Raskaustesti näyttikin yllättäen plussaa, tai sanotaanko yllättävän nopeasti. Isot elämäntapamuutokset siis alkoivat siltä istumalta; tupakoinnin lopettaminen, viikottaisen (viikonloppukännäilyn) lopettaminen, terveellisen syömisen aloittaminen… ja mitä vielä.
Isot muutokset ovat olleet aika rankkoja. Avomies tukena sinänsä tupakoinnin lopettamisen suhteen, ei polta enää parvekkeella, vaan ulos menee savuttelemaan. Toki nyt tähän väliin jo pitää myöntää, että koettua oloni ylimitoitetun rankaksi, olen erehtynyt silloin tällöin polttamaan tupakan, koen, että se kuitenkin huonoina hetkinä helpottaa oloani, ja maailma ei siihen yhteen tupakkaan kaadu. (toki tarkoitus todellakin olisi tuo paha tapa lopettaa kokonaan). Mutta: tsempit siitä itselleni, jos ennen raskautta meni aski päivässä, nyt ehkä 3 tupakkaa viikossa, se on jo hieno saavutus, ja se pitäisi minunkin muistaa!
(ja nyt jos joku tulee tähän moralisoimaan siitä että en rakasta masussa kasvavaa lastani koska poltan tupakkaa, can kiss my ass.)
Isompi asia on sitten tämä alkoholi. Siinä minulla on nollatoleranssi. Ennen raskautta minulla kuitenkin oli tapana juoda viikonloppuisin humalanhakuisesti, kavereideni, miesystäväni ja kenen seurassa nyt milloinkin. Se oli viikonlopun kohokohta. Työpaineiden, stressinpurkumenetelmä. Ja silloin oli tietenkin aina hauskaa, rentoa ja mukavaa!
Tultuani raskaaksi jäi viikonlopuille tyhjä aukko. Koen sen jopa ahdistavana, kun kuuntelen muiden ryyppäyssuunnitelmia viikonlopulle, minne menevät kenen kanssa jne. Mieleeni iski, että suppeasta kaveripiiristäni 95% rellestää kaupungilla viikonloppuisin. Koska se on myös minun entistä arkea, on kovin yksinäinen ja tyhjä olo. Jään kaikesta paitsi.
Avomieheni kuuluu tähän piiriin myös. Hän ryyppää n. kerran viikossa tällä hetkellä (plus kotona saunaoluet), toki sanoo, että asiaan on tultava muutos hänenkin kohdallaan, ja tähän uskon kyllä, kun sen aika koittaa.
Tällä hetkellä olemme molemmat arkipäivät töissä ja viikonloput vapailla. Vapaat viikonloput minä haluaisin viettää mukavasti kotona (raskaus väsyttää tällä hetkellä aivan törkeästi, joten mitään ihmeempiä en jaksa tehdä), mutta ymmärrän että avomiehellä olisi tarve nähdä kavereita vapaa-ajallaan (ts. käydä oluella). Miesystävän kavereista sama 95% käyttävät alkoholia, eikä pelkästään viikonloppuisin. Tämä aiheuttaa mieleeni aivan hirveän ristiriidan, ymmärrän hänen tarpeensa rellestää viikonloppuisin, ja haluaisinkin tämän hyväksyä koska asiat tulevat lähitulevaisuudessa muuttumaan oleellisesti, mutta jäädessäni yksin kotiin, tulee järkyttävä yksinäisyydentunne, ajattelen kuinka kaikki ovat kylällä juhlimassa, minä täällä kotona. Enkä halua olla nalkuttava alkoholipoliisi. Joinain hetkinä herään ajattelevani halveksuvasti kavereitani kohtaan jotka viikonloppuisin rilluttelevat. (tämä taitaa kuitenkin olla joku viha-kateellisuus-systeemi).
Kuinka kaikki voi pyöriä niin alkoholin karusellissa!
Vai olenko vain kateellinen koska minunkin tekee niin hirveästi “vetää perseet”? (pelkoa siihen että sorrun, ei kuitenkaan ole, se o itsestäänselvyys)
En ole puhunut näistä asioista kenellekään, vaan yksin pyörittelen asioita päässäni. En osaa edes kuvitella että pyytäisin jotakin ihmistä kuuntelemaan näitä asioita mitä päässäni pyörii, minunhan pitää osata olla vahva!
Niin, ja siis aivan alkuraskaudessahan tässä mennään, n. 12 viikkoa takana 
muilta osin tämä uuden perheenlisäyksen odottaminen onkin sitä ihaninta aikaa elämässä tähän mennessä! 