Hei
Haluaisin kommentteja kokeneemmilta (ja mieluusti myös alan ammattilaisilta jos täällä sellaisia käy) minkälaisesta riippuvuudesta on kyse läheiselläni. Minusta ei täytä ihan tyypillisen alkoholistin kriteerejä.
Tämä ihminen juo ahdistukseen, menneisyydessä on haamuja jotka kiusaavat aina välillä. Ei ole koskaan oppinut käsittelemään tunteitaan kunnolla vaan pahan olon ratkaisu on aina ollut pulloon tarttuminen n. parikymmentä vuotta jo. Juominen on aina ollut asenteella kun juodaan niin juodaan kunnolla. Muutama olut illassa tyyliä ei ole.
kun asiat ovat mallillaan, ei kaipuuta pulloon ole. Ei vieroitusoireita tai muuta. Ajatukset ovat hyvässä tulevaisuudessa sekä myös ymmärrys että juominen pahentaa asioita ja se pitäisi lopettaa kokonaan. Sitten tulee taas joku takapakki ja ensimmäinen ajatus on että pakko saada viinaa. Sitten tulee ryyppyputki joka kestää muutamasta päivästä viikkoon. Tänä aikana viinanhimo on kova ja silloin myisi äitinsäkin jos vain saisi juomista. Sitten tulee joku tunne että nyt saa riittää ja saa putken itse poikki. Potee muutaman päivän krapulaa ja morkkista. Sitten asiat on taas hyvin kunnes tulee taas joku takapakki.
millainen hoito tälläisessä tilanteessa olisi paras? Antabus ei ainakaan auta mitään koska henkinen paha olo on pahempi kuin fyysinen eli ei estäisi juomista. Tai mikään muukaan missä hoidetaan pelkkää juomista. Se on oireiden hoitoa mutta ongelma ei poistu sillä. Pitäisi saada hoitoa itse syyhyn eli tunteiden käsittely ongelmaan. Tällä ihmisellä ei kuitenkaan ole varaa käydä esim. yksityisellä terapeutilla. Kunnallisille taas on kuukausien jonot. A klinikan palvelut ovat käsittääkseni maksuttomia mutta paneudutaanko siellä oikeasti syyhyn vai keskitytäänkö vain oireeseen. Tai mitä muuta vaihtoehtoja voisi olla?
vai onko ajatuksissani ylipäätään mitään järkeä, olenko aivan väärässä? Tämä on siis minun tulkintani hänen ongelmastaan.
Kuulostaa ihan sellaiselta että miksei vaikkapa aa-ta voisi kokeilla, sekä aa kirjallisuutta yms.
ja a-klinikkaakin tai muuta. Halu raitistua lähtee toki henkilöstä itsestään.
Alkoholiongelmalta tuo minun mielestä kuulostaa. Itselle on tutumpaa se että lisätään juomamääriä kokoajan kunnes juodaan jokapäivä…pikkuhiljaa alkoholisoituen lisää.
Mutta osittain tuttu on myös sekin alkoholismityyppi, että vedetään vain kerran vuodessa, kerran jopa muutamassa vuodesa, ja väliajat ollaan niin kunnollisia niin kunnollisia että! mutta joka ryyppy kerralla kuitenkin hirveät humalat, ihan kuin joisi niiden raittiiden päivienkin edestä varastoon, ja myöskin seuraamuksien kera. Taas pitempi tauko, jolloin asia kerkeää jo unohtua ja sitten uusiksi.
Sama tauti eri purkissa.
Vaikea sinänsä, jos raittiit ajat on niin pitkiä että huolet ehtivät hälvetä. Jos olisi niinpäin, että juo jokapäivä, niin ongelmaan olisi varmasti “helpompi” tarttua ja todeta, jos niin voi ajatella. Henkilön itse pitäisi aina tulla siihen tulokseen, että haluaa eroon alkoholista kokonaan. Kukaan ei voi parantaa sitä asiaa toisen puolesta.
Hoitoa saa päihdeklinikoilta (poislukien a-klinikka). Minnesota-mallin hoidossa läheisetkin saavat apua ja tietoa. Suosittelen käymään maksuttomalla luennolla aiheesta ja siellä saa kyllä käsityksen siitä onko kyseessä alkoholismi vai ei. Kuulostaa kyllä alkoholismilta…
a-klinikalta olen itse saanut avun. Siellä annetaan ehkä ihmiselle se tarvittava tila keksiä itse halun raitistua. Monet sukulaiset ei varmaa tykkää siitä tyylistä, koska heillä on se tunne että HEIDÄN ongelmat johtuu toisen juomisesta, ja henkilön pitää raitistua mieluiten jo heti eikä viidestoistapäivä. Heillä ei ole aikaa pitkäjänteiseen hoitoon, vaan ajattelevat että kunhan lopettaa nyt vaan sen viinanjuonnin.
Toi pitää varmaan paikkansa. Sukulaiset on niin kypsiä tilanteeseen että ratkaisun on tultava heti! Mutta kun kyse on isoista asioista, mikään ei tapahdu heti.
Pitkään itsekin tuskailin, stressasin ja yritin auttaa jne. mutta tajusin onneksi että kukaan muu ei voi asialle mitään vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. Itse olenkin nyt ottanut asenteen, että hän saa juoda ihan rauhassa silloin kun janottaa mutta olen tekemisissä vain kun on selvinpäin. Tietysti aina on pieni huoli ettei tunaroi itseään hengiltä mutta muuten yritän olla ajattelematta koko asiaa ja luottaa että aikuinen ihminen pärjää. Voi vain elää toivossa että jonain päivänä saa apua ongelmaansa tai oikeastaan ongelmiinsa koska onhan niitä. Ruokkivat toinen toisiaan. Kun ahdistaa niin juo ja juominen lisää ahdistuksen aiheita.
Se on oikeastaan aika surullista miten alkoholistin läheisille tulee moinen ajatusmalli. Kun toinen raitistuu, SITTEN on asiat hyvin. Siinä sysätään vastuu ihmiselle, joka ei pysty huolehtimaan edes itsestään. Jokainen on kuitenkin itse velvollinen huolehtimaan OMASTA hyvinvoinnistaan. Niin ongelmainen kuin hänen ympärillä olevien.
Hyvin tiivistetty, Vieras! Pitää kuitenkin muistaa se, että yleensä läheinenkin sairastuu vieressä. Se sairaus tekee läheisen miltei yhtä sokeaksi kuin alkoholistin, valitettavasti.
