Kerronpa oman tarinani. Monta samanlaista olen lukenut mutta tässä minun.
Tapasin reilut kolme vuotta sitten mieheni joka on suunnilleen saman ikäinen kuin minäkin. Kummallakin on lapsia edellisestä avioliitosta ja molempien lapsista osa asuu vielä kotona. Asumme eri paikkakunnilla.
Se oli suurta ihastusta ja rakkautta? heti ensi tapaamisesta. Tapasimme vain viikonloppuna koska välimatkaa oli ja työt haittasivat viikolla tapaamisia. Itse en juurikaan käytä alkoholia mutta kun tapasin hänet niin alkoholi tuli aluksi kuvioihin viikonloppuisin. Mies kosi ja niinpä kaksi kuukautta tapaamisesta menimme kihloihin. Minulla oli yksi ehto ennen sormuksien ostamista: yksi viikonloppu ilman alkoholia. Sen hän teki. Itseäni oli jo noin lyhyellä aikaa alkanut mietityttämään miehen alkoholin käyttö ja vaadin tämän ehdon.
Kaljaa meni viikonloppuisin laatikollinen ja muuta päälle. Itse en kaljaa juo ja muutakin vähän. En ole lähipiirissäni tai tuttavieni kautta tottunut että joka viikonloppu juodaan. Joten tälläinen juominen oli minusta ihan outoa, Itsellä on vuosikymmenien urheilutausta johon ei alkoholi kuulunut.
Niinpä meni kaksi vuotta. Mies joi kaljaa viikonloppuisin ja lomilla, oli enemmän tai vähemmän humalassa. Oli hauska, ei ollut väkivaltainen eikä tehnyt katoamistemppuja. Itse join jonkin verran, ehkä kerran kuussa koska alkoholin juominen ei ole mun juttu, mutta annoin toisen juoda eikä se minua haitannut, silloin.
Eräänä viikonloppuna hän joikin sitten itsensä todella humalaan ja haukkui minut sekä ilmoitti että suhde on päättynyt. Lähdin. Kun hän oli selvinnyt niin ei muistanut illasta mitään ja pyysi anteeksi käytöstään, sovimme ja elämä jatkui. Tälläistä oli hiukan ollut jo aiemminkin parina viikonloppuna talven aikana mutta ei näin pahaa tilannetta ja sanomista. Itse olin ollut joka kerta selvinpäin enkä ollut osallistunut keskusteluun, kuuntelin vain. Olin aivan äimistynyt ja häkeltynyt tilanteista. Puhuimme kaljan juonnista. En pyytänyt vähentämään koska tiedän että toisen sanominen lopettamista ei auta, vaan vähentäminen pitää tulla juojalta itseltä. Enkä ota tässä siihen kantaa onko mies alkoholisti vai ei.
Parin viikon kuluttua sama taas toistui ja vielä pahempana. Ei ollut fyysisesti väkivaltainen mutta henkisesti oli. Hän sanoi että suhde on loppu ja samaa sanoin itsekkin. Häneltä todella kauheaa huutamista ja haukkumista. Päätin silloin että nyt on suhde oikeasti loppu. Mies on mitä ihanin selvinpäin mutta kun joi liikaa niin sitten alkoi.
Selvittyään hän yritti että palaisimme takaisin yhteen mutta pidin pääni ja erosimme. Hän ei tahtonut ensin tajuta että olin tosissani ja lopetin suhteen. Ensin oli maanittelua yhteen palaamisesta ja kun ei onnistunut niin sitten alkoi haukkuminen. Sitä kesti aikansa.
Kunnes sitten tapasimme muutaman kuukauden kuluttua… Tunteillehan ei sitten voinut mitään ja keskustelujen sekä miettimisen jälkeen päätimme palata yhteen. Mies lupasi taas kerran vähentää, vähentihän hän mutta ehkä pariksi kuukaudeksi. Aina oli joku tärkeä syy miksi piti juuri tänään ottaa. Kirkasta ei ole juonut enää uudelleen aloittamisen jälkeen. Itse en enää alun jälkeen juurikaan juonut ja silloinkin ehkä siiderin.
Pari kuukautta uudelleen aloittamisen jälkeen alkoi todella ottamaan päästä toisen kaljan juonti. Kerroin siitä hänelle mutten tuominnut, en huutanut jne. Kerroin vain miltä minusta tuntuu ja että tykkään hänestä kun hän on selvinpäin mutta kaljaa juovasta en tykkää. Kertoi että haluaa rentoutua ja omasta mielestäni on paljon muitakin tapoja rentouta. En “paasannut”. Annoin juoda kun halusi. Sanoi minulle etten osaa pitää hauskaa kun en juo.
Nyt olen sitten katsonut tätä juomista muutaman kuukauden ja päätös kypsyi: ero. Mietin, haluanko tälläistä elämää? Katsoa kun toinen juo? En.
Lisäksi hän ei pystynyt harrastamaan seksiä jos oli juonut joten seksielämämme hiipui todella olemattomiin. En itsekkään kaipaa seksiä joka päivä mutta kerran kuussa on liian vähän. Pari kuukautta sitten humalassa hän sanoi että juo mieluummin kuin harrastaa seksiä.
Lisäksi en useinkaan tullut paikalle jos tiesin että kavereita tulee kylän vaan annoin heidän juoda ihan rauhassa, en halunnut katsoa enkä kuunnella heitä.
Jotenkin vain toisen kunnioittaminen, ihailu ja rakastaminen katosivat vain jonnekin, aloin inhoamaan. Huomasin että kaljan juonti oli tärkeämpää kuin minä.
Esim. kaveri tuli pari viikkoa sitten yllättäen kylään kun olin jo tullut (en olisi mennyt paikalle jos olisin tiennyt), joivat illan ja aamulla sama meno jatkui, mitä ei ollut juurikaan aiemmin tapahtunut. Mies kertoi myöhemmin että oli kaverille aamulla sanonut: Juodaanpa nyt niin nainen lähtee. En tiennyt hänen sanomisistaan vielä silloin päivällä. Päivä ja iltahan heillä siinä meni, olin kuskina yms., en sanonut yhtään poikkipuolista sanaa vaan annoin juoda. Katselin ja mietin huvittuneena? itsekseni tälläistäkö elämää haluan elää ja katsoa. No, todellakaan en.
Antaa toisen juoda jos niin kerran haluaa mutta itse en halua alkaa kyttäämään ja kieltämään toisen juomista. En halua.
Viikonloppuna erottiin. Nyt on tietty haikea olo ja ikäväkin tätä selvänä olevaa miestä mutta sitä humalaista miestä inhoan. Mietin miten haluan elää loppuelämän ja tämä on lopputulos. Voin elää yksinkin jos niin käy.
Meillä eroaminen oli sikäli helppoa kun yhteisiä lapsia ei ole, emme asuneet yhdessä, yhteinen omaisuus jota oli hiukan myytiin jo ensimmäisen eron aikana jne.
Varmaan melkein kaikilla teistä on paljon pahempia kokemuksia mutta tällä kirjoituksellani halua kertoa että jokaisella meistä on oma korkuinen kynnys minkä sietää toiselta ihmiseltä, minulla se oli alkoholin suhteen matala. Jokainen määrittelee oman “kynnyksensä” korkeuden. Siihen vaikuttaa varmasti myös aiemmin eletty elämä, onko tottunut lähipiirissä alkoholisteihin yms., lapset, elämäntilanne.
Tämä oli minun elämääni ja päätökseni.
!