Kysymys voi vaikuttaa järjettömältä, koska kaiketi sitä luonnostaan välttää pahaa oloa, vai…? Mut elämäs on m y ö s murhetta, tuskaa, kipua. Taas yks kamu siirty subuun, “kun siitä tulee hyvä olo” ja tuli vaan kysymys, et “So?”. Mä teen ny työtäni, siin on tylsempiä vaiheita, mut ne on tehtävä. Ei mun tarkotus oo saarnata, en ole siinä asemas, et voisin, mut tää kysymys heräs. Kivun kohdal ymmärrän, et sitä ei kestä, mä älähdän pienestäkin, jos sattuu. Emmä tiä tajuuks kukaan, mitä mä haen täl pohdinnal… Tuli vaan kysymys mieleen, et mikä perustelu se on, et “siitä tulee hyvä olo” jos aine on laiton, koukku paha, reflat pahat, mahdolliset/todennäköiset seuraukset pahoja… Äh. Eiksme kestetä n o r m a a l i a?
Täl puhelimel kirjottaes näyttäis siltä, et en pääse muokkaan kirjotusta. Joten uus viesti. Olen t i e t y s t i itsekin etsinyt mielihyvää, eikä kategoriset väitteet ole hyviä. Mut mä ajattelen sitä mielihyvää, joka on vaatinut ponnistelua, sinnikkyyttä, pieleenmenon sietämistä ja vihdoin onnistumista… Kyl se musta viime kädes on tuntunu merkittävämmältä kuin ulkopuolelta tullut. Kun se on minun itseni tekemää, opettelemaa. Monta mokaa niis on siedetty, mut opittu on opittu, kemiallinen vaikutus lakkaa ja aina on saatava lisää… Äh, ehkä tää on itsestäänselvyys, mut jotenkin asia on mulla nyt kovasti paljon mieles. Tietysti psyykkinenkin paha olo voi olla sietämätöntä ja jatkua ja jatkua, ja usko sen päättymisestä tai helpottumisesta horjuu. Näin mä vaan ny ajattelen, sinnikkyyttä, kärsivällisyyttä, uskoa toivon kaikil - myös itselleni…
Kun aihe ei tunnu muita kiinnostavan, jatkan keskustelua itseni kanssa - on kuulkaa kokemusta 
. Pohdin, koska se kuuluu luonteenpiirteisiini. Tunnen ihmisiä, joil on ollut ankaria vastoinkäymisiä, ihmisen, joka kärsi pitkään pahaa ahdistusneuroosia. Ketkään em.eivät turvautuneet päihteisiin. Kun ny keski-ikäisenä katson taapäin, näyttää siltä, että 90-luvul tapahtu joku muutos. Lääkärit suorastaan tuputtivat masennuslääkettä tavallisiin elämän suruihin, ratkaisuna Aivan Kaikkeen. Tulihan se toki kemikaaliaika muotiinkin ja on totta, että päihteitä on käytetty “aina”. Tarkotukseni ei ole sanoa, et ihmisen kuuluu kärsiä, tai kaikki on yhteiskunnan syytä (no, ennen semmonenkin oli…) tai että toisen mielen sisälle pääsis tai että lapsuuden vaikeilla kokemuksilla ei olisi ihmisten elämäs vaikutusta. Mut silti… Ja varsinkin, kun tuosta lapsuudesta tuli puhe: pikkusil on tosi tärkeää se “minä itte!” . Ikään kuin se multa ois, ainaki välil, kadonnut… Onko kellään mielipiteitä aiheesta? Että kärsimystä, surua, tuskaa voi sietääkin… En toivo vastauksia, et sä et tiedä, mitä on se ja se. Mä tiedän paljon. Olen kokenut paljon. Olen käyttänyt muitakin keinoja k. kemiaa…“Minä itte”-keinoja. Ainaski välil…
Minä kyllä luin tekstisi, ajattelin, että josko vertaiset vastaisivat tähän asiiaan. Asiaa kirjoitat.
PP, mä oon joutunu ajattelemaan tuota ihan samaa asiaa lähi-aikoina… En vaa enää pahemmin käy täällä, ku oon niin hyvin päässy elämisen makuun ilman päihteitä 
…
Mulla tää talvi ja pimeä (etenkin tuo valon puute!) aiheuttaa joka syksy masennusta, voimattomuutta, jatkuvaa nukkumista ja ettei jaksa tehdä mitään… Oon kuitenkin nyt sinnitelly ilman xanoria pari pv (eilen otin puolikkaan), mennyt makaamaan sänkyyn ja noussut vähän ajan päästä pois, et nyt kyl teen jotain et tulis parempi fiilis! Kuunnellu musaa ja purru hampait yhtee etten ota ylimäärästä lääkettä tuohon oloon!
Joskus on vain parempia päivä, esimerkiks tänää on ihana auringonpaiste, joka kyl alkaa jo laskemaan, mut sai nauttia yhden aurinkoisen päivän sentään pimeyden keskellä. Kävin klinikalla syömässä puuroa ja pohdittiin mun laitosjaksoa ja kuinka elämä on muuttun niin paljo parempaan sen jälkeen, otin magneetit korviin …
Mä ajattelen et mä ku kestän taas yhden negatiivisen asian lisää ni must tulee vahvempi… Ei joka hemmetin asiaa voi paeta lääkkeil tai päihteil; jokaisel on elämäs hyviä ja huonoja hetkiä ja ne on vain kestettävä. Jos elämä ois kokoajan pelkkää juhlaa, ni ei siit vois nauttia; ne vastoinkäymiset ja niistä selviytyminen antavat sen hohdon niihin hyviin hetkiin…
Mä ajattelin ennen et pitäis olla kokoajan hyvä olo ja siks jäinkin mm. lääkkeisiin koukkuun. En ajattele enää… Teen asioit jotka tuntuu hyvält ja jos en jaksa tehdä niitä, ni yritän edes pitää kämpän siistinä etten täysin masentuis, mut mitää lääkettä en siihen tahdo ottaa, koska ei se ole ratkaisu!
Mul on tulos täs lähivuosina huonoja kokemuksia; tätille on annettu alle 4 vuotta elinaikaa, mummo on todella vanha jne jne. Mummin poismeno ku olin joku 10v oli todella traumaattinen kokemus, ja nää muut ei sit niin läheisiä enää olekaan, mut tuskin tulee helppoa olemaan. Monen ystävän kuolema, mut jo se, et en liiku enää samois piireis ja et näis “normaaleis piireis” ei noit övereit satu yleensä; auttaa siin etten enää tod. näk. joudu ystäviä suremaan lähi-aikoina. No koskaan ei tiedä mitä käy, mut olin viime kesänä ilonen, ku kaikki nistit itki yhden poismenoa ja kysy et tunnenko; en tuntenu; thank God! Mä en taho tuntea yhtään enempää ihmisiä, kellä on edessä kenties kuolema ku mitä jo tunnen… Ja näistä vähistäkin koitan päästä eroon koska meillä on täysin eri elämänarvot. En halveksi käyttäjiä, ja mikäli he ottais mun kannan huomioon, ettei piikittäis mun nähden tai puhuis kamasta; voisin olla heidän ystävä, mut ku ei ni on parempi olla ilman tuollasia tyyppejä…
Mut yritetään mahdollisimman positiivisel asenteel ja vaikeuksien kautta voittoon periaatteel selvitä huonoistakin fiiliksistä. Kaikkihan sen tietää ettei elämä oo pelkkää ruusuilla tanssimista, mut myös uskon siihen ettei kenellekään anneta enempää kun hän jaksaa kantaa tai jos annetaan niin silloin on joku tukemassa häntä vaikeina aikoina; mun kaveripiiris on tästä monta hyvää esimerkkiä ketkä monta ihmist menettäny samaan aikaan ja joutun viäl hautajaisetkin hoitaa ja on ollu suoranainen ihme ettei ole retkahtaneet tai palaneet loppuun, mut jokin heidät on auttanut asioiden yli ja kasvamaan ihmisenä noistakin asioista… 
Ei voi ku ihailla tuollaisia ihmisiä ja toivoa et ite pystyy samaan…
Tosi upeaa, että voit hyvin! Ajattelin- itsekeskeisenä- pohdinnois tietty itteäni, että miksen mä siedä mitään…Lekuri oli sitä mieltä , että osalla ihmisiä on suurempi alttius näil vaivoil. Mut kelläpä ei jotai olis…Ei mun lääkitykseni mun oloani paranna… Kaiken syömäni määrän jälkeen risolid on oikeastaan hyödytön. Ehkä se unensaantia helpottaa… Joulu tulee, ja mä valitsin, että teen työtä, ja jätän väliin. Tosin pari ystävää on kaupungis, tosin hoidossa, mut meen sit tapaamaan. Äh. Aihe muuttu mun kirjottamana purnaustopikkiin sopivammaksi 
(Ahdistus on taas kova, miksi toivottomuus palaa ja palaa…). Josko mäki häipyisin täältä(kin)… 
Kyl mullakin PP kaikki asiat aiheuttaa liian helpost pahaa oloa. Esimerkkinä vaikka et viime vkol yks frendi sano et ku lähettelin sen miehelle myös Facebookin kautta sydämiä, et yrittäisin iskeä sen miestä, ni oli koko prkleen viikko pilalla!
Se et must epäiltii 8 vuoden ystävyyden jälkee jotain tuollaista, mitä en ollu lainkaa ite ees ajatellu, aiheutti karseen olon… 
Mä oon tosi herkkä kaikille 4D-jutuille ja eläinrääkkäykselle, nälänhädälle yms. ja klinikal just tänää sano et pitää laittaa ilm. hoito-suunnitelmaan et mä en saa katsoa niitä. Nykyää katonkii periaatteel et mä en asialle voi mitää ja saan vaa lisä-tietoa monesta aiheesta niistä. Mut hoitsut ei ite kato niit ku on niin herkkiä.
Et kyl osa on herkempiä ku toiset. Mun avokki on välil jopa julman olonen ku sit ei muiden asiat kiinnosta toisin ku mua! Mut mä epäilen et kyl me herkät koetaa myös ne hyvät asiat herkemmin ja saadaa niist enemmän iloa ku sellaset ketkä ei tunne mitään. Kunhan nyt ilonaiheita jossain vaihees taas enemmän tulee. Mä odotan kovast joulun ruokia ja kevättä. Kevääl taas on aivan älytön vauhti pääl juosta luonnos ja muual ku on niin ihanaa katsoa ku kaikki puhkeaa taas eloon. Meinasin tehdä keväästä skräppikansionkin…
Ja älä suotta täält mihinkää lähde. Mä en vaa enää niin tarvi tätä paikkaa, käyn silti muutaman päivän välein katsoos mitä on kirjotettu. On vaa elämä niin kohillaa nyt ku syön just tietyn määrän lääkkeit ja olo on sit tasanen… Eikö sul nuo Risolidit sit yhtään auta? Jos sä tarvit bentsoja elääkses sellast tasasta elämää ni eihän sil oo väliä vaik ne ois vähän vahvempiakin, kunhan otat ne sit ohjeen mukaan, vai onks se sulle täysin mahdoton “ajatus” noin pitkä historian jälkeen??? Tsemppiä paljon
Ikuisuuskysymys…eihän aina voi olla hyvä olo. Mä koen että negatiivisia tunteita ei ole olemassakaan—kaikki tunteet ovat tervetulleita ja kuuluvat elämään. On siinä ollut opetteleminen, mutta pikkuhiljaa alkaa helpottaa… .
Käyttäessä ei kyennyt käsittelemään minkäänlaisia tunteita selvinpäin, ei iloa eikä surua. Aina piti olla jonkun aineen vaikutuksen alainen, että ylipäätään kesti tunteita ja nekin oli kemiallisesti aikaansaatuja.
Kyllä niitä ‘huonoja’ fiiliksiäkin oppii kestämään ja hyväksymään ne osana elämää.
Mä olen niiin ihastunut ikuisuuskysymyksiin, koska en usko, että yhtä vastausta on. Sen vuoksi kiitos erilaisista näkökulmista. Mäkin uskon, et kun se “minä itte” toimii, se vahvistaa minuutta, luottamusta itseen,ja jopa turvaa, jota voi saada itsestäkin. Päihderiippuvuudes minulla usko omiin kykyihin -joka alun alkaenkaan ei kummonen ollut…- väheni todella paljon. Eikä kannata verrata toisiin, ainakaan kielteisesti. Tietty, jos iskee tajuntaan, et ihmisiähän me ollaan kaikki, ja jos joku osaa jotain, siinä voi olla hillitön sinnikkyys takana ja myös tukea taustalla. Ja epäonnistumisia, uskon horjumista, niinku ihmisil voi tulla. Onhan meil kai jo syntymäs erilaisia taipumuksia ja eri lähtökohtia, mut taipumuksel ei tee paljoa, jollei sitä kehitä… Mä arvostan omaa ja muiden sinnikkyyttä! Välil on kaaduttu, mut aina on noustu, eiks jeh?
Niin, hyviin oloihin ja pahojen hillitsemiseen en kyl suosittele mitään pameja. Niiden kanssa lähtee sellaset sammakot lentelemään että . Poistavat estoja 
Itse nyt kai joudun juuri huomenna tätä tilittelee lääkärille, että miksei rauhoittavia. Tosin, jos se on aikaa seuraava, ei edes lähde tuolle linjalle. Mut parempi olo pitäis saada, jotta nää raivarit duunis loppuis.
Mä en ole tuntenut oloani “normaaliksi” vuosiin selvinpäin. Liekö tähän vastaus ahdistus ja lievä masennus? En edes muista mitä “normaali hyvä olo on.”
Emmä missään nimes halunnu vähätellä masennusta ja ahdistusta. Niitä on koettu ja koetettu hoitaa. Ja mähän olen psyykkisistä syistä sairaseläkkeel, et kyl mä j o t a i tiedän. Pohdiskelin vaan sitä, et mul tuli tavaks ottaa pieneenkin vastoinkäymiseen bentsoja ja lopulta vaan tavaks… Ja kuten aiemmin siteerasin lekuriani, osal ihmisistä on niin monia tekijöitä, jotka saavat heidät ahdistumaan helpommin kuin jonkun toisen. Ihan biologinenkin herkkyys voi olla, mielestä -johon mä uskon- puhumattakaan… En tiedä ratkaisua toisil, enkä mä vielä ole kokonaan ilman bentsoja, mut välil pitkän pitkän käytön jälkeen tuntuu, et “there must be more to life than this”… Ja pahempia mun refla-ahdistukset on ollu kuin aikoinaan hyvin kauan sitten tuntemani, kun lekuri keksi ratkaisun. “Onkos sinulle tätä Xanoria kokeiltu…?”. Mut mä koitan sietää olojani ilmankin. Opettelen ja uskon, et on mahdollista.
^& ^^ Mullakin oli ja osittain on vieläkin tapana ottaa todella huonoon oloon lääkkeitä. Nykyään ku vain xanor auttaa, ni ei sitä usein tai paljoa tuu otettua, mut se 0,25mg:iä jo auttaa tosi kovaan ahdistukseen. Ennen sen sijaan vedin itekin niitä kourakaupalla…
Mullakin on kokemusta tosi pahasta masennuksesta ja ahdistuksesta. Se oli suurin syy alkaa käyttämään kamaa, koska mä en ois enää tahton nähdä päivääkään enää. Se oli myös suurin syy miksi lopettaminen oli niin vaikeaa, koska tuntui et se ahdistus tai masennus tuli aina takasin. Nyt on ilm. aivokemiat sit sen verran tasa-painossa, et en enää usein ahdistu niin pahast. Syksy tietty aina masentaa ja alkutalvi, mut enemmän ne on mul sit et odotukset itestää on niin kovat, et niit ei pysty sit täyttämään. Ja tässähän mä otan tietenkii mallia tutuista jotka pystyy nämä asiat hoitamaan, esimerkkinä vaik et synttäreillä tekee kamalat määrät upeita leivonnaisia ja siivoavat eivätkä stessaa ajankäytöstä tai loppu-tuloksesta kuten mä.
Mun mielest Madde sun pitäis päästä kunnon saitsulle et saat asiat kondiksee. Säkin oot ilmeisest aika herkkä ja käsitin et teillä töissä ei oo ihan tasa-vertasta tai et työtä on liikaa tms. Se tietenkii purkautuu herkemmil ihmisil henkisenä pahana olona ja koska resursseja ei ole, ni tottakai sulle yritetään tyrkätä masis-lääkkeet ja pahimmillaan just jotkuu pamitkii kätee. Mun mielest sun kandeis sanoa suoraan lekurille et oot ennen käyttän lääkkeit väärin ja riippuvuus-riski on niin suuri, ettet todellakaan tahdo sitä apua vaan mielummin vaikka lyhytaikaista terapiaa. Meidän iskä on yhtä herkkä kuten mä ja sil on töissä välillä älyttömäst töitä ja välillä ei lainkaan. Se on nyt sit käynyt puhumassa asiasta terapias, koska se oli tuon takia aivan burn outin partaalla. Kyl sun kannattaa kuunnella kehoas, koska jos ei itseään kuuntele, ni se burn out on aika todennäkönenkin vaihtoehto. Meijän äiskä ei tahdo mua sen vuoksi hoito-alalle, koska siellä on todella raaka meininki ku arvostellaan muita ihmisiä ja mutsi tietää et mä en kestäis sellasta kovin kauaa…
Mul oli itelläni eilen aivan älyttömän huono olo henkisest. En tiedä miks, mut sit ku menin nukkumaa ja avokki kuorsas ja välil ei hengitä lainkaa (sil on ilm. uniapnea, mut se ei suostu kysymään lääkäriltä tai myöntämään sitä, mut mä kuuntelen aina et kauan se on hengittämättä ja se häiritsee tosi paljo mun nukahtamist). Meni sit lopullisest hermot ku en voinu nukkua kuorsauksen takia, joten nousin ylös erittäin vittuuntuneena ja mietin et nukun sohvalla; meidän sohva ei oo vaa mukavin paikka nukkua ku suora yhteys ulko-oveen, joten jäin koneelle tosi masentunees ja ahdistunees mielentilas. Loppupeleis sit pilasin tipattomani ottamal 2 annost sidukkaa ja sen 0,5mg:iä Xanoria sekä vielä pari femman pamia, mikä oli mult aika taka-pakkia kyl aika pahast verrattuna siihen, et oon nykyää ottan vain oikean määrän lääkkeitä ja et toi tipaton oli mulle tosi tärkeä, sil hetkel mä ajattelin et ei se 2 annost haittaa jos jatkan sitä edellee ja samalla lailla ajattelen yhä. Pakko ajatella niin, ettei ala itseään syyttää asiasta joka on tehty jo, siihen en voi vaikuttaa mut tähän hetkeen voin. Mut mä sanoin siit klinikal ja en mä tipatonta lopettanut. Tuli vain valvottua yli puoli seitsemään aamulla koneen ääressä ku on vielä stressiä koulusta ja työstä. Lisäks mummo on keuhkokuumeen takia sairaalassa, samoin täti syöpänsä takia. Töitä yritän nyt siis hakea ja yöllä laitoin pari hakemusta ku nyt kerrankii paikkoja on.
Mu mä oon hyväksyny et välil on huono olo, välillä parempi. Usein en ota itsekään enää sitä Xanoria (no mul menee jopa 2½*0,5mg/vko niitä ku en tahdo enää ikinä koukuttua niihin) vaan ihan kylmäst puren hampait yhteen ja meen sänkyyn makoilee et tulis parempi fiilis. Onneks tänään on parempi päivä; mä meen tosi nopee tosi huonoo kuntoo jos oon pitkää masentunu ja siit tahtoisin päästä eroon, mut en usko et siihen on mahollisuutta koska koen vain useat asiat niin voimakkaasti. Klinikal yrittävät kieltää mua kattomasta noita 4D sun muita dokkareita, koska niisä näkee kaikkea kamalaa; esmes vasta katoin sen 45min special jossa just 30v äiti sai syöpädiagnoosin ja valmisti lapsiaan kuolemaansa. Ennen katoinkin niitä sil asenteel et mun on pystyttävä auttamaan, mut nykyää katson niitä vain siks, et näen mitä kaikkea maailmassa on ja kuinka onnellinen olen omalla tavallani. Jokaisella on omat vaikeutensa eikä voi verrata toisten ongelmia omiinsa.
Yks huono juttu on viäl se et olin nuorena sen 3 vuotta kokonaan itkemättä, viiltelin ainoastaan. Mun mielest itkeminen oli heikkouden merkki silloin. Voi arvata ettei se ole helppoa kyllä nykyäänkään ellei oo todella väsyny tai pitkään ollu ihan maassa… Mut toivottavast Madde saat asiat kuntoo ja asiallist hoitoa & saikkua ja PP hyvä et pohdit eri asioita, mäkin pidän kaiken pohtimisest just siks et saa eri näkökulmia. Joitakin näkökulmia en ymmärrä (kuten noita muslimilaisten kunniamurhia ja monia uskontojen äärisuuntauksia tai äärimmäistä rasismia & muita äärimmäisyyksiä) mut muiden kirjotuksista saa sen verran ajateltavaa et saattaa tulla omaa elämäänsäkin muutettua parempaan suuntaan.
Toivottavast kaikilla on tänään parempi päivä ku eilen. Ja ite usein lohduttaudun jos on oikein huono päivä, et nukun yön yli ja katotaan sit jos se huono fiilis oliskin yön aikan kadonnu, kuten se usein on. Masennuksessa ne päivät tosin on sitä samaa sumua kokoajan, mut mulla on parikin masennusdiagnoosia jo aiemmin, ni toivon et ei ainakaan ihan lähi-aikoina uusiutuis, koska en tiedä jaksaisinko sitä juuri tällä hetkellä. Uskon kuitenkin et kenellekään ei anneta enempää ku mitä jaksaa kantaa ja rankat elämänkokemukset kasvattavat ihmisenä todella paljon jos jälkikäteen asiaa miettii. Sillä hetkellä ku sitä rankkaa vaihetta elää, se ei tietenkään auta pätkääkään…
Huomenta!
Vielä vähän aikaa saikulla. Kohta lääkäriin uudestaan kuulemaan labrat ja selittämään uusiksi oireiden olevan työstä johtuvia. Täytyy varoa, etteivät ala syyllistämään mua. Selvennän vielä, että en ole ollut kertaakaan aiemmin saikulla, joten ihan selvästi johtuu tästä hetkestä.
Olen oikeutettu perus hyvään oloon töissäkin, inhimilliseen kohteluun, työrauhaan.
Ja malibu, kiitti kun muistutit, et minkäänlaisilla lääkkeillä ei tarvi hiljentää itseään. Oli ne sitten pk:ta tai ilman.
Uskomatonta kuulla, siis hyväs mieles, malibu, et 0.25 mg xanorei voi auttaa. Pidän peukut ja varpaat ristis, et saat ne saikkuasiat kuntoon, madde. Samal pyydän, en tiedä miks, ettet kovin mua pitäs huonona, kun olen psyykkisist syist eläkkeel, kyl mä olen siit nii paljo saanu haukkumisia kuulla, et en enää haluis… 
Tuli vaan mieleen, kun sä h a l u u t takas, ja tää yhteiskunta on semmone, et eka ihmist mitataan sil, onk se töis, toka sil mis työs se on, onk hieno asema, siisti sisätyö, hyvä palkka. Mä olen mä, enkä anna kenenkään enää halveerata -en meinannu teit tääl.
Off topic, mut mut
Vastaan PP:lle, että mä en yhtään ihmettele miksi ihmiset eivät pysty käymään töissä, tai eivät saa kerran pudottuaan hankittua mitään duunia. Mulla vaan nousi pissa päähän, kun sain töitä, ja hairahduin ajattelemaan, että se olisi yksinkertainen juttu.
Mulla itellä on niin sillä hilkulla, et oon nolla pisteessä, pyörin yksin himassa rahattomana ja järkeni menettäneenä kun ei saa mistään töitä. Siis tarkoitan, että ihmeen kaupalla sain tämänkin, ja nyt kidun siellä mielummin kuin kotona. Katotaan ny tuleeko esim. tän saikun takii potkut. Ne kun voi antaa muka muista syistä 
.
Voi kurja… En voi muuta ku toivoa parasta. Ja jos välil saat sitä huolta pois edes vähäks aikaa vaik liikunnal. Mut henges mukana!