Olen juonut 4,5 vuotta olutta melkein joka päivä olen siis nuori alkoholisti. Mistä voisi johtua sellainen että olen viime aikoina ruvennut oksentelemaan? En ole edes teini-iässä oksennellut pahemmin ja en ollenkaan sitten silloin kun rupesin melkein päivittäin juomaan olutta. Vime aikoina on kuitenkin tosi usein oksentanut kun juon olutta. Varsinkin seuraavana päivänä mutta myös silloin kun juon joskus. Outoa minusta että yhtä-äkkiä tuli tälläinen ongelma. Osaako joku sanoa mistä voisi johtua? Eikö elimistö jaksa enää olutta vai mitä?
Itse olen toipuva hc-alkoholisti. Ikää tosin vasta 27v. Mutta useemman vuoden laitoskierre alla, ennen kuin väänsin korkin kiinni reilu 15kk sitten.
Tuo on tavattoman tuttua. Ensin olut menee hyvin alas vuosia, sitten alkaa kroppa sanomaan, että “kiitos voisitko lopettaa”. Yleensä ne oluen hiilihapot saa sun mahan sekasin+liikakäyttö.
Jospa kokeilisit olla ilman alkoholia, kun kerta itseäsi alkoholistiksikin kutsut.
Tulet saamaan kaikenlaisia muitakin “kivoja” ongelmia juomisestasi, jos se on tavattoman runsasta, kun aikaa kuluu. Niin fyysisesti kuin psyykkisestikkin.
Eikös se niin mene, että kokeneelle nuorelle juovalle ihmiselle ei tuu pahemmin oksennuskrapuloita, mutta vanhetessaan alkaa vaan krapulat pikku hiljaa pahentua. Tuossa hetki sitten juhannuksena oli kolmen päivän putki ja selvisin vain pikakrapulalla. Oksentaa toki yritin, mutta mitään ei ole tullut. Nyt toki yritän lopettaa juomisen ja kolmas alkoholiton päivä takana.
Joo ja sillon, kun joskus alottelin juomaan niin pienestäkin määrästä tuli krapula, mutta nyt ei ole tullu pahemmin mitään. Mitä nyt JOSKUS jotain pikku heikotusta ja ehkä päänsärkyä. Pahin ongelma on ollut vanhan viinan haju seuraavana aamuna ja varsinkin sillon, kun pitää lähteä jollekkin. Ei muuta kuin muutama Airwawes-purukumi naamaan ja menoksi.
Oksentelu jo juontivaiheessa on yleensä merkki siitä, että mahalaukkua on rasitettu liikaa alkoholilla ja hiilihappojuomilla. Seurauksena voi olla helposti, etenkin jos suvussa on siihen taipumusta, tai itsellä vaan, mahahaava, jopa melkoisen pahasti vuotava, mikä on potentiaalisesti letaali. Jos juodessa olut ei pysy enää sisällä, kannattaa puhua asiasta lääkärille, joka määrää yleensä mahansuojalääkkeen ja kannattaa myös jättää juominen joko kokonaan tai sitten vain muutamaan kertaan vuodessa. Itse 20 vuotiaana mahahaava puhkesi, kun olin oksennellut olutta jokusen kuukauden ja oksensin jumalattoman lammikon verta erottajalle stadiin yhden yökerhon eteen (pelästytti niin, että jäi alkoholi kuvioista yli 10 vuodeksi). Liftasin poliisin kyydissä sairaalaan, missä antoivat ensin jotain nestettä, mikä kaiketi tukki verenvuodon ja sain reseptin lansopratsolille, sekä lähetteen mahantähystykseen. Kiva toimenpide, niellään peukalonpaksuinen letku mahaan, jossa on kamera ja koepalanottimet. Samalla mahaan myös pumpataan ilmaa. 15 minuuttia kestävä yökkäys ja röyhtäys ei ollut ensimmäisellä kerralla kovinkaan mukavaa, joten suosittelen, että jos tuollaisia oireita tulee oluesta, laittaa koko juopottelulle stopin ja hankkii mahalääkkeet, ennenkuin mahahaava on jo olemassa. Reseptillä omepratsoli (Ratiopharm) (kokemukseni mukaan paras kaikista protonipumpunestäjistä ja kaikkia markkinoilla olevia olen kokeillut, histamiini2 antagonistit (kuten ranitidiini) eivät ole kovin tehokkaita, simetidiini voisi tehota, mutta sitä ei kai enää saa.) on noin 7 euroa 100 x 20 mg, yksi päivässä, eli melkoisesti halvempaa kuin muodissa oleva esomepratsoli (Nexium) ja ainoa epämiellyttävä sivuvaikutus on miehillä rintojen kasvu . Kun on omepratsolia popsinut 17 vuotta tilanne alkaa näyttää siltä, että voisi pitää jo rintsikoita.
Kaiketi apteekin hintatietoja saa edes antaa lääkkeelle, jolla ei tasan tarkkaan ole mitään hupikäyttöominaisuuksia, ellei sitten miestissit ole suurta huvia?
Oksentaminen johtuu siitä, että sisäelimistöösi on alkanut tulla vaurioita alkoholinkäytöstäsi, oksentelu on merkki haiman, maksan sekä ruuansulatuselimistön vaurioitumisesta. Alkoholismin ensimmäisessä vaiheessa näitä oireita ei yleensä ole. Kakkos vaiheessa oireet yleensä alkavat
Tässä alempana on linkki, jos jotakuta kiinnostaa lukea alkoholismin eri vaiheista.