Kertoisin hieman omaa tarinaani ja syyn miksi tälle “alalle” eli pelaamiseen ylipäätään lähdin, mitä ymmärsin, ja miten olen nyt alkutaipaleellani “kuiville”.
Pelasin paljon korttipelejä pienempänä. Osasin Blackjackin strategiataulukon 1-4 pakan peleistä ulkoa jo kun olin 10 vuotias, kun ne kirjasta bongasin, ja olin juuri oppinut laskemaan korttejakin. Luojan kiitos en päässyt pelaamaan sitä sitten missään muualla kuin netissä ilman rahaa, siitähän se soppa olisi syntynytkin. Normi pokeri (5card draw) oli ollut hallussa jo varmaan kuusi vuotiaasta, ja olin äskettäin opetellut texas holdeminkin säännöt. Korttipelit ja siellä liikkuva raha kiehtoivat minua.
Sitten löysin nämä pelikoneet kun täytin 15 vuotta. Aluksi meni itseasiassa erittäin hyvin, 2euron voitotkin tuntuivat hyvin maagisilta ja suurilta kun pari 20 senttistä sinne laittoi. Niitä kuitenkin tuli harvoin pelattua, oli muutakin tekemistä…
No ajassa eteenpäin täysi-ikäisyyteen, suoraan koulun penkiltä työttömyyteen. Toimeentulotuet tuntui alussa suurilta mutta alkoi ne silmät sitten avautumaan, kun se aikuisuus olikin vain vaihtamassa isompaa monoa jalkaan niin sanotusti. Tästä lähti kierre, että “osaan hommani, saan helppoa rahaa” (korteissa), vaikka mitään erittäin harvoin enää pelasin, ja sotkin tämän ajatuksen ensin pelikoneisiin ja sitten myöhemmin muihin peleihin. Summat vain kasvoivat rahanhimo silmissä.
En ole ihan tyypillinen peliriippuvainen, en ole peleistä loppujen lopuksi niinkään kiinnostunut (ainakaan kolikkopeleistä en yhtään). Tajusin tämän vasta kohtuu äskeittäin, kun aloin miettimään häviämieni summien sijasta (joka hipoo jo 30tuhatta 7 vuoden aikana) mitä oikeasti aina mietin kun pelaan, ja miksi pelaan vaikka se ei todellakaan edes viihdytä joka kerralla. Tajusin että se viihdyttää vain silloin kun voitan rahaa sieltä. Tajusin että pelaan ainoastaan silloin kun ei ole muutakaan tekemistä, “vois tehdä vähän rahaa tässä joutessani”. Ja sitten kun häviää, yrittää aluksi voittaa omiaan takaisin, kun on niin itsepäinen ihminen että “mulle ei v**tuilla”. Kohta huomaa että se edellinen häviösumma jatkaa vain kasvamistaan, kunnes sen unohtaa. Ja seuraavan kerran sen taas muistaa, kun jotain voittaa. Unohtaa ja muistaa. On väliä ja ei ole väliä.
Olen erittäin hyvä vedonlyönnissä. Olen monen monta kertaa miettinyt, että miten minulla kestää kantti olla heittelemättä rahojani siellä, mutta kaikissa muissa hommat menee pitkin tiedätte kyllä mitä. En murehdi valintojani yhtään, en mieti niitä, ja tarkastan seuraavana päivänä tuliko mitään (paitsi yhdessä vaiheessa missä yritin kompensoida casino- ja pokerihäviöitäni lyömällä vetoa normaalia suuremmilla panoksilla, ja kaikkihan sen tietää mitä siinä useinmiten käy; mutta tämä tapahtui onneksi vain pari kertaa). Mitä teen eri tavalla, miten olen niin kärsivällinen sen suhteen mutten muiden rahapelien? No, tuli taas pari saturaista hävittyä kasinolle viimesistään, niin pikku hiljalleen se alkoi hernekeittoa kolmatta päivää pupeltaessa juolahtaa mieleen.
Tämä AD/HD tekemisen puute, rahan ahneus ja halu saada sitä nopeaan, ja psykopaattinen kylmähermoisuus tunkea vain lisää ja lisää ja ottaa suunnattomia taloudellisia riskejä, on ajanut minut tähän pisteeseen jossa ollaan monen monta kuukautta oltu jo ekalla viikolla ilman pennin latia rahaa. Nyt kun ymmärrän mistä tämä johtuu, tuntuu kuin olisi valaistumisen kohdannut. Mutta tämä tiehän on vasta alussa. Nyt pitää vastustaa vanhoja kiusauksia, vaikka tietääkin jo totuuden itsestään.
Ajattelin että kävisin tähän läpi vähän mietintöjäni, terapeuttisessa mielessä, tänään on vasta päivä yksi, mutta ennemmin heti kun ei milloinkaan!