Miksi valistus ei olisi toiminut kohdallani.

Tässä kun mietin, niin omalla kohdalla ei minkäänlainen valistus olisi muuttanut sitä seikkaa että päätin alkaa käyttämään huumeita. Olin itseasiassa hyvinkin tietoinen että monet kovat huumeet aiheuttavat voimakasta riippuvuutta ja pilaavat elämän. Mutta ei sellainen vaikuttanut päätökseeni mitenkään, päinvastoin. Silloin kun aloin päihteitä käyttämään halusin kuolla ja suunittelinkin että tappaisin itseni heroiinilla, tai alan narkkariksi ja tapan itseni siinä vaiheessa kun aineet eivät enää toimi tai rahat loppu. Vuosia huumet toimivat sellaisena turvana että kun alkoi taas kovin pahasti masentamaan niin pystyi aina pakenemaan päihteisiin, sitä jatkoin muutaman vuoden, lopetin sitten kun aloin huomaamaan että samat ajatukset saattoivat palata mm. kannabiksen ja stimulanttien käytössä joiden takia ylipäätänsä aloin käyttämään. Voimakasta huonommuudentunnetta ei sitten voinut enää paeta näillä päihteillä. Siirryin sen jälkeen opiaatteihin ja alkoholiin, ne olivat siinäkin mielessä hyvä vaihtoehto että yliannostus onnistuu helposti, parin vuoden kuluttua ehkä oli ikä tuonut hieman järkeä päähän ja ajattelin että jos haluan kuolla niin narkkarina jättäisin vain liikaa surua läheisilleni, joten päätin lopettaa päihteiden käytön. Voinee kuitenkin sanoa että olisin mahdollisesti jo tappanut itseni ellen olisi alkanut käyttämään päihteitä, turhia aineita kuitenkin nämä kaikki. En mene kieltämänä etteikö päihteet ole oikeasti olleet ainoita lääkkeitä jotka ovat vaimentaneet tehokkaasti voimakkaat riittämättömyyden ja huonommuudentunteet kokonaan pois. Eipä ole yksikään lääkärin määrämistä myrkyistä (mielialalääkkeet) tehnyt samaa.

Kun päihteet eivät enää toimineet turvana, niin tuli radikaalimmat ajatukset päähän, mielessä usein kävi massamurha/itsemurha, ihan suunnitelmia olin jo kehitellyt, mutta niistä luovin kuin tulin siihen lopputulokseen että aiheuttaisin liikaa kärsimystä. Olin tullut kujan loppuun, sillä en voinut enää turvautua itsemurhaan, huumeisiin tai massaitsemurhaan. Nyt olen löytänyt viimeisen oljenkorren, jos hommat eivät sujukaan niin kuin pitäisi, niin käännyn yhteen nimeltämainitsemattomaan uskontoon ja lähden pyhäksi sotilaaksi, ajatuksena kuolla rintamalla. Läheiset ymmärtäisivät että kyse oli uskonnollisesta vakaamuksesta, mitään itsermuhaa en myöskään tekisi enkä tappaisi ketään siinä sivussa. Kuolisin saappaat jalassa sotilaana.

Tietysti joku voisi tulla sanomaan tänne että jos kerta halu kuolla on niin voimakas, miksen mene rauhanturvaajaksi tai muukalaislegioonaan. Syyhän on yksinkertaisesti siinä ettei psyykkisesti epävakaita ihmisiä sellaisiin hommiin oteta. Onneksi minulla on lopultakin täydellinen ässä hihassa, sen tulen toteuttamaan mikäli alkaa elämä taas näyttämään siltä että olen epäonnistunut, sitten se on menoa se lopullisesti.

edit. Aivan unohdin mainita että olen toivonut että sairastuisin parantumattomaan tautiin, mm. syöpään. Yritin yhdessä vaiheessa hankkia itselleni HIVIN mutta epäonnistuin, toisaalta jälkikäteen ehkä parempi näin, siihen kun ei nykyään kuole kovin nopeasti.

Kovaa settiä. :smiley:

Aika hc tarina joo. Dadasdaxxx:ille toivon voimia ja parempaa huomista :slight_smile: Vaikkei se siltä ehkä tunnu juuri nyt, niin fiilikset voi muuttua parempaan suuntaan ihan itsestäänkin ajan kanssa. Päihteet toki raiskaa lisää jo alun perin viturallaan olevaa aivokemiaa, etenkin alkoholi, stimulantit, bentsot ja opiaatit… Mutta tämänhän varmaan tiedätkin kirjoitustesi perusteella. Kaikkea hyvää.

Ihan tähän että mies kuolee buutsit jalassa, en saisi moottoripyöräillä mutta olen ajatellut että patologilla on hommaa riisua ajovarusteet ja ne buutsit pois. Hymyä naamalta se ei saa millään pois, tahalla en aja kenenkään eteen kun olen joutunut siivoamaan jälkiä ja pari kuormurikuskia joutui sairaseläkkeelle. Nyt sitä ollaan sekakäyttäjä ja suurin syy siinä ettei kipua oteta kunnolla pois vaan pitää alkoa ottaa buustaamaan, ei ole montaakaan vuotta kun olisin sylkenyt kaltaiseni päälle.

Viimeiset kahdeksan vuotta olen pohtinut ainakin puolet ajasta itemurhaa, rankkoja itsetuntovaihteluja tulee ja menee jatkuvasti, eli tämä kaikki on siis alkanut jo vuosia ennen kuin olin koskenut yhteenkään päihteeseen. Jos kerran aina on mennyt samaan tahtiin, niin epätodennäköistä että tuosta noin itsestään häviää. Kyllä sitä joka kerta kun mieliala ja itsetunto palaa normaaliksi, uskottelee itsellensä että nyt on mieleni “parantunut”.

Viimeiset vuodet olen odottanut sitä viimeistä lopullista työntöä joka saa minut vihdoin suorittamaan vuosia hautomani suunitelman. Jos retroperspektiivisesti katselee taaksepäin niin on vain huonompaan suuntaan menneet itsetuntovaihtelut. Ikävää ettei päihteet voi olla ratkaisu, ne kun oikeasti auttoivat, toisin kuin mielialalääkkeet tai lithiumi.

Itsellä ei niinkään väliä miten kuolee, mutta se pitäisi tapahtua niin ettei se näytä itsemurhalta tai että olisin suunnitelut kuolemani. Läheisilleni parasta olisi että näytän kuolleeni onnettomuuteen, sairauteen tai muuhun itsestäni riippumattomaan seikkaan. Jos Suomi olisi nyt sodassa ja rintamalle pääsisi kunhan vain menee paikalle, niin se olisi täydellinen tilaisuus, menisi vain odottamaan että minut ammutaan.

Ainoa syy miksne ole tappanut itseäni jo vuosia sitten on läheiset. Olisi helppoa jos ei olisi läheisi ollenkaan, siitä vain voisi tappaa itsensä ilman että aiheuttaisi kellekään kovin paljon mielipahaa.

Päihteitä en ole viihteeseen paljoa käyttänyt, se on minulla viihdettä kun katoaa itseinho ja kokee olevansa normaali ihminen. Miksen voisi sairastua jo syöpään? Auto-onnettomuus on riskialtista, siinä kun voi halvaantua loppuelämäksi. Lentokoneonnettomuus olisi täydellinen tapa kuolla, kuoleman todennäköisyys on suuri.

Vituttaahan tämmöinen itsesääli, olisi edes miestä tappaa itseni eikä välittää muiden tunteista.