Minun rakkauteni
Alkoholi oli ensirakkauteni, jos niin voisin sanoa. Aloin juomaan 13-vuotiaana ja ensimmäisen kokonaisen kaljan join kuudennella luokalla. Siitä alkoi yhteinen matkamme, mihin tarttui mukaan myös huumeet. Matkamme kesti siihen asti, kun tulin raskaaksi. Olemme olleet kohta kolme vuotta erossa ja se tuntuu hyvältä. Kannan kuitenkin mukanani muistoja, ja mielitekojen tullen ne muistuttavat miksi koskaan lopetin.
Kun olin lapsi seurasin aikuisten juomista aika paljon sivusta. Päähäni pinttyi vääristynyt kuva normaalista juomisesta. Ajattelin, että on normaalia juoda päivittäin ”muutama” rentouttava kalja ja odotin, että olisin itsekin vanhempi ja pääsisin juomaan. Avasin isälleni oluet valmiiksi, jos hän pyysi hakemaan hänelle yhden. Romantisoin alkoholin jo pienenä ja ajattelin sen auttavan ihmisiä. Ihmisistähän muuttui heti paljon rennompia ja heitä naurattikin paljon, kun he joivat. Joskus heistä taas muuttui niin pelottavia, että koin paremmaksi esittää nukkuvaa ja olla vain hiljaa.
Olin herkkä ja hiljainen, alkoholi sai minut puheliaaksi ja hauskaksi. Ilman alkoholia olin epävarma, ujo ja en saanut ääntäni kuuluviin. Päihteet olivat minulle supervoima, jotka veivät pelkoni pois. Pystyin turvautumaan tähän supervoimaan kaikissa elämäni osa-alueissa. Kun olin selvinpäin uskalsin esittää kovempaa kuin olen, koska pystyin juomaan häpeän pois. Saatoin sanoa ihmisille loukkaavia asioita selvinpäin ja etenkin humalassa, koska pystyin laittamaan kaiken alkoholin tai sen aiheuttaman morkkiksen piikkiin. Syy löytyi aina päihteestä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Kun olin iloinen, join. Jos onnistuin, join. Mokasin, join ja oravanpyörä oli valmis. Keksin todistellen muille ja itselleni paljon syitä käyttää päihteitä. Jälkeenpäin muisteltuna pystyn tuntemaan, miten yksinäiseltä ja pahalta minusta tuntui, enkä itsekään uskonut mihinkään mitä sanoin. Tai tavallaan uskoin ja valehtelin itselleni, ettei minulla ole ongelmaa.
Aloitin suonensisäisen käytön 17-vuotiaana samaan aikaan, kun minut sijoitettiin rajun päihteidenkäytön takia. Sitä ennen olin käyttänyt huumeita muilla tavoin, mutta ensimmäisen iv-annoksen jälkeen muistan ajatelleeni, ettei parempaa oloa ole. Elin sumussa ja etsin epätoivoisesti pakokeinoa omilta tunteiltani ja halusin täyttää minussa olevan tyhjän olon. Lopulta käytin huumeita ja alkoholia paetakseni.
Päihteiden käyttö siis loppui, kun tein positiivisen raskaustestin. Ensireaktioni oli yllättynyt, vaikka tavallaan olin tuntenut kehossani jotain olevan toisin. Soitin neuvolaan seuraavana päivänä ja valehtelin olevani ollut kaksi kuukautta selvinpäin. Totuus oli, että olin käyttänyt amfetamiinia ja juonut alkoholia päivää ennen testin tekoa. Tiesin heti, että pitäisin lapsen, mutta pelkäsin pystyisinkö olemaan äiti. Lopetin päihteiden käytön, mutta käyttäydyin edelleen kuin käyttäjä. En omistanut minkäänlaisia rutiineja, ruokailut olivat epäsäännöllisiä ja päässäni asui ajatus, että vauvan synnyttä voin silloin tällöin käyttää. Alkoholia en nähnyt silloin edes päihteenä, koska se on laillista ja ihmisetkin lähelläni hyväksyivät ajatuksen, että voin juoda. Päässäni kuitenkin koko ajan tiesin, että olen pahasti koukussa myös alkoholiin. Koska olihan se ensirakkauteni. Mutta silloin halusin tukahduttaa tämän ajatuksen.
Kävin muutaman kerran tapaamassa työntekijöitä paikassa missä lopulta vietin 1,5 vuotta kuntoutuksessa. Kävin silloin pakosta, vaikkei minua pakotettu. Mutta ajattelin itse, että vauvani otetaan pois, jos en tee niin kuin halutaan. Paikka jäi mieleeni kuitenkin hyvin. Pystyin olla raskausajan käyttämättä, mutta odotin kuitenkin koko ajan, että pääsen takaisin käyttämään. Enkä sisäistänyt, että saisin pian lapsen, joten ajatukseni evät olleet vauvassa. Ikävöin ystäviäni, joita rakastin ja rakastan edelleen, mutta valitsin hylätä heidät halustani olla raitis. Jos he joskus päättävät lähteä toipumisen polulle odotan heitä täällä.
Seurustelin vielä raskausajan lapseni isän kanssa. Uskon, että suhde oli luotu opettamaan meitä molempia. Luulen, että rakastimme toisiamme, mutta olimme myös toisistamme riippuvaisia. Pystyimme aika ajoin esittämään kaiken olevan hyvin, esittää onnellisia. Mutta emme katsoneet silmiin enää rakkaudella, koska molemmat rakastivat enemmän jotain toista, päihteitä. Yritimme raitistua yhdessä, että voisimme olla isä ja äiti. Hetkeksi me jopa onnistuimme, mutta vain toinen meistä on tällä hetkellä raitis. Isä ja äiti olemme aina. Uskon ja tiedän tai toivon, että jonain päivänä hänkin on raitis.
Vauva syntyi ja toisin kuin luulin, en tuntenut räjähtävää rakkautta lastani kohtaan heti. Vaikka sanoin rakastavani häntä, en tuntenut mitään. En uskaltanut sanoa sitä ääneen vaan esitin, että on niin helppoa ja ihanaa puhua vauvalle. Pään sisälläni mietin, että olisipa pääni sekaisin. Rakkauden tunteen tunsin paljon myöhemmin. Kotiuduimme ja silloin tajusin, että tarvitsen apua. Rakastin häntä enemmän kuin päihteitä, joten laitoin viestiä työntekijälle, jonka näin raskaana ollessani. Se pelotti, koska olinhan jo kerran työntänyt minulle tarjotun avun pois. Minut kohdattiin ihmisenä, minulle puhuttiin kuin kenelle tahansa äidille ja minulle hymyiltiin. Se oli toipumisessani merkittävää, koska nämä ihmiset näkivät minut ja halusivat auttaa.
Aloitin kuntoutusjakson ja olin aluksi todella epävarma ja hiljainen. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minun piti puhua ihmisille selvinpäin ja kasvaa äidiksi. Se oli aikamoista ja pelottavaa, mutta selvisin. Ensin ajattelin, että minä joudun olemaan raitis, kun muut saa käyttää. Jakson aikana tajusin, että minä saan olla raitis, ja muut joutuvat käyttämään. Ajan kanssa pystyin hyväksymään olevani oikeasti riippuvainen. Ja rakastamaan jokaista risaista osaa itsessäni. Vertaistuki auttoi ymmärtämään muita ja itseään. Sain mahdollisuuden aloittaa alusta, ja rakentaa itseni uudelleen. Rakentaa uuden elämän. Aluksi mietin, voisinko joskus vielä juoda alkoholia, mutta tein päätöksen, että saan olla ilman. En tarvitse sitä enää mihinkään, ja saman päätöksen tein huumeista.
Ajan kanssa epävarmuuteni äitinä olosta hiipui ja aloin uskoa siihen, että minä olen hyvä äiti. Minä olen raitis. Valitsin vihdoin itseni, elämän ja äitiyden. Äitiys/vanhemmuus on hienoin asia, minkä olen koskaan elämässäni saanut. Ja siitä pidän kiinni. Saan rakastaa lastani selvinpäin ja nähdä, kun hän kasvaa. Saan kuulla, kun hän oppii puhumaan ja tutkii ihmetellen maailmaa. Annan hänelle turvallisen pohjan elämälle, ettei hänen tarvitse koskaan käydä läpi samaa kuin itse kävin. Nyt tiedän, ettei alkoholi ollut minun ensirakkauteni. En varmaan koskaan ennen ollut edes tuntenut oikeasti rakkautta.
Mutta, häntä minä rakastan ja rakastan olla juuri hänen äitinsä.
Olen kiitollinen, että saan olla selvinpäin ja hengitän juuri nyt.