Minä tein sen!

Minä tein sen! Jätin alkkiksen, voin sanoa että koville otti, 10 vuotta ja 3 lasta(8,4 ja 11kk)

äijä itse viinipäissään sanoi haluavansa erota, jihuu! Heitin äijän pihalle ja siitä alkoi viikon putki. Järjestelin apinan raivolla asioitani sen viikon aikana, kai varmistaakseni etten vain repsahda ottamaan juoppoa takaisin. Se auttoi kyllä, äijä tuli viikon jälkeen kotiin ja sanoin että voi olla täällä sen aikaa kun löytää oman kämpän. 4 päivää kesti juomatta, nyt taas 2 päivää vetänyt viinaa.

Haluan vain sen ulos täältä, miten ihmeessä olette saaneet juopon lähtemään? Tämä palsta avasi noin vuosi sitten silmäni ja nyt olen viimein päässyt pisteeseen etten enää jaksa yrittää pelastaa toista. Toki toivon että pelastusi, mutta pelastukoot muualla. Minä pelastan nyt itseni ja lapset!

Kyllä se piste näemmä asioihin jossain vaiheessa tulee, mulle piste oli kun vanhin lapsemme alkoi oireilla käytöksellään ja opettajan kanssa keskusteltiin siitä. Kerroin että mies juo ja ope totesi siihen että no se selittääkin paljon. Olin tuudittautunut siihen uskoon että pystyn suojella lapsia tältä, riittää kun itse kestän, mutta niinhän se ei ole. Lapsien hyvinvointi on tärkein ja nyt en enää välitä juoppopaskasta. Juokoot vaikka itsensä hengiltä, oma on asiansa. Kylmääkö? No joo, mutta todettakoot että kaikkea tässä on juopon kanssa tullut koettua, samaa mitä kaikki muut ketkä yrittävät epätoivoisesti alkkista raitistaa. Minä olen syyllinen hänen pahaan oloonsa ja siksi on pakko juoda, kaamea ämmä. Jes, voin olla, kunhan häivyt!

Etenen asia kerrallaan, nyt on tärkeintä saada mies helvettiin tästä talosta! Sitten on vuorossa taistelu lapsista ja kuinka tapaamiset hoidetaan! Olisi ihanaa saada kokemuksia miten nämä ovat teillä “järjestyneet”?

Hienoa, onnittelut hyvästä päätöksestä!!
Olet ymmärtänyt sen että kaikkia ei voi pelastaa, itsesi ja lapsesi voit. Helppoa se ei tule olemaan, mutta pysy vahvana, tiedän että pystyt siihen!

Omalla kohdalla asia meni niin että minä ja lapset lähdimme yhteisestä kodista, ukko pyöritti pulloa ja uutta muijaa jo tuossa kohtaa. Sitten alkoi se piina…soitteli perään, kyttäsi rappukäytävässä, puhkoi multa auton renkaita jne… sitten välillä pyyteli anteeksi, mitään kuitenkaan myöntämättä. Sillä oli myös harhoja, kuvitteli että minulla on toinen mies, tähän sitten jouduin sanomaan että entä sitten vaikka olisi, eihän se hänelle enää kuulunut, totesin että sinullahan tässä on uusi muija jonka kanssa on kiva vetää prenkkua ja ihmettelin ääneen että mitä minusta vielä haluaa, nyt saisi hän tehdä niinku huvitttaa…en ole enää kieltelemässä.
EI mikään ei riittänyt hänelle. Piinaamista jatkui ja jatkui, yritin saada sossusta apua tähän ahdisteluun. Lähdin usein töihin hiuslakkapullo ja sytkäri kädessä, peläten mitä tapahtuu. Sossu ei omien sanojensa mukaan osannut auttaa, sanoin niille että varmaan sitten iltapäivälehtien lööpeistä saavat lukea kun jotain sattuu. Sen koommin en sossuun mennyt.
Keräsin aineistoa kasaan. Päivämääriä ja kellonaikoja kun niitä uhkailuja tuli. Poliisin rikosilmoituksia puhkotuista renkaista. Ja kerran minulla oli sukulainen kylässä ja hän kuunteli meidän puhelua, ja myöhemmin todisti oikeudessa. Sain lähestymiskiellon. Se kyllä rauhotti ukkoa, pysyi pois tontilta.
Myöhemmin hain oikeuden kautta myös yksinhuoltajuuden.
Sitten luojan kiitos ukko ja se uusi akka muuttivat toiselle paikkakunnalle, minun ja lasten elämä rauhoittui. Siellä ne sitten ryyppäs ja rellesti siihen pisteeseen että ukko melkein poltti elävältä sen akan. Ajattelin että luojan kiitos mä jätin sen hullun ajoissa.
No linnaahan siitä ukolle tuli ja se joutu oikeesti olee selvinpöin ja miettimään asioita. Sain monta kirjettä, vain yhteen vastasin.
Linnareissun jälkeen muutti vielä kauemmas asumaan. Vähän aikaa jaksoi selvistellä, mutta vielä tänä päivänäkin se on holtitonta menoa. Ollaan puheväleissä kyllä, lasten takia (vaikka hekin ovat jo aikuisia). Aika näyttää koska viikatemies korjaa…sääli ku ajattelee että muuten niin hyvä mies, kun vain olisi selvinpöin.

Toivottavasti sulla on hyvä tukiverkko ympärillä, tulet sitä tarvitsemaan, äläkä epäröi pyytää apua, tämä asia ei ole sinun häpeä missään nimessä.
Minunkin olisi aikanaan pitänyt mennä turvakodin kautta…olisin varmasti saanut toisenlaisen avun yhteiskunnalta. Mutta ei se mitään, selvisin siitä helvetistä myös omaa polkua pitkin. Sinäkin selviät!
Tsemppiä tsemppiä ja laita viestiä miten menee.
Hyvää alkukevättä!

Hienoa, että sait kerättyä voimia aloittaa uuden elämän - OIKEAN ELÄMÄN - lastesi kanssa ilman vakavasti päihderiippuvaista puolisoasi. Lapsesi oireilu oli sinulla se hetki, jolloin “kamelin selkä katkesi”. Nyt voit vihdoin keskittyä kaikkeen siihen, jonka koet tärkeäksi elämässäsi. Kysyt miten alkoholistin saa pysymään loitolla. Ajattelen, että et saisi antaa yhtään periksi hänelle. Ex-puolisot ovat usein taitavia vetämään oikeasta narusta sillä he tietävät mikä oikeasti tekee kipeää ja mitkä ovat ne heikot kohdat, joihin vetoamalla ovi vielä kerran aukeaa - jos ei lopullisesti niin ainakin toviksi. Sinun kokemuksesi sosiaalitoimiston avusta ei ole rohkaiseva, mutta siitä huolimatta sinun ehkä täytyisi vielä mahdollisen tiukan paikan tullen pyytää viranomaisilta apua, jos et saa muuten exääsi häädettyä pois elämästäsi.

Jatkuvassa pelossa eläminen syö kovasti henkisiä voimavaroja. Tarvitset niitä lapsiasi ja itseäsi varten, et päihderiippuvaista miestäsi varten. Hänelle järjestyy kyllä yhteiskunnan turvaverkkkoja sekä apua ja tukea, jos hän vaan itse niitä haluaa pyytää. Sinä olet jo osasi tehnyt; ja enemmänkin!

Kiitos vastauksista!

Elämä tosiaan on parempaa ilman juppoa, vaikka 3 lapsen kanssa yksin ei herkkua olekkaan, parempi kuitenkin näin!

MIKÄ VAAN ELÄMÄ ON PAREMPAA KUIN ELÄMÄ JUOPON EHDOILLA!