Olen 50+ nainen ja olin raittiina 2 v 3 kk, sitten tupareissa sorruin yhteen kuohariin, sen jälkeen olen käynyt katkolla ja laitoskuntoutuksessa. Elämä on jotenkin menettänyt merkityksensä vaikka minusta tuli vasta tuplamummi.Kaikki asiat ovat periaatteessa hyvin mutta vaikea raastava parisuhde takana, mutta olin ainakin raittiina sen takia kun piti olla varuillaan. Nyt monta huonoja öitä takana valvoen.
Tervetuloa cinderella!
Olet oikeassa paikassa. Toivottavasti et enää turvaudu pulloon. Olot paranee pikkuhiljaa kun annat ajan kulua ja myrkkyjen lähteä elimistöstä.
Varmaan huomasit kumpiko oli parempaa aikaa. Raittius ( vaikkakin repivä parisuhde) vai juominen.
Nyt katse eteenpäin! Lue ketjuja ja kirjoittele.
Pienet ansaitsevat raittiin mummin ja läsnäolosi on kullanarvoista vauvaperheelle. Enhän tiedä kuinka lähekkäin asutte tai onko välinne läheiset mutta uskoisin että sinua tarvitaan tueksi.
Tärkeintä mitä voit antaa itsellesi on se että enää et juo. Kaikki hyvä seuraa sitten perässä.
Täältä plinkistä saa niin mainiota vertaistukea että ainakin minut se on pelastanut.
Kevät tulee, aurinko paistaa, sinä olet tärkeä, sinä onnistut!
Raittius ihanaa aikaa huolimatta että parisuhde oli jatkuvaa varuillaan oloa, kun ei uskaltanut ilmein, elein tai sanoin sanoa mitään väärää. Kyseessä henkinen väkivalta, ei fyysinen. En halua mennä enää katkolle kun laitoskuntoutusta (ja sitäkin tarvitaan tottakai, mutta jotenkin vastustan sitä diapamien määrää, olo kuin zombiella). Minulla kaikki tosi hienosti nyt, uusi koti, ihana lapsi ja lapsenlapset, siltikin elämä vaan tuntuu niin vailla elämäniloa.
Tervetuloa joukkoon. Aloituksestasi ei saa kovinkaan paljoa irti, olisi sinullekin varmaan ensihätään avuksi, jos kirjoittaisit vähän enemmän tuntojasi.
Kuitenkin, se, että asioita vatvoo mielessään ja tuntuu kurjalta… On jotakin, mitä me kaikki olemme käyneet läpi. Siihen ei valitettavasti auta mikään muu, kuin aika. Sanon sama nyt, kun sanoin Keniallekin: Pidä mielessäsi, että kun et enää koskaan tartu pulloon, niin sinun ei tarvitse kokea tätä enää ikinä! Kun nyt pääset tästä eroon ensi viikolla, ensi kuussa, kesällä tai vuoden päästä… On siitä sitten päästy eroon, eikä se tule vaivaamaan enää koskaan. Kunhan et enää juo. 
Kiitos, rohkaisee kovasti. Vertaistuki on tosi tärkeää. Onneksi en ole polttanut välejä läheisiini, vaikka sekin on ollut lähellä alkoholin takia. Tyttärestäni on tullut tosi kunnon ihminen, lähihoitaja, 20 v ja hänellä jo 2 lasta. Itsetuhoiset ajatukset ovat viime aikoina nousseet pintaan ja säikähdin itsekin, mitä suunnittelen. Ajattelin että kaikilla on parempi ilman minua, mutta en voi jättää sellaista perintöä lapselleni kannettavaksi.
Cinderella, olen samaa mieltä, kun sanot vertaistuesta, että se on tärkeää. Olin illalla AA-palaverissa, jossa meitä oli useita miehiä ja muutamia naisia yhdessä toipumassa. Oli alle ja yli 50-vuotiaita. Alkoholistille on ihana asia, kun on paikka mihin mennä ja tietää tapaavansa ymmärtäviä ihmisiä.
Miten saan putken poikki, alkoholin maailma turruttaa, vie pois pahoja ajatuksia ja sitten ne ajatukset tulevat kahta kauheampana. Ja pettymys itseeni ja heikkouteeni.
^ Hei Cinderella.
Tulee hieman deja vu tuolta ninimerkki Kenian ketjusta, mutta jos et saa juomista poikki muuten niin kyllähän katkolle olisi mentävä. Se on suora vastaus tähän ketjusi otsikkoon.
Mainitsit että Diapamin määrä huolestuttaa mikä onkin aivan oikea ajatus ja hyvä ottaa huomioon, mutta kyllähän tarvitusta lääkityksestä voit keskustella lääkärin kanssa siellä katkolla. Eikä lääkkeitä ole pakko syödä jos tuntuu ettei niitä tarvitse.
Siellä katkolla ollaan yleensä iloisia asiakkaan puolesta, joka selviää mahdollisimman kevyellä tai olemattomalla lääkityksellä, mutta etenkin alkoholin ollessa pääpäihde ja takana rankka putki, on lääkityksessä kuitenkin otettava huomioon deliriumin ja epileptisten kramppien riski.
Katkoilla haasteellisia ovat kuitenkin yleensä liian lääkehakuiset asiakkaat, jotka “pelaavat” lääkkeiden kanssa jatkuvasti. Vähillä lääkkeillä pärjäävät tai pärjäämään halukkaat asiakkaat ovat tervetulleita poikkeuksia.
Mitä sitten tulee pidempiin laitoshoitoihin, niin tiedäthän että on olemassa monia (pkv-) lääkkeettömiä hoitovaihtoehtoja. Esim. minnesota-malliset hoidot kuten Myllyhoito ym., ja eräät yhteisöhoidot.
Ymmärsin, että sinulla on takana myös traumatisoiva ja haitallinen parisuhde henkisine väkivaltoineen, ja tarvitset ehkä tukea myös sen asian käsittelyyn ja siitä eheytymiseen.
Voimia!
Cinderella, onko sinulla pitkäkin putki?Mitä tarkoitat diapamien määrällä katkolla?Mulle annettiin se kyllästys,jolloin oliko 16 tuntia annettiin 2 tunnin välein diapamia ja en sen jälkeen pyytänyt muuta kuin beetasalpaajaa sydämentykytyksiin.
Koin sen hyvänä,kyllästyksen koska sai nukuttua ja ehkäistyä krampit.Onhan siinä aika outo olo sen jälkeen mutta saa ainakin nukuttua.Tai toinen mahis on avokatko,joka yleensä toteutetaan niin et käy hakemassa päivittäin katkaisulääkkeet a-klinikalta.
Itse retkahdin heti katkon jälkeen,mutta sitten sain itse lopetettua ja olen siitä iloinen etten mennyt sinne toista kertaa,yritin kyllä mutta mönkään meni ja parempi niin,olisin siellä vieläkin koska vasta maanataina sain kierteen poikki.
Juodessa itsetuhoiset ajatukset on hirveitä, nekin loppuu kun juominen loppuu ja tajuaa että elämä on elämisen arvoista,juodessa kun ei aina siltä tunnu,pahimmissa syövereissä ollessa.Ota yhteyttä jonnekkin,vaikka nimettömänä mutta älä jää asian kanssa yksin.Olet jo täältä aloittanut kuitenkin.Tänäänkin on päivä uusi.
En vaan saa putkea katki, vaikka kuinka päätän. Aamuyön tunnit niin pitkiä kun yrittää katsoa jotakin filmiä tai lukea. Unirytmi mennyt sekaisin kun juon päivisin ja nukun sitten silloin päiväsaikaan. Olisipa taikasauva jolla tämän saisi katki.
Iltaa.Ei oikein hahmota mitä ne pahat asiat on jotka tulevat mieleesi?Tulevatko ne selvinpäinkin?Ja niitä koetat turruttaa juomalla?
Jos sinulla on syynä katkolle menemättömyyteen se diapamin aiheuttama zombimainen olo,niin eikös se nytkin ole aika zombimainen yöllä valvoessasi alkopöhnässä aikana jolloin tulisi nukkua? Se on niin totta että sen hetkellisen alkoholin aiheuttaman turrutuksen jälkeen pahat asiat tulevat mieleen paisuneina monikymmen ellei satakertaisina.
Kerroit että sinulla on uusi koti,ihanat lapsenlapset ja lapset,hyvät välit jne ja olit sitä mieltä että periaatteessa asiat hyvin mutta elämäilo hukassa.Oletko lääkärissä käynyt, elämänilon hukassa olo perusasioiden kunnossa ollessa ja alkoholin käyttö kuullostavat joltain johon tarvitsisit lääkärin mielipiteen jos vaikka pitkittynyttä masentuneisuustaipumusta tai itse masennusta tms.
Millaista kirjallisuutta tykkäät lukea?Esim.sellainen kirja kuin Ben Furmanin ja Jussi Valtosen teos “Jossakin on ilo” on kansankielisesti ja helppotajuisesti kirjoitettu erilaisista masennuksen eri muodoista ja kaikkea muutakin siinä on.En tietenkään voi tietää onko kohdallasi lainkaan kyse mistään tuollaisesta,jotenkin vain tuli sellainen tunne kirjoituksistasi.
Heips! hyvinkin myötätuntoisesti luin tarinaasi…itsekin olen viisikymppinen, nyt pian pari vuotta olen yrittänyt lopullista irtiottoa alkoholista. Yritystä on, mutta välillä olen löytänyt itseni taas päivän, joskus parin, juopotteluputkesta. Mutta kaikki alkaa ensimmäisestä päivästä ja päätöksestä, että tänään en juo. Taidat kyllä tarvita apua. Itse en lääkkeitä ole käyttänyt ihan paria opamoxia lukuunottamatta. Joskus ne ovat kyllä paikallaan juuri tuosta ensi päivien kauhusta ja tuskasta pääsemiseksi.
Hakeudu työterveyshuoltoon, päihdepsykiatriselle vastaanotolle, lääkärille, ihan mihin vaan, että saat juuri tähän päivään apua. Muutaman selvän päivän jälkeen voit suunnitella paremmin, ehkä jonkun ammatti-ihmisen avustuksella, jatkoa.
Kun omalta pohjaltani yritin kömpiä ylöspäin, ensimmäinen pelastusrenkaani oli tämä plinkki. Lääkäriltä sain Antabusta, pyysin sitä. Sairaanhoitajalta sain muutaman opamoxin. Kirjastosta sain hyvin suurena apuna olleen kirjan “Lilli Loiri-Seppä: Selviämistarinoita”. Luin sen juuri uudelleen. Suosittelen.
Olin sairauslomalla (yritin itsemurhaa tyyliin unilääkkeet+viina) kuukauden verran, ensin makasin pari viikkoa sohvalla katselemassa telkkaria ja lukemassa plinkkiä, sitten siitä pikkuhiljaa ulkoilua, jumppaa, normaalia elämää. Kävin myös puhelemassa päihdepsykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, en ole varma, oliko siitä lopulta hyötyä, ehkä hiukan…
Nyt, pari vuotta tuon tapahtuman jälkeen olo on hyvä, elämä normaalia- mutta puskista tuli pääsiäisenä yhtäkkinen juomisenhimo, tai en tiedä oliko se edes mikään himo; olin kuin huomaamattani juonut päiväkännit. Retkahduksia on ollut muitakin, mutta välissä kuukausia hyvää, normaalia elämää miehen kanssa, lapsenlapsia hoivaten, töissä käyden.
Hanki siis apua, auta itseäsi, hanki Antabusta, mene terapeutille, AA-ryhmään, mihin vaan, että pääset kiinni raittiuteen. Ei se sittenkään helppoa ole, mutta mikä tahansa on helpompaa siinä vaiheessa, kun hilpeät humalat vaihtuvat synkkiin helvetin syövereissä velloviin painajaisjuomisiin. Ja niitähän ne meillä alkohlisteilla tuppaavat olemaan.
Virtuaalihalaus ja toivon voimaa sinulle.
Halaus takaisin. Hankin apua. Eihän elämä voi pyöriä alkoholin ympärillä, nyt tehnyt viime päivinä ihan oman päätökseni mukaisesti pakollisia juttuja, kun välillä on tuntunut laskujen maksaminen ja tiskaaminenkin ihan ylivoimaiselta. Varmaan se henkinen yksinäisyys kammottaa mutta eihän mikään alkoholi maailmassa voi sitä tyhjyyttä täyttää. Kyllä se täyte pitää muualta löytää.