Ongelmani on nettipokeri.
Olen pelannut sitä n. kolme vuotta. Hävitty summa n. 27 000 EUR:a. Se että samalla pelaaminen on haitannut muuta elämääni lienevät kokonaistappiot monikertaiset. Fyysinen kuntoni on rapistunut ja työelämäni on hunningolla.
Nyt kesällä tullee eteeni tilanne että joudun hankkimaan itselleni lisätienestiä jotta voin rahoittaa edes perustarpeeni.
Velkaa minulla ei vielä ole.
Olen käynyt A-klinikalla, GA:ssa, Peluurin puhelimessa, Peli poikki ohjelmassa. Mutta en vaan kertakaikkiaan saa lopetetettua nettipokerin pelaamista. Olen yrittänyt sulkea luottokortit, nettipankit, pelisaitit mutta turhaan. Maksutapoja ja nettipokerisaitteja on vain niin paljon että aina löytyy tapa tallettaa tälläiselle saitille. Olen asentanut koneilleni Gamblock-nimisen ohjelman mutta sitäkin olen oppinut huijaamaan eli pääsen kikkailemalla pelaamaan tietokoneeltani.
Nyt tuntuu kerta kaikkiaan että takki on tyhjä. Tuntuu että en keksi miten saisin tämän pokerihimon tapettua sisältäni. Tavallaan tunnustan että olen täysin avuton tämän pelihimono kanssa.
Reikattuja pokeria pelatessani pelaan tappiollisesti. Ns. kotipokeria pelatessani olen ns. voitollinen pelaaja.
Tiedän että totaalinen kieltäytyminen kaikista korttipeleistä on ainoa mahdollisuuteni saada elämäni edes jotenkuten raiteille. Kun pelaan kaikki muu elämässäni jää toiseksi sellaisena viikkona jona pelaan. Lapseni, työni harrastukseni jäävät täysin hunningolle kun pelihimo saa minut valtaansa.
Mistä apu minulle ? Omat voimat ovat nyt kertakaikkiaan loppu.