Millaista tukea kaipaatte läheisiltänne, ystäviltänne?

Hei vaan?
Olen etenkin opiaattien käyttöä lopettava käyttäjä. Mietin mitä kertoa läheisille ja raittiille ystäville millaista tukea tarvitsette ja kaipaatte. Olen päättänyt lopettaa käytön, tunnistan että olen addikti. Tiedän myös kaikista haitoista aja riskeistö ja ylipäätään käytöstä enemmän kuin läheiseni voivat ymmärtää. Mutta olen myös retkahtanut ja ei-käyttävät eivät tunnu mitenkään ymmärtävän miten monimutkainen asia tämä lopettaminen minulle - addikstille - on.

Läheiseni tietysti yrittävät auttaa ja tarkoittavavat kaikella, myös pahoilla sanoillaan hyvää. Mutta kaipaisin ymmärrystä ja kaikkein vähiten tarvitsen moraalisaarnoja tai yksinkertaisia ohjeita mitä kannattaisi tehdä tai kysymyksiä onko tuo nyt järkevää. Olen kiitollinen, että minulla on ihmisiä, joille ainakin vielä voin kertoa missä mennään; tunnustan myös että minulla on ongelma ja olen hakent apua ja haluan lopettaa ja olen myös lopettanut (mutta myös retkahtanut).

(On olemassa myös tapauksia, joille mikään tuki tai jörkipuhe ei auta; en itseasiassa usko, että mikään ulkopuolelta tuleva apu voi pysäyttää tietä tuhoon jos käyttäjä ei itse halua muutosta. Joissain surullisissa tilanteissa ollaan myös menty jo niin pitkälle, että tie johtaa lopulta hautaan.)

Mutta kysyisinin teiltä millaista tukea te toivoisitte ei-asiantuntija läheisiltä? En odota tietenkään, että käyttö hyväksyttäisiin, koska len addikti tai että retkahduksista tulisi vain olalle taputuksia, että “ei se mitään, kaikille tulee retkahduksia.” Kohdalleni osuneet ammattilaiset ovat kyllä olleet mahtavia.

Toivoisin vain voivani säilyttää tilanteen sellaisena, että voisin puhua avoimesti missä mennään, mutta en vaan jaksa niitä luentoja riskeistä ja haitoista (jotka tiedän aivan helvetin hyvin) ja moraaalisaarnoja. Kuitenkin, jotta voisi ymmärtää syitä lopettamisen vaikeuteen, olisi myös ymmärrettävä syitä käyttöön, myös mitä aineista saan.

Mitä te kertoisitte toivovanne läheisiltänne tai vaikka vähän vähemmän läheisiltä ei-käyttäjiltä tällaisessa tilanteessa, jossa myönnätte ongelman, mutta tuntuu, että ulkopuoliset eivät tunnu ymmärtävän lainkaan mitä käytte läpi?

Kiitos kuitenkin kaikille, jotka yrittävät auttaa.

Mä toivoisin, että ne ei odottais multa kovin paljoa, vaikkei tajuis muuta ku että nehän nyt on niiiiiiin mietoja, ett mikä ongelma toi ny on ja päläpälä. Eli: säästäis mut mielipiteiltään :unamused: . Tai neuvoiltaan.

Eikä kysyis, että haluanko mä, ihan vaan kun haluaa niin kovasti auttaa -ja samal kytkeä päihdeongelmat ikäväl taval yhteen… Semmostahan se on. Tiedän kyllä, että minusta se on kiinni se sana “ei!!!”, ja nykyjään on sen verran vahvempi olo ja ennenkaikkea motivaatiota ihan eri tavalla kuin ennen, että pystyn sen sanomaan. Ystävyys säilyy. Se on kuitenkin kummallekin tärkein :smiley: . Eli kyl ystäväni pystyy myös kunnioittamaan sitä, ett haluan pysyä -toistaiseksi, jossain häämöttää vieroituksen jatkaminen- ylläpitoannoksel, kun vaan pysyn siinä päätökses itse johdonmukaisena.

Jess :sunglasses:

Vaikka eivät päihteiden käyttöä hyväksy niin hyväksyisivät kuitenkin minut. Ja saarnojen sijaan tukisivat olemalla läsnä. Juoruilun sijaan kysyisivät. Uskoisivat että teen kaikkeni kamppaillessa addiktiota vastaan, vaikka tulis retkahduksia.

1 tykkäys