Kahden tunnin yöunen jälkeen olen taas täällä, hereillä 
Olisin halunnut nukkua ja olla vähän pidempään muistamatta ja ajattelematta.
Mies on nyt sitten löytänyt uuden naisen. Neljän vuoden juomisen jälkeen hän on valmis ottamaan antabuksen käyttöön, jotta voisi aloittaa uuden elämän tämän elämänsä valon kanssa. Naisia ei ole ollut aikaisemmin ja lapsellisuuksissani kuvitellut tämän joksikin elämää suuremmaksi rakkaustarinaksi, jota alkoholismi vaan yrittää tuhota. Tiesin toki, että mies valehtelee, mutta ajattelin ettei tässä asiassa. Kun hän “rysänpäältä” jäi kiinni, niin toivotteli toki minut helvettiin silmistään, uuden naisen virnuillessa vierestä.
Tuttua huttua näinhän nämä menee Sitä minä vaan ihmettelen, että miten tämä on niin raskasta. Eihän näin raskasta ole ollut se, että juoppo on pettänyt tuhansia lupauksia, juonut salaa, ajanut mun autolla kännissä kolarin, hoitanut lasta kännissä, uhannut tappaa, vetänyt turpaan kahdesti you name it. Miksi tämä muka sattuu niin ettei henkeä saa? Miten yksi alkoholistimies voi nujertaa naisen näin?
Sydämesi on särjetty, odotuksesi ja toiveesi on tallottu maahan! Tietysti sattuu! Voi nomppis, olen niin hirveän pahoillani!
Samalla haluan sinua lohduttaa, että ei se uusi onni välttämättä toimi sen paremmin. Vähän aikaa voi mennä huumassa, mutta ei se antabus niin ihmelääke ole, että korjaisi elämän hetkessä ehjäksi… Pitkä on tie ja kivinen.
Joka tapauksessa sinulle on varattu elämässä varmasti muuta, parempaa ja tärkeämpää. Itke nyt tämän takia viimeiset itkut ja sitten eteenpäin.
Niin mä olen miettinyt tuota samaa… Miten se voikin olla niin hirveätä. Omalla kohdallani tajusin, että olin yksinkertaisesti ollut niin hermoni äärirajoilla monta vuotta eksän tempausten kanssa, että siihen viimeiseen niittiin kasautui sitten aivan kaikki se pettymys mitä oli suhteen aikana kokenut. Ja sitä maailmanloppua olen nyt surrut 10 kuukautta ja lihonut 12 kiloa jne jne. Eksä on jo vaihtanut elämänsä valonkin tässä välissä ja minä se vaan suren. Mutta— kuitenkin päivä päivältä tuntuu pikkasen helpommalta, ilma alkaa hiljalleen kulkea keuhkoissa normaalisti.
Kyllä näistä toivutaan - uskallan nyt luvata.
Kiitos teille vastauksista!
Kyllähän minä tiedän, mitä on vastassa miehellä uusine puolisoineen. Ei tule olemaan helppoa Niin monta yritystä ollaan käyty mekin; katkoja, hoitojaksoja, antabusta, reviaa you name it. Sitä toivoo ja toivoo, odottaa ihmettä. Välillä tuntuu, että olen panostanut koko elämäni tähän ja nyt en sitten tiedä mitä tehdä enää.
Mies on luonnollisesti sitä mieltä, että minä olen ajanut hänet tähän ratkaisuun. Ei ole rakastanut mua enää pitkään aikaan, koska olen niin ilkeä tyyppi. Hänen mielestään olen ehdottomasti suhtautunut väärällä tavalla juomiseen ja jopa lisännyt sitä. Minun suhtautuminen onkin ollut aika ehdotonta, tänne ei ole tulemista kännissä, eikä välttämättä pitkiin aikoihin putkien jälkeen. Onhan se varmasti ollut kovaa… Miten muuten sitä olisi voinut toimia? Näitä sitä miettii.
Varmaan omalla kohdallanikin on kyse siitä, että tämä “viimeinen niitti” sisältää nyt nämä vuosien pettymykset. Pahalta tuntuu myös se järjetön viha, mitä mies tuntee minua kohtaan. Oma mielenterveys huolettaa, miten voi olla näin vaikeaa irrottautua toisesta ihmisestä? Mies sanoo, että mä olen sairas ja siltä musta kieltämättä tuntuukin nyt Mulle voi näemmä tehdä ihan mitä tahansa ja silti olen valmis seisomaan tässä, kun joku idiootti. Toivottavasti ajan kuluessa olen sitä mieltä, että mies teki minulle lopulta palveluksen!
Nomparelli, kirjoituksesi on kuin minun suustani!
Nykyään kuluu jo pitkiä aikoja, etten ajattelekaan miestä, mutta välillä taas tipahdan. Eilen oltiin työkavereiden kanssa reissussa ja jossain vaiheessa illanviettoa työkaverit alkoivat puhua jostain niin, että kaikki muistot ja ajatukset pulpahti mieleen ja siinä sitten meikäläinen pillittää työkaverin kainalossa Tilanne oli hämmentävä, mutta tuntui hyvältä, että työkaverit (kaikki miehiä) tsemppasivat mua paljon ja ymmärsivät tilanteeni. Kyllä se yli pääseminen voi näköjään vaan kestää käsittämättömän kauan…
Kun ensin on vuosia ollut se maailman tärkein… vuosi sitten (lokakuussa) mä olin samassa tilanteessa ja pystyin vaan itkemään suoraa huutoa ja hokemaan eksälleni että “sähän sanoit etten saa koskaan sua jättää” jne. Eksä ei jaksanut puhelimessa kuunnella mun itkua vaan laittoi viestin “no nyt on aika” (siis minun jättää hänet). Kymmeniä kertoja sitä ennen mä olin valmis jättämään hänet ja rukoilemalla hän sai mut aina jäämään. Mut vaikka mä olisin mitä tehnyt, hän oli kova kuin jää - hän oli valmis, hän pärjää, hänellä on uusi ja hän on rakastunut, voit häippästä. APUA!!! Mä tosiaan romahdin siinä, tuli niin mielenvikainen olo, että ei helvetti olenko kuvitellut tän koko tarinan, että olin muka tärkeä jne. Mä romahdin kun alkoivat seurustella - mä romahdin vielä alemmas kun muuttivat yhteen — mutta nyt ovat käsittääkseni eronneet ja siitä sain pienen toivonpilkahduksen että ehkä minä en ollut se mahdoton sitten kuitenkaan.
Mun eksä hoki viimeajat että mä olen sairas … ja että hän ei tarvitse noin sairasta naista. Tosin sitten taas tarvitse kun ruoka loppui jääkaapista.
Nomppis menee pitkä aika ennen kuin edes tajuat sen kaiken hullun mihin olet venynyt, jotenkin ihminen vaan pikkuhiljaa sopeutuu. Samalla lailla ihminen venyy toiseen suuntaan -haluan uskoa niin vaikka en ole ihan varma itsekään- ja muotoutuu takaisin onnelliseksi itsekseen. Mutta anna rauhassa itsellesi aikaa. Mun horoskoopissa (kauris) muuten sanottiin että olen seuraavan kerran onnellinen syksyllä 2012 ??? toivottavasti kuitenkin jovähän ennen!
Nomppis menee pitkä aika ennen kuin edes tajuat sen kaiken hullun mihin olet venynyt, jotenkin ihminen vaan pikkuhiljaa sopeutuu. Samalla lailla ihminen venyy toiseen suuntaan -haluan uskoa niin vaikka en ole ihan varma itsekään- ja muotoutuu takaisin onnelliseksi itsekseen. Mutta anna rauhassa itsellesi aikaa. Mun horoskoopissa (kauris) muuten sanottiin että olen seuraavan kerran onnellinen syksyllä 2012 ??? toivottavasti kuitenkin jovähän ennen!
[/quote]
Ensinnäkin, sydämestäni toivon, että sinä olet onnellinen jo paljon ennen!!! Niin kuin varmasti oletkin. Olet niin oikeassa, että sitä venyy ihan järjettömiin asioihin. Sellaiset asiat mitkä aikaisemmin olisi järkyttänyt syvästi on ollut ihan perushuttua tässä suhteessa. Silti minä muistan vaan hyvät asiat. Jos mietin miestä, mieleeni tulee ajat selvänä. Muistan parhaiten ne pienet muruset normaalia elämää, mitä me ollaan vietetty. Mun isä kysyi multa joskus jo kauan sitten, että mikä olisi sellainen asia, mistä tulisin niin vihaiseksi etten pystyisi antamaan enää anteeksi? Sellaista asiaa ei ole vielä vaan tullut vaikka olen kuitenkin kokenut prinssini rinnalla väkivaltaa, uhkailua, valehtelua ja helkkari vaikka mitä. Sairasta!!! Eli siis eksäni on oikeassa, sairashan minä olen. Tämä helvetin piru on sairastuttanut minut tässä samalla, siitä olen kyllä vihainenkin. Yes, eka asia!!!
Enkä näemmä osannut lainata tekstiäsi 
Ihmiset kokevat kaikenlaista, joka puolella maailmaa. Löysin tämän klipin eilen Maria Shriverin blogista, ja Mariahan on myös kokenut kaikenlaista viime aikoina - saanut tietää, että miehellään on lapsi monivuotisen taloudenhoitajan kanssa ja valvonut hätääntyneitä öitä 13-vuotiaan poikansa sairasvuoteen äärellä.
Ric Elias, mies, joka klipissä puhuu, on myös kokenut kaikenlaista. Hän oli lentokoneessa, joka laskeutui Hudson-jokeen pari vuotta sitten kuin ihmeen kautta. Tuo kuoleman silmiin katsomisen kokemus on saanut miehen kertomaan muutoksista elämässään.
Hän kysyy klipin lopussa miten sinä muuttuisit? Mitä voisit tehdä nyt, jos sinulla ei olisikaan aikaa loputtomiin? Kuinka muuttaisit negatiivista energiaa sisältäviä ihmissuhteitasi? Ja ennen kaikkea oletko lapsillesi paras mahdollinen vanhempi?
Minulle teki hyvää miettiä näitä asioita.
mun eksä nyt hehkuttaa sivuillaan uutta rakkauttaan… voin kertoa että helvetisti sattuu edelleen. Olen seurannu sen nousua ja laskua jo neljän naisen - tää uusin on viides - kanssa ja silti mä joka kerta ajattelen, että voi nyt se löysi suuren rakkauden´ja on loppuikänsä onnellinen ja mä en ole varmaan ikinä! Miksi mulla ei itsetunto pelaa että uskoisin järkeäni että ei se sen onnellisempaa ole kuin vaikka mun tasainen elämäni työn ja lapseni kansssa. Mäkin haluaisin hehkuttaa rakauttani — mutta joo mä muistan - kun PAKOTAN itseni muistamaan - että eksä rakasti aika tulisesti mutta tarvitsi siihen määrätyt puitteet ja aineet, ja ne muut päivät oli sairaalloista mustasukkaisuutta (siis häneltä varsinkin), jatkuvaa rahoittamista, edestakas kavereiden luo säntäilyä jotka lopuksi olivat siis pelkästään juoppokavereita. Ja narsisitisen henkilön varjossa elämistä - myös hänen vihanpurkauksiensa pelkäämistä jne jne jne jne.
Miksi sattuu???
Mun exä harrastaa myös tuota uusien rakkauksiensa hehkutusta netissä. Nyt on menossa monesko lie 
Mua ei enää satu, ei tunnut oikeesti missään enää joten älä sure parveke, kyllä se helpottaa ajan kanssa.
MUTTA haluasin silti joskus itsekkin päästä hehkuttamaan rakkauttani netissä 
Eli miksi se löytää jatkuvasti noita uusia rakkauksia mutta minä en ensimmäistäkään?
Nooh, ehkä johtuu lähinnä siitä että niitä baariruusuja löytyy niin pal helpommin kun mä taas toisaalta etsin täysin raitista miestä enkä astu baariin jalallakaan. 
Ja hyvä on ollut olla yksin ja toipua…
KIITOS!!!
on se jännä, miten sitä sitten kuitenkin romahtaa - tai ei romahda vaan horjahtaa kun kuulee/näkee tollasta. Yritää katsoa ympärilleen, että kaikkihan on ihan kuin aamullaki ja päivällä - yhtä hyvin… kuitenkin on niinkuin iso sähköisku olisi mennyt lävitse.
Kyllä . kapakasta löytyy seuraa ihan toisella nopeudella kuin työelämästä (riippuu ehkä työalasta) tai lähikaupasta 
Mä sanoinkin eksälle, silloin kun vielä joskus soiteltiin, että herrajumala jos mäkin istuisin koko ajan baarissa niin enköhän mäkin tässä ajassa olis sieltä jonkun löytänyt. Itseasiassa kun huhtikuussa käväisin eksän kantiksessa yhtä kaveria pikaisesti moikkkamassa ja olin noin puoli tuntia niin silloin jo vanha tuttu kysyi, kun tiesi et olen vapautunut, et käviskö 
joo en sitte ajatellu ruveta eksän kantakapakassa toisen kanssa istumaan. Tietysti JOS istuisin siellä anyway niin seura olis hyvinkin voinu kelvata. Niin kai e kuvio menee. Niitä ei siellä baarissa näyttänyt myöskään haittaavaan vaikka jokainen oli jo ollut melkein jokaisen kanssa ja jos joku uusi alko siellä käydä niin vedonlyönti oli kova et kuka saa sen ekaksi! Se on vaan niin erilainen maailma!
Mä tajuan kuvittelevani että eksällä on uutensa kanssa samanlaista kuin mulla oli alussa eksän kanssa. Mutta näiden sekakäytettyjen vuosien jälkeen ei oikeasti voi olla tarjolla muuta kuin sitä kapakassa hengaamista. Sopimukset on tietysti alussa suuret, että miten lopetetaan ja aletaan työnteko ja ostetaan talo ja muutetaan maalle ja…Siihen en sentään enää usko - sellaista EI tapahdu.
Kiitos tsempistä ja myötäelämisestä, kun kesken toipumisen tuli taas pikkasen halolla päähän.
olin juuri kirjoittanut tuon edellisen viestin, kun eksäni pelmahti käymään!!! Olen viimeksi jutellut hänen kanssaan marraskuussa ??? Mä sanoin, että sisään vaan, olen tässä Päihdelinkissä just kirjoittamassa. Kerroin pikakelauksena miltä on tuntunut, itkin ja hän itki. Muistelimme, millaista meillä oli yhdessä ja milloin hän alkoi juoda ja mitä kaikkea sen mukana tuli. Kerroin, miten tavallinen meidän tarina on kaikkien muiden tarinoiden joukossa. Miten me molemmat teimme roolimme ihan kuin jonkun ulkopuolisen käsikirjoituksen mukaan, vaikka emme tienneet mistään käsikirjoituksesta. Sitten hänen 2-kymppinen tyttiksensä soitti ja hän -puolta vanhempi- lähti kotiinsa.
OUTOA!!! Ensinnä en olisi ikinä uskonut, että tulee päivä jolloin nää sanat ja asiat mitä olen täällä purkanut, tulevat lihaksi tällä tavalla. Olin niin pöllähtänyt ja yllätetty että olin ainakin kaikkein luonnollisimmillani. musta tuntui, että sain elää pari tuntia oikea elämää, olin itse tarinassa jota kirjoitan.
Olen tullut mielestäni paljon viisaammaksi täällä Kotikanavalla, kiitos teidän viisaiden ja kokeneiden kirjoittajien. Jotenkin tunsin nyt olevani sen ongelman ulkopuolella, minuun ei sattunut, olin vaan. Tunsin onnea, kun tajusin että tuon kanssa on kaikki koettu, tuo tietää jokaisen asian mitä olen kirjoittanut.
Katsoin ovelta kun hän lähti - en itkenyt, en hymyillyt, olin vaan. En tiedä, näemmekö vuoden päästä vai ensi viikolla- en tiedä, onko hän sitten selvinpäin kuin nyt oli vai kaatokännissä niin kuin viimeksi. Mutta jos hän joskus vielä pelmahtaa selvinpäin, luen hänelle näitä juttuja täältä. Ja Elliksen linkkejä!!!
Tänään on taas ihan järkyttävä päivä. Rakas serkkuni kuoli eilen ja surussani hain tukea exältä. Tekstariin vastasi asiallisesti, mutta sitten minä onneton soitin. Tässä tilapäisessä mielenhäiriössä kerroin, kuinka ikävä minulla on häntä. Eksäni, kallein tukijani sanoi, että hän ei todellakaan ikävöi minua. On onnellinen siitä, ettei tarvitse minun sairaan henkilö kanssa olla tekemisissä enää. Pyysi olemaan käyttämättä hyväksi tilannetta. Kysyi, luulinko tosiaan, että hän rientää tänne takaisin, kun olen vähän surullisena ja itken. Ei todellakaan!!!
Miksi, miksi, miksi minä toimin näin? Tiedän varsin hyvin, että turpiin tulee ja silti
Otin tänään yhteyttä perheneuvolaan. Pakko alkaa miettiä kuinka lapsen tapaamisia aletaan järjestää. Eksä ei ole koko kesänä nähnyt tytärtään. Omasta mielestään on niin kovasti halunnut, mutta en ole antanut. Mun puoli tarinasta on se, että yhden kerran on pyytänyt ja silloin oltiin pois kaupungista. Tässä sitä onkin pähkinää purtavaksi. Minusta tuntuu, että kaveri sanoo, mitä kuuluu sanoa; tytärtäni en jätä koskaan yms. Silti on jättänyt jo satoja kertoja. Ikinä ei pysty luottamaan, mutta oikeuksiahan isällä on tietenkin. Mun mielestä taas ensin tulee velvollisuudet ja sitten vasta oikeudet.
Toivottavasti huomenna on parempi päivä!
Niin onko se sitten niin, että myös kumppanin on kaikessa läheisriippuvuudessaan kohdattava se oma pohjansa – sitäkö sitä alitajuisesti hakee kun kerta toisensa jälkeen antaa nöyryyttää itseään, vaikka tietää saavansa jälleen siipeensä.
Minä olen ainakin nöyryyttänyt itseäni ihan huolella Alkaiskohan se pohja sieltä viimein pilkottaa. Kunpa tämä tuska alkaisi pikku hiljaa helpottaa ja ote juoposta irrota. Tuo lapsi sitoo minut tietysti omalla tavallaan ikuisiksi ajoiksi tähän soppaan. Puuuhhhhhhh…lähden lapsineni hoitoon mökille.