Ajattelin kirjoittaa tänne, kun minulla ei ole oikein muutakaan paikka eikä oikein ketään kenelle puhua tästä asiasta. Ja täällä kirjoittaminen antaa tekemistä “tyhjille” viikonlopuille.
Minun ongelmani ei ole niin iso varmaankaan kuten monien muiden täällä olevien. Itsehän juon yleensä “vain” viikonloppuisin. Mistähän alkaisin…
Olen pian 23-vuotias opiskelijatyttönen. Aloitin säännöllisen juomisen 15-vuotiaana. Kun tulin täysi-ikäiseksi, juominen lisääntyi ja sitä tuli “harrastettua” joka viikonloppu. Joskus kun en opiskellut eikä ollut töitäkään, saatoin killitellä joka ilta. Aina oli joku viinipullo “varalta” kaapissa. Mutta se homma sitten loppui kun tuli opiskeluhommia sun muuta. Viikonloppuisin mulla on tapana vetää kunnon perseet. Parin vuoden ajan homma on ollut sitä, etten juurikaan koskaan muista edellisen illan tapahtumia, en edes alkuillan. Juon aina niin paljon että olen niin kännissä kun olla ja voi. En pysty enkä osaa rajoittaa. Olen yrittänyt päättää että juon vain sopivasti vaikka kaljaa, ja ostan vaan muutaman. No kun omat on juotu, menen baariin juomaan tai ostan joltain lisää. Silloin olen vasta mielestäni riittävän kännissä kun en tajua enää mistään mitään. Nykyään pitää saada myös krapularyyppy. Tuntuu että kuolen jos en saa seuraavana aamuna paria kaljaa, ja siitä se saattaa sitten jatkua se juominen. Joskus menee ihan pe-su juodessa. En ole annosmääriä pahemmin laskenut, mutta kyllä se aina menee yli sen 20 annoksen. Normaalisti n. 12 kaljaa ja pienehkö viinapullo ja sitten baarissa mitä nyt juonkin, ei ole kunnollista muistikuvaa, kuiteista saa katella jos niitä on.
Tästä juomisestahan on seurannut monia ongelmia. Rattijuopumus, riitoja, “miessekoiluja” (sukupuolitautikin, onneksi helposti hoidettava sellainen), arvoesineiden katoamista, rahanmenoa, seksuaalista hyväksikäyttöä, loukkaantumisia, morkkista… varmaan monelle meistä tuttuja juttuja. Lisäksi juominen vaikuttaa psyykeeseen, olen monesti rankan juomisen jälkeen alakuloinen ja ahdistunut. Eikä juominen ole enää niin kivaa mitä se oli teininä. En osaa pitää samalla tavalla hauskaa. Olen monta kertaa päättänyt että nyt vähennän, mutta ei ole onnistunut. Aina jostain löytyy ryyppykavereita ja mua ei tarvitse paljoa houkutella. Tunnen että en pysty enää kontrolloimaan.
Nyt on huomenna perjantai ja mä olen kuin tulisilla hiilillä. Olen juonut viimeksi tapaninpäivänä (eli uuden vuodenkin selvinpäin) ja en muista milloin olisin ollut näin kauan juomatta. Tekisi aivan mielettömästi mieli korkata, melkein tunnen kylmän oluen maun. Ääh. Tämä näin “pitkä” selväpäisyys johtuu siitä kun tein uv:n lupauksen että juon vain kerran kuussa.
Olen miettinyt paljon, miksi minä koen alkoholin ongelmana. Tai miten siitä on tullut minulle ongelma. Vai onko se sitä edes? Kenelläkään ystävälläni, joiden kanssa aloittelin teininä juomaan, ei ole mitään tällaista. He osaavat ottaa kohtuudella eikä heille satu mitään ikävää humalassa, eikä tule mitään lieveilmiöitä. Olen nuorempana sairastanut vaikean masennuksen. Terapian ja lääkkeet olen jättänyt parisen vuotta sitten. Olin myös 2005 lyhyen aikaa osastohoidossa. Vanhempani erosivat kun olin lapsi, isäni on alkoholisti. Hän on tuurijuoppo, käy kyllä töissä ja on välillä pitemmän aikaa juomatta mutta sitten hänellä menee lomat ym. juodessa. Yleensä hänkin juo joka viikonloppu. Joulun aikaan hänellä oli pitempi loma ja hän joi kuukauden putkeen. Joskus juomme isän kanssa yhdessä, niin hullulta kun se kuulostaakin. Äitini ei käytä alkoholia lainkaan.
Olen aika herkkä ihminen ja vieraiden seurassa ujo. Humalassa uskallan mitä vain. Olen pessimistinen, rauhallinen ja omissa oloissani viihtyvä, musikaalinen. Ystäviä ja kavereita minulla on, mutta suurin osa on muuttanut muualle opiskelemaan. Täällä asuu enimmäkseen sellaisia ryypiskelykavereita. Joskus olen todennut, ettei känni tuo enää hyvää oloa, ja olen sortunut napsimaan viinan kanssa jotain pillereitä. Ne ovat kumminkin aika harvoja kertoja.
Kuten sanottu, minusta tuntuu ettei tuo alkon käyttö ole enää oikein hallinnassa, ja haluaisin vähentää ennen kuin “on liian myöhäistä”. Olen lueskellut täällä paljon juttuja. Puran muutenkin ahdistusta kirjoittamiseen ja näinpä ajattelin että ehkä tämä tänne kirjoittaminen omista tunnoista auttaa minuakin. : ) Huomiseksi olen suunnitellut paljon ohjelmaa, myös illalle, ettei tulisi juotua.
. Olen ollut aikalailla sun tilanteessa, tosin vähemmän “rankoilla” taustoilla, mutta kuitenkin…tiedän mitä on kun epävarma/ujo nuori löytää viinan vapauttavan maailman. Ei olekaan enää se ujo vaan ihan jotain muuta…mutta pahus vaan, se viina kun ei sinun perusluonnetta mihinkään oikeasti muuta, eikä pidäkään. Mulle valkeni vasta keski-ikäisenä, että olen hyvä juuri tällaisena…niin olet sinäkin. Ujous ja herkkyys peilautuvat niin hyvinä asioina moneen muuhun…esim tuohon musikaalisuuteesi…tuskin olisit sitä ilman herkyyttäsi. Sun tehtävänä ei pitäisi olla tuhota sitä herkkyyttäsi alkolla vaan oppia olemaan ylpeä siitä herkkyydestäsi. Mitäs siitä jos olet ujomman puoleinen…et taatusti ole ainoa maailmassa. 
Lämmöllä suosittelen, että pistät jarrut päälle nyt…meno ei enää tuosta viinan kanssa (ja lääkkeiden ja…) läträtessä parane, vaan painut koko ajan syvemmälle pohjaa kohti. Veikkaisin, että sun on nyt vielä helppo nousta tuolta “ojastasi”…5-10 vuotta eteenpäin, niin nousu voi jo tuntua ylivoimaiselta.
), että “kunpa sitä olisi parikymppisenä omannut jo tämän elämänviisauden…kuinka toisin olisikaan elämänsä rakentanut.” Siinä mielessä kehottaisin sinua ja kohtalotovereitasi suhtautumaan meidän elämää nähneiden kirjoituksiin ja ajatuksiin tietyllä vastaanottavaisuudella… 
mutta sitten muistan että kaikille se pohja tulee eri vaiheessa vastaan.
Perjantaina oli valtava tarve päästä juomaan. Kun olimme ystäväni kanssa kaupungilla, sanoin että minä käyn nyt viinakaupassa. Ostin “vain” litran viinipönikän ja ajattelin että juon vain sen ja se saa riittää. No, aamulla löysin itseni vieraan miehen vierestä. Olin sittenkin illan aikana juonut kaikkea muutakin, mennyt kapakkaan ja jotenkin päätynyt sen miehen luokse. Hatara muistikuva on siitäkin että minut nakattiin baarista ulos. Aamulla “lääkitsin” itseäni parilla kaljalla. Krapuloissani ajattelin, kuten tavallista, että ei koskaan enää ja tässä ei ole mitään järkeä. Ei siinä olekaan. Vapaapäivä menee ihan harakoille. Mieli oli alkuviikosta vielä mustana. Sitäpaitsi minulla ei ollut edes mitenkään mukavaa perjantaina kännissä. Jossain vaiheessa tunsin katsovani itseäni kuin ulkopuolisen silmin, että tässäkö tämä on, tämä minun “hauskanpitoni” ja se mitä haluan tehdä.