Minä en jaksanut enää

Kotikanava
1

Minä lähdin lasten kanssa kun en jaksanut enää…

Muutin kirjat toiseen kuntaan, lasten koulun alku lähestyy.

Lähtö tuli miehelle shokkina, vaikka jo kauan ollut selvää, ettemme voi kumpikaan hyvin yhdessä. Mies vähensi juomista vajaa vuosi sitten, mutta edelleen jatkoi juomista kerran, kaksi viikkoon, vaikka olin sanonut monesti, että en enää kestä ja jaksa sitä.

Yhtenä kauniina päivänä mies haki illalla taas kaljaa ja minä heräsin samana yönä valtavaan ahdistukseen. Silloin päätin, ettei tämä voi jatkua näin enää. Seuraavana päivänä keräsin tavaroita lasten kanssa ja läksin.

Mies ei kestänyt sitä, vaan haki lisää kaljaa ja tyhjensi pankkitilit, myös lasten omat tilit ja yhteiset tilit humalassa.

Humalasta selvittyään tajusi mitä oli tullut tehtyä ja tapahtunut. Ymmärsi, ettei näin voi jatkua ja lähti hakemaan apua. Katuvaisena harmitteli, että tulipa tehtyä typerästi pankissa.

Nyt lupaa, että korkki pysyy kiinni ja hankkii lääkkeellistä hoitoa alkoholiongelmaansa ja haluaa oikeasti lopettaa…

Sanoo, ettei kestä, kun ei ole nukkunut kunnolla sen jälkeen kun läksin lasten kanssa muutama päivä sitten.

Omat ajatukset risteilee koko ajan säälin, vihan, katkeruuden, myötätunnon ja ahdistuksen välimaastoissa. Toisaalta ymmärtää, ettei mies ehkä pysty pitämään lupaustaan, koska raitistuminen on vasta alkamassa. Säälittää miehen paha olo, mutta mies ei ole pyytänyt anteeksi minulle tuottamaa pahaa oloa. Mies sanoo, ettei välttämättä kestä ypöyksin olla tyhjässä talossa, kun vierotusoireet ja unettomuus aiheuttaa pahaa oloa ja ahdistusta. Mutta aikaa on kulunut vasta vähän, eikä lääkkeitäkään ole vielä saanut, kun tänään menee lääkäriin.

Ymmärrän, että käytös on erittäin tyypillistä alkoholismin kanssa, mutta en silti tiedä mitä tehdä, mikä olisi oikein.

Palata ja tukea miestä ja toivoa parasta. Mutta kuka tukee sitten minua ja lapsia? Ja pystyykö mies toipumaan lasten pitäessä meteliä vieroitusoireiden riivatessa?
Jäädä tänne missä nyt olen ja tukea miestä täältä käsin? Lapset pääsee/joutuu uuteen kouluun, jossa on jo muutamia ennestään tuttuja kavereita. Lapset ovat ajatukseen jo sopeutuneet.
Olisiko parempi pitää hetki vai pidempi aika hengähdystaukoa kaikesta vai jälleen kerran toivoa ja uskoa? En vain tiedä kuinka kestäisin sen suistumisen jälleen kerran ja mitä se tekisi lapsille?

Antakaa näkökulmia minulle, etten jauha näitä vain omassa päässäni. :unamused:

2

Ihan ensiksi, paljon voimia sinulle, Kesäheinä!

Minä ajattelisin näin. Mutta muista, tämä on vain minun ajatteluani, enkä ole ehtinyt lukea nyt aiempia kirjoituksiasikaan, joten en ole aivan kartalla tilanteestasi. Joten sinun on kuunneltava omaa sydäntäsi ja samalla ajateltava puhtaan järjevästi. Ja se jos mikä on välillä raastavan ristiriitaista…

Mutta kuitenkin. Alkoholiongelma on tuottanut perheellesi suurta ahdistusta. Olet nyt onnistunut riuhtaisemaan itsesi ja lapsesi irti alkoholin välittömästä läheisyydestä. Ja se on näköjään myös herättänyt miehesi ajattelemaan. Ehkä se on ainoa mahdollinen keino. mikä sai hänet tajuamaan, että on liian paljon menetettävää. Ehkä se saa miehesi tosiaan ryhdistäytymään ja ottamaan elämänhallinnan käsiinsä. Henkilökohtainen mielipiteeni on, ettet palaisi ainakaan heti. Sinun ei kuitenkaan tarvitse myöskään päättää mitään sellaista, että ero olisi lopullinen. Jätä portti raolleen, sano miehellesi että toivot hänen saavan elämänsä hallintaan, kerro hänelle että välität hänestä ja toivot hänelle hyvää ja että lapset tarvitsevat luotettavaa isää ja sinäkin välität hänestä edelleen.

Mutta, että hänen on nyt ensin saatava elämänsä hallintaan. Vain siten voidaan luoda pohja sille, että jos jonain päivänä palaatte, perhe-elämällänne on edellytykset onnistua eikä alkoholi väijy peikkona nurkan takana jokainen hetki. Ei voida elää niin, että mielessä painaa koko ajan ahdistus seuraavasta alamäestä. Hänen pitää saada itsensä kuntoon ja elämänsä hallintaan, sinun ja lasten pitää saada rauhaa ja järjestystä elämäänne. Sitten voidaan katsoa, miten jatketaan…

Mutta, yritä yhdistää sydän ja järki. Mielstäni olet tehnyt oikean ratkaisun lähtiessäsi ja siitä lienee myös osoituksena se, että miehesi nyt yrittää raitistua. Toivon hyvää teille kaikille :slight_smile:

3

Onnittelut rohkeasta ratkaisusta. Sama olisi ollut minullakin edessä jos ei mies olisi hoitoon lähtenyt. Helppoa ei ole silti ollut minulla ja lapsilla retkahduksia seuraten / jännittäen.
Mielestäni sinulla on nyt hyvä mahdollisuus seurata välimatkan päästä pääseekö miehesi alkoholista eroon ja pysyykö erossa. Tottakai nyt lupauksia annetaan kun ymmärtää, että tosi edessä. Antakaa ajan kulua ja katsokaa kantaako miehen päätös olla erossa alkoholista. Meillä mies kävi minnesotan, mutta alkoholittomaan elämään on miehen ollut todella vaikea tottua. On kireyttä, lyhytpinnaisuutta jne jonka lapsetkin kyllä huomaavat.Retkahduksia myös. Ehkä teillä onkin hyvä, että lasten ei tarvitse vierestä isänsä pyristelyä seurata. Se ei välttämättä helposti käy. Saatte molemmat tilaa hengittää ja ajatella asioita. Nythän tavallaan näet, että haluaako miehesi lopettaa alkon itsensä takia vaikka ette palaisikaan nyt heti lupauksistaan huolimatta.
Sitten katsotte vaikka vuoden päästä onko yhteiselo taas raitistumisen myötä ajankohtaista. Onhan täällä näistäkin luettu, että raitistumisen myötä yhteen palataan:)
Nämä ovat tietysti vain minun mielipiteitäni. Mielenrauhaa toivottaen sinulle kesäheinä.

4

Kun kaikilla on paha olla juovan alkoholistin tai äkäisen miehen kanssa, kukaan ei nuku! Mutta kun mies jää yksin hän ei nuku! :slight_smile: Unensieppaaja ottaa unenlahjansa toisilta:) Tavallaan.
Kun hän nukkuu muilla ahdistaa, kun hänellä ahdistaa muut ei nuku, hän nukkuu koska hällä ahdistaa se ettei ole ketään joka ahdistuu hänen puolestaan.

Mies sanoo, ettei välttämättä kestä ypöyksin olla tyhjässä talossa, kun vierotusoireet ja unettomuus aiheuttaa pahaa oloa ja ahdistusta.

Onnittelut jos näin käy, jos mies huomaa ettei kykene olemaan selvinpäin yksin, ei kykene lopettamaan juomista yksin, tämä ajaa hänet ulos talosta lääkäriin, hoitoon, jopa aa-kerhoon jossa tapaa toisia saman kokeneita.
Hänen tulisi etsiä apua itselleen jos ei pärjää. Ja jos /kun hän sitä löytää, sun ei tarvi enää murehtia kuka auttaa miestäsi nukkumaan ja pysymään selvinpäin. Olethan jo yrittänyt hänen kanssa olla, ja se ei ole auttanut häntä alkoholismin selättämisessä? Eikö?
Ne joilla on asiasta omakohtaista kokemusta jopa, sekä ammattitaitoa, pystyvät tähän paremmin kuin vaimo jonka täytyy pitää huoli itsestään ja lapsistaan, ja käydä töissä. Näin se on.

On hyvä tietenkin kokea myötätuntoa, mieluummin kuin vaikkapa kostonhimoa siitä että nyt mies saa kärsiä “vuorostaan”. mutta myötätunto ei tarvitse tarkoittaa sitä että mennään takaisin ennenkuin mies on ehtinyt edes yrittää selvittää ongelmansa.
anna hänen selvittää ongelmansa rauhassa. Koska hänellähän on selvästi ongelma, koska ei voi nukkuakaan.

Jos myötätunnon tunteet nousee liian vahvoiksi, niin mikään ei estä olemasta myötätuntoinen mutta se on se asia missä mies ei tosiaan voi auttaa jos hänelläkin on ongelma ratkottavana. Siksi voisi auttaa vaikkapa al-anon tai muu, jos tunteet tulee liian suuriksi kestää.

5

Rinalda sanoi sen miten monesti yritän ajatella, täytyy vain toimia siten miten parhaaksi näkee. Kukaan ei sano mitä pitää tehdä, vaihtoehtoja on monia tietenkin aina. Alkoholismi on rankkaa kaikille.

6

Vau, Kesäheinä, sä olet kerralla laittanut asioita kuosiin!

Niin, pitäisikö palata ja tukea ja ymmärtää miestä… Tuota minäkin pohdin, että jos se kerran olisi tosissaan ja ero on sille rankka paikka - KUKA ON TUKENUT JA YMMÄRTÄNYT SINUA näinä viime vuosina? Sitä kysyit itsekin tekstissäsi.

Säästä tuki ja ymmärrys itsellesi. Olet sen ansainnut. Olet ansainnut raittiutta. Mitä enemmän saat etäisyyttä - välimatkaa, aikaa - välillenne, niin näet mitä kaikkea voit saada. Ihan tuosta noin vaan. Saat rauhaa. Sinun ei tarvitse katsella humalaista. Sinun ei tarvitse pinnistellä ettet vaan keikuta venettä niin, että annat toiselle syyn juoda viinaa.

Mun on helppo täältä oman kodin keittiöstä huudella. Mutta kaikki järjestyy, asia kerrallaan. Sinun lapsesi tarvitsevat sinua, miehesi on aikuinen ihminen ja aikusen miehen pitää kestää elämässään myös se, että joskus on muutoksen aika.

Hali!

7

kokemuksesta tiedän mitä käyt läpi joten halauksia. Jos miestäsi rakastat ja toivotte vielä yhteistä tulevaisuutta harkitsisin takaisin paluuta kun mies on hoidon aloittanut ja näät hänen olevan vakavissaan. Myös sinä ja lapset tarvitsette apua kuten miehesikin. Hakeudu lasten kanssa terapiaan tai aa:han läheisille tarkoitettuun ryhmään. On tärkeää että kaikki saavat apua. Mutta katso ensiksi että miehesi aloittaa hälle kuuluvan hoidon. Oletko kuullut kauhajoella sijaitsevasta oikeahetki nimisestä hoitopaikasta. Googlaappas ja soittele sinne…suosittelen todella lämpimästi.

8

Kiitos kaikille.

Juuri samoja ajatuksia olen tiedostanut. Mies sanoo että ahdistaa, eikä tiedä kestääkö, vaikka on lääkkeitä. En tiedä tarkemmin mitä muuta kuin antabusta ja jotain ahdistusta ja unen saantia helpottavia.

Mutta ihmekös tuo että ahdistaa, kun vieroitusoireita on ja kaikki tämä. Mutta ei tämä ole itsellekään helppoa, mutta ei se olisi yhtään helpompaa vaikka palaisin. En vielä pysty, nyt on oltava välimatkaa ja aikaa. Sitten katsotaan miten jatkuu, mutta nyt on pakko olla aikaa ajatella ja käsitellä kaikkea.

Miehelle olen sanonut, että vielä en pysty palaamaan, enkä pysty lupaamaan koska pystyisin. Onko se muutaman kuukauden kuluttua, puolen vuoden vai vuoden, sen näyttää aika. Ja toinen asia, haluaako mies silloin edes että palaisin jos/kun saanut elämänsä parempaan ruotuun.

Mies on soittanut useammalle ystävälleen ja hänellä on siis tukea mahdollista heiltä saada, vaikka yksin asunnossa onkin.

Voi kuinka toivonkaan, että mies saa elämänsä järjestykseen ja kaikilla meillä olisi parempi tulevaisuus. Mutta nyt täytyy vaan toivoa ja toivoa. Miehelle toivon onnellisempaa elämää ja mielenrauhaa.

Aurinkoa risukasaan odotellen Kesäheinä.

9

Pitkä tie on tullut kuljettua ja edellinen ketju valaisee enemmän aiempaa aikaa.

Miehellä tuntuu unettomuus ja ahdistus jatkuvan. Kun sanoin, että varmaan osaltaan vaikuttaa vieroitusoireet, niin kiisti voimakkaasti, ettei se johdu siitä, vaan siitä että läksin. Kertaakaan ei ole pyytänyt vieläkään anteeksi mitään aiempaa. Minä edelleen olen “syyllinen”, kun en palaa ja tuo lapsia Kotiin. Ei ymmärrä miten huonosti minä voin, ei ymmärrä, kuinka voin lähteä, kun hänen mielestään meillä ei mennyt mitenkään huonosti. Nähtävästi minun olisi pitänyt aina antaa täydeltä laidalta takaisin jokaisesta loukkauksesta, pitämättömästä lupauksesta ja juomispäivästä. :unamused:

Lapset voivat hyvin ja nauttivat selvästi rennosta ilmapiiristä, jossa mielialat ei vaihtele juomisten mukaan. Ovat nauraneet ja hassutelleet enemmän kuin pitkiin aikoihin. Oma mielialakin on hyvin tasainen, kunhan en mieti miestä ja hänen pahaa oloaan. Tunnen olevani henkisesti vapaa, kun on välimatkaa ja -aikaa lisää.

Mies on päättänyt, että jos oikeasti muutan pois lasten kanssa, enkä palaa ennen koulujen alkua, niin en saa lasten sänkyjäkään uuteen asuntoon viedä. Niiden pitää olla hänen luona, kun pitää olla sängyt lapsille, kun tulevat hänen luokseen joka toinen viikonloppu, johon hänellä on Lain Mukaan Oikeus. :confused:

Mutta palaaminen on aika vaikeaa, jos edelleen minulle asetetaan sääntöjä ja rajoja, ilman minkäänlaista myötätuntoa ja vastaantulemista. Siis se vaihtoehto odotuttaa suuria tekoja…

Rentoutuneemmalla mielellä Kesäheinä

10

Voimia! Itse eronneena olen nähnyt, miten lapset voivat hyvin kun aikuiset voivat hyvin, edes toinen. Jos molemmat möyrivät ongelmissaan ja kodin ilmapiiri on kireä he kärsivät. Meillä eroni jälkeen lapset vapautuivat, halailtiin ja naurettiin ihan toiseen malliin kuin ennen eroa. Ja maallisesta selviää, ostin itse sängyt sun muut tori piste fistä, ei tullu mahottoman kalliiksi.Varasin valmiiksi sänkyjä, tuoleja ja pöytiä, vuokrasin halvan pakettiauton ja kiersin hyvän kaverini Minnan kanssa ne hakemassa yhden sunnuntain aikana. Samalla pakulla samana päivänä myös ne vähät huonekalut vanhalta talolta uuteen asuntoon. :slight_smile:

11

Kiitos Jaloillaan.

Katselin karkean arvioin huonekaluista, jos uutena ostaisi, niin helposti kymppitonni menisi, vaikka ostais edullisemmasta päästä kaikki. :unamused: Siihenpä en taida ryhtyä, mutta hyvä tietää karkea arvio. Toria olen selaillut jo pitkään ja todennut, että sieltä kyllä löytyy hyvin, kun vaan saa auton ja kärryn liikkeelle, niin nopsasti saa tärkeimmät kasattua. Eikä tuo maailma kaadu, vaikka jonkun tovin nukkuisi lattioilla olevilla patjoilla. Mutta huonekaluja en ihan vielä mieti, kun ensin selviäisi se asuntoasia. Tämä viikon annan täysipainoisesti lapsille, pikaista nettiselausta lukuunottamatta. Ollaan naurettu ja itketty, mutta tärkeintä on että tunteet saa näyttää ja niille saa vastakaikua välittömästi. <3

Mies kiukuttelee, välillä pyytelee jopa jo anteeksi, ja heti perään taas syyttelee. Siis normaalia käytöstä, mutta se siitä. Alkaa vaan minulla ärsytys kasvaa häntä kohtaan, vaikka tähän asti yrittänyt olla myötätuntoinen ja sovitteleva. Jos minä vain olen tilanteeseen syyllinen, niin hänen on vaan opeteltava katsomaan peiliin tarkemmin. :unamused:

12

Kun noissa riidoissa kykenisi katselemaan tilannetta itsensä ulkopuolelta, niinkuin pilven päältä seurailisi. JOnkun kerran siihen pystyin erovaiheessa, ja se auttoi paljon. Näki toisen epäoikeudenmukaiset syytökset muttei niihin jäänyt kiinni tunteella, vaan toimi vaan omien periaatteidensa mukaan, omaan suuntaan. Sieltä pilven reunalta näki myös ne omat kehnot käyttäytymiset esim lapsia kohtaan, mutta suhtautui siihenkin myötämielisesti ymmärtäen tilanteen aiheuttaman stressin ja sen myötä hermojen menetykset.
Tosin en minä siellä pilvenpäällä kauan kerrallaan pysynyt, kun romahdin takaisin täysvolyymitunteilla keskelle sotkua, mutta edes ne pienet hetket auttoivat pitämään pään kasassa :slight_smile:
Oikeasti, olen lukenut, että ihminen voi sitä paremmin mitä lähempänä omia arvojaan kykenee elämään. Mitä ne omat arvot sitten on? Mihin haluaa aikansa ja rahansa laittaa. Joskus tie kohti omien arvojen kaltaista elämää kulkee vaikeiden polkujen kautta - vanhasta luopuminen, vaikka kuinka kamalaa se elämä olisi, pelottaa. Uskaltaako laittaa rajoja sille kuinka haluaa itseään kohdeltavan, ja kykeneekö pitämään kiinni noista rajoista? Vaatiiko oikeasti liikaa vai vaatiiko vain sellaista, mikä on normaalin ihmisarvon mukaista? Joskus noita omia vaateita ja exän ilkeitä kommentteja miettiessäni mietin tilannetta toisinpäin: mitä hän sanoisi jos minä kohtelisin häntä noin, hyväksyisikö?