Olen kovasti tykännyt Hanna Tikanderin Selvin päin-podcastin jaksosta Mistä tiedän, onko minulla alkoholiongelma.
Siinä pureudutaan päihdeongelmaan erittäin hyvin myös läheisen näkökulmasta. Suosittelen kuuntelemaan.
7 tykkäystä
Kuuntelin tuota ja kuuntelen lisää myöhemmin, kiitos vinkistä. Huomasin kuuluvani Suomen suositumpaan klubiinkin (kettumainen akka). Joten en ole ainoa. Silmiä avaavaa.
5 tykkäystä
Terve ja tsemppiä sinulle. Olen monta kertaa miettinyt miksei noita tilanteita voisi ottaa nauhalle. Monelle alkoholistille itselleenkin on vaikea myöntää (ja muistaa) sekoilujaan. Video- tai äänitallenteet voisi auttaa. Mutta erityisesti jos läheinen alkaa epäilemään itseään, niiden olemassaolo voisi auttaa muistamaan todellisuuden.
T. Puuhapete
1 tykkäys
Joskus (alkuaikoina enemmän) sitä on kyllä epäillyt itseään, että sanoiko hän sitten kuitenkin niin eikä näin kuten minä muistan tai ymmärsin. Ja kumpi aloittikaan riidan. Miehelleni on tärkeää se kuka aloitti riidan vaikka se ei mielestäni ole se riidassa se pääasia. Ja joskus riidat ei ole olleet edes varsinaisia riitoja tai siis toinen huutaa itsekseen ja en sano mitään. Kun välillä tuntuu, että en tiedä mitä sanoisin (kun en edes aina ymmärrä mitä tai mistä toinen puhuu) tai ei ole väliä mitä sanon. Hänellä on välillä suorastaan pakkomielle saada minut myöntämään, että aloitin riidan. Olen ikään kuin ansainnut seuraamukset kun menin aloittamaan.
1 tykkäys
Mietin, että kyllä sitä toisella varmasti jonkin asteen alkoholiriippuvaisuus on, jos joutuu jännittämään, että onko toinen koko viikon juomatta tai onko kaksi. Jos todella viikon juomatta oleminenkin on saavutus ja harvinainen tapahtuma.
2 tykkäystä
Tällä hetkellä on tilanne, että ei olla keskusteltu kunnolla ja en ole ottanut asiaa puheeksi enää myöhemmin. On kuin olisi “virtahepo olohuoneessa”. Toinen ei tällä hetkellä juo ja pelkään, että jos otan asian puheeksi se tuntuu painostamiselta tai ärsyttää toista ja tilanne taas eskaloituu ja mies ehkä alkaa juomaan. Tiedän kyllä, että jossain vaiheessa asiasta on puhuttava. Jotenkin epäilen, että ei toinen nyt vaan vuosikausia juoneena yhtäkkiä lopeta juomista ja thats it. Ei se niin yksinkertaisesta voi olla. Muistelen, että joskus ehkä pari vuotta sitten mies piti kahden viikon tauon. Sekin jonkin isomman sekoilun ja riehumisen jälkeen. Olisiko kerran pitänyt jopa tipattoman tammikuun, joka loppui kyllä ennen aikaisesti. En enää muista kuinka paljon ennen. Miehellä joku syy juhlia tms. ja ei kai se nyt niin tarkkaa ole onko se ihan koko tammikuu hän selitteli.
2 tykkäystä
Onhan se mahdollista, vaikkakin epätodennäköistä, että olisi itse vetänyt ajan kuluessa johtopäätökset, motivoitunut lopettamaan ja parhaillaan yrittää jääräpäänä itse. Tämä näyttää ulkoa yksinkertaiselta, mutta puhumatta ei voi tietää kuinka “oikean” ajattelun takana yritys on. Jos on kyse tällaisesta, niin kyllä, asian ottaminen puheeksi voi hyvinkin antaa syyn korkata.
Mikä tahansa signaali voi antaa syyn ratketa. Positiiviset signaalit antavat merkin, että kaikki hyvin, ei pari saunaolutta pahaa tee. Varovainen positiivinen tiedustelu, että mistä tuulee ja kestääkö tämä, voi antaa syyn tulkita epäluottamukseksi ja taas mennään. Saattaa jopa odottaa mitä tahansa reaktiota saadakseen syyn. Mikä pahinta, jos reaktiota ei tule (positiivisen reaktion puute) niin siinähän on myös syy.
Tästä pääsemmekin siihen, että onko oikein joutua miettimään mitä uskaltaa sanoa, ettei siitä seuraisi juominen. Tavallisessa parisuhteessa on oikeus huomauttaa imuroinnista, ruoan maustamisesta tai mistä tahansa ja se voi johtaa äänen korottamiseen, hetkelliseen mykkäkouluun, pitkään puheluun lapsuudenkaverille tai omalle kävelylenkille. Se on elämää. Juomisesta johtuva väkivallan uhka ei ole elämää.
Asia ei siis ole kunnossa vaikka korkki pysyisi nyt kiinni maailman tappiin, jos joudut aina miettimään milloin se taas alkaa.
Puhuminen itsessään ei auta, ellei sille mieti tavoitetta ja jos tavoite on lupauksen saaminen, niin mitä sitten? Ei riitä. Jos hän sanoisi lopettavansa parisuhteen ts sinun vuoksesi (todennäköinen pelikortti), niin sehän tuntuu miltei romanttiselta, mutta olisi oikeasti kaikkein pahin vaihtoehto. Tämä kaataisi kaiken paineen sinun niskaasi, velvoittaisi sinut toimimaan siten, että se tukisi juomattomuutta ja sen toiminnan määrittelisi tietenkin asiantuntijana hän. Kannattaa todella tarkkaan miettiä mitä haluaa kuulla.
Homma on paljon kestävämmällä pohjalla jos todellinen motivaatio lähtee hänestä itsestä ja tähän motivaation ajatusketjuun kuuluvat terveys, työt, talous, kaikki muutkin ihmiset ja sinä siinä joukossa. Sittenkin lopettaminen on vaikeaa. Jos joudut lopettamistarinassa pääsivuosaan, niin en näe suuria onnistumisen mahdollisuuksia. Vihkoon siis menee sinun osalta vaikka raittius kestäisikin. Tätä motivaatiota kannattaa selvittää jos keskusteluyhteys löytyy.
Sinä olet kuitenkin oman elämäsi päähenkilö ja olet tällä pallolla rajallisen ajan. Säästät itseäsi eniten, kun yksinkertaisesti lopetat toivoon nojaamisen asiassa johon et voi vaikuttaa ja valmistaudut siihen vaihtoehtoon, että hän ei lopeta. Et menetä mitään jos raittus kestää, mutta olet vahvempi jos ei kestä. Se saa myös näkyä, että olet tosissasi, jos siis sitä olet. Jos tämä triggeröi korkille, niin kovin kummoisia argumentteja ei jää jäljelle.
4 tykkäystä
Moi kaikki.
Kiitos tästä(kin) keskusteluketjusta.
Olen jonkinverran kirjoitellut palstalle ja huomasin tänne taas löytäväni, kun kuumeisesti mietin mistä voisin löytää itselleni jotain keskusteluapua. Tai päähän takomista. Kun en enää jaksais keskustella yhtään mistään.
Toissaviikonloppuna olin pois kotoa ja puoliso oli sanonut, ettei juo silloin. Samaan aikaan olin jo kateellinen siitä, että jaa nyt et sitten juo, kun en ole siellä, ja samaan aikaan mietin vain, että miten käy. Oli juonut sitten molempina päivinä kuitenkin tuttuun tyyliin. “Muutaman”, yleensä se on ollut ainakin mäyräkoiran verran per päivä.
Viime viikonloppuna meni taas heti töistä pääsiessä ja sanoi, ettei lauantaina heti aamusta aloita, kun tietää että olen herkillä juomisen suhteen. Aloitti noin klo 11. Mietin, että onko se sitten ns. parempi, mutten viitsinyt edes kysyä. Mitä järkeä.
Tämän viikon alussa alkoi suunnitella, että jos olis viikonlopun juomatta ja käydäään sitten tänään keskiviikkona “after workeilla”. Niin, en ollut innokas, kun en usko siihen yhteen tai kahteen jäävän.
Eilen illalla kuitenkin tuli puheeksi seuraavan parin viikon suunnitelmat ja puhe kulkeutui alkon käyttöön ja tähän meidän lähikuukausien kriisiin. Puoliso olikin ollut siinä uskossa, että se olisi suurimmaksi osaksi taakse jäänyttä elämää ja tuli kova pudotus, kun tuli selväksi, ettei se niin ole, vaan vielä edelleen sanoin tilanteen edistyvän hitaasti. Ilmeisesti hitaammin, kuin hän luuli.
Hän ensimmäistä kertaa puhui, että on huomannut saman rutiinin, jossa hän juo, alkaa hyvitellä, tilanne alkaa normalisoitua, hän juo ja sama pyörä jatkaa pyörimistään. Ensimmäistä kertaa hän selvinpäin puhui siitä, ettei ala tekemään mitään minun pyynnöstä eikä kaljaa jätä, vaikka minä olenkin hänen suuri rakkautensa. Hiljaa totesin, että rakastaa ehkä kaljaa hieman liikaa tai jotain sen tapaista… Hän on painottanut ja painotti sitä, että tämä on se elämä, mitä hän haluaa viettää ja hän haluaa minut perheeseen mukaan elämään. Vastasin, että mä haluan viettää hänen kanssa vapaita selvinpäin. Puoliso mietti miksei se kelpaa, kun me tehdään arkena juttuja ja hän on silloin selvinpäin ja miksi arvotan ne eri tavalla, kuin viikonloput. Kuitenkaan se ei kävisi hänelle, että olen sitten pois ne päivän, kun hän juo.
Mun sydän murtuu, kun pitää tämä tappio myöntää. Ihan hirveä olo. Olen jo alkanut lukea läheisriippuvuudesta. Hän osaa olla todella kova suustaan. Jos olisin tämän kaiken edeltä nähnyt, niin tuskinpa olisi alkanut suhteeseen. Kuitenkin tässä on sitä tunnesidettä, muistoa kaikesta sokeasta uskosta ja niin, edelleen se muuten hyvä elämä.
Olen vakavissaan välillä miettinyt sitäkin, että monet elävät alkon suurkuluttajan kanssa. He tekevät sellaisen ratkaisun. Minäkin tein vihkivalassa lupauksen loppuelämäksi. Uskon kuitenkin, että se taitaa olla aika varma tie minun katkeroitumiseeni, kun sitten “kaikki muut” viettävät aikaa puolisonsa kanssa vapailla selvinpäin tehden muita juttuja, johon ei kuulu se tölkin aukaisin ääni ja sumeat silmät. Jolloin päästään puolison viereen illalla nukkumaan, eikä hän jää sohvalle jatkaamaan illanviettoa. Onko se ns. tarpeeksi iso syy avioeroon.
Suututtaa.
Tunteen ja ajatusten purkausta… Tänään mennään jonnekin puhumaan kahdestaan meidän suhteen tilanteesta, puolison aloitteesta.
3 tykkäystä
Ai että, tämä kuin suoraan minun suullani sanottu. Meillä ei ole käsirysyä, mieheni on usein alistuva alkoholisti. Silloin minä yritän provosoida sen minkä irti itsestäni saan. En tunne itseäni näissä hetkissä. Lohdullista, että en ole ainoa.
Mutta tiettyinä päivinä tuo haiseva länkyttäjä on kyllä niin kuvaava sanapari.
3 tykkäystä
Niinhän se sitten meni kuten arvasin vaikka pienen pieni toivo oli, että jos ei nyt kuitenkaan tällä kertaa menisi. 2 1/2 viikkoa puoliso oli juomatta ja sitten sen jälkeen on juonut joka toinen päivä. Rauha on kyllä ollut maassa. Mutta ei kyllä olla puhuttukaan juomisesta. Oli kyllä ihan erilainen olotila se 2 1/2 vko:a kun ei tarvinnut jännittää koska tuo humalainen äkäpussi saa päähänsä taas hermostua jostain. Väärä ilme, äänen sävy, joku mitä sanot tai et sano. Tietysti jonkinlaista jännitystä oli päivästä toiseen, että ottaako toinen tänään vai ei. Mutta se oli erilaista.
Mies taas tyypillisesti otti silmieni alla muutaman kaljan ja kävi “salaa” nappailemassa pikkupullostaan viskiä toisessa huoneessa. Tai yhtenä päivänä, muina päivinä en ole havainnut kuin ne oluet. Ja piilopaikkaankaan ei ole ilmestynyt uutta pulloa.
Mies aloitti laihdutusprojektin, toivon, että se vähentäisi juomista. Voi kyllä käydä niin, että kun mieli tekee juoda niin vähentää sitten syömistä juomien kaloreiden verran. Jos on kaksi vaihtoehtoa syödä tai juoda niin mieluumminhan sitä valitsee jälkimmäisen. Saa nähdä mihin nestemäinen dieetti sitten johtaa. Tyhjään vatsaan kun vetää niin kihahtaa mukavasti päähän ja olotila on mainio. Ja tällä kertaa siis oikeasti, eikä niin, että “otin vain yhden, mutta nousi päähän, kun olen syönyt huonosti”. Jota on myös kuultu jokunen kerta.
1 tykkäys
Erehdyin, nyt havaitsinkin piilotetun pullon. Tyhjänä. Joten ei ollut vain yksi päivä. Kyllä sitä vaan sen huomaa toisesta, onhan sitä tässä nähnyt miestä selvänä ja humalaisena sen verran.
1 tykkäys
Alkoholiriippuvuuden vaiheista löytyy tietoa googlaamalla. Keskivaihe on verrattain lyhyt (2-5 vuotta) jakso ennen myöhäisvaihetta eli sitä varsinaista loppuluisua. Oman kokemukseni mukaan keskivaiheen pituus on suuresti riippuvainen ulkoisten pidäkkeiden voimasta eikä siinä vaiheessa enää ole paluuta myyttiseen kohtuukäyttöön.
Keskivaiheen yksi täysin päivänselvä merkki on piilopullot. Siis pari hajukaljaa ja jemmapullosta 2 promillen jurri, joka ei välttämättä edes kovin paljoa näy päälle, koska toleranssi. Tuossa kohtaa aika moni nappaa ennemmin tai myöhemmin ensimmäisen rattijuopumuksen.
Ikävä sanoa, mutta oman kokemuksen pohjalta ja kirjoittamasi perusteella teillä mennään juuri tuossa vaiheessa.
Kolmisen viikkoa sitten jaoin podcast-linkin, jossa tuo sanoitetaan todella hyvin. Toivottavasti olet kuunnellut sen kokonaan.
3 tykkäystä