Tarinani niin lyhyesti kuin suinkin voin tiivistää: Olen nyt 34-vuotias. Keskivaikea masennus diagnosoitiin 1. kerran 24-vuotiaana, uusiutui ja hävisi vuosien varrella useaan otteeseen. 30-vuotiaana todettiin myös yleistynyt ahdistuneisuushäiriö sekä PTSD. Varmasti olivat nämä kaikki seuralaisena jo toteamista aiemmin, mutta kaikki laitettiin yksin masennuksen piikkiin, ja masennuskin todettiin vasta sitten, kun kuppi meni kokonaan nurin. En ole varma, milloin oireet ensimmäisen kerran ilmaantuivat, mutta veikkaisin olleeni n. 10-13 -vuotias.
On kokeiltu jos minkälaista lääkettä. Mirtalla aloitettiin aikoinaan, kuukauden ajan sitä söin yhdessä unilääkkeiden kanssa, mutta mirtasta tuli niin voimakkaat sivuoireet jotka eivät tuntuneet hellittävän, että piti ne lopettaa. Unilääkkeet (en muista merkkiä) kuitenkin auttoivat pahimman unettomuusjakson yli, ja lopetin ne samalla mirtan kanssa. Seuraavana vuorossa Citalopram, josta entistä pahemmat sivuoireet, enkä kestänyt edes sitä paria ensimmäistä viikkoa. Venlafaksiini tuli kolmantena, ja tämä oli suht nätisti käyttäytyvä lääke, joten söin sitä yhteensä kolmisen vuotta. Lopettamista seuraavana päivänä aivan jäätävä paniikkikohtaus, mutta siitä päästiin sillä eroon.
Terapiaa ei tuolloin edes tarjottu, saati edes psykologisen sairaanhoitajan käyntiä. Pilleripurkki kouraan ja kotiin. Tämä oli tietenkin pelkkää laastarin lätkäisemistä märkivän avohaavan päälle. Tilanne eskaloitui lopulta siihen, että 33-vuotiaana jatkuva fight or flight -tila päällä, ja sitten lähtivät unet pois. Pisin aika minkä olin yhtäjaksoisesti hereillä, oli 6 päivää. 0/5, en todellakaan suosittele. Siihen määräsivät mirtazapiinia pienellä annoksella, ketipinoria ja melatoniinia.
Kesti noin viikon, mutta alkoi lopulta toimia. Minulle sanottiin, että sekä mirtazapin että ketipinor eivät aiheuta riippuvuutta ja että niitä voi huoletta syödä pidempiäkin aikoja. Ketipinorin jätin n. 1 kk jälkeen pois, eikä siinä ollut mitään ongelmaa, mutta kun yritin puoli vuotta myöhemmin jättää mirtan, niin helvetti repesi. Yöunet huononivat lopettamisen jälkeen joka yö, ja neljäntenä yönä seurasi täysi unettomuus.
Olen nyt kolmeen kertaan kuluneen vuoden aikana yrittänyt jättää ko. myrkyn pois leikkelemällä siitä 1/4 napista vielä 1/8, tai yrittänyt ottaa 1/4 useamman päivän välein, mutta ei ole onnistunut. Aina lopetuksen yhteydessä täysi unettomuus. Parhaan tuloksen (jos nyt niin voi sanoa) olen saanut cold turkey -lopetuksella. Ekan viikon söin opamoxia joka ilta, ja sain nukuttua 6 tuntia, mikä on minulle 2-3 tuntia liian vähän. Opamoxin lopetettuani olen vaihtelevasti saanut nukuttua 3-5 tuntia ja nekin huonosti.
Motivaatio tähän tuli siitä, kun lokakuussa tuli jälleen huonompi kausi mirtasta huolimatta, joten otin ketipinorin avuksi. 2vk käytön jälkeen huomasin selkeästi volyymin nousun tinnituksessani, ja lopulta heräsin eräänä aamuna siihen, että volyymi oli noussut kattoon ja kuulo oli mennyt lähes kokonaan toisesta korvasta. Lähdin tutkimaan että mitäs pirua tämä on, ja sain tietää, että sekä ketipinor että mirtazapin kuulema aiheuttavat tätä.
Kuulo palautui onneksi suurilta osin, mutta jäi heikommaksi kuin mitä se oli ennen tätä episodia. Yritän edelleen totutella noihin kovempiin ääniin. Unen laatu ja kesto on jälleen päin persettä jos nyt suoraan sanon. Keskimäärin 5 tunnin yöunilla mennään ja aamulla herätään tunteeseen kuin olisi rekan yliajamaksi jäänyt näppylähanska. Tämän koko vyyhdin aikaansaamat stressinaiheet ovat jo aikaa sitten hävinneet (voin toki olla väärässäkin, koska alitajunta on ovela, mutta ainakaan en niitä itse tiedosta). Nyt minulla on vain ja ainoastaan yksi stressin aihe: se etten saa kunnolla nukutuksi.
Viime kesänä kävin eräänä synkkänä hetkenä, kun olin ollut 4 päivää yhtäjaksoisesti ilman unta, lääkärin juttusilla pyytämässä unilääkkeitä, niin lähetti tyhjin käsin kotiin ja käski tehdä rentoutusharjoituksia, meditoida, joogata, syödä terveellisesti ja harrastaa liikuntaa. Olin siinä hieman sitten jotta “Honey, teen jo noita kaikkia.” (: Ei siltikään liiennyt nappeja.
Yritin pyytää lääkäriltä unilääkettä uudemman kerran pari viikkoa sitten, koska minulla ei enää ole muita sleep aideja kuin opamox, ja sitä ei voi tietenkään käyttää jatkuvasti. Eivät kirveelläkään määrää, vaan nyt on määrätty jälleen uusi mielialalääke Azona. Pikaisella googlettamisella näkyy tässäkin lääkkeessä olevan lopetusoireena unettomuus. Pahoinvoinnit, kutinat, päänsäryt, ripulit sun muut kyllä kestää, mutta ei hyvää päivää tuo unettomuus… Kun uni kusee, kaikki muukin kusee. Olen nyt 4½ viikkoa selvinnyt ilman mirtaa, enkä haluaisi heittää näitä kärsimyksen viikkoja hukkaan vain siksi, että jokin toinen mielialalääke sotkee kuvion.
Joten, kenelläkään kokemuksia Azonasta? Uskaltaako tuota edes ottaakaan? En ole selviytynyt kuukautta minuutti kerrallaan hammasta purren päästäkseni eroon mirtasta vain jäädäkseni heti koukkuun toiseen muka “turvalliseen” mielialalääkkeeseen.
Olen käyttänyt elämäni aikana unilääkkeitä, rauhoittavia ja relaksantteja, mutta yhteenkään en ole jäänyt koukkuun, vaikka ovat kuulema todella koukuttavia. Ainoa josta eroonpääseminen tuntuu olevan aivan naurettavan vaivan takana on tuo mirta jonka puolesta lääkärit tuntuvat uskollisesti liputtavan.