Mistä on poikaystävät tehty?

Rakkaudesta, hellyydestä, herkkyydestä ja rehellisyydestä. Diagnooseista, masennuksesta, lääkkeistä, päihteistä ja ongelmista.
Olen lukenut nyt toista päivää plinkin kotikanavaa, ja niin tehdessäni nähnyt liian monta rankkaa tarinaa elämästä alkoholistien tai narkomaanien rinnalla. Mun kokemukset eivät ole mitenkään verrattavissa niihin. Mutta ehkä juuri siksi, olen täällä jo nyt. Kun tiedän mihin päihteiden kanssa pelleily pahimmillaan voi johtaa, enkä haluaisi sitä omaan elämääni enempää kuin mitä työssäni olen jo nähnyt.
Tapasin N:n 1,5 vuotta sitten juuri pitkästä suhteestani eronneena. Alku oli siis jo lähtökohdiltaan vaikea, mutta N:n sitkeyden, ymmärtäväisyyden ja lempeyden ansiosta pysyimme yhdessä. Kiinnitin jo suhteen alussa huomiota N:n pilvenpolttoon, joka tuntui olevan melkein päivittäistä. Viikonloppuisin ja bänditreeneissä ainakin.

Olen itsekkin kokeillut useimpia huumeita, enkä lasiin sylje, mutta pilvi ei koskaan ole ollut oikein mun juttu ja pahentanut vain muutenkin alakuloista oloani. Juteltiin tästä heti ja vertasin pilvenpolttoa jokapäiväiseen kaljan juomiseen. N jättikin pilvenpolton viikonloppuihin. Kesällä sitten poltin itsekkin ja (vituttaa vieläkin) tämä tietty avitti N:n käytön lisääntymistä. Lähtiessäni kuukauden reissuun N poltti tosi paljon ja reissuni aikana hän masentui todella pahasti. Palatessani minua odotti kalpea, uneton, hikinen ja pelokas mies, jonka oli pakko asua vanhemmillaan loppuaika matkastani, ettei olisi tehnyt itselleen mitään.

Bipollaarin masennusjakso kesti useita kuukausia ja jättäessäni N:n yksin, pelkäsin kuollakseni hänen tappavan itsensä. Oli ihan vitun raskasta aikaa. Niin minä, kuin psyk.polikin oli sitä mieltä että päihteiden käyttö, varsinkin blossen poltto, avittivat masennuksen uusimista. Kun sykli on ollut nähtävissä ennenkin… masennusjakson jälkeen ei yhtään pilveä ja alkoakin hillitysti, sitten muutaman kerran, sitten vähän useammin ja sitten vitusti ja kaboom, ollaan alussa.

Pilvettömyydestä sovittiin ja kaikki meni hyvin, kunnes nyt on tullut kolme retkahdusta. Viimeisellä kerralla N hävisi vieraassa maassa yöllä ja yritin löytää häntä tuntien ajan. Tekstarien ja kymmenien soittojen jälkeen, N vihdoin heräsi koomasta ja palasi yöpaikkaan päälleensä oksentaneena, aivan tutkalla, silmät verestävinä. Juuri sinä yönä, kun olisi ollut mun vuoro saada tukea ja lohtua (olin saanut kotoa huonoja uutisia), N hävisi jättäen mut täysin yksin.

Mä en ollut kiukkuinen enkä edes pettynyt. Jotenkin osasin odottaa tätä. Luottamus ei ehtinyt edelliseltä kerralta palaamaan. Ensin ajattelin, että toi järetön dokaus ja polttaminen oli N:n tapa purkaa surullisten uutisten tuomaa ahdistusta ja painetta mun tukemisessa. Mut vitut, eihän kyse siitä ole jos toi sama kunto hankitaan myös silloin kun asiat on hyvin…

Mä en tajua miten ihminen voi unohtaa sen masennusjakson olon? Eikö sitä kauheutta yrittäisi kaikin mahdollisin keinoin estää, varsinkin kun itse on myöntänyt, että päihteet vain pahentavat ja synnyttävät uusia masennuskausia? Miten sitä voi olla niin tyhmä, että ajattelee, etten mä tällä kertaa masennu, handlaan homman?

N:llä on ollut hyvä hoitosuhde psyk.poliin kaiken aikaa ja ollaan käyty myös yhdessä siellä. Nyt kun N muutti, myös hoitosuhde muuttui toiseen toimipisteeseen, eikä sinne ole ollut vielä käyntiä. Ei mulla oikeen ole ketään kenen kanssa jakaa kokemuksia. Mun ystävistä oikeen diagnoosin ja päihdeongelmista tietävät vain muutamat. En halua kertoa, koska he eivät tunne N:a, enkä halua heidän tuomitsevan tms. pelkään. En halua selittää enkä puolustella rakkauttani.

Nyt N meni vihdoin A-klinikalle. Pelkään siltikin. Mitä jos? Mitä jos valitsen väärin? Mitä jos mulla ei olekkaan yhtenä päivänä mitään merkitystä? Jään yksin? Meillä on perhe ja olen loukussa?

En mä oikeen tiedä miksi edes kirjoitin nämä rivit. Kun luen, ei teksti edes tunnu omalta. Jos joku haluaa kommentoida, voi vapaasti niin tehdä. Ehkä haluan vain tallentaa ajatukseni johonkin. Ja löytää vertaistukea, jos sitä jonain päivänä tarvitsisin.

Hei Kivinen,
Mitä jos lopettaisit rakkaasi hyysäämisen, oman pilvenpolttelun ja lasiinkin voisit sylkeä. Päihteiden kanssa on on oltava jämäkkä. Alä salli minkäänlaista viikonloppupolttelua. Se on ainoa tie.
Minua oikein inhottaa nuo nopean tyydytyksen tavoittelijat, jotka leikkivät huumeilla ja alkoholilla. Kaipa minäkin joskus rakastin alkoholistia, mutta nykyään en voi sitä ymmärtää. Annetaan niiden tästä lähin rauhassa mehustua omassa liemessään.
Yäk

Ilmaisin itseäni huonosti ja epäselvästi. Mä en polta, poltin kesällä mutta se jäi siihen paikkaan kun tajusin mitä se pahimmillaan ihmiselle voi tehdä. Muutkin huumekokeilut ovat tapahtuneet kutakuinkin 10 vuotta sitten ja alkoholin käyttöni on kohtuullista ja vähenevää. Halusin vain tehdä selväksi, etten elämääni ole viettänyt minäkään ihan kuivin suin.
Mä en sallikaan mitään pilveen liittyvää, siksi nuo repsahdukset tuntuvatkin pahalta. Ja samalla tuntuu että olen kohtuuton, ettei virhettäkään saisi tapahtua. Ja kuitenkin on tapahtunut. Ja edelleen ollaan tässä.

Missään nimessä en haluaisi hyysätä, vaan saada tasapainoisen ja -arvoisen ihmissuhteen. Kovasti toivon että tämä yksi ja ainut asia ei ole sen esteenä.

Kiitos vastauksestasi nopsasti!

N:n piti vielä kerran polttaa ennenkuin tajusi mun ja perheen olevan oikeassa. Se oli se kahdeksas bisse ja sen jälkeen katosi kontrolli. Kun alkoholin kohtuukäyttöön ei pysty, on parempi olla kokonaan ilman. Olen helpottunut, enää ei tarvitse pelätä, että montako juo ja repeekö polttamaan. Äksät käsissä. XXX.