Ryhmä voi avoin, eli osanottajajoukko voi vaihtua joka kerta satunnaisesti,
tai sitten ns suljettu ryhmä joka kokoontuu määräkerrat samalla kokoonpanolla.
Ei voi yksiselitteisesti sanoa, että toinen malli on hyvä ja toinen huono.
Kummassakin on etunsa.
Vuorovaikutusryhmä toimii ilmeisesti parhaiten kun sen osanottajamäärä pysyy ainakin alle tusinan. Laajemmassa ryhmässä alkaa olemaan paitsi osallisuus pirstoutunutta myös vetäjällä vaikeuksia pitää tilannetta ja risteilevää vuorovaikutustapahtumaa edes oman ymmärryksensä ja hallintansa puitteissa.
Ryhmän vetäjällä on aina moraalinen ja toiminnallinen vastuu, joskin paljon kokoontuu ryhmiä joissa koko vastuukysymykselle naureskellaan ja viitataan kintaalla mahdollisille vahingoillekin.
Ei ole käytännössä aina mahdollista saada vertaisuuteen ja vapaaehtoistoimintaan pohjautuvaan ryhmään kovin koulutettua ja ryhmädynamiikan ilmiöt hallitsevaa ammattitaiotoista vetäjää, mutta jonkinlaisia peruskriteerejä kannattaisi asettaa.
Koska mikään asetus ei tietenkään voi -eikä pidäkään voida- rajoittaa ihmisetn oikeutta perustaa ryhmiä joko olemassaolevien yhdistysten alaisuuteen tai täysin niistä riippumattomina, “villeinä” , ilman yhteyksiä ja organisaatioita nousevina ja taas katoavina sääntelemättöminä joukkoina, on ainoana toimivana rajoitteena ihmisten oma ymmärrys ja perustieto siitä miten sitoutuminen erilaisiin verkostoihin ja vuorovaikutustaitojen vaikuttaa tavallisessa elämässä.
Kriteerit siis voivat käytännösä nousta vain osallistujien omasta harkinnasta ja tietoisuudesta.
Ilmeisesti minun koulunkäyntini jälkeen on ihmisille ryhdyttykin antamaan perustietoutta psykologiasta ja sosiologiasta, ryhmääntymisistä ja jengiintymisistä, vuorovaikutuksen parantamisen mahdollisuuksista jne.
Me, hiljalleen tietysti ikääntyvät ja luonnollisen poistuman kautta häviävänä ongelmana olevat ihmiset olemme jo pelkän tietämättömyyden takia olleet helposti kuljetettavaa ja johdateltavaa karjaa niin monenlaisille “sielujen” ja ideologioiden kannattajia etsivien sananviejille, että kovin harva on ihan kokonaan puskaradioiden mainosverkkojen ulkopuolelle jäänyt.
Ihmisillä on kova hinku päästä vaikuttamaan muihin ihmisiin, heidän ajattelutapaansa ja käyttäytymiseenä.
Siitä ovat osoituksena ne kovin monet ryhmätyön muodot, joissa ei tosiaankaan ilman ahkeraa asioiden penkomista edes löydy muuta tarkoitusta kuin se yritys puhumalla vaikuttaa ihmisten ajatuksiin -joskus jopa niin että sen taustalla aina oleva laajempi kuin yhden ihmisen tarve vaikuttaa paikallaolevan joukon ajatteluun ja sitä kautta toimintaan on niin monen “hunnun takana” ettei sitä välttämättä viitsi alkaa avaamaan edes opinnäytetyötä tekevä sosiologian tai valtiotieteen kandidaatti.
Ryhmän vetäjän ammattitaito (ammattitaito -nimike sallittakoon ainoana käyttökelpoisena, vaikkei kysymys aina olekaan ammattityöstä) on olennaisen tärkeä vaikutttamaan siihen onko ryhmä tuloksiltaan hyvä vai huono.
Jos tulokseksi katsotaan vuorovaikutustaitojen lisääntyminen ja sen kautta elävässä elämässä selviytymisen paranenmin, on vetäjällä tietysti aivan erilaiset osaamistarpeet kuin silloion jos ryhmän tarkoituksena katsotaan olevan joko osallistujien viihtyminen -tai sitten ryhmän edustaman ylärakenteen tuottaman ohjelman, ideologian, uskon tms tunnetuksitekeminen ja levittäminen.
En siis voi antaa kaikkeen päteviä määritelmiä siitä millainen on “hyvä” ryhmä"
Sen tiedän, että jopa tällaisen ilman perustietoutta työelään (kuten myös huvielämään) lähteneenkin on mahdollista oppia arvioimaan erilaisia ryhmätyömuotoja ja suhtautumaan niihin valikoiden, kunhan terve skeptisyys ja “ryhmäinnostukseen hurahtamattomuus” voittaa ne ajattelun lastentaudit .
Keskustelunaihe on mielstäni hyvä, ja tästä varmasti voi kehittyä hyvinkin erittelevä ja avaava vuoropuhelu erilaisia tavoitteita asettavien ja erilaisia ryhmädynaamisia ilmiöitä tarkkailleiden kesken -ellei sitten aleta mainostamaan omien jäsenkirjojen mukaisia ideologioita ja ohjelmia.
Kiitos avauksesta!
