Minun vähentämiseni

Ajattelin kirjoittaa tänne, kun minulla ei ole oikein muutakaan paikka eikä oikein ketään kenelle puhua tästä asiasta. Ja täällä kirjoittaminen antaa tekemistä “tyhjille” viikonlopuille.

Minun ongelmani ei ole niin iso varmaankaan kuten monien muiden täällä olevien. Itsehän juon yleensä “vain” viikonloppuisin. Mistähän alkaisin…

Olen pian 23-vuotias opiskelijatyttönen. Aloitin säännöllisen juomisen 15-vuotiaana. Kun tulin täysi-ikäiseksi, juominen lisääntyi ja sitä tuli “harrastettua” joka viikonloppu. Joskus kun en opiskellut eikä ollut töitäkään, saatoin killitellä joka ilta. Aina oli joku viinipullo “varalta” kaapissa. Mutta se homma sitten loppui kun tuli opiskeluhommia sun muuta. Viikonloppuisin mulla on tapana vetää kunnon perseet. Parin vuoden ajan homma on ollut sitä, etten juurikaan koskaan muista edellisen illan tapahtumia, en edes alkuillan. Juon aina niin paljon että olen niin kännissä kun olla ja voi. En pysty enkä osaa rajoittaa. Olen yrittänyt päättää että juon vain sopivasti vaikka kaljaa, ja ostan vaan muutaman. No kun omat on juotu, menen baariin juomaan tai ostan joltain lisää. Silloin olen vasta mielestäni riittävän kännissä kun en tajua enää mistään mitään. Nykyään pitää saada myös krapularyyppy. Tuntuu että kuolen jos en saa seuraavana aamuna paria kaljaa, ja siitä se saattaa sitten jatkua se juominen. Joskus menee ihan pe-su juodessa. En ole annosmääriä pahemmin laskenut, mutta kyllä se aina menee yli sen 20 annoksen. Normaalisti n. 12 kaljaa ja pienehkö viinapullo ja sitten baarissa mitä nyt juonkin, ei ole kunnollista muistikuvaa, kuiteista saa katella jos niitä on.
Tästä juomisestahan on seurannut monia ongelmia. Rattijuopumus, riitoja, “miessekoiluja” (sukupuolitautikin, onneksi helposti hoidettava sellainen), arvoesineiden katoamista, rahanmenoa, seksuaalista hyväksikäyttöä, loukkaantumisia, morkkista… varmaan monelle meistä tuttuja juttuja. Lisäksi juominen vaikuttaa psyykeeseen, olen monesti rankan juomisen jälkeen alakuloinen ja ahdistunut. Eikä juominen ole enää niin kivaa mitä se oli teininä. En osaa pitää samalla tavalla hauskaa. Olen monta kertaa päättänyt että nyt vähennän, mutta ei ole onnistunut. Aina jostain löytyy ryyppykavereita ja mua ei tarvitse paljoa houkutella. Tunnen että en pysty enää kontrolloimaan.
Nyt on huomenna perjantai ja mä olen kuin tulisilla hiilillä. Olen juonut viimeksi tapaninpäivänä (eli uuden vuodenkin selvinpäin) ja en muista milloin olisin ollut näin kauan juomatta. Tekisi aivan mielettömästi mieli korkata, melkein tunnen kylmän oluen maun. Ääh. Tämä näin “pitkä” selväpäisyys johtuu siitä kun tein uv:n lupauksen että juon vain kerran kuussa.

Olen miettinyt paljon, miksi minä koen alkoholin ongelmana. Tai miten siitä on tullut minulle ongelma. Vai onko se sitä edes? Kenelläkään ystävälläni, joiden kanssa aloittelin teininä juomaan, ei ole mitään tällaista. He osaavat ottaa kohtuudella eikä heille satu mitään ikävää humalassa, eikä tule mitään lieveilmiöitä. Olen nuorempana sairastanut vaikean masennuksen. Terapian ja lääkkeet olen jättänyt parisen vuotta sitten. Olin myös 2005 lyhyen aikaa osastohoidossa. Vanhempani erosivat kun olin lapsi, isäni on alkoholisti. Hän on tuurijuoppo, käy kyllä töissä ja on välillä pitemmän aikaa juomatta mutta sitten hänellä menee lomat ym. juodessa. Yleensä hänkin juo joka viikonloppu. Joulun aikaan hänellä oli pitempi loma ja hän joi kuukauden putkeen. Joskus juomme isän kanssa yhdessä, niin hullulta kun se kuulostaakin. Äitini ei käytä alkoholia lainkaan.
Olen aika herkkä ihminen ja vieraiden seurassa ujo. Humalassa uskallan mitä vain. Olen pessimistinen, rauhallinen ja omissa oloissani viihtyvä, musikaalinen. Ystäviä ja kavereita minulla on, mutta suurin osa on muuttanut muualle opiskelemaan. Täällä asuu enimmäkseen sellaisia ryypiskelykavereita. Joskus olen todennut, ettei känni tuo enää hyvää oloa, ja olen sortunut napsimaan viinan kanssa jotain pillereitä. Ne ovat kumminkin aika harvoja kertoja.

Kuten sanottu, minusta tuntuu ettei tuo alkon käyttö ole enää oikein hallinnassa, ja haluaisin vähentää ennen kuin “on liian myöhäistä”. Olen lueskellut täällä paljon juttuja. Puran muutenkin ahdistusta kirjoittamiseen ja näinpä ajattelin että ehkä tämä tänne kirjoittaminen omista tunnoista auttaa minuakin. : ) Huomiseksi olen suunnitellut paljon ohjelmaa, myös illalle, ettei tulisi juotua.

Moikka pikkuinen, ja tervetuloa …

Pohdit, onko ongelmasi riittävän suuri, kyllä se on. Ikää sinulla on vielä niukasti, eli ne määrät kyllä ehtivät kasvaa. Olen tainnut täällä aika monelle sanoa, että meidänlaisillamme useasti halua olla juomatta saattaisi ollakin, mutta kyky puuttuu. Pysähdy aivan rauhassa pohtimaan asiaa. Olet jo lueskellut näitä palstoja. Se on tosi hyvä juttu. Tutustu myös mitä lääkäri Matti Rossi sanoo alkoholismista:

juwanet.org/sosterv/alkoholi … smi_on.htm

Minulle ainakin alkoholismiaiheen googlettaminen teki asioita selväksi noin vuosi sitten. Pohtimatta sitä, miten juominen lopetetaan, tee itsellesi täysin selväksi, onko se sinun valintasi. Mitä saat jos lopetat, mitä menetät, jos lopetat. Ennen mahdollista lopettamista sure valmiiksi ne asiat, joista joudut luopumaan. Kun olet varma, että tiedät mitä haluat, plinkistä löytyy kyllä ohjeet, mitä pitää tehdä - usko pois. Ne temput voivat tuntua rankoiltakin, mutta siitä on kysymys. Jos haluaa lopettaa, lopettamiseen pitää olla valmis panostamaan vaikka omat periaatteensakin.

Täytyy ensin varoittaa, että olen noussut peppu edellä tänä aamuna sängystä, joten empatiakyky ei ole ihan huipussaan ja sanat saattaa tulla liiankin suoraan… :neutral_face:

Täällä on nyt kirjoitellut muutama muukin sun ikäluokkaa oleva ja samantapaisessa tilanteessa tuskaileva. Se on kertakaikkisen upeaa, että nuoret tuossa iässä jo havahtuvat. Siitä hyvästä aaltoliikkeitä… :wink:

Smokki tuossa jo jakoi ne empatialla ja omaa ajattelua tukevalla tsemppauksella varustetut “ohjeet”…minä voisin nyt vaihteeksi olla hiukka “paarmamaisempi” eli suorasanaisempi ja tylsempi :smiley: . Olen ollut aikalailla sun tilanteessa, tosin vähemmän “rankoilla” taustoilla, mutta kuitenkin…tiedän mitä on kun epävarma/ujo nuori löytää viinan vapauttavan maailman. Ei olekaan enää se ujo vaan ihan jotain muuta…mutta pahus vaan, se viina kun ei sinun perusluonnetta mihinkään oikeasti muuta, eikä pidäkään. Mulle valkeni vasta keski-ikäisenä, että olen hyvä juuri tällaisena…niin olet sinäkin. Ujous ja herkkyys peilautuvat niin hyvinä asioina moneen muuhun…esim tuohon musikaalisuuteesi…tuskin olisit sitä ilman herkyyttäsi. Sun tehtävänä ei pitäisi olla tuhota sitä herkkyyttäsi alkolla vaan oppia olemaan ylpeä siitä herkkyydestäsi. Mitäs siitä jos olet ujomman puoleinen…et taatusti ole ainoa maailmassa. :wink:

Tuo sun juomistapasi on jo nyt aiheuttanut sulle kiitettävästi ongelmia, joita saatat joutua vielä elämässäsi muutamaan kertaan mietiskelemään…tuttua juttua oli minullekin. :imp: Lämmöllä suosittelen, että pistät jarrut päälle nyt…meno ei enää tuosta viinan kanssa (ja lääkkeiden ja…) läträtessä parane, vaan painut koko ajan syvemmälle pohjaa kohti. Veikkaisin, että sun on nyt vielä helppo nousta tuolta “ojastasi”…5-10 vuotta eteenpäin, niin nousu voi jo tuntua ylivoimaiselta.

Itse olen naureskellut, puolitosissani, kohtalotovereilleni (siis keski-ikäisille :smiling_imp: ), että “kunpa sitä olisi parikymppisenä omannut jo tämän elämänviisauden…kuinka toisin olisikaan elämänsä rakentanut.” Siinä mielessä kehottaisin sinua ja kohtalotovereitasi suhtautumaan meidän elämää nähneiden kirjoituksiin ja ajatuksiin tietyllä vastaanottavaisuudella… :wink: Emme ehkä aina enää ymmärrä nuorisoa, saatikka että tajuasimme kuinka maailmanne on erilainen kuin omamme oli saman ikäisinä (minneen ainakaan, tunnustan auliisti :mrgreen: ), mutta samat elämäntilanteet meille kaikille kuitenkin pääpiirteittäin eteen täällä tupsahtelee.

En sano, että “raittiuden ja alkottomuuden metsästykseen mars!”…ei mulla moiseen ole oikeutta. Sinäkin olet kumminkin jo aikuinen ja aikuiset tekevät itse päätöksensä. Rakenna itsellesi unelma ja uskalla tavoitella sitä unelmaa omana itsenäsi…sen verran julkea olen, että uskallan ääneen olla rooleja vastaan…en ymmärrä miksi sellaisia pitäisi kantaa? Omana itsenäsi elämää on helpompi elää, mutta se edellyttää sitä, että olet ylpeä itsestäsi. Ja siihen sinulla on kaikki syy, kuten jokaisella meistä. :smiley: (ah, paatosta! :mrgreen: )

Hyvä ajatus, jatka samaa rataa. :smiley: Aurinkoisia ajatuksia sinulle ja voimia päätöksissäsi pysymiseen.

Hei vaan PieniKuolema
Tuolla ylempänä onkin jo kirjoitettu ihan riittävää ohjetta ja kokemusta. Ihan varma on, että ellet tee tilanteellesi jotakin, niin saat ongelmat kasvamaan suuremmiksi.

Mutta en enää toista mitä “kolleegat” ovat jo kirjoittaneet. Kirjoittele kuitenkin tänne ja etsi sillä(kin) tavalla itseäsi. Yritämme olla tukenasi.

Tervetuloa.

Tarina voisi olla omani vajaan kymmenen vuoden takaa. Isäni oli myös alkoholisti ja itse join lähes alusta lähtien alkoholistisesti.Säännöllisesti ryhdyin juomaan kuitenkin vasta lukioiässä. Kyse ei ollut siis siitä, että olisin kehittänyt alkoholiin nopeasti pahan riippuvuuden, vaan luulen, että perimä vaikuttaa paljonkin siihen, kuinka ihminen reagoi alkoholiin. Tuo meno jatkui minulla kolmekymppiseksi. Yritin välillä vähennellä, mutta vähentelyjen jälkeen homma meni aina pahemmaksi ja juomaputket pitenivät. Nyt olen ollut juomatta noin 8 kuukautta. Harmitta ainoastaan, etten älynnyt lopettaa aiemmin. Uskon, että alkoholi joko sopii ihmiselle tai sitten se ei sovi. Sitä osaa käyttää, tai ei osaa käyttää. Käyttö on meille, joille alkoholi ei sovi, aina venäläistä rulettia. Kohtuukäyttöä on vaikea opetella, jos käyttö on ollut aina sekoilua. Toivottavasti sinun vähentelysi onnistuu. Itse suosittelen kaikille tietysti lopettamista. :wink:

Koskaan ei ole liian nuori huolestumaan alkoholinkäytöstään…minä olin about sinun ikäinen kun ensimmäisen kerran hain apua alkoholinkäyttööni…ei se juominen siitä vähene…
Minä olen aina epäröinyt, kehtaanko mennä aa-kokouksiin kun olen niin nuori ja juon “vain” viikonloppuisin…vieläkin epäröin, vaikken enää ole niin nuori :slight_smile: mutta sitten muistan että kaikille se pohja tulee eri vaiheessa vastaan.
Minulle aa-kokoukset on ainoa asia joka on auttanut koskaan pysymään erossa viinasta. Siksi aionkin tällä viikolla mennä kokoukseen, ensimmäistä kertaa piiiitkään aikaan :slight_smile:

Kiitos teille viesteistänne. Luin niitä jo aiemmin, mutten ole vain vastannut mitään. Olen pohtinut tuota, että mistä minä luopuisin jos lopettaisin. Ja ajatellut sitä että olenko valmis luopumaan. Luin tuon linkin sisällön, siinä oli paljon hyödyllistä informaatiota. Sen pohjalta ajattelin myös isäni tilannetta, sitä että missä vaiheessa hän on. :confused:

En pysynyt viime viikonloppua selvinpäin. :frowning: Perjantaina oli valtava tarve päästä juomaan. Kun olimme ystäväni kanssa kaupungilla, sanoin että minä käyn nyt viinakaupassa. Ostin “vain” litran viinipönikän ja ajattelin että juon vain sen ja se saa riittää. No, aamulla löysin itseni vieraan miehen vierestä. Olin sittenkin illan aikana juonut kaikkea muutakin, mennyt kapakkaan ja jotenkin päätynyt sen miehen luokse. Hatara muistikuva on siitäkin että minut nakattiin baarista ulos. Aamulla “lääkitsin” itseäni parilla kaljalla. Krapuloissani ajattelin, kuten tavallista, että ei koskaan enää ja tässä ei ole mitään järkeä. Ei siinä olekaan. Vapaapäivä menee ihan harakoille. Mieli oli alkuviikosta vielä mustana. Sitäpaitsi minulla ei ollut edes mitenkään mukavaa perjantaina kännissä. Jossain vaiheessa tunsin katsovani itseäni kuin ulkopuolisen silmin, että tässäkö tämä on, tämä minun “hauskanpitoni” ja se mitä haluan tehdä.

Tänä viikonloppuna en juo. Kävin kirjastossa ja nautin ajatuksesta että saan viettää viikonlopun kotona lukien hyviä kirjoja ja syön sitten vaikka herkkuja. Ytäväni kysyi josko lähdettäisiin lauantaina viihteelle, mutta sanoin etten halua. Hän vähän kummasteli tätä. Vähän mieltä vaivaa että mistä kaikesta kivasta jään paitsi jos en lähde. Mutta eipä minulla ole nyt rahaakaan niin sekin on este, ja muutenkin. Hyvin olen nyt tähän viikonloppuun motivoitunut, etten lähde juomaan. Parin viikon päästä saattaa olla taas sellainen “tuska” että pakko päästä, mutta se on sen ajan murhe. Ei kai tässä mitään ongelmaa olisi, jos pystyisin tosiaan juomaan vain ns. kohtuudella enkä hölmöilisi. Mutta se nyt on tullut useaan kertaan todettua etten pysty, niin kannattaako sitä enää kokeillakaan. Kai tämäkin on parempi että juon harvemmin perseet, kuin joka viikko…

Minä uskon teitä, jotka sanotte että raitis elämä on parempaa, ja juominen ei kannata. Ennen ajattelin, että minulle ei käy niin niinkuin joillekin muille, tulevat riippuvaisiksi. Mutta nyt olen huomannut, että minulle on käymässä/käynyt niin.

Huomasin muuten (oh, onpas yllättävää) että rahat ovat riittäneet paljon paremmin kun olin kauemmin selvinpäin. Olen voinut ostaa itselleni kaikenlaista. Muuten, eräs ystäväni kertoi, että olin kännipäissäni uhonnut joskus, etten ole enää koskaan selvinpäin koska silloin olen ankea ja tyhmä, tylsä ihminen. Sekö on minun käsitykseni itsestäni? Olen arka ja ujo, mutta kuten sanottua, känni “muuttaa luonteenpiirteet” vain hetkeksi. Minun on opittava elämään itseni kanssa selvinpäin.

En muistanut aloitusviestissäni sanoa, että sekin stressaa ja aiheuttaa ahdistusta, kun minulla on luottohäiriömerkintä ja velkaa ulosotossa. En ole saanut aikaiseksi selvittää asioita, enkä oikein tiedä paljonko minulla on velkaa kaikenkaikkiaan. Uusia velkoja ei ole pariin vuoteen tullut. Mutta olen päättänyt, että jos/kun menen kesätöihin ja alan saamaan palkkaa, selvitän asian, koska ulosottoonhan sitä rahaa kumminkin menee. Niin kuin veronpalautuksetkin menivät. Valmistun ammattiini ensi joulun aikaan, ja sekin ahdistaa että saanko töitä, tai pääsenkö jatko-opiskelemaan. Tarkoitus olisi myös vaihtaa paikkakuntaa ja mietityttää että saanko edes asuntoa kun on nuo luottotiedot mitä on… Tiedän että itse olen asiani sössinyt ja niiden kanssa pitää vain elää, turha valittaa…

Kunpa joskus saisi tämän elämän järjestykseen. Onneksi minulla on nykyään opiskelupaikka ja olen valmistumassa toiveammattiini. Joskus ennen minulla ei ollut mitään suuntaa tulevaisuudelle. Se on nyt minusta itsestäni kiinni, millaisen elämän haluan rakentaa.

Tässäpä taisit vastata itsellesi. Ei se baarielämä niin mielettömän hauskaa ja upeaa ole että siinä juurikaan menettää jos taakseen jättää. Aidot ystävät jäävät jäljelle, ja uusia tulee tilalle - ei sitä suinkaan yksin jää loppuiäkseen jos jättää juomisen. Vaikka on sitä itsekin joskus miettinyt, että mitä sitten jos ne kauan elämässäni olleet ihmiset joiden kanssa on päätynyt ajoittain kännäämään, eivät kestäkään kun lopetan. Sitten oli pakko pysähtyä miettimään että kenen elämää haluan elää, omaani vaiko toisten säätelemää - onko se mitään elämää jos jatkuvasti joudun rikkomaan itseäni vastaan vain pysyäkseni väleissä. Olenko oikeasti muka niin heikko, etten pärjää ilman alkoholin suomaa hetkellistä vapautusta.

Raha-asiat lienee mahdollista saada kuntoon ajan kanssa, mutta mitä enemmän todellisuutta pelkää ja haluaa välttää sen kohtaamista, sitä enemmän se siellä taustalla kuitenkin ahdistaa. Omalla kohdalla ainakin on helpottanut jo se, kun on istunut tarkastelemaan tilannetta ihan rehellisesti miettimättä eteenpäin että entä sitten jos niin ja entä sitten jos näin. Kun on kartoittanut tilanteensa, se muutos lähtee arjen pienistä valinnoista. Mua on pysäyttänyt ihan sellainen että laskin yhden kuukauden kaikki menoni ja katsoin, mihin sitä rahaa oikein menee kun en sitä mielestäni mihinkään tuhlaa. Säästin joka ikisen kauppakuitinkin, ja kyllä silmät pyöristyivät kun tajusin kuinka paljon menee pelkkään ruokakauppaan. Tähän asti omalla kohdalla se ongelma on tainnut olla juuri siinä, että olen koettanut hallita liian suurta pakettia kerralla ja tehdä liian isoja päätöksiä. Nyt kun keskityn niihin ihan pikkiriikkisiin, alkaa helpottaa. Joskus olen kuvitellut että ihmiset jotka suunnittelevat menonsa ja elävät niukalla budjetilla, ovat kuivia kääkkiä joilla ei ole mitään elämää, mutta siinäkin kohtaa taisin olla pohjimmiltani kateellinen kun en kyennyt samaan. Mutta kai se selkäranka on mahdollista kasvatella ihan missä iässä vain…

Lukaisin ensimmäisen viestisi vielä uudelleen, ja kuulosti jotenkin kauhean tutulta se herkkyys ja pessimistisyys sekä kirjoittaminen. Nyttemmin olen löytänyt sisältäni ajoittain positiivisen ihmisen, jonka uskon hautautuneen paskan alle siksi että kotona oli paha olla enkä saanut purettua niitä juttuja oikein mihinkään vaikka kirjoittelinkin, oli pakko oppia uskomaan siihen että maailma on paha koskei ollut keinoja vaikuttaa siihen millään lailla. Sisimmässään halusi uskoa hyvään, mutta oli pettynyt liian monta kertaa että olisi enää uskaltanut. Ja se omissa oloissaan viihtyminen… mulla ainakin se taisi olla pelkkää pakoa - en haltsannut sosiaalisia suhteita ollenkaan, joten oli siinäkin kohtaa turvallisempaa vain vetäytyä omaan ylhäiseen yksinäisyyteensä ja todeta että huihai mä mitään muita ihmisiä tarvitse.

No joo… tulipas taas muisteltua. Nyt ulkona on niin upea ilma, että täytynee lähteä lenkille ennen kuin hyytyy tähän koneelle kokonaan. Mutta onnea matkaan, minkä suunnan nyt valitsetkin - jos se askel vie toistaiseksi baareihin niin sitten se vie, ja jos taas päätät kohdata sekä hetken että itsesi sellaisena kuin ne ovat, ja antaa sen viedä uuteen suuntaan… käsityksesi sekä itsestäsi että kaikesta muustakin voi vähitellen kummasti muuttua. Ainakin mulle on käynyt niin - olen tajunnut, kuinka paljon “luonteenpiirteistäni” on ollut ulkoasyötettyjä väittämiä joilla ei ole mitään tekemistä todellisen minäni kanssa. Toisaalta, mistäpä ne ulkopuoliset olisivat voineetkaan tietää, koska olin niin hukassa ja rajaton ettei itsellänikään ollut mitään hajua siitä että kuka olin ja mitä halusin. Yrittivät vain arvailla sen perusteella mitä näkivät, ja minä halusin miellyttää antamalla heidän uskoa että olivat oikeassa, vaikka epämääräisesti ahdisti kaiken aikaa. Joskus täytyy ottaa tilaa kunnolla, että rajat voivat kasvaa ja oma itse niiden sisällä alkaa selkiytyä…

on taas tullut dokailtua ja sekoiltua. en ole viitsinyt tänne edes kirjottaa kun “hävettää” niin paljon… minua pelottaa että mitä vielä teen humalassa. viimeksi oli jo liian lähellä etten vetänyt ties mitä. huoh. yksinkertaiselta kuulostais neuvo, että älä juo enää. mut helpommin sanottu kun tehty…
joskus vaan tuntuu ettei jaksa tätä hommaa selvinpäin. olisin varmaan aina kännissä tai jossain jos olis mahdollisuus.

masentavaa tekstiä tällä kertaa.

kiitos teille vastauksistanne. tää palsta on ollut aika ajoin mielessä!