Missä raja kulkee

Kotikanava
1

Niin, nyt oman pään sisäisten pohdintojen jälkeen rohkenen kysellä muiltakin sitä, missä kulkee raja. Milloin läheisellä on alkoholiongelma, vaikka hän ei itse sitä sellaisena näe.

Kumppanin alkoholinkäyttöä mietin, koska se on alkanut rasittaa suhdettamme yhä enemmän. Olen miettinyt paljon, olenko itse nipottaja ja tiukkis vai onko kumppanillani alkoholiongelma. Kerronpa vähän, miksi tätä olen alkanut miettimään. Kumppani käyttää alkoholia, siis olutta, viiniä, lonkeroa ja/tai viinaa viikonloppuisin yhtenä tai kahtena päivänä, annoksia menee päivässä yleensä 10-16. On toisinaan perjantai tai lauantai, että ei juo noin paljon, mutta yleisemmin juo humalaan vähintään kerran viikossa. Arkena ei juuri juo, joskus saunaoluen tai pari. Mutta viikonloppuun känni hänellä kuuluu, on kuulemma kuulunut jo kolmisenkymmentä vuotta.

Annosten määrän lisäksi olen huolestunut, kun hän ei voi tai halua pysäyttää juomista. Jos viinaa tarjotaan, kaverit, sukulaiset tai tutut, hän ottaa aina melkein niin kauan kuin juomaa tarjotaan. Ja aina on joku, joka tarjoaa. Hänellä on vuosien runsaan käytön johdosta kova sietokyky viinan suhteen eikä hän örvellä, riehu eikä lyö tai huuda. Sillä hän kehuu itseään, kun on kännissä vain puhelias ja iloinen. Itse en niin koe, hän saattaa olla juovuksissa riitaisa ja jankata ja on mielellään seurueen keskipiste ja kertoo alatyylin vitsejä nauttien huomiosta. Hänen persoonansa muuttuu ja koen hänet humalassa epämiellyttävänä. En halua jutella enkä olla silloin hänen kanssaan enkä herätä vierestään aamulla, kun henki haisee vanhalle viinalle pitkälle puolen päivään. Olen alkanut ahdistumaan ja stressaamaan ja kun hän juo, en voi hyvin. Häneltä menee muisti, kun on humalassa. On alkanut hieman piilottamaan viinapullojaan, koska tietää etten pidä ryyppäämisestä. On myöntänyt, että joskus tulee juoduksi enemmän kuin oli tarkoitus. Käyttää juomisestaan itse sanoja ryypätä ja juopotella, mutta näkee silti homman olevan täysin hanskassa. Minun vuokseni on hiukan hillinnyt juomistaan, mutta mietin onko se vain vaihe.

Hän itse kertoo, ettei alkoholinkäyttö vaikuta hänen työhönsä ja näin on tähän asti varmaan ollutkin. Hän ei myöskään näe, että viina millään lailla haittaisi elämäänsä eikä hän koe sitä lainkaan ongelmana. Kuitenkin meidän suhteeseen se vaikuttaa jo tosi paljon. Suunnitelmiimme se on vaikuttanut, jos olemme ajatelleet viikonloppuna tehdä jotain yhdessä se viivästyy, kun odotamme hänen krapulansa menevän ohi. Mun ideat tekemisistä jäävät paitsioon, jos on tiedossa jokin tilaisuus tai meno, jossa on tiedossa alkoholitarjoilua. Hän on vahvatahtoinen ja haluaa tehdä asioita, kuten on aina tehnyt. Suhteemme ei siis ole pitkä ja vasta nyt silmäni ovat auenneet tälle viina-asialle.

Minusta hänellä on ongelma alkoholin kanssa, vaikka hän itse on toista mieltä. Olemme puhuneet asiasta ja hän tietää, mitä ajattelen. Mietin, millaista elämä hänen kanssaan olisi, jos se jo nyt tuntuu tältä. Hän on kuitenkin monessa mielessä hyvä ja kiinnostava mies, mutta olemmeko liian erilaisia tässä. On asioita joissa minä haluan ja voin joustaa, mutta en usko tämän asian olevan sellainen.

Jos joku on kokenut samantapaista, olisi tosi kiva kuulla siitä ajatuksia.

2

jos se on sinulle ok kerran viikossa iso känni niin jatka suhdetta. melko varmasti iso känni suurenee ja leviää muillekin päiville hiljalleen, sen verran hiljalleen ettei sitä ensiksi ymmärrä. myöhemmin, vuosien päästä se on jo sinun vika että hän juo, alkaa myös kiukuttelut ja ehkä väkivalta. vielä eteenäpin on vuorossa riiraisa ero, mahdolluset huoltajuusriidat ja pelko onko hän edes raitis kun hänellä on lapset. ei ole raitis sillonkaan, voin luvata sinulle sen. voi tietenkin olla että tämä on nuoruuden hölmöyksiä joktka loppuu pian? itse en jäisi odottamaan miten tässä käy, kokemus on sen verran rankka.

3

Veteenpiirrettyviiva, olen itse eronnut juuri alkoholistista ja ajattelen näin: jos olisin sinun sijassasi, tuoreessa suhteessa, tietäen sen minkä tiedän nyt, en missään nimessä jatkaisi suhdetta. Tämä on tietysti vain sen perusteella, minkä olen itse juuri kokenut. Itse asiassa jos joskus vielä aloitan seurustelusuhteen, minusta taitaa tulla aikamoinen nipo alkoholinkäytön suhteen. Moni tuskin läpäisee minun seulaani siinä suhteessa.

Ja jos asia vaivaa sinua, on sinulle ongelma niin sittenhän se on ongelma.

4

Samaa mieltä kuin edelliset, mutta sanon silti että paras asia on kertoa kuinka voit huonosti ja inhoat vanhalle viinalle haisevaa kumppania, sekä alatyyli vitsejä yms. Puhuminen hänelle itselleen siten miten asiat on sinun puolelta on parasta. Ja kerro että esim. AA autta monia. Ei tarvi juoda ihan loppuun saakka ettei mitään ole jäljellä vaan voi hoitaa itseään ennemmin.
Meille läheisille jää suuri taakka, kun oikeasti vain me voimme sanoa miltä se kaikki inhottava tuntuu, kun toinen juo. Juopon kaverit tai muut eivät välttämättä tiedä tai eivät sano, kun itsekin ovat samanlaisia.
Puhu hänelle suoraan ja sano miltä juominen ja örvellys sinusta tuntuu, ja sano myös suoraan se että jos se ei lopu niin et halua jatkaa ja pysy sanassasi, älä uhkaile turhia niinkuin usein käy, ainakin minulle. Turhaan vuosia uhkailin ja menetin vain oman mielenterveyteni jatkaessani avioliittoa sen ihanan juopon kans joka osasi olla niin ihana…

5

Raja kulkee varmaan siinä, kun toisen juominen ahdistaa ja alkaa hankaloittaa parisuhdetta. Kaksi suurkuluttajaa voi juoda yhteisymmärtyksessä paljonkin, elämäntapa on yhdistävä tekijä. Samoin raittiit ja kohtuukäytyäjät sopii elämäntavoiltaan paremmin yhteen kaltaistensa kanssa. Tutkimuksissakin on todettu, että puolisoiden alkoholinkäytön erot yhdistyy onnettomaan parisuhteeseen. Eli käyttötapojen olisi hyvä olla suht samanlaiset, jos haikailee onnellista yhteiseloa.
Jos suhde on tärkeämpi kuin viina, oletan, että puolison ahdistuksen takia vähentää tai lopettaa alkoholinkäytön.
Mulla sujui exäni kanssa mainiosti, kun olimme molemmat suurkulutuskategoriassa. Kun lopetin ja hän lisäsi, ongelmia alkoi olla aika lailla. Tekemisissä olemme jonkin verran edelleen ja sekin aiheuttaa ajoittain kärsimystä mulle. Raitis ja alkoholisti elää niin eri todellisuudessa. Ahdistun ja suren. Ja ärsyynnynkin, jos on taas perseet vedetty, kun jotakin piti tehdä yhdessä. Parisuhteessahan nuo pettymykset on jatkuvia ja raskaampia. Ja ikävä sanoa, että terveyskin menee jatkuvassa stressitilassa. Sitäkin kannattaa miettiä.

6

Minä olen miettinyt myös tuota että miksi yleensä menin liikaa juovan kanssa yhteen?
Olin äärimmäisen ujo ja estoinen nuori ja kun tuollainen hieman tuhma poika minusta kiinnostui olin valmis siihen elämäntapaan mitä hän eli. Se onnistuikin nuorena kun ei ollut lapsia. Sitten alkoi vaikeudet kun olisi pitänyt alkaa elämään normaalia perhe-elämää. Alkoholisti ei kyennyt. Ja jo seurustelun aikana oli välirikkkoja jotka olisi pitänyt herättää huomaamaan ettemme sittenkään olleet ihan sopiva pari.
Itseänihän tässä täytyy katsoa ja miettiä kuka oikein olen. Millainen olen? Ja voinko muuttua ja miksi?
Sen olen huomannut että aina kun ihastuin mieheen menin miehen tahdon mukaan. Jotenkin omat arvot ja elämäntapa jota haluaisin elää unohtuu. Tai sitten jompikumpi näyttelee aluksi jotain muuta kuin on ja sehän ei hyvään johda.
Tässä tuli vain pohdittua omaa elämää ja nykytilaa, ja sitä miksi käyttäydyn näin en ole selitystä vielä löytänyt mutta ehkä sekin aukenee ja lopetan miehen ehdoilla elämisen. Pelko että joudun elämään sen jälkeen yksin on kova. Olis helppoa vain tehdä työtä ja rakastaa.

7

Kiitos kaikille vastauksistanne, tuntuu hyvältä lukea niitä, kun tiedätte mitä koen. Tästä huolestani on vaikea puhua kenellekään ja sananne kyllä antavat tukea ja kaikupohjaa omille ajatuksille. Tämä koko huolehtiminen ja murehtiminen kumppanin viinan kanssa lotraamisesta on niin turhauttavaa ja surullista, en mä tälläiseen ole aiemmin elämässäni törmännyt. Kun tapaa kivan miehen, niin sitten tulee tälläistä kompastuskiveä, hitsiläinen. En ole eilisen teeren tyttö ja kivan kumppanin löytäminen ei ole ihan helppoa. Siksikään ei haluaisi ihan herkästi hyvää suhdetta heittää romukoppaan, mutta kun…

Sen verran vielä taustaa, että itse käytän alkoholia tosi maltillisesti, ei se vaan maistu enempää. Voin olla ihan ilmankin, ei se mua haittaa, mutta sellainen vähäinen määrä ehkä sopii mulle parhaiten. Joskus viiniä lasi tai kaksi lähinnä. Kumppani myönsi sen verran humalassa ollessaan, että hän ei ehkä kohtuukäyttäjäksi koskaan tule, se olisi hänelle sitten täysi raittius. Se oli iso tunnustus häneltä, enpä tiedä muistaako sitä enää selvin päin. Aion kyllä jutella siitä hänen kanssaan vielä. Jutella täytyy, vaikka en halua painostaa häntä. Mutta keskustelu on välttämätöntä, eihän tää muuten tästä mitenkään selviä tämä asia.

Vähän pelkään sitä mistä tekin puhuitte eli että alkoholinkäyttö kasvaa pikkuhiljaa viikonloppujen lisäksi myös arkeen. Ja sekin, että kun ei hän osaa ottaa maltilla, vaan sitä juomaa menee kurkusta alas sitten niin paljon. Musta tuntuu, että hän ei hallitse viinankäyttöään vaan viina vie häntä. On jonkinlainen riippuvuus olemassa, ollut ilmeisesti jo vuosia. Haittoja juomisesta ei ole vielä paljon, aiemmat parisuhteet kuulemma kestäneet juomisen. Mutta tähän en ihan sinisilmäisesti usko, on kumppani kertonut tulleen sanomista juopottelusta. Olenko ihan epäluuloinen vai silotteleeko kumppani aiempien kumppanien suhtautumista juomiseen? Sen olen itse nähnyt, että tutut, kaverit ja jopa suku ei pidä hänen juomistaan ongelmana, no ei kai kun viinanjuonti on heilläkin melko runsasta.

Olen kertonut, etten pidä hänen juomisestaan enkä siitä, että hän on vanhanviinanhajuinen aamuisin ja aamupäivisin. Olen itkenyt surusta ja kertonut tuntemuksistani ja yrittänyt kertoa rauhassa, miten kurjalta se musta tuntuu. Kyllä hän kuuntelee krapulassa ja hyvittelee, mutta kun tulee seuraava juomistilanne tuo kaikki unohtuu ja viina maistuu taas. Ja sitten hän on krapula-aamuna jälleen yhtä ihmeissään, miten mä voin kokea sen niin pahana ja kurjana. Ihan kuin hän ei muistaisi, miten edellisillä kerroilla on käynyt vai eikö vaan välitä.

Kyllä se kovasti mietityttää, että voiko tästä tulla mitään kestävää suhdetta. Ehkä mä jossain alitajunnassa tunnen, että tämä ei voi toimia, jos viinankäyttö jatkuu samanlaisena. Olis niin ihanaa viettää aikaa yhdessä ilman etukäteisstressiä ja murhetta viinan kanssa lotraamisesta. Olis ihanaa tehdä kaikenlaista yhdessä, ihan arkisia juttuja. Olla selvin päin ja viettää kivaa aikaa yhdessä. Miten se viina voi olla niin puoleensavetävää, en ymmärrä.

8

Mulla on hiukan samaa ollut. Menen jotenkin sisään tai vierailulle toisen elämään, alan elää liikaa sitä. Toisaalta olen ollut tietyllä tapaa itsepäinen ja säilyttänyt “väkisin” myös sen oman tontin ottamalla etäisyyttä, välillä oman asunnon. Mulla kulki rinnalla se oma elämä erillisenä ja puolison kanssa elettiin höänen elämää. En onneksi siis menettänyt itseäni ja omaa elämääni kokonaan.

Ei siitä kauaa ole, kun tämän tajusin. Normaalisti ihmisten elämät on kun ympyrät, joissa jää se oma alue ja toisen kanssa yhteinen, jossa ympyrät on päällekkäin. Sit jotain muuta jaetaan taas ystävien tms kanssa. Olen yksin ympyrässäni (tai koiran kanssa) ja käyn sitten osallistumassa muiden elämään aikalailla heidän ehdoillaan ja sitten palaa kotipesään.

Luulen, että tämä johtuu lapsuudesta jollain tapaa. En ollut tärkeä, en mitenkään huomioon otettava asia, niin en osaa kuvitella, että joku oikeasti on kiinnostunut sisimmästäni ja touhuistani. En niitä edes tyrkytä tai esittele. Tavalliset ihmiset sitten varmaan pitää mua eristäytyvänä ja torjuvana ja lähelle valikoituu hiukan tunnevammaisia ihmisiä, joille se sopii. Pikkusen outoja ja itsekeskeisiä, joille on ihan ok, ettei jotenkin ole toisesta kiinnostunut ja kivaa kun joku on omista jutuissa mukana. “Normaali” näkisi sen epätasapainon ja olisi utelias myös mua kohtaan, mutta nämä olen varmaan itse tuuppinut pois.

Mutta vaikka tämän tajuan, millä sen saa muuttumaan? Olen itsekin tunnevammautunut, enkä tiedä miten terveessä ihmissuhteessa edes ollaan. Jos tämä on sitten sairaalla tavalla helppoa, kun mun ei edes tarvitse avautua, tai antautua rakastettavaksi. Pirullista on kaivata jotain, mitä ei osaa. Suoraan sanottuna vapaa olo mulla on vain eläinten seurassa.
Onhan meitä muitakin varmaan. Kaivataan jotain ja toisia ja silti on vaikeaa mitään tai ketään löytää. Enkä entistä puolisoakaan oikein edes ymmärrä. Siellä käydessäni luulen, että ollaan kuin kaksi eri lajin eläintä; tiettyä iloa ja lohtua toisen elävän olennon läsnäolosta saa, mutta todellista yhteyttä ei oikein löydy. Joo ja pahimmillaan kännisen näkeminen tosissaan ärsyttää, mutta siinäkin on se hyvä puoli, että alkuperäinen olotila itsekseen hiljaisessa kämpässäni näyttäytyy taas mainiona. Kuin tulisi räntäsateesta lämpimään. :mrgreen:

Nooh. Tämä nyt oli oman tyylilajinsa teksti, vähän huumorilla valeltukin. Itse sitä itsensä pahin vihollinen on tai onnensa este ja itseään voi parhaassa tapauksessa muuttaa tai toimintaansa ja saada sitä kautta hiukan parempia valintoja tehtyä. Sitä kohti siis.

Vieras, kiitos mietteistäsi, on mukavaa, että täällä löytää aina jotain miettimistä, joka koskettaa omaakin sielua.

9

Niin tuo äskeinen oli mun, jostain syystä on ollut vaikeaa saada viestit lähtemään.

10

Musta tuntuu että jos hän ei käyttäisi alkoholia te olisitte vain tuttavia.

11

Työnnänpä lusikkani tähänkin soppaan…

Veteenpiirrettyviiva, tuo kaikki kertomasi on myös minulle niin tuttua. Meillä oli samanlaista vuosia sitten suhteen alussa. Mies joi viikonloppuisin runsaasti (liikaa), mutta selvisi maanantaiksi ja hoiti työnsä. Nyt ei juominen enää pysy hanskassa, vaan ryyppää jopa viikkokausia. Tähän tultiin vähitellen.

Toisaalta minulla on muutama sellainenkin tuttava, jotka ovat jo vuosikymmeniä käyttäneet alkoholia paljon joka viikonloppu, mutta tilanne on pysynyt entisellään, eli töissä käydään ja viikolla ei juoda. Joten mahdotontahan se on ennustaa, mihin suuntaan sinun miehesi juominen kehittyy.

Kuten toisetkin täällä ovat kirjoittaneet, minustakin raja kulkee siinä, mikä tekee sinut onnettomaksi. Tiedän NIIN hyvin tuon tunteen, kun viikonloput on yhtä alkoholinhuuruista olemista. Edelleenkin meillä silloinkin, kun miehellä juominen pysyy jollain tavalla lapasessa, ovat ainakin sunnuntait tuhoon tuomittuja. Ne menee krapulaa potiessa, turha suunnitella minnekään lähtemistä. Minusta on uskomatonta, että jotkut haluavat viettää vapaapäivänsä tuolla tavalla, mutta kun se viikonloppu ei ole viikonloppu ilman alkoholia.

Veteenpiirrettyviiva, minä toivotan sinulle jaksamista ja toivon, että löydät tilanteeseen ratkaisun, ennemmin tai myöhemmin. Sitä ratkaisua minäkin tässä koko ajan etsiskelen.

12

On ollut voimauttavaa lukea vastauksianne, helpottaa kummasti vaikka valmiita vastauksia ei voikaan saada. Tuntuu silti mukavalta saada tukea ja toisten näkökulmaa asiaan.

Nalkuttava akka, ajattelen paljolti samalla tavoin kuin sinä. Tiedän, ettei tämä homma riistäydy välttämättä käsistä, mutta toisaalta tiedän sen olevan täysin mahdollista. Otan parisuhteen niin vakavasti enkä haluaisi särkeä sydäntäni juomisen riistäytyessä täysin käsistä. Koska silloin mulle voisi hyvin käydä niin, että tulisi sydänsurua ja muutakin murhetta. Tämän ikäisenä haluaisin jo pitkäaikaisen ja antoisan parisuhteen, johon voisin luottaa ja jossa ei tarvitsisi alkoholin liiasta käytöstä huolta kantaa.

Vieras kirjoitti, ettemme olisi kuin tuttavia jos mies ei käyttäisi alkoholia. Tämä ei pidä paikkaansa, tutustumisen alussa viinan käyttö oli vähäistä ja iloitsin siitä. Ajattelin, että alkoholinkäytöstä ei ainakaan tule ongelmaa. Mutta pikkuhiljaa ja varsinkin kesällä määrät ovat kasvaneet huomattavasti ja viinaa on kulunut joka viikonloppu jopa parina päivänä. Se on ollut yllätys, eikä mitenkään kiva sellainen.

Vaikka parisuhteen aina vakavasti otan, yritän nyt elää hieman rennommin ja antaa ajan näyttää, miten meille käy. Pidän kiinni omista rajoistani ja huolehdin omasta hyvinvoinnistani. Onneksi on oma asunto, jossa saan olla rauhassa ja täysin turvassa. Mies on kyllä heittänyt ilmaan, että muuttaisin hänen luokseen. Tässä tilanteessa en siihen ole valmis, oma asunto on takaportti. Haluan katsoa, miten syksy lähtee sujumaan kesän jälkeen, muuttuuko hänen alkoholinkäyttönsä. On hän yrittänyt vähentää ja hieman vähentänytkin, koska tietää mun kärsivän siitä. Mutta aika näyttää, onko se vain väliaikaista vai pystyykö/haluaako hän tosiaan hillitä juomista.

Jutellakin asiasta aion, mutta rauhassa ja painostamatta. Yritän herätellä häntä oivaltamaan itse, että lopettaminen olisi hyvä juttu, ihan jo terveyden kannalta.

Voimia myös sinulle Nalkuttava akka, toivon sun löytävän itsellesi sopivan ratkaisun. Onneksi asioilla on taipumus järjestyä, ennemmin tai myöhemmin.

13

No niin syksyn tullen aattelin päivittää kuulumisia. Miehen kanssa ollaan edelleen yhdessä ja edelleen alko on osa miehen elämää. Kesän jälkeen miehen viinankäyttö on vähentynyt määrällisesti paljon, viikonloppuisin menee saunaolutta ja viiniä ja viinaa silti edelleen. Kesän joka viikonloppuset kännit ovat melkein jääneet pois, onneksi.

Kaameita kännejä ei ole ottanut kesän jälkeen kuin yhden, se oli kyllä melkoinen. Oli ns. koulutuksessa ja siellä oli syöty ja juotu pohjanmaan kautta…kotiin tullessaan hyvä kun pysyi pystyssä, no seinistä ja huonekaluista tukea ottaen juuri ja juuri pysyi. Oli karmeaa katseltavaa aamuyöstä, kun mies ei meinannut saada ulkotakkia ja muita vaatteita yltään, kun huojui niin paljon. Myönsi itse, että tuli otettua reippaasti. Katselin vierestä melko lailla hiljaa miestä ja ajattelin, että haluanko olla tuon miehen kanssa. Mietitytti tulevaisuus. Sinä yönä en nukkunut, vaikka mies ei riehunut ei örveltänyt vaan sammui juopuneen äänekkääseen uneen. Menin itse nukkumaan eri huoneeseen.

Vaikka tollaisia kännejä ei usein tule ja kesästä muutenkin on vähentynyt juopottelu, mietin miksi pitää noin humalaan itsensä saattaa. Onko se enää kivaa, kun ei illasta mitään muista ja seuraava päiväkin menee pilalle. Ja vaikka harvoin ison kännin ottaa, niin silloin ei halua/pysty juomistaan lopettamaan kohtuuteen vaan viinaa pitää vetää niin kauan kuin sitä tarjolla on. Eikö se silloin ole riippuvuutta, kun ei itse pysty juomistaan hallitsemaan.

Edelleen mies ei näe itsellään olevan asiassa minkäänlaista ongelmaa eikä ole huolissaan. Hänestä kännit silloin tällöin niin isot kuin pienet ovat aivan normaaleja ja minä olen nipottaja. Meidän mielipide siitä, mikä on kohtuutta on aivan erilainen. Selvinpäin meillä on yhdessä tosi kivaa ja nautin yhdessäolostamme kuten hänkin. Onneksi niitä selviä aikoja on nyt syksyllä ollut paljon enemmän kuin kesällä.

Itsestäni olen oppinut, että vähän voin asiassa joustaa, mutta omat rajani tunnistan. Ja aion pitää niistä kiinni. Jos mies ei mun rajojani kunnioita eikä arvosta, kinaahan siitä tulee. Miehen jättämisellä en ole uhkaillut, tiedostan silti koko ajan, että sekin hetki voi tulla eteen. Mies on ilmaissut sanoin, että tavallaan pelkää mun jättävän hänet, joten kyllä hänkin asian tiedostaa.

Syksymmällä on tulossa parit juhlat, joissa mies taas todennäköisesti vetää lärvit. Olen päättänyt, etten noihin tilanteisiin välttämättä enää lähde mukaan vaan pysyn poissa. Ja jos mukaan menen, tiedän etukäteen mitä tulossa on. Enhän mäkään raivoraitis ole, mut häneen verrattuna juon tosi vähän. En mä halua juoda enkä viinaa tarvitse, on kivempaa olla selvänä.

14

Ajattelen tuota otsikkoa, missä raja kulkee?
Ja sitä seuraavaa lausetta, jossa selitetään miehen alkoholiongelmaa.

Mulla heti tuli mieleen, että tuossa voisi olla paikka laittaa se raja ihan itse.
Jos mietin omalle kohdalle, mulle ei niinkään ollut alkoholistin kanssa kynnyskysymys se, että miksi toinen haluaa tuhota itseään ja maksasolujaan.
Mulla tuli mitta täyteen siinä kohtaa, kun tajusin että tuo örveltää jossain öisin, ja yhdistyy minuun jotakin kautta. Että meillä tulisi olla sama sukunimikin jonakin päivänä. Olisin jonain päivänä Rouva Örvel.
Ja Örvel kävelee pitkin poikin, nolaten itsensä. Joutuu ehkä putkaan. Aiheuttaa ehkä itselleen aivovamman kaatuilemalla päissään, ja minä sitten syötän lusikalla häntä sairaalassa?
Ihan kuin elämä ei voisi tuoda vaikeuksia eteen ilman alkoholiakin. Mä päätin loikata siinä kohtaa kelkasta, kun mies joutui tappeluun. Katsoin ettei ole mun näkökulmasta luotettava ihmissuhde se.

"Tavalliset ihmiset sitten varmaan pitää mua eristäytyvänä ja torjuvana ja lähelle valikoituu hiukan tunnevammaisia ihmisiä, joille se sopii. Pikkusen outoja ja itsekeskeisiä, joille on ihan ok, ettei jotenkin ole toisesta kiinnostunut ja kivaa kun joku on omista jutuissa mukana. “Normaali” näkisi sen epätasapainon ja olisi utelias myös mua kohtaan, mutta nämä olen varmaan itse tuuppinut pois.

Mutta vaikka tämän tajuan, millä sen saa muuttumaan? Olen itsekin tunnevammautunut, enkä tiedä miten terveessä ihmissuhteessa edes ollaan. Jos tämä on sitten sairaalla tavalla helppoa, kun mun ei edes tarvitse avautua, tai antautua rakastettavaksi. Pirullista on kaivata jotain, mitä ei osaa. Suoraan sanottuna vapaa olo mulla on vain eläinten seurassa."

Tämä kuulostaa tutulta mitä joku kirjoitti. Oma eristäytyneisyys, ja se tietämättömyys mikä olisi oikein tai väärin, ja jatkuva vähän altavastaajan asema kun haluaisi itse vain olla rauhassa. Aiheuttaa että ne turvalliselta tuntuvat ihmissuhteet alussa, voivatkin osoittautua että taas se toinen on jotenkin tunnevammainen, ja siksi sen kanssa on alkuun nion helppo olla. Ajan myötä lötyyy se selittävä tekijä, miksi hänen kanssa oli helppoa ensin olla. Hän ei vaadi paljoa, kun tietää itsekin olevansa ajan myötä melkoinen katastrofi. Mutta miksi tyytyä vähään vain siksi, että itsellä ei ole paljoa antaa ihmissuhteissa.
Vaikka olisi miten tunnevammainen, niin sen voi hyväksyä ja arvostaa itseään, ja olenkin todennut että en ole suhteessa kenenkään kanssa vain siksi, että satun riittämään tälle ihmiselle. Kyllä pidän täysin mahdollisena, että jään lopulta kokonaan yksinkin sen takia. Mutta sitten olkoon niin.

15

Pitkästä aikaa lueskelin näitä kirjoituksia. Mitä kaikkea itse koki ja mitä muut samassa tilanteessa olevat. Vertaistuki on arvokasta, kukaan ei voi ymmärtää niin hyvin kuin samantyyppisen tilanteen kokenut. Se oli yksi syy, miksi alunperin löysin tänne sivustolle.

Aika vierii eteenpäin ja nyt eletään jo kevättalvea. Kun mietin omaa elämääni paljon on muuttunut. Tänne silloin kirjoittaessani pohdin, missä raja kulkee miehen alkoholinkäytössä ja siinä, miten se vaikutti meidän suhteeseemme. Ja paljonhan se vaikutti. Kuinka stressaantunut ja ahdistunut olinkaan, kun koko elämä pyöri miehen viinankäytön ympärillä. Mitä tahansa teimmekään tai sunnittelimmekaan, aina oli otettava huomioon, että mitäs jos…mitäs jos mies vetää lärvit ja mitä sitten tapahtuukaan. Koko elämä oli sen stressaamista. Ne hyvätkin ajat harmaantuivat, kun aina oli viina välissä.

Mutta paljon on muuttunut. Moni teistä kirjoitti, että sen rajan voisi vetää ihan itse. Se vaan oli prosessi eikä onnistunut noin vaan hetkessä. Oli käytävä prosessin vaiheet läpi, ennen kuin päätös kypsyi toteuttamiseen asti. Ja niin siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että sain vedetyksi rajan itse. Harkitun ja miehenkin kanssa moneen kertaan keskustellun rajan, johon nyt olen tyytyväinen. Suhde loppui minun tahdostani ja jatkan elämääni ilman tuota miestä. Vaikka harkitsin asiaa kauan ja tein selkeän ratkaisun, se tuntui silti kuin olisi riuhtaissut itsensä kipeästi irti. Edessä oli tuntematonta ja pelottavaakin, mietin millaiseksi elämäni muodostuisi. Katuisinko päätöstäni, olisinko lohduton, jäisinkö yksin ja miten pärjäisin. Vatvoisinko päätöstäni ja katuisin. Keskityin itseeni ja omaan elämääni itsekkäästi, en jaksanut murehtia miehen elämää. Nyt ajattelen, että se oli oikea ratkaisu. Oli oikein keskittyä itseensä ja omaan toipumiseensa ja eteenpäin katsomiseen. Tehdä asioita, joista tulee parempi fiilis ja olo ja yrittää etsiä mukavia juttuja pienistäkin asioista. Päivä kerrallaan ja hissukseen.

Nyt ajattelen, että tämä hetki on ihan hyvä. Päätös oli oikea ja suunta on tulevaan. Hyviä asioita elämässäni on, aika paljonkin. En ole katunut, vaikka mies on viestinyt ettei olisi halunnut erota. Mutta takaisin entiseen en palaa, on helpottavaa elää ilman sitä alituista stressiä ja ahdistusta miehen kännäämisestä. Kiva suunnitella kevättä ja kesääkin, kun ei ole humalaista sakkia ympärillä ens kesänä. Mitä kaikkea mukavaa elämässä voi olla, kun alkoholi ei ole siinä jatkuvasti läsnä.

Tällä haluan tukea ja kannustaa teitä, jotka eroamista alkoholisoituneesta kumppanista harkitsette. Se voi olla uuden elämän alku, vaikka helppoa se ei olekaan. On viisasta olla terveesti itsekäs ja ajatella omaa hyvinvointiaan. Loppuviimeeksi vastuu omasta hyvinvoinnista ja hyvästä elämästä on itsellä, ei sitä kukaan muu tarjoile eteen valmiina. Ja vaikka kuinka toivoisi kumppanin muuttuvan ja jättävän alkoholin, sitä ei läheskään aina tule tapahtumaan. Mieti, millaisen elämän haluat itse ja mitä voit sen eteen tehdä.

En tarkoita, että alkoholisoituneen kumppanin jättäminen olisi joka tilanteessa ainoa oikea ratkaisu, jokaisen tilanne ja kumppani on erilainen. On varmaan niitäkin, jotka haluavat raitistua ja pystyvät siihen ja sehän on upeeta. Mutta aina ei juomisen lopettaminen onnistu eikä edes halua siihen ole. Saati sen myöntämistä, että riippuvuus viinaan on olemassa.

Mutta tsemppiä teille, jotka näiden asioiden kanssa elätte ja asioita pohdiskelette. On olemassa tie eteenpäin, vaikka siltä ei aina tunnu. On mahdollista löytää reitti toisenlaiseen elämään. Ja se uusi elämä voi tuoda hyviä uusia asioita elämään :slight_smile: