ne yritykset raitistua a-klinikalla olivat aivan mahdottomia ja a-klinikalla terapeutti oli sanonut puolisolleni, että ei ole ihmekään, että puolisoni juo, kun on minunlainen puoliso… a-klinikalla välillä hoitoon kuului, että hänen piti juoda ja sitten välillä kokeilivat että ei juo. Heihän hoidoissaan oli parempaa se aika, kun hän joi. Antabuksen voimalla järjestetty juomattomuus oli yksiä helvetillisimpiä aikoja.
Olen lasten kanssa keskustellut niistä ajoista, kun vielä elettiin juovan ihmisen kanssa. Jos olisin ymmärtänyt, miten turvattomalta lapset tunsivat olonsa, niin olisinko osannut tehdä ratkaisuja jo aiemmin? En tiedä… Sitä oli vain jotenkin niin sokea, kun viimeiseen saakka tein kaikkeni - ja enemmänkin kuin kaiken. Tuhosin omaa elämääni sallimalla sellaista käyttäytymistä minua kohtaan, mitä minun ei olisi pitänyt sallia. Mutta kaikki se paska, mitä päälleni kaadettiin tarvittiin minun omaan eheytymiseen…
Sekavaa tais tästä tekstistä tulla, mutta olihan se elämäkin tosi sekavaa - mielenkiintoista lukea noita omia vanhoja tekstejä ennen “valaistumistani”
1,5 vuotta on nyt mennyt aivan mahtavaa elämää - tällaisesta en osannut edes uneksiakaan silloin joskus…
Niin kaipa olen vielä sen verran sinisilmäinen, että uskon puolison pyrkivän raittiuteen. En ole valmis jättämään sairasta ihmistä siinä vaiheessa, kun hän vihdoin myöntää sairautensa ja alkaa tehdä asioille jotain. Lapset eivät ole nähneet ja kuulleet kuin sanallista riitelyä, mikä sekään ei tietenkään ole kovin hyvä, mutta kohtalaisen tavanomaista kuitenkin. Puoliso on ollut kunnolla humalassa aina vasta lasten nukkumaan menon jälkeen. Tiedän, että kuulostaa selittelyltä ja varmaan osin sitä onkin. Mutta jotenkin minun moraalini ei anna periksi siinä, että toinen jätetään yksin. Eroa ei kuitenkaan ole peruttu eli toisen vaiheen mahdollisuus on kohta edessä, jos niin haluaa.
^ Minusta eropäätös ei saisi olla mikään koulutus-menetelmä, eli jos et raitistu niin jätän, jos raitistut niin en jätä. Sehän on vain yksinkertainen fakta, että humalaisen kanssa on mahdoton olla parisuhteessa, joten juomisen jatkuessa ero on tavallaan väistämätön, eikä siinä ole mitään henkilökohtaista miestä vastaan vaan hänen juomistaan.
Ei liene mikään pakko lietsoa eroa väkisin, mikäli siihen ei ole tarvetta ja olet onnellinen.
Oman kokemuksen mukaan puolison tuki voi olla tärkeää, mutta se taas voi vaikeuttaa asioita jos elää samassa taloudessa henkilön kanssa, joka ei pääse yli katkeruudesta mitä toinen on juovuksissa aiheuttanut.
jos kuuntelee alkoholistien jutut, heillä voi olla tavaton syyllisyys ja morkkis omista toilailuistaan. tämä kannustaa heitä juomaan lisää, että saisi unohdettua menneet. Siinä ei auta, jos vierellä on puoliso joka sanoo
“Mä mitään itseäni hoida sun juopottelujes takia, mee hoitoon, älä ryyppää, maistuuko nyt maito kun et enää olutta juo, ja joko taas olet tupakallakin saatana, ihan kun tässä ei ole tarpeeksi vielä kärsitty?”…
siis tämä kärjistetty esimerkki että jos haluaa tukea puolisoa eikä jättää häntä, niin menneet pitää jossain vaiheessa pystyä unohtamaan. Ja unohtamisella en tarkoita että pitää heittäytyä suoraan leijonan kitaan ja perua erot ja muutot, koska tottakai retkahtamiseen on suhtauduttava mahdollisena ja jopa todennäköisenä. Jotkut hoitavat mielenrauhaansa al-anonissa, mutta pakkoko al anoniin on mennäkään jos vaikka lukee aiheesta kirjallisuutta ja miettii juttuja, keskittyy jokatapauksessa itseensä kun kerrankin siihen on mahdollisuus ja toinen ei juo!
Jos mies on tosissaan ja etenee AAn askelia yrittäen raitistua, ja läheiset jää sille tasolle että muistelevat kännimokia ja pelkäävät retkahtamista, niin alkoholisti voi pyrkiä etääntymään saadakseen raittiudellensa mahdollisuuden.
Olen samaa mieltä edellä kirjoittavan kanssa, että molemmat tarvitsevat hoitoa ainakin jossain muodossa. En ole kovin katkera tai sellaista noista tapahtumista, jotka on tapahtuneet puolison ollessa humalassa. Osaan erottaa alkoholin aiheuttamat tilanteet ja käsitellä niitä eri tavalla. Ei se tarkoita sitä, että ne hyssytellään pimentoon, mutta en myöskään heittele niitä silmille. Puolison on läydettävä itsestään se halua olla juomatta, minä tai lapset emme sitä voi tehdä hänen puolestaan. Repsahdus on todennäköinen kuten katkon jälkeen huomattiin, mutta se sai menemään AA:han. En voi kontrolloida aikuista ihmistä, sen olen tässä huomannut ja tajunnut. Tämä kaikki on kasvua myös minulle. Toivoisin kuitenkin, että voimme kasvaa yhdessä ja tukea toisiamme, mutta ennen kaikkea minä tukea puolisoa. Ja siihen minä tarvitsen apua, sen ymmärrän. Lukeminen on tehokas keino kyllä kirjoittamisen ohella.
Neuvoahan toista ei voi, korkeintaan auttaa näkemään asiaa usemmasta näkökulmasta. Mulla itsellä hieman samanlainen tilanne, seurustelen alkoholistin kanssa joka retkahti pitkästä raittiudesta juomaan ja nyt opettelee raittiutta uudestaan. Olen itsekin raitistunut alkoholisti. Eli puhun näistä lähtökohdista.
AA-tyyliseen raitistumiseen liittyy paljon puhumista, rehellisyyttä ja itsetutkiskelua. Tuon hengellisyyden jokainen määrittää itse, minulle korkeampi voima on osittain oma omatunto, osittain raitistuneiden ystävien porukka. Ei tarvitse välttämättä miettiä uskontoa. Kun katselee AA:n periaatteita ja sen soveltamista arkeen, se toimii kuin terapiana. Oppii havainnoimaan omaa käyttäytymistään ja tunnetilojaan ja huomaamaan kuinka itselle vahingollisesti monesti toimii ja vahingollisia ajatuksia vahvistaa. Tämä on sama niin alkoholisteilla kuin läheisillä. Joskus on porukassa naurettukin, että alkoholismista on ollut hyötyäkin, nyt raitistuneena kun on oppinut paljon itsestään ja ainakin tunnistaa asioita ja yrittää muuttaa käyttäytymismallejaan itselle terveellisemmiksi niin juomisen kuin muidenkin asioiden suhteen.
Yhdessä kasvaminen on mahtavaa, mutta monet väittävät sen toimivan ainoastaan jos molemmat hoitavat itseään. Kumpikin on vastuussa omasta käyttäytymisestään ja kummallakin on omat tavoitteet joita kohti kasvaa. Alkoholisti varmastikin pyytää anteeksi aiheuttamiaan ongelmia mutta hän ei voi jäädä syylliseksi koko loppuelämäänsä vaan asiat pitää laittaa taakse ja katsoa eteenpäin. Näin myös läheisen pitäisi tehdä. Aika monesti tuo on paljon vaadittu jos on pitkä ja vaikea historia yhdessä. Itsekin olen huomannut, niin omana juovana aikana silloisen kumppanin kanssa kuin nyt raittiina uuden miehen retkahduksen aikaan kuinka helposti juominen vaikuttaa parisuhteeseen, toinen on oikeassa ja hyvä, toinen täysi paska. Entä sitten kun paska jättääkin juomisen, onko edelleen paska historian vuoksi ja kuinka se hyvä kestää oman puutteellisuutensa, ei olekaan aina se hyvä? Monet konkarit ovat kehottaneet kumpaakin osapuolta hoitamaan itseään, jäävät yhteen tai eivät. Ja hoitamaan lapsiaan. MInä viimeiseen asti väitin etteivät lapseni kärsineet alkoholismistani, olin siististi iltaisin kotona juova kaappijuoppo. Raitistuttuani olen joutunut hyväksymään ettei näin ollut, lapset olivat seuranneet juomistani paljon tarkemmin kuin olin halunnut nähdä. Onneksi olemme nyt raitistuttuani pystyneet lasten kanssa puhumaan asioista, mutta kipeä juttu tuo juominen oli koko perheelle.
Kiitos Jaloillaan viestistäsi!
Oli hyvä saada näkökulmaa vastakkaiseltakin puolelta.
Juuri tuo molempien hoito on minusta tärkeä asia. Etenkin siksi, ettei se vanha röynä seuraa mukana, oli sitten yhdessä tai erikseen. Itse haluan katsoa tulevaan ja löytää meille yhteiset voimavarat. Koen hyvin ikäväksi sen, ettei perheeni halua olla mukana tässä ja siten olen varsin yksin enkä saa tukea oikein mistään. Kaverisuhteeni taas eivät ole sellaisia, että voisin puhua asioistani todella.
Hei Hyvä puoliso, tarkoittaa tämä kommenttisi että odota että voisitte vähän kuin toimia toistenne terapeutteina? Sorry, mutta se ei kyllä tule onnistumaan. Raitistuva ihminen tarvitsee ihan oman tukipiirinsä, siihen ei puoliso kuulu. Ei voi kuulua, ellei sitten sattumalta puolisolla ole sama alko-ongelma, ja siinä vaiheessa käsiteltynä että pystyy tosiaan tukena olemaan (eli monta vuotta raittiutta takana.)
Miehesi on löytänyt AA:n, mikä on loistava juttu. Jos hän pysyy selvänä seuraavat 3 kk, niin hänellä voi olla toivoa. Ensimmäiset kuukaudet ovat vaikeimmat. Parhaiten tuet häntä auttamalla itseäsi, hellittämällä ja irrottautumalla hänestä. Antamalla hänelle mahdollisuuden käydä niin paljon ryhmissä kuin haluaa, ja asioihin puuttumatta käydä omaa prosessiaan läpi.
Alkoholistien läheisyydessä olevat sairastuvat lähes aina itsekin, kuten olet itsekin todennut. Tähän läheissairauteen kuuluu juurikin tuo toisen kautta eläminen, uhriutuminen, toisen asioihin puuttuminen, toisen asioista huolehtiminen ja holhoaminen. Itsekin aikanaan oikeasti luulin, että AA:ssa raitistuva aviomieheni tarvitsee minua prosesissaan, ja että voin häntä auttaa juuri tukemalla… Mieheni sanoi silloin, että ainoa tuki mitä voin antaa on antaa hänelle on jättää hänet rauhaan. Tämän (nykyään ex-mieheni) raittius on kestänyt jo monia vuosia. Minulla ei ollut siinä asiassa mitään sijaa, kuten harvassa muussakaan asiassa. Joku meitä suurempi taho järjestelee näitä asioita, ja loppujen lopuksi meidän voimillamme ei järjestellä yhtään mitään. …suosittelen sinulle lämpimästi al-anonia, siellä käydään läpi samaa 12 askeleen ohjelmaa mitä miehesi käy AA:ssa. Al-anon voi toimia tukijanasi ja terapeuttinasi, näitä vastuita ei kukaan saisi yrittää työntää omalle miehelleen. Varsinkin raitistuvalle, hänellä menee kaikki voimat siihen että pitää korkin kiinni. Anonista saat myös uusia ystäviä, ja sitkeästi käymällä löydät elämällesi ihan uuden suunnan. Nyt vaikuttaa kuin miehesi ja hänen juomisensa rakentaisi 100% sinun elämäkäsityksestäsi. Missä ovat lapset? Missä harrastukset? Missä elämänilo, innostus, nauru? Missä ystävät? Missä oma aika? Missä oma itse?
Ei nämä asiat ole yksinkertaisia, eikä mitään tapahdu nopeasti. Joskus pitää vain mennä kipua päin, jotta paranee. Tuskaa voi myös paeta, loputtomasti, ja tarrautua olosuhteisiinsa koska niin moni kuvittelee pelastuvansa.Toivottavasti teillä menee kaikki hyvin, miehesi löytää raittiuden ja sinä sielunrauhan ja kyvyn rakastaa itsesi jälleen eheäksi. Onnea matkaan!
En tarkoita toimimista toistemme terapeutteina. Se ei onnistuisi mitenkään. Tarkoitin lähinnä yhteisiä voimavaroja parisuhteessa. AA:ssa puoliso toivottavasti löytää tukiryhmänsä enkä ole siihen mitenkään puuttunut tai aio myöskään puuttua muuta kuin mahdollistamalla käynnin. Minähän en häntä raittiiksi saa, sen pitää lähteä hänestä itsestään, hänen on otettava se vastuu. Itselläni on kyllä harrastuksia, yhteisiä lasten kanssa ja ihan omia. Ja on kavereitakin, mutta en osaa puhua tämmöisistä asioista heidän kanssaan. Minulla on hieno työyhteisö, jossa tiedetään jotain asioistani. Koen, että tukeminen lähinnä tarkoittaa sitä, että annan puolisolle “vapauden” käydä prosessia läpi ja sitä, että haen itsellenikin jotenkin apua. En ole jäänyt kotiin suljettuihin ympyröihin tai odota, että puoliso tekee minut onnelliseksi. Onnellisuus lähtee minusta itsestäni. Tukemisella mietin sitäkin, että minun olisi hyvä ymmärtää tuosta prosessista jotain ja ymmärtää myös omia käyttäytymismalleja jne. Ehkä se Al-anon sitten olisi hyvä paikka, vaikka periaatteissa jokin vähän tökkiikin tai vastaava.
Hyvä puoliso,
Kokeile ihmeessä Al-Anonia ja päätä vasta sen jälkeen, onko se sinulle oikea paikka. Kun miehesi käy pitempään AA:ssa, hän alkaa käyttää puheessaan ilmaisuja, joita ei voi ymmärtää, ellet itse käy Al-Anonissa.
Päätin kuitenkin kokeille Al-Anonia ja olen etsinyt kaksi eri ryhmää, jotka toimivat kohtalaisen lähellä. Lukemisestakin on saanut yllättävän paljon irti.
^Hyvä päätös! Oma elämäni kohentui huimasti, kun aloin keskittyä itseeni, omaan hyvinvointiini, ja annoin läheisteni hoitaa oman tonttinsa. Jokainen olemme vastuussa vain itsestämme (sekä tietysti lapsista) mutta kun alkaa toisesta aikuisesta ihmisestä huolehtimaan, ja varsinkin jos huomaa että ajattelee hänen asioitaan useammin kuin esim. itseensä liittyviä asioita (tai lapsiin, ystäviin, säähän, harrastuksiin, työhön…) jne, niin voi olla varma, että on jollakin tapaa joko läheis- tai myötäriippuvainen. Rakasta rajojasi, sanotaan al-anonissa. Ensin pitää kuitenkin ne rajat löytää. Väkivaltaa ei pidä kenenkään hyväksyä. Siinä ehkä ensimmäinen raja, minkä toivon että sinä omaksut, ja opit vähitellen rakastamaan itseäsi terveeksi. Voimia!
Löysin tyhjiä olut-tölkkejä. Tein oletuksen, että ovat vanhoja, mutta mistäs sen oikeasti tiedän. Ensin hermostuin ja ajattelin viskata silmille ne. Hetken mietin ja totesin, että mitäpä se hyödyttäisi enkä siis alkanut tivaamaan mitään. Mainitsin kyllä, että löysin ne. Minä en aikuista ihmistä enää aio vahtia ja tosiaan lähden nyt siitä, että ovat vanhoja tölkkejä, jotka ovat jääneet “aiemmasta” elämästä jemmaan.
Tuli juteltua poliisin kanssa tänään puolison ajelusta. En tiedä miten juttu etenee, edelleen siis vain odotetaan. Ehkä se toimii puolisossa pienenä lisämotivaationa, ettei joutuisi enää moiseen liemeen. Sanoi poliisi soittelevansa vielä huomenna puolisollekin.
askel, “Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden, ja että elämämme oli muodostunut sellaiseksi, ettemme omin voimin kyenneet selviytymään.”
Kun on myöntänyt voimattomuutensa, niin ei ole tarvetta yrittää raitistaa ketään. Ei ole tarvetta “vakoilla”, mitä toinen tekee ja löytyykö tyhjiä tölkkejä yms… Minulla meni noin 3 vuotta oppiakseni, mitä ensimmäinen askel tarkoittaa: Rakkaudella irtipäästäminen ilmiöön, mihin on itse täysin voimaton…
Hyväksy asiat, mitä et voi muuttaa ja muuta, mitkä voit. → Vain itseään voi muuttaa! Jokaisen pitää itse rämpiä oma tiensä eheään elämään ja oikopolkuja harva käyttää, koska uskoo omaan erinomaisuuteensa läheisen ongelman parantajana - näin minä tein. Mitä enemmän yritin, sitä enemmän upposin suohon…
Niinhän se Pyykkipoika on, että täytyy tunnustaa oma voimattomuutensa asian suhteen. Omalla tavallaan sen tunnustankin ja tiedostan. Raittius lähtee puolisosta itsestään, ei mistään, mitä minä tekisin tai olisin tekemättä. Olen al-anonissa mukana kyllä, vaikkei se edelleenkään tunnu ihan oikealta paikalta, mutta tämän palstan ohella, varmaan pitemmän päälle alkaa homma toimia. Tie on pitkä ja koska en halua luopua meistä, toivon, että jaksan kulkea sen.
a-klinikalla välillä hoitoon kuului, että hänen piti juoda ja sitten välillä kokeilivat että ei juo. Heihän hoidoissaan oli parempaa se aika, kun hän joi. Antabuksen voimalla järjestetty juomattomuus oli yksiä helvetillisimpiä aikoja.