Ystäväni käyttää xanoria ja diapamia sekä mielialalääkkeitä, osaksi päihdevieroituksensa hoitoon ja osin koska on niitä pitkään syönyt ja lopettaminen on vaikeaa. Välillä tulee tunne ja tilanteitakin jossa joudun miettimään puhuuko hän totta. Hän on väsynyt jatkuvasti ja nukahtelee. Pelkään hänen käyttävän subutexia, mutta mistä sen voi tietää sellainen ihminen joka ei tiedä mitään subun vaikutuksista.
kiitos jo etukäteen.
Muakin kiinnostais tietää että onko perheenjäseneni käyttö mitä luokkaa.Käy töissä, päällepäin ei huomaa mitään.
On myöntäny että käyttää mutta en tiedä kuinka paljon?
Käyttää myös unilääkkeitä ja tietääkseni jotain muutakin? Töissä kyllä vaikuttaa ihan reippaalle, mutta ei mitenkään sille että olis esim piriä vetäny.
Katso kaverisi pupillienkoot pienet pupillit viittaavat subun käyttöön ja jos hän kutisee tai ääni voi olla matalampi
Kas siinä kysymys, mistä sen huomaa?
Itse olen läheisenä seurannut subua ja bentsoja käyttävää ihmistä jo pitkään enkä silti aina osannut sanoa, mitä hän oli ottanut.
Subuissaan oli välillä yliaktiivinen, välillä nukahteli, välillä ihan “normaali”. Bentsot huomas ehkä helpommin, tietty hitaus toimimisessa, puhe saattaa sammaltaa jne.
Vaikeaa se on ilman testejä arvioida mitä joku on ottanut 
Jos pelkkää subua on ottanut joko i.v:nä tai oraalisesti niin et huomaa eroa selvän ja “normaalin” ihmisen välillä. Jos siihen liittyy mitä tahansa muuta päihdettä tai muita päihteitä pelkästään sen kyllä huomaa. Bentzot tekee ihmisestä vittumaisen jos on hereillä, sekä hitaan ja “oudon”, nukahtelee myös miten sattuu, eikä välitä muista.
Poikamme on käyttänyt subuja ties miten pitkään. Kummallinen nukahtaminen kesken kaiken jopa ruokapöydässä,antaa viitteen siitä että muutakin näemmä on…
Puoleen vuoteen en ole nähnyt häntä, kun ei tule kotiin. Jos menen pääkaupunkiimme ,niin siellä puhuu puhelimessa ,muttei tule näkyviin.
Viikko sitten hän joutui asunnottomaksi. Näin komean ja ennen niin valoisan nuoren miehen, luisena, pääkallomainen katse silmissä.
Ruiskuja siellä täällä ja pohjaton tuska päällä.
Hän lähti pois vaikka pyysimme kotiin toipumaan.
En tiedä hänestä enää mitään ja olen kauhun täyttämä.
Jos ei ole omaa motivaatiota niin Suomessa ei pakkohoitoon pääse. Se on väärin!
Nyt kun lukee täällä esim tosta nukahtelusta, ois pitäny tajuta jo niin paljon aiemmin merkit.
Musta tuntui että nukahti ihan ihme aikoihin ja välillä aamuisin ei saanu millään hereille vaikka oli esim sovittu meno.
Tuntuu vaan itsestä niin tyhmälle et miksen mä tajunnu aiemmin, kun epäily kuitenkin oli.
Nyt herra onkin sit jo totaalisesti häippässy omille teilleen eikä enää vaivaudu vastaamaan puhelimeen tai saati tapaamaan lastaan. 
Vaan kun ymmärtäis miks.Mikä siinä vetämisessä on omaa lasta niin paljon parempaa?
Tässä joku aika sitten soitin erääseen paikkaan, jossa olisi ollut mahdollisuus puuttua asiaan, mutta sain sen tylyn vastauksen, ettei aikuista poikaa voi väkisin hoitaa.
Ennen niin rakkaasti poikani hoisi pientä poikaansa ja poika oli kaikki kaikessa. Nyt nää mömmöt ovat saaneet niin suuren vallan, ettei enää puhu muusta kuin seuraavan satsin saamisesta.
Erohan siitä tuli, ja miniä oli fiksu viedessään lapsen vaaran alta pois, mutta poikamme koki sen sitten sellaisena että on vain “joku” josta puhutaan sitten aikuisena.
Anoppi laittoi kirjeen meille ja sanoi poikaamme vain siittäjäksi jota olivat tarvinneet, että tyttökin saisi lapsen. Muuten kaikki näennäisesti fiksuja ihmisiä.
Sydämen fiksuus on eri asia sitten.
Sen kuultuaan tilanne pojan kohdalla paheni ja nukkui n.klo16 asti jolloin kaikki virastotkin olivat kiinni eikä asioitaan pystynyt enää hoitamaan.
Vieläkään en ole kuullut hänestä mitään…mitä pitäisi tehdä…poliisit sanoo, että no aikuinen mies ei enää äitiä tartte…mutta jos on huonossa kunnossa. Vastatkaa nyt joku mitä tekisitte kadonneellle huumepojalle…
hoida itseäsi.
Samassa veneessä. enpä kuullut tyttärestäni mitään Saksaan lähdön jälkeen, lähetin kirjeitä ja paketinkin joka palautui…näin kammottavia painajaisunia jatkuvasti, töissäkin pakenin tupakille, kun itketti vain koko ajan (huumeitten käyttö oli juuri tullut esille). Kaksi kuukautta meni täl viisiin ja tuntui, että onko hän kuollut tai tapettu jonnekin roskikseen. Sitten hän soitti joulun jälkeen ja ilmaantui jonkin epämääräisen tyypin kanssa käymään. Oli varmaan ollut istumassa sakkojaan vankilassa, vaikkei kertonut! Naimisiin tämän hampuusin kanssa ja sitä rataa. Äijä vuorostaan pääsi linnasta kesällä ja taas ei saanut nuortaparia häiritä ennenkuin nyt kävimme äitini kanssa tässä pesässä. Hyvä äiti-meistä ei huolehdi juuri kukaan - onneksi on tämä kanava- jätä hyvä ihminen pojan hyysääminen-niin minäkin olen tehnyt-ajattelen itseäni hiukan enemmän-kun en voi taaksepäin elää-enkä näille asioille mitään voi! Oikein hyvää viikonloppua
niin se taitaa paras olla. huolehtia vaan ittestään. mutta kyllä se usein on helpommin sanottu kuin tehty.
sen tajuan ettei kukaan ilman motivaatiota katkolle lähde. jahka sekin aika tulee, jos tulee, niin katsotaan kestääkö…
menen unille ny.tsemppiä äidit!!
yhtä helvettiähän tää äiti-ihmiselle on.
välillä näyttää muka paremmalle, aika taitavasti sitä itselleen parhain päin asioita selittää.
että piti tämäkin joutua vielä näkemään ja elämään.
miettii mitä olisi voinut tehdä toisin.
kirjoitin pojalle kirjeen. kun ei kuuntele ja suuttuu.
voihan kirjeenkin repiä.
luulee, että haluan vain kiusata eikä ymmärrä, että rakastan vain.
terrorisoin hänen elämäänsä…siis häiritsen aineitten vetämistä.
omalle vanhalle äidilleni en ole puhunut mitään ja siksi en siskoillekaan etteivät kerro. mieli olisi tehnyt monta kertaa, äidin luoksehan sitä mennään kun hätä on suurin, mutta en raaski kaataa vielä tätäkin paskaa hänen niskaansa. alkaa tehdä kuolemaa sen jälkeen jos saisi tietää.
itki mummo jo kun pojalta lähti kortti. rankat sakot ja niitä moni ihmetteli. sanoin vain, että ei verta suonissa ollutkaan, viinaa vain.
en raatsinut sanoa, että amfetamiinia sillä oli ja hyvä kun verta seasta löytyi.
avuttomuus tässä yksi pahimmista on. pienempänä lapsi on komennettavissa, nyt ei voi kuin vierestä katsoa.
tämä on sama kuin lapsi olisi kuolemansairas ja kituisi. niinhän se oikeastaan onkin. samanlainen tuska.
jos mies jättää tai itse lähtee, erosta paranee ja toipuu. löytää uuden rakkauden ehkä. mutta lapsesta ei voi erota. lapsesta ei voi toipua.
tuntuukin ihan naurettavalle joku murhe jonkun miehen vieraissa juoksemisesta tai vastaavasta. mitä välii, niistä voi erota.
lapsesta ei voi. rakkaudesta lapseen ei voi erota.
Ihan samaa toitat kuin meidän kotona. Onneksi äitini kuoli, tietämättä viimeisintä tuskaa.Siskojen kanssa pidetään yhtä ja kannustetaan. Heillä ei ole samaa vaikeutta kuin minulla.
Kortti meni täälläkin. Autot ajettu päissään kappaleiksi. (muuten mistä niitä aina saa…)Sähköt maksamatta, vuokraa maksoi sisko kunnes tajusi tehdä sossun kanssa “tavallaan huoltaja sopimuksen”, sitten isäntä sanoi ylös sopimuksen ja poika hävisi Helsingin yöhön. En ole sen koomin kuullut hänestä mitään.
Edellinen äiti puhui siitä, miten vaikeaa on erota lapsestaan. Juuri äsken sitä mietin, jos vaikka sisulla yrittäis, niin ei kun vaan tulee suurempi tuska siiitä, että se pieni poika sisällä kurjan narkin kuoren, on se sama lapsi edelleen.
olen jopa miettinyt lähteä täältä 400 kmn päästä seulomaan Helsinkiä, missä se poika on.Turhaa tietenkin.Makaa jossain kämpässä tokkuraisena.
En ole vihanen mutta surullinen ja äärettömän ahdistunut. Mieheni on muuttunut puhumattomaksi ja äksyksi. Itse olen sl.lla
Jos ois mies niin heittäisin pellolle, mutta lastani en voi. Rahaa en anna mutta leipää.
Kaikkea voimaa ja lepoa ,valoa ja iloa kaiken keskellä kaikille samoin kärsiville äideille.
Hei, sain eilen tietää, että lahjakas ja nätti tyttöni on sortunut käyttämään subutexia. Olen ihmetellyt,
kun on keskeyttänyt opinnot ja sitten “pitänyt välivuotta”, muka miettinyt opiskelualaa ja tehnyt satunnaisia
työvuoroja. Nyt ei ole enää tehnyt töitäkään. Rahat aina lopussa, vaikka saavat tukia yhteiskunnalta,
kaikki raha menee aineiden rahoittamiseen. Olemus on tyttärelläni, puhumattakaan poikaystävästä, hermostuneen ja laihan oloinen. Ei saa niinkuin normaalia kontaktia. Ilo on kadonnyt tyttäreni elämästä,
on säikyn oloinen, takertunut poikaystäväänsä, pitää puhelinta kiinni pitkiä aikoja. Selittelee tekemisiään ja
rahan vähyyttä epämääräisesti, tapailee narkkikavereita. On ikäänkuin kuollut minun elämästäni. Katkaisin välit pysyvästi, koska olin varoittanut, ettei sekaannu huumeisiin ja jos sekaantuu, ei ole tyköni tulemista. Elämä on valintoja ja luopumista. Olen seurannut yhden ystävättäreni pojan narkkielämää; turhia lupauksia ja ryhdistäytymisyrityksiä…sitten taas rikoskierrettä ja uutta ainetta kehiin. Kiitin tytärtäni niistä ajoista, kun hän oli elämässäni ja toivotin hyviä, en pahoja trippejä pikku lapselleni. Näin se menee. Jobi menetti kaiken raamatun kertomuksessa. Sellaiselta tuntuu, mutta suomalainen yksinhuoltajan sisu kestää tämänkin ja on ehdottomasti oltava itsekäs ja huolehdittava omasta jaksamisesta ja tehtävä niitä asioita, mihin itsellä on haluja. Kun on parhaansa yrittänyt ja auttanut ja rinnalla, jopa lapsen saappaissa tarponut, on aika hyvästellä, kun lapsi valitsee väärän tien. Kerroin, että voi ottaa yhteyttä, jos jättää narkkipoikaystävän ja sitoutuu ja jonottaa pitkään laitoshoitoon
^ota nyt lapseesi yhteyttä, jos oma äiti sanoo noin niin se vetää vaan enemmän aineita jos tuntuu että kukaan ei välitä.
Hei,
tämä viestiketju on siirretty Kotikanavalta asiayhteyteen paremmin sopivalle alueelle, eli Vilpolaan.
terv. Päihdelinkin moderaattori
Kirjoitan nyt ihan “huolestuneena taviksena” tänne tietämättä yhtään mitään kovimmista päihteidenkäytöistä. Kävin sattumoisin keskustelua kaupungilla yhden humaltuneen n. 17-18v tytön kanssa, hänellä oli paljon viiltojälkiä tmv käsissään. Kertoi myös että hänelle on määrätty metadonia, joka on kuitenkin tälle liian vahvaa. Kunnon hoitoon ei pääse, koska kyseisellä laitoksella, jossa on hoidossa, ei ole tarpeeksi henkilökuntaa/resursseja tilanteensa kohentamiseen. Tyttö totesi vaan että kai hänen täytyy ensin tappaa itsensä että hänet huomataan. Voisko joku valottaa, miten tähän pitäisi suhtautua. Kuitenkin selvästi taas yksi nuori tapaus, joka ei saa parempaa hoitoa, vaikka sitä haluaa. Tyttö halusi antaa puhelinnumeronsa, vaikka tuntematon olinkin.
