Miksi minä käytin alkoholia 40vuotta

Me Lopettajat
1

Koitan tähän listata syitä miksi minulla kesti nelisenkymmentävuotta ennen kuin oikeasti irrottauiduin typerästä ja turhasta elämäntavasta.
Kun ensimmäiset kunnon kännit vetäisin reilusti alle parikymppisenä silloin niin piti tehdä että pystyi retostelemaan muistamattomuudellaan muille kavereilleni (olin kova kundi kaverien silmissä)(oikeasti todella typerä ja ajattelematon).
Kaksi eri kertaa päädyin putkaan 18-19 vuotiaana mutta ei sekään pelote pitkään vaikuttanut kun muut kaverit dokas niin itsekkin lähti siihen mukaan.
Minulla kuitenkin juomiseni pysyi pitkään vain vkl pullojen kilistelyssä mutta toki joka vuoteen mahtui myös päiviä kun viikollakin vedin tiltin päähäni.
Jälkeenpäin mietittyäni miksi silloin join niin se oli vain tottumus ja tapa viettää vkl;a
myös ujous oli yksi syy, nousuhumalassa olo tuntui varmemmalta.
Kahdeksankymmenluvun lopulla innostuin kotona viiniä ja olutta tekemään,juomaa valmistui kymmeniä litroja kerralla ja mitä enemmän valmistin niin myös enemmän sitä join.
Tässä vaiheessa humalatila tuntui suorastaan oikealta olomuodolta ja juominen olikin lähes päivittäistä.
Silloin ensimmäisen kerran sain oireita liikakäytöstä ja yöllä wc;hen mennessä iski tajuttomuus samalla kun laskin omia nesteitäni ulos.
Vaimo oli taluttanut minut takaisin sänkyyn ja aamusella kertoi minulle tapahtuneesta tajunnan menetyksestäni.
Pelästyin niin paljon että soitinkin seuraavana päivänä paikalliseen aa kerhoon ja kerroin kokemuksestani, samalla kysyin puhelimessa aa henkilöltä oisko minulla aihetta tulla palaveriin ja koittamaan raitistumista.
Ystävällinen naisääni kuitenkin vähätteli juomatapojani ja arveli että ei hänen mielestä vielä ole aihetta heidän seuraan tulla mutta jos olisin halunut sinne mennä niin olisin toki ollut tervetullut.
Tästä rohkaistuneena jatkoikin sitten samaan tyyliin juomistani kunnes kohtalo puuttui peliin ja vei äkisti puolisoni minulta.(Olin 6kk juomatta ja surin selvinpäin)

Yritin myös hallittua alkoholin käyttöä ja monesti onnistuinkin juomaan vain kohtuudella
mutta ennemmin tai myöhemmin taas vedin ns lärvit ja sain hävetä itseäni.
Minun kodalla se pitää paikkansa että en osanut kohtuu käyttöä siksi nykyinen täysin raitiselämä sopii minulle tosi hyvin.
Olen monesti miettinyt miksi tuhlasin niin monet vuodet viina juontiin mutta kait se on niin että siitä on niin vaikea irrottautua, vaikka nyt kaikki tuntuu niin helpolta kohdallani.
Eli syyt minulla olivat isältä tullut malli juomiseen, ihmisarkuus-ujous-kaverien hyväksyntä ja suosio,nuorena vastakkaisen sukupuolen kohtaaminen oli helpompaa pikkuhiprakassa.
Myöhemmin alkoholin käytöstä tuli elämäntapa ja riippuvuus, varmaan oli muitakin syitä mutta tässä ainakin muutamia.

Nim. Kohti parempaa-aikaa

2

Käsittääkseni on aika harvinaista, että juomisestaan huolestuneen tuntemuksia vähätellään. Tiedetään kuitenkin, että oma halu ratkaisee, milloin pyrkii lopettamaan. AA:nhan saa jokainen ottaa tuekseen, kun kokee sen oikeaksi ratkaisuksi eli on valmis luopumaan alkoholista ja näkee, että ei omin voimin tai muilla keinoilla siihen pysty. Niin kuin sinulle vastannut nainenkin sanoi, olisit toki ollut jo silloin tervetullut.

Juomiseni syyt olivat hyvin samankaltaiset kuin sinulla. Pääsin kuitenkin AA:n piiriin jo parinkymmenen vuoden juomisen jälkeen.

3

Soititkohan AA:han vai A-klinikalle?

4

Vaikuttaa siltä, että eläkeajat pian edessä kun olet n. 58 -vuotias. Mikään ei ole mennyt hukkaan. Vähäisemmällä juomisella olisit:

  • tehnyt muutaman ulkomaanmatkan enemmän ja valokuva-albumissa olisi vanhoja lomakuvia enemmän (halpalentoja ei ole ollut kovin kauaa)
  • ajanut ehkä joskus vähän paremmalla käytetyllä autolla (ja ne autot on romutettu jo ajat sitten)

Jos olisit edennyt uralla vastuunalaiseen asemaan niin ennen pitkää olisi tullut stressin paikka, joka luultavasti olisi laukaissut alkoholin käytön ja edessä olisi ollut paluu perustehtäviin eli uran kannalta et luultavasti ole menettänyt mitään.

Kannattaa mennä eteä päin. Ikämiehinä me emme enää voi tehdä tyttöihin vaikutusta hienoilla autoilla ja jos korkki pysyy kiinni tai napsahtaa auki vain harvakseltaan niin aika vähällä sitä tulee toimeen. Mediassa on ollut puhetta siitä, että eläköityneet ovat alkaneet juomaan liikaa. Tässä kohtaa sinulla on etu: juomisen vähäiset edut, lukuisat haitat ja salakavalasti kehittyvä riippuvuus ovat jo tuttuja - osaa varoa. Mitä järkevää tekemistä tuleville eläkepäiville sitten keksii on yksilöllistä. Se on kuitenkin varmaa, että Espanjan aurinkorannikolle muuttaneilla suomalaisilla on päihdeongelma yleensä pahentunut jos sellaisesta on Suomessa kärsinyt.

5

“Neljänkymmenen vuoden kerhoon” kuuluvana voinen minäkin tähän jotain sanoa.

En ole oikein jaksanut ottaa asiakseni miettiä miksi tuli juotua, ehkei asia siitä miksikään muuttuisi jos pystyisinkin sen selittämään loogisena syy-seuraus-suhteina kaikki muuttujat huomioiden tai sitten ihan päinvastoin, todistamaan itselleni ja muille että kaikki johtui henkiolentojen keskinäisestä kiistelystä ja pelinpidosta jossa satuin pelinappulana olemaan. Jos osaisinkin juomiseni vaikkapa piirtää mopon moottorin räjäytyskuvan kaltaisena aukottomana karttana, niin voisipa sittenkin olla niin, ettei sillä olisi edes muiden ihmisten juomisen ymmärtämisessä mitään virkaa. Eikä välttämättä edes omalla kohdalla, jos sattuisin vielä vanhoilla päivilläni alopittamaan juopottelun harrastuksena. Kun siinä tapauksessa aivan takuuvarmasti tekisin sen eri syistä kuin viime kerralla ryyppykauden alkaessa 1960-luvun lopulla.

Ja kun tässäelämääni joskus vilkaisen takaperinkin (harvoin ehdin, kun on eteenpäin paljon mukavampaa ja mielenkiintoisempaa tähtäillä) niin onhan se sentään niin, että on tämä elämä ollut paljon muutakin kuin juomista, vaikka se onkin joka päivälle oman makunsa, värinsä, harminsa ja joskus riemunsa tuonut.

Joskus häilähtää mielessä ajatus; miksi lopetin?

En tiedä sitäkään.

Ikä? Ehkä, ehkäpä se järki tulee tällaisten tollompien päähän vasta siellä läöhellä kuuttakymmentä ikävuotta, silloin ,kun nuoruuden huumaansa elävät epäilevät sen olevan jo käyttökelvoton. Mitäpä vanha ihminen enää edes ymmärryksestä hyötyisi. Kun ohi on, niin on. (Minusta muuten ei ole, ohi, mikään.)

Ehkä vain kyllästyin. Ehkä tulevaisuus itsensä vihannekseksi juoneena alitajuisesti pelotti? Ehkä se vuosikymmenien aikana hankittu tieto sekä päihteiden haitoista että mnyös toisenlaisen elämisen tuomista mukavista vaikutuksista alkoi kassantuessan voittmaan sen nuorena hankitun asennoitumisen päihtymisestä vapauttavana, virkistävänä, elämää pehmentävänä jne toimintana alkoi pääsemään voitolle. Enpä tiedä.

Sen tiedän, ettei siihen mitään mystiikkaa liittynyt, ei henkiä, peikkoja, keijuja eikä menninkäisiä. Ei myöskään mitään umpikujaan ajautumista, olisipa tuota vpoinut vielä jatkaakin. Nykyisen elintason ja jopa sosiaaliturvan vallitessa (on paljon parempi kuin -60-luvulla!) olisi mahdollisuuksia toki ollut pysyä pöhnässä.

Ehkä asiaan vaikuttavia oli useampia.

Mutta onko tuokaan sitten olennainen kysymys?

Ehkä olennaisempaa on kehitellä mielekästä ja mukavaa, itselle sopivaa sisältöä elämääni.

Ja unohtaa ne paskat, joiden mukanakantaminen, tonkiminen ja pöyhiminen ei tähän päivään ja huomiseen tuo mitään muuta kuin sen itsensä hajua. Masokisteille toki suosittelen just sitä, silloinhan se voi olla melkoinen nautinto.

Nyt tarttis hankkia kesäksi vene. Olen ajatellut että se olisi mukava kapistus.
Pääsisi paremmin ongelle ja katselemaan kaunista luontoa eri kulmista.

Voi toki olla, että keksin jotain vielä mukavampaa, ja jätän asian sikseen. Ja menenpä tästä töihin, eiköhän tässä eläisi vaikka ilman, mutta tuollaiset veneen ostot kyllä sujuvat helpommin kun saa joskus jonkun tilinkin…

Ja sitten voi taas lekotella rauhassa…

p.s.

Vähän myöhästyneenä; tervetuloa, “kohti parempaa aikaa” minunkin puolestani tänne keskustelemaan vaikka siitä paremmasta ajasta.

6

Niin - miksi sitä joi? Aluksi viikonloppusin kun oli kavereita ja monet heistäkin joivat eli sosiaalinen juominen. Sitten myöhemmin tapa, johon varmasti vaikutti pitkäaikaistyöttömyys lamavuosina; lukuisista hakemuksista huolimatta vakituista työpaikkaa ei tullut, uudelle alalle kouluttautuminen olisi vienyt vuosia ja romuttanut tulot (opintoraha on paljon pienempi kuin työttömyysturva) ja pitkäaikaistyöttömyyden aikana kehittyi alkoholiriippuvuus. Jos työura olisi lähtenyt käyntiin normaalilla tavalla eli opintojen lopussa olisi jo ollut työelämässä niin en tiedä olisinko alkoholisoitunut. Toisaalta: jos työttömyyskorvaukset olisivat olleet samaa tasoa, kuin kansaneläke 60 -luvulla eli noin 250 €/kk niin on mahdollista, ettei raha olisi riittänyt alkoholisoitumiseen ELI toimettomuus ja työttömyyden aiheuttama ahdistus yhdistyneenä liian suureen työttömyyskorvaukseen on riski. (Tiedän pari perheetöntä henkilöä, jotka työttömyyskorvauksilla ovat juoneet itsensä nopeasti hautaan). Sellainen kirja Johannes Mario Simmeliltä on (sisältöä en tunne, mutta kirjan nimi on hyvä) kuin Eilistä ei ole - eli nykypäivään.

The Policella on kappale, jolla on niin ikään hyvä nimi: Hole in My Life. Juomisen loppuminen samoin kuin eläköityminen vapaa-ajan lisääntymisen muodossa molemmat voivat luoda tällaisen tekemisellä tukittavan reiän elämään. Eihän siinä mitään, jos on rahamies- eläkeläinen niin monesti golf ja urheilukalastus eri paikoissa ympäri maailmaa. Varmasti mielekästä tekemistä löytyy tavallisillekin ihmisille enemmän mediumtahtiin; perhokalastus, sotahistoria (eläkeläisillä oli kerho Sota-arkiston kahviautomaattiaulassa kun olin siellä vähän aikaa hommissa), ristikot (tähän voi tulla kärpänen), tilastot ja niiden itse tekeminen (tilastokärpänenkin on puraissut monia - meikäläistäkin), elokuvat (VHS-kasetit kirppareilta, Netflix 8 €/kk; itse olen katsonut vuodessa 530 elokuvaa) jne.

7

:slight_smile: mies metsänreunasta tällaisa ajauksia tuli mieleeni kun tekstisi luin.

Se miksi minä join on minun lyhyt yhteenveto syistä jotka sai minut juomaan.

Tarkoitus oli herättää kohtalotovereita miettimään omaa juomistaan, ja miettimään voisiko sille laittaa pistettä.

Ei minua muuten kiinosta haisevaa sontakasaa tonkia, tiedän että edessä oleva elämä ja päivät ovat nyt tärkeitä.

Varsinkin siinä kohtaa jos aikoo aloittaa ryypiskelyn niin vanhoja mokailuja voisi olla hyödyllistä muistella.
Ehkä siinä vaiheessa vielä voisi miettiä useamman kerran kannattaako jatkaa kännikäyttäytymisä.

Sen voin varmuudella sanoa kun katson menneisyyteeni, jos olisin jättänyt ne sadat ryyppykerrat kokonaan pois elämästäni.
Olisi menetetyt päivät olleet minulle ja läheisilleni oikeita perheenisän elämää eikä viinan turruttamaa tyhjänpäiväisyyttä, Ai Että Vieläkin Sieluun Sattuu.

Minulle spontaani kysymys syntyy miksi join?
Nyt kun olen kahdeksatta vuotta elänyt ilman viinaa, niin tunnen ja koen eläväni aitoa oikeata ihmisen elämääni.

Vaikka kohdalleni on kasautunut vastoinkäymisiä ehkä enemmän kuin monelle muulle nautin nykyisestä elämästäni suunnattomasti.

Olen nykyisin virallisella eläkkeellä joten aikaa minulla on harrastaa kaikkea mukavaa ja minulle mielekästä.
Kuten mökkeily ja ympäröivän metsänhoito, paritanssiharrastus ja monet eri liikuntalajit kuten kävely 1-2h per päivä tai talvisin hiihto kesällä pyöräily eli joka päivälle jotain.
Myös kalastus eri vesistöissä kuuluu muutaman kerran per vuosi harrastuksiini.
Sekä ystävien ja tuttavien tapaaminen säännöllisen epäsäännöllisesti.

Näillä sivuilla en ole jatkuvasti kirjoitellut tai käynyt vaan muutaman kerran vuoteen käyn päivittämässä kuulumiseni.

Myös ensimmäisillä kirjoituksilla tähän sivustoon olin maininnut aa-kerhossa käymisestäni mutta minua varten se ei ollut, pärjään itsekseni aivan mainiosti mutta tiedän ja tunnustan sen auttavan vaikutuksen.

Jokainen päivä minkä saan olla ilman viinaa vie minua kohti parempaa-aikaa.

8

Tervehdys!
Nim. lomamuisto ja muut kohtalotoverit

Siihen en osaa ottaa kantaa kuinka harvinaista se oli kun olin paikalliseen AA-ryhmään pyrkimässä.
Eikä minulle vastanut henkilö nähnyt silloin 1980 loppupuolella tilannettani sellaisena että olisi syytä kiireenvilkkaan tulla hakemaan apua juomisongelmaani.
Paikka johon soittelin ankaran ryypiskelyn päätteeksi oli eräs pohjois Helsingin yksikkö.

Kun aikoinani tein viinanjuonnin lopettamispäätökseni olin jo Tammikuussa tämän ratkaisuni tehnyt.
Huhtikuussa silloin pitkän harkinnan jälkeen pakotin itseni ensimmäiseen AA-kerhoiltaan aistimaan ja kokemaan paljon puheita sen voimasta kuulleena.
Minusta tunnelma oli melko erikoinen kaikkine puheineen ja juoppojen törttöilyjä kuunnellessa, mutta siinä kait se vaikutus onkin kun pakottaa itsensä kuuntelemaan sitä kohtalotovereitten takavuosien resuamista.
Kaikkiaan kävin kolmessa eri paikassa kerhoilloissa yhteensä ehkä 6-8 kertaa tarkoitus oli aistia iltojen eroja, sen panin merkille että mitä pienempi osallistujamäärä niin sitä rennonpi ja lupsakampi meno siellä oli.
Kaikista isoimmassa kerhoillassa meno muistutti lähes hengelliseltä kokoukselta vaikka sellaisessa en ole koskaan edes ollut,osa porukasta oli kuin saarnaajia.
Nämä olivat niitä jotka olivat ollet kuivilla jo vuosikymmeniä mutta vanhastamuistista aina vaan kävivät pullakahveilla ja varmaan se oli ja on heille tärkeä elämäntehtävä.

Käsitykseni sen tarpeellisuudesta minulle oli seuraavanlainen.
Uskon sen auttavan ja tukevan raitistumisprosessia useimman alkoholistin kohdalla.
Itse koin sen jotenkin vastenmieliseksi, aina vain puheita siitä kuinka alas ihminen voi vajota eikä vain kuolema korjannut vaikka monesti läheltä oli liipannut.

Minulle riittää tietoisuus siitä mitä olen tehnyt ja mistä kaikesta läheltäpiti tilanteesta olen selviytynyt ja kuinka jatkossa voin omilla valinnoilla vaikuttaa tulevaisuuteeni.
Mielestäni vain yksilö jolla on viinaan liittyviä ongelmia voi itse eniten vaikuttaa kun itseltään kyselee miksi alkoholi on niin tärkeä että kaikki muu saa väistyä.
Toki ulkopuolinen tuki ja kannustus raittiuteen on hyvä asia.

9

Minulla on aika lailla samanlainen tarina. Aika ujo luonne ja koulukiusaaminen. Suvussa on myös alkoholismia. Myös tyttöjä oli helpompi lähestyä pienessä pöhnässä. Olin paljon rohkeampi. Myös muut kaverit joivat ja tuntui normaalilta olla viikonloput humalassa. Alussa kaikki juomat kelpasivat ja tein itsekkin viiniä sekä olutta. Lopussa enää punkku. Juominen oli viikonloppupainotteista ja joitakin oluita viikolla. Kulutus on vähentynyt mitä enemmän ikää on kertynyt. Krapulat ovat kestäneet pari-kolmekin päivää välillä kun on reippasti tintannut.
Reilut 30 vuotta siinä vierähti ja välillä olin selvinpäinkin silloin tällöin kuukausia ja kerran lähes vuodenkin. Yritin vähentää pienemmälle kulutukselle useita kertoja mutta hiljalleen kulutus taas palautui edelliselle tasolle. Kun välillä olin ilman alkoholia kuukauden tai parin niin sitä odotti kun sai taas juoda seuraavan kerran. Silloin ei ollut tarkoitustakaan luopua alkoholista kokonaan.
Reilut 3 vuotta sitten Joulun ja Uudenvuoden välisenä aikana kun join punkkua ja se alkoi maistua aika pahalta ja hajukin alkoi ällöttää. Mietin että eihän minun ole pakko juoda. Sitten ajattelin olla selvän tammikuun. Tammikuun aikana ihmettelin että ei tule mitään vieroitusoireita tai himoja alkoholiin vaikka melko säännöllistä käyttöä on ollut yli 30 vuotta. Pari kuukautta aikaisemmin olin rajoitin hiilihydraattien käyttöä vieläkin enemmän luopumalla viljoita kokonaan. Uskon viljoilla olevan joitain yhteyksiä alkoholismiin. Tammikuun lopussa päätin olla vielä helmikuun ja maaliskuun alun synttäreihini asti raittiina kun homma on mennyt niin helposti ja olo on paljon mukavampi. Joskus maaliskuun alussa luin Lilli Loiri-Sepän kirjan Selviytymistarinoita ja luettuani kirjan ymmärsin että minusta ei ole kohtuukäyttäjäksi vaan ainoa ratkaisu on lopettaa kokonaan alkoholinkäyttö. Päätös oli helppo kun juomat eivät enää maistuneet ja olo oli mukava raittiina. Lisäksi ympärillä paljon varottavia esimerkkejä alkoholismista.
Olen hämmästellyt miten monella tavalla alkoholi heikentää elämänlaatua ja miksi piti yli 30 vuotta juoda ennenkuin ymmärsi lopettaa.
Kun nyt ensimmäistä kertaa olen SAANUT olla raittiina niin monet asiat ovat parantuneet paljon.
Olen alkanut ottaa yhä enemmän vastuuta elämäni suunnasta ja mihin panostan.
Olen ollut aiemmin aivan liian kiltti ja uskonut muita liikaa ja elänyt heidän vaatimustensa mukaan sekä etsinyt hyväksyntää heiltä. Alkoholi heikensi ainakin minulla itsetuntoa todella paljon. Nyt on löytynyt paljon mukavia työväenopiston kursseja ja uusia harrastuksia.Raittiina keskittyminen on paljon helpompaa ja opiskelu tuntuu mukavalta ja oppiikin helpommin. En olisi ikinä uskonut että raitis elämä on näin mukavaa- kun SAA olla raittiina.

10

Minäpäs olen tuotakin miettinyt, että miksi se elämä muka sitten ilman viinaa olisi jotenkin ikävää? Tämä nyt on vähän taas tällaista köökkipsykologiaa, mutta varmaan just se kertoo aika paljon että onhan siinä joku silloin vinksallaan jos sitä viinaa tarvitsee siihen, että elämä ei olisi ikävää?

Mihin sitä viinaa muka ihminen sitten ihan loppujen lopuksi tarvitsee? Tai mikä siinä on jotenkin ihmeellistä, että yhteiskunnassa juomatonta ihmistä pidetään suurinpiirtein avaruusolioon verrattavissa olevana kummajaisena? Ja siitä omasta juomattomuudestakin voi suurinpiirtein saada häpeän leiman itselleen. Ennen häpesi itteään kun joi, sitten häpeää itteään kun ei enää juo. Tiedostamaton tarve se itselläkin oli. Viinaa tarvitsi siihen, että sen vaikutuksesta uskalsi olla jotain sellaista, mihin ei selvinpäin kyennyt. Sen takia sen vaikutus oli niin voimakas. En minä ikinä tiedostaen sitä viinaa vetänyt sen takia, että nyt tästä tämän kaljan korkatessani uskallan sitten vaikka lähestyä ihmisiä ja tyttöjä paremmin, mutta tuosta siinä kuitenkin oli kysymys. Sen takia se viina vetää niin kovasti.

Mutta kaippa siinä vaiheessa kun voi tokaista että “Ihan sama!” Tietää ken tietää ja mitä sen on oikeastaan väliäkään ken tietää. Mutta se, että mulla itselläni on tämä tieto on se millä on merkitystä. Etenkin siinäkin vaiheessa, kun ne juoma-ajatkin ja tarve niistä jauhamiseen alkaa näyttäytymään samassa “ihan sama!” -valossa. Viina ei ikinä tuonut minulle mitään sellaista, mitä en selvinpäinkin voisi saavuttaa. Itse asiassa se on juuri toisinpäin. Menopuolelle alkoi kyllä kertyä isompaakin ruuhkaa, mutta saamapuolella ei liiemmin ollut liikehdintää.

Se miten ihmisen saisi sitten itse tajuamaan tuon, niin siinäpäs se onkin sitten melkoinen kysymys. Mä ainakin näen tuollaisen päihderiippuvaisen ihmisen, tai ainakin itseäni katsellen niin, että en minä ainakaan silloin ennen voinut sanoa eläneeni päivääkään. Ei sitä silloin halunnut/voinut nähdä itse, että vaikka oli hirvittävä vauhti päällä ja oli monesti ihan oikeastikkin helkkarin hauskaa, niin se oli silti jotain sellaista… ei se ollut totta. Ja kyllä se sitten rupesi silmille lyömäänkin. Sitä tykitystä vain piti sellaisena mahtavana elämänä, vaikka ihan hirveäähän se oikeasti oli. Tällaiset puheet olisi suoralta kädeltä tuominnut huumorintajuttoman tylsimyksen kateelliseksi vuodatukseksi.

Että mikä siinä olisi, että sen jotenkin saisi menemään ihmisten jakeluun että selvänä voi oikeasti elää paljon parempaa elämää, kuin sillä tavalla aina jonkun kangastuksen perässä juosten, koko ajan kierroksia lisäten ja samalla enemmän itseltään hukkuen. Eikä tarvitse luopua mistään, saati jäädä mistään paitsi. Mutta se päihde-elämä menee väkisinkin siihen, että monesta asiasta ja lopulta vääjäämättä ihan kaikesta alkaa jäämään paitsi.

Itseluottamus on tietty ainakin yksi sellainen juttu. Moni juova ihminen varmasti pelkää, minä itse alussa mukaanlukien, että enhän minä selvinpäin mitään uskalla tehdä, eihän tästä elämästä helkkari tule mitään, jos ei edes joissain tilanteissa saa ottaa rohkaisevaa.

Mutta pikkuhiljaa kun tätä selvää aikaa tulemaan plakkariin, niin alkaa huomaamaan että sitähän uskaltaa tehdä vaikka mitä juttuja mitä ei silloin ennen olisi voinut kuvitellakkaan selvinpäin tekevänsä. On siinä kai vähän sellainenkin että nyt on pakko uskaltaa kohdata itteään ja tilanteita selvinpäin, jos tahtoo mennä eteenpäin ja elämän parantuvan. Itselläni tuo kehitys on ollut hidasta, välillä turhauttavankin hidasta ja on monesti herännyt itselleni kysymyksiä, että näinköhän tästä mitään tuleekaan. Mutta olen kuitenkin koko ajan ollut sitä mieltä, että tämä kaikki on ollut vain omaksi parhaakseni. Minun omaa tietäni, joka itseni pitää kulkea. Jos jollekin toiselle asiat ovat naksahtaneet nopeammin, niin se hieno homma hänelle ja se on hänen polkuaan. Minulla on omani ja asiat siinä menevät juuri siinä tahdissa, kuin itselleni on parhaaksi.

Tänään on monissa asioissa jo mahdollisuus valita. Ei viedä enää niin kuin pässiä narussa, koska on muka pakko suostua kaikkeen.

11

“Mihin sitä viinaa muka ihminen sitten ihan loppujen lopuksi tarvitsee?”

Metanolimyrkytystä hoidetaan etanolilla. Eipä tule muuta mieleen. (On parempiakin puhdistusaineita kuin pirtu).

12

Nim, ikzu tällaista tuli kirjoituksestasi mieleeni.

Hienosti ja osuvasti olit kuvailut tuntemuksia ja kokemuksia alkoholinkäyttö tavoista,lienevät aika yleisiä syitä viinan käyttöön.
Juuri noilla syillä itsekin nuorempana monesti lähdin juomamiesten juttuseuraksi “parille kaljalle” ja kaikki läheiset jäivät kakkoseksi.

Uskon että moni muukin juo sen vuoksi kun ei pysty sanomaan Ei en lähde juomaan yhtään olutta.
Sitä ikään kuin antaa muiden päättä omasta tahdostaan ja elämästään, oikeasti se ei olisi vaatinut kuin päättäväisyyttä aina vain kieltäytyä houkutuksista.

Tuohon tulokseen itsekin lopulta tulin viinalle perso yksilö kuten minä olin/olen ei kohtuukäyttö onnistunut/onnistu.
Näin se taitaa aika monella muullakin olla mutta sitä ei aivan äkkiä ymmärrä, vaan aina vain toistuvasti sitä takoo päätään seinään.
Minulla oli jo nuoresta pitäen tuollainen tyyli/tapa join yleensä niin pitkään että muisti katosi mutta jalat pelasi ja kantoi minua.
Arvatenkin seuraavana päivänä krapula ja morkkis oi aivan saatanallinen, kun illan/yön menosta ei muistanut kuin osan alkuillasta.

Raittiina olemisen yksi parhaita asioita on se että nyt tiedän 100% mitä olen tehnyt tai sanonut.
Eikä tarvitse pelätä että esim poliisi tulee kyselemään missä olit eilen illalla tai viime yönä kun jossain päin on tapahtunut jotain epäselvää tai rikollista eikä tekijästä ole tietoa varmuudella.
Tällainen pelko lisääntyi aina vain voimakkaampana mitä pidemmälle alkoholisoituminen eteni kohdallani.
Ja oikeasti, vaikea on muistinsa menettänyt itseään puolustella jos iso osa illasta ja yöstä on kadonnut muistista eikä itsellä ole mitään mielikuvaa kuinka on kotiin tullut.

Sitä vain toivoisi että ihmiset jotka näiden vaikeuksien kanssa vapaaehtoisesti viettää aikaansa, heräisi ajoissa ja pyrkisi selvään elämään.
Kun ongelma jatkuu vuosia ja vuosikymmeniä niin kuin minulla niin aina vain on hankalampi irrottautua viinasta.
Terveys alkaa ensimmäisenä kärsimään ja passiivisuus lisääntyy ja kaikki elämän ongelmat vain lisääntyy ja vaikeudet kasaantuu.

Hyvää kevään jatkoa kaikille kohtalotovereille.