Tapasimme mieheni kanssa 2015 marraskuussa tinderissä, ensimmäiset treffit olivat 1. joulukuuta, 3 päivän kuluttua siitä olimme jo umpirakastuneita ja hän toi jo tavaroita luokseni. Hän asui silloin kämppisten kanssa, joten tuntui luontevalta viettää yhteistä aikaa minun luonani.
Meistä tuli kuin paita ja peppu, olimme lähes koko ajan yhdessä.
Hän poltti pilveä päivittäin, mutta se ei minua haitannut.
Hän jäi pian työttömäksi kun aloimme seurustelemaan. Vielä silloin hänellä oli oma koti joten hän sai hyvät tuet.
Itse kävin töissä, mutta kiirehdin aina töiden jälkeen kotiin, jotta saisimme viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä.
Hänen päivänsä koostuivat lähinnä pilven polttelusta ja kotona oleilusta. Joka päivä hän kuitenkin vakuutteli, että kyllä hän pian menee töihin.
Tuli kuitenkin myös päiviä kun hän käyttäytyi todella oudosti. Hän ei vastannut viesteihini tai hermostui jos laitoin viestejä töistä. Kun tulin kotiin hän oli vain hiljaa tai tiuski minulle jotakin. Sellaiset illat olivat kauheita. Istuimme vain kummatkin hiljaa kotonani. Seuraavana päivänä hän oli taas kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eikä hän suostunut kertomaan mikä oli vialla.
Aika pian hän rupesi puhumaan yhteen muutosta, se oli mielestäni fiksu idea, vaikka suhteemme meni aikamoista vuoristorataa.
Myös mieheni eksä oli aktiivisesti mukana kuvioissa koska heillä on yhteinen lapsi.
“Oudot” päivät lisääntyivät, niitä saattoi olla useampiakin viikossa. Kun tulin töistä, hän saattoi olla minulle todella ilkeä ja vihanen. Vaikka en ollut tehnyt mitään. Jostain syystä kuitenkin annoin hänelle aina nämä kerrat anteeksi.
Myöskin silloin kun olimme juhlimassa ja kun hän oli kännissä, hän oli minulle todella häijy. Hän haukkui minut aivan lyttyyn. Hän saattoi olla minulle jopa todella väkivaltainen.
Lopulta tuli kevät ja saimme unelmiemme asunnon. Muutimme elokuussa. Luulin eläväni elämäni onnellisinta aikaa. Oli upouusi koti ja yhteinen tulevaisuus.
Miehelläni ei kuitenkaan edelleen ollut töitä.
Minä siis pyöritin talouttamme, maksoin kaikki laskumme ja suurimman osan vuokrastamme. Hän sai käteen vain n.500e/kk.
Pilveen rahaa löytyi kuitenkin aina jostain. Tai sitten hän kinusi sen minulta.
Päivät kuluivat. Kun tulin kotiin, sain pelätä lähes joka päivä millaisella tuulella hän oli.
Lähes aina sellaisella että hän haukkui minut pystyyn ja minussa oli aina jokin vika.
Vaikka kannoin ruoat kaupasta ja maksoin laskut.
Sellaiset päivät olivat ihania kun hän poltteli, hän oli iloinen ja hyväntuulinen, teimme yhdessä jotain kivaa.
Sitten tuli eräs ilta, johon kuului alkoholi ja miehelläni siihen kuului myös pilvi ja hän oli lisäksi ottanut salaa minun lihasrelaksantteja.
Hän sekosi täysin. Lopulta tulivat poliisit ja veivät hänet putkaan.
Seuraavana päivänä hän kuitenkin palasi kotiin kukkapuskan kanssa.
Ja annoin anteeksi.
Istuimme sovittelussa ja ajattelin että nyt kaikki muuttuisi.
Ei muuttunut. Tammikuussa selvisi että hän ei tulisi saamaan mitään tukia mistään, eli hänellä ei olisi edes rahaa maksaa vuokraa. Ja meidän vuokra ei ollut ihan mikään pieni.
Silloin ajattelin että nyt riittää.
Sain onneksi 2 viikon varotusajalla oman kämpän ja ajattelin että nyt saan vihdoin aloittaa oman elämän.
Noh miehenihän sai heti töitä. Ja tietenkin enemmän rahaa ostaa pilveä.
Olimme n.3 päivää erossa, kun hän kertoi että ei voi olla yksin.
Minullakin oli paha olla.
Päästin hänet kyläilemään uuteen kotiini. Yhtäkkiä kaikki oli taas ihanaa, meillä meni paremmin kuin pitkään aikaan.
Mutta pilveä meni miehellä 3-4 sätkää illassa. Viimeinen kuukausi on ollut taas yhtä riitaa, välinpitämättömyyttä, huonotuulisuuta ja ilkeyttä.
Nyt hän ei enää jaksa minua, vaikka minä olen tehnyt kaikki juuri niin kun hän haluaa.
Olen aivan rikki ja en tiedä mitä seuraavaksi tehdä.