Hei,
kaipaisin kovasti tukea teiltä muilta viinan taakseen jättäneiltä. Tässä tarinani:
Teini-iässä (13 - 16) halveksin juopottelevia ikätovereita. Pidin laumasieluisina ja heikkoina. Itse kaiken kiusaamisen ja vittuilun kestäen pidin täysraittiin linjan 17-vuotiaaksi. Silloin maistoin perusteinin tyyliin jotain epämääräistä kossu-spraitti -mixiä ja tulin pikku huppeliin. Sinä kesänä aloin satunnaisesti naukkailla siideriä tai kossua, kumpaa satuin saamaan, ja seikkailin kaverien kanssa yöelämässä.
Täysi-ikäistyttiin, ja luokkakaverien kanssa käytiin kerran - pari kuukaudessa baarireissulla. Juotu alkoholimäärä oli sellaista 3 - 6 annoksen tasoa per ilta. Eli ei mitään ongelmaa. Opiskelut hoidin kunnialla, rahaa oli kesäduuneista säästössä ja “omaa elämää” käytiin rakentamaan. Ekan opiskeluvuoden aikana join alkoholia neljä kertaa.
Miesystävä käytti aika runsaasti alkoa. Kävi usein kavereidensa kanssa ulkona, kun ei jaksanut aina rauhaisia koti-iltoja. Annoin hänen mennä. Pikku hiljaa kuitenkin turhauduin ja aloin menettää kiinnostuksen opintoihin (olin valinnut alan ja paikkakunnan mieheni mieltymyksien mukaan). Toisen opintovuoden jälkeisenä kesänä aloin juoda joka viikonloppu. Ensin yhtenä iltana, pian sekä perjantaina että lauantaina. Yleensä annostus oli yksi pullo viiniä pohjiksi, ja 1 - 2 pientä siideriä baarissa. Krapulaa ei tullut. Kuitenkin kouluhommat meni poskelleen kun kotona oli (miehen kanssa) ongelmia ja odotin vain viikonloppua, jolloin pääsin omien kaverien kanssa radalle. Erottiin.
Opinnot menivät aivan vituiksi, ja luovutin. Tein satunnaisesti duunipätkiä jossain kassalla tai raflassa. Olin 22 ja join noin kolmena iltana viikossa. Sixpack maksoi alle 4 euroa ja niitä saattoi mennä kaksikin illassa. Vain kahdesti olen ollut yksin kännissä, aina löytyi joku kaveri mukaan aloittelemaan ja baarissa oli aina vakionaamat naamoissa.
On kulunut viisi vuotta. Täytin juuri 28 vuotta. En ole seurustellut kahteen vuoteen, mutta kavereita on paljon. Olen jatkanut samanlaista elämää - parit, kolmet kännit viikossa. Opiskelupaikka on, mutta en pysty säännölliseen työskentelyyn. Minulla ei ole juuri mitään tavoitteita, olen menettänyt mielenkiintoni elämän tarjoamiin haasteisiin. Välillä olen skarpannut ja ollut pari kuukautta ilman viinaa, joskus on taas ollut karseita viiden kännin viikkoja. Pelkään kroppani menneen lopullisesti paskaksi. En usko, että kukaan haluaisi minusta elämänkumppania.
Join viime viikonloppuna parin viikon tauon jälkeen hurjat jurrit. Aamulla olo oli aivan kuollut, häpesin ja vapisin. Lisäksi pari kaveria huomautteli juomiseni tahdista. Olin pitkään kypsytellyt ajatusta dokaamisen totaalisesta lopettamisesta, ja nyt päätin, että aika on tullut. Joka ilta olen ajatellut “parin” siiderin maistamista tai “yksillä” baarissa käyntiä, mutta en halua kuolla viinaan kolmikymppisenä. En tahdo enää niellä sitä koukuttavaa paskalitkua. Varmaan kestää vielä pitkään, ennen kuin pystyn normaaleihin arkirutiineihin ja ennen kuin voin taas tehdä töitä tai opiskella, mutta olen päättänyt silti yrittää.
Näin täällä tänään. Saapi kommentoida, aukoa päätä tai lohduttaa.
Hyvää ja raitista pikkujouluaikaa kaikille!
Aina sitä tulee jatkossa mietittyä ja tarkkailtua todennäköisesti enemmän, ottaa sitten tai ei.
