Mies tunnusti pari vuotta sitten olevansa kauheissa peliveloissa. Velat maksettiin pois ja lupasi olla pelaamatta enää velaksi tai muutenkaan suurilla summilla.
Nyt on taas pelannut parin kuukauden aikana yli 3 000 euroa, mutta on voittanut aika samassa suhteessa takaisin. Suurta miinusta ei ole päässyt syntymään. Maksaa laskunsa ja lainanlyhennyksemme, mutta koko loppupalkka menee pelaamiseen. Palkka tulee kerran kuukaudessa, mutta kahden viikon jälkeen se on jo loppu.
Mies tunnustaa pelaavansa liikaa, mutta voittojen tullessa se ongelma tuntuu häviävän. Eli ei todella tunnusta ongelmaa.
Täältä ja muualta lukee aina kauhujuttuja todella pohjalla olevista tyypeistä. Tämä kuitenkin huolehtii omat asiansa joten kuten, ei pelaa autoja eikä taloa eikä ikinä koskisi minun rahoihini. Ei myöskään valehtele kysyttäessä, mutta ei kyllä vapaaehtoisesti kerro pelaamisestaan mitään.
Onko miehelläni siis oikeus laittaa oma palkkansa mihin lystää sen jälkeen kun on maksanut laskunsa? Onko asiasta räkyttäminen ylihysteeristä? Kummalla meistä on ongelma?
Jos miehesi pakonomaisesti pelaa käytettävissä olevan rahan, on hänellä ongelma ja se on peliriippuvuus. Samalla se on valitettavasti myöskin sinun ongelmasi.
Tottakai peluri on välillä “voitollakin”. Peliaddiktiolla on taipumus paheta ajan mittaan ja panosten kasvaa. Peliriippuvainen tarvitsee yhä vain suurempia panoksia/voittoja saadakseen samat kiksit. Itse aikoinani ällistelin pelaajia, jotka pelasivat mielestäni aivan poskettomilla panoksilla ja nykyisin vastaava panostus on minulle arkipäivää.
Rivien välistä luettuna on Hesarin Viikkoliitteen juttu suomalaisesta Las Vegas-ammattilaisesta kuvaava, miehet voittavat ja häviävät tylsistyneinä panoksia, jotka vastaavat monilla koko elämän säästöjä. Ja siltikään ei enää oikein tunnu missään. Kymmeniä miljoonia dollareita Vegasissa hävinnyt tunnettu ammattigolffari totesikin, että häntä ei auta mitkään lajin suurpalkinnot. Hänen ainoa pelastuksensa on päästä irti peliaddiktiostaan.
Onko miehelläni siis oikeus laittaa oma palkkansa mihin lystää sen jälkeen kun on maksanut laskunsa? Onko asiasta räkyttäminen ylihysteeristä? Kummalla meistä on ongelma?
Se varmaankin on teidän välinen asia, mihin miehelläsi on oikeus laittaa oma palkkansa, kun on laskut maksettu. Kuka teidän ruoan maksaa jne.? Asiasta räksyttäminen ei todellakaan ole ylihysteeristä vaan todella tärkeää on tarttua härkää sarvista. Miehelläsi on peliongelma ja sinun/teidän yhteinen ongelma taitaa olla, että et(te) halua hyväksyä peliongelmaa ongelmana.
Onkohan se väärin sanottu, että nyt teillä menee paremmin, koska miehesi on voittanutkin, mutta ongelma ei ole kadonnut. Mites on “yksi kaunis päivä”, kun miehesi alkaa hävitä…mites sen meinaatte hoitaa? Ja kokemuksesta voin sanoa, että äkkiä menee muutakin kuin palkka pelaamiseen.
On, on !