Olen huomannut ettei tasapainoinen ja mukavan turvallinen elämä ole itsestään selvää vaan sen eteen pitää tehdä töitä oman itsensä kanssa joka päivä, ja mikä kummallisinta : kun on pitemmän ajan tasaista ja ns. normaalia elämää niin tekee mieli nakata kattila nurin ja saada jännitystä eloon
Siinä vaiheessa on pysähdyttävä ja itkun kanssa ruettava puhumaan itselle järkeä.
Alkoholismin lisäksi olen epävakaa ja kaksisuuntainen, mahtava yhdistelmä totisesti
En voi iloita asioista enkä tunne mielihyvää jos jokin asia menee hyvin, so what.
Odotan aina pahinta tapahtuvaksi ja en osaa arvostaa hyviä asioita vaan näen kaiken negatiivisena.
Itseinho toisinaan valtavaa ja itsetunto on miinuksen puolella, en näe itsessäni mitään hyvää.
Ihmisraunio ja läjä epäonnistumisia, kaltoin kohtelua ja naurua,pilkkaa ja ivaa.
Oma mieleni tekee monasti kepposet, kuvittelen ihmisten nauravan minulle ja katseet saavat minut tuntemaan suunnatonta vihaa ja aggressiivisuutta.
Arki on yhtä taistelua mutta päivä kerrallaan,
ehkä joskus osaan olla aidosti onnellinen… Ja tyytyväinen elämääni.
Ei tässä viinaa sekoiluun tarvita kun on mieleltään sairas
Melekosta sirkusta tämä arki on ja aika mielenkiintonen matka omaan itseenikin samalla kun huomaa pelottavia ja samalla huvittaviakin piirteitä sairauden eri vaiheissa
Mutta näillä eväillä mennään
Omaa mielenterveyttä , sekä sairauden kulkua ei kannata alakaa itte seurailemaan.
Voi toki todeta joskus et voe tokkiisa ja muuttaa käyttäytymistä . Muuten anna sairauksien diaknosointi
niille tahoille jokka sen on työksesä ottaneet.
Voi olla et käyttäydyt normaalin kehityksesi puitteissa , luulet vaan toimivasi hullusti
Lieneekö ollut valepsykiatri
Välillä tuntuu olevan enemmänki suuntia kuin vain 2 (kaksisuuntainen) ja epävakaus siihen vielä.
Tasapainosta ei mitään tietoa mutta ehkäpä jonakin päivänä…
Jokainen voi kuvitella millainen olin kun join
Ehkä sinulla tuo “tasapaksu” ja tapahtumaton elämä tuntuu jotenkin uhkaavalta? Itse pyöritin vuosia samankaltaista ongelmaa, että piti aina saada säpinää kun tuli tylsää. Olin jotenkin koukussa siihen turvallisuudentunteeseen, jonka jatkuva ja suora pudotus tuovat mukanaan. Tietysti kaksisuuntaisuus on ihan oma lajinsa. Itselläni on lievää hypomaniaa, joka ei sekään auta juomisen kanssa. Nyt kuitenkin raittiina ja elämä on yhtä seikkailua!
Sehän tässä hulluinta onkin kun elo sujuu hyvin niin se ei ole hyvä vaan jossain vaiheessa pitää hämmentää soppakuppi ihan sekasin ja saada säpinää, ja jos sen haluaa sekasin niin juo.
Nyt en kylläkään ole sekoitellut soppaa ihan äskeen kun on ollut vauhtia ja vipinää bipon kanssa
On se vaan uskomatonta miten mieli voi muuttua niiiiiin usiasti päivässä, ja tunnissa
Tasaistahan tämä elo on nyt ollut jo tovin, illalla viimestään 23 nukkumaan ja aamusella 8-9 ylös,
onneksi kuitenki yö sujuu ihan ok, nukkuessa suurimmaksi osaksi Joka yö kuitenki herään n2 kertaa.
Joinaki öinä näen painajaisia, juomisestakin joskus.
Päivät menee harrastusten parissa ja onneksi liikunta on tullut takaisin minun elämääni,
siinä on ihana huume Töissä en ole, pitkällä sairaslomalla.
Vaikka joskus tympii ja tasaisuus inhottaa niin silti tämä on turvallisempaa kuin jatkuva koheltaminen.
Joka ilta ristin käteni ja kiitän Taivaan Isää kuluneesta päivästä ja toivon voimia tulevaan, jonakin iltana saattaa kyyneleet tulla silmiin kun ajattelen mistä olen päässyt ylitse ja olen elossa,
sitten on hyvä rueta nukkumaan ja herätä uuteen päivään
“kun on pitemmän ajan tasaista ja ns. normaalia elämää niin tekee mieli nakata kattila nurin ja saada jännitystä eloon :shock”
Itellä on ollu aina sama ongelma. Sillon ku korkki on auki, toivon ja rukoilen, että elämä olisi tasaista ja turvallista. Sitten, kun asiat ovat vähän aikaa olleet hyvin. Pää on ollu selvä, katto sen päällä kaikki ok… Alan tylsistyä. Suorastaan kyllästyn. Tulee fiilis: “Jotain puuttuu, tyhjä olo. Pakko saada jotain sutinaa ja vipinää”. Sitten yleensä teen jotain ihan saatanan tyhmää, enkä välitä riskeistä ja korkki auki tietenki. Sen jälkeen taas vollotan ja kaipaan sitä turvan tunnetta ja yritän lopettaa ja rauhoittua .
Toiset vaan tarvitsevat suurempia elämyksiä tunteakseen ollakseen elossa. Tasainen arki ei riitä. Se on kirous. Hirvittää vaan, että tämän takia olen alle nelikymppisenä neliraaja halvaantunut HIV-tapaus maksa ja haima juotuna paskaksi.
…ilman puolisoa ja kotia
…oikeastaan ilman mitään, ainoastaan kaikki fyysiset vaivat jäljellä
Vetää hiljaseks, en osaa sanoa oikeestaan mitään…
Pitäisi olla tyytyväinen omaan tilanteeseen vaan kun ei ole.
On tämä kyllä ihan hullua
Woimia toivon kaikille.
Tutulta tuntuu tuo ‘kicksien hakeminen’. Jos ei mitään tapahdu, pistetään tapahtumaan - parisuhteessa rykäisin vaikka riidan, niin sain taas syyn juoda. Kaikki toimintani tähtäsi siihen, että kykenin oikeuttamaan juomiseni.
Tavallaan minun piti keikauttaa oma arvomaailmani ihan nurin raitistuessani. Ensin hyväksyä ja sitten arvostaa sitä, että elämä on hyvää, kun ei ole jatkuvassa tunnevuoristoradassa. Se vie oman aikansa Halusin kasvattaa itsestäni sellaisen ihmisen, jota kykenin arvostamaan.
Ymmärrys siitä, että addiktio huuteli huomiota aina välillä ihan vaan siksi, että oli tottunut sitä saamaan, auttoi minua astumaan ensimmäisen kynnyksen yli: minun ei tarvitse toimia. Voin antaa sen huudella, ja olla tekemättä niin kuin se haluaa. Ajatukset ja toiminta ovat kaksi eri asiaa.
Jokainen tällaisen hetken voittaminen toi onnistumisen tunteen. Kun niitä kertyi, kasvoi itseluottamus ja oman itseni arvostus. Jossain vaiheessa huomasin, ettei enää tarvinnutkaan painia juomahalujen kanssa - niitä ei enää tullut
Et ole intruder yksin; mullakin on I-tyypin kaksisuuntainen. Kulkee usein käsi kädessä alkoholismin kanssa, vittu soikoon.
Bipo on aika hyvin kasassa lääkkeillä, vaikka hypomaniaa “tekis mieli”. Tosin sen tietää, mitä silloin tapahtuu. Pitkä (1 vuosi 11 vko 2pv) raittius katkeaisi ja ajeltais taksilla hakemaan pari laatikkoa kaljaa päivässä ja oltais ympäripäissään 24/7.
Siinä onkin setvimistä jälkikäteen, kun katsoo mitä s-posteja ja puheluita viskottu ympäri maailmaa. Parempi pysyä raittiina ja ottaa bipolääkkeet kiltisti. Ainahan siitä lääkityksen muuttamisesta voi jutella lääkärin kanssa. Itse kysyin, josko voisin aloittaa Sertralinin (SSRI) minimiannoksella, mutta “ei”, sanoi lääkäri. Mulla heittää heti hypon/manian puolelle, jos sen aloitan ja vieläpä tosi nopeasti, parissa päivässä.
Pysytään raittiina ja hyviä ulkoilukelejä kaikille ,
Tottahan se on jotta bipo ja alkoholismi yhdessä ovat aikamoinen aikapommi.
Mulla se otti ja räjähti viime ke iltana ja onneksi ens viikolla on lekuri ja mietitään uusiksi tota lääkitystä,
ketiapiinia kun en ala enää syömään haittojen takia.
Eilen illalla kun rupesin nukkumaan niin ajattelin siinä pimeässä peiton alla olevani turvassa kaikelta ja tuntui olo ihan kivalle, raitis päivä takana ja uutta kohti
Siivoilen pikkasen kotosalla ja sitten lähden pyöräileen salilla mutkan,
saapi samalla happeakin ja liikuntahan tuo aina hyvää oloa.
Onhan tässä useitakin hyviä juttuja mutta kun niitä ei “muista” pahan olon vallitessa.
