Mikä tää juttu on?

Me Lopettajat
1

Keiju is bäk.

Olen koko kesän yrittänyt lopettaa juomista. Muutama päivä selvinpäin, sitten kolmen päivän repsahdus. Ja sama alusta. Koko ajan olen pysynyt positiivisena, järkeillyt, prosessoinut, kirjoittanut, mutta nalle on ollut liian vahva vastus. Okei, olen tiedostanut alkoholiongelmani jo vuosia, mutta aikaisemmin en ole tosissani yrittänyt tehdä asialle mitään, vaikka se onkin kalvanut sisintäni ja ahdistanut. Ehkä alkoholistipuolisosta eroaminen oli oikea ratkaisu, muutos parempaan huomiseen.

Kaksi viikkoa sitten se iski kuin pallosalama kesämökkiin:
Minun ei tarvitse enää juoda. Tämä on nähty. Ei kiinnosta. Ei huvita. Kanavoin energiani parantavaan, en tuohoavaan.
Hämmentää, en ymmärrä. Mistä se olo tuli yht´äkkiä? Se vain tuli. Eräänä lauantai-iltana klo 22.34 kolmen oluttuopin jälkeen. Menin kotiin nukkumaan, olin valtavan helpottunut. Siitä saakka olen ollut selvinpäin. Ei ole tehnyt mieli ottaa pisaraakaan alkoholia. Tupakkaa ja kahvia kuluu, mutta ehkä nekin jäävät pois. Röökikin maistuu lähinnä pahalta ja pyörryttää.

Hups. Toki tiedän, että elän vaarallisilla vesillä ja iloitsen jokaisesta selvästä tunnista ja päivästä.
Onko muilla vastaavia kokemuksia? Pystyykö tätä edes järjellä selittämään.

Olen automaattisesti hylännyt monta kaveria ja tuttavaa. Ne ihmiset, joita näen lähinnä baariympäristössä tai bileissä, ovat menettäneet merkityksensä. Kuoria, tyhjiä kuoria. Energiasyöppöjä. Onneksi koko ystäväpiirini ei todellakaan juo, vaan olen saanut nauttia arkipäivää elävien ihmisten seurasta. Arki on mulle nyt juhlaa. Rauha, yksinolo. Itsetutkiskelu.

Olen hämilläni. Hämmentynyt. Ei kai tämä ihan näin helppoa voi olla?

2

Tervetuloa takaisin. Tuota edellä kuvaamaasi kokemusta ei voikkaan järjellä selittää, siksi sitä kutsutaan hengelliseksi heräämiseksi. Tarve juoda, otetaan pois. Samainen kokemus on allekirjoittaneella. Tietysti olemme edelleen alkoholisteja, jotka yhden ryypyn ottaessaan, aktivoivat sairautensa entistä tuhoavampana kuin mitä se aikaisemmin oli.

Kun tänään pidämme huolen omalta osaltamme siitä, että sisimpämme on mahdollisimman tasapainossa, ei meidän tarvitse tänään juoda. Päivistä tulee viikkoja, viikoista kuukausia…raittiudesta elämäntapa, joka kantaa. Silti koskaan emme saa vaipua tyytyväisyyteen, saati omahyväisyyteen asian kanssa, muussa tapauksessa alkoholi tuhoaa meidät. Sen vuoksi minä käyn säännöllisesti ryhmissä, jakamassa omaa kokemustani, samalla pitäen huolen siitä, ettei minun edelleenkään tarvitse taistella mitään, eikä ketään vastaan, ei edes alkoholia.

Laitan ohessa linkin pohdintaani “hengellisestä heräämisestä”, jos se valottaisi hieman sitä, mistä tässä kaikessa on kysymys. Jatkakaamme matkantekoa, päivän kerrallaan. Omasta kokemuksestani tiedän, että tällaisenaan se on huomattavan paljon helpompaa, kuin mitä se olisi, jos kokoajan pitäisi armottomasti taistella. Kaikkea hyvää sinulle Keijuseni, pidetään kiitollisuus mielessä. :slight_smile:

3

Tuttu tunne! :slight_smile:

Mulle tuo sama iski viimeisen kännini jälkeen, kun olin tärissyt neljä päivää paniikkihäiriökohtauksissa ja heräsin vihdoin viidentenä päivänä ilman paniikkia…silloin kertakaikkiaan vain tiesin, että tää oli nyt tässä. Minun ei tarvitse enää rääkätä itseäni. Ja joitakin karikoita lukuunottamatta voin sanoa, että sillä ollaan menty tänne asti, nyt raittiutta takana kohta vuosi ja kahdeksan kuukautta. Päiviä en laskenut alussakaan, viikkoja kyllä. Ja nyttemmin kuukausia. Tai oikeastaan en laske, vaan aina kalenterista joskus huomaan, että kappas, taas on se yhdeksäs päivä… :smiley: Se on jotenkin niin mahtava tunne, se kirkas oivallus, syvä itsensä tajuamisen/hyväksymisen fiilis…sen kun jaksaa pitää mielessään (ja kannattaa varuilta muistaa ne pahimmatkin fiilikset) niin kyllä siitä hyvä tulee! :smiley:

4

Ihmisen mieli on niin äärettömän ihmeellinen. Kun jotain oikein kovasti haluaa, sen voi saada :slight_smile:
Onnea matkaasi!

5

Mikä tää juttu on?
No se on just se juttu! :smiley:
Ihmiset kuvaavat ja selittävät sitä eri tavoin elämänkatsomuksesta ja ihmistyypistä riippuen, mutta pointti kaikilla on sama: Halu juoda viinaa häviää pois. Aika kiva, vai mitä? :stuck_out_tongue:

6

Luin kirjoituksesi mielenkiinnolla Keiju. Minun nykyinen raitisjaksoni alkoi niin, että maaliskuun alussa mökillä 1/3 pullon viiniä juotuani, YLEn pääuutisten jälkeen, kaadoin lopun viinistä lavuaariin. Se oli siinä. Tavallisesti olisin viinipullollisen jälkeen ottanut vielä pari isoa konjakkia ennen nukkumaan menoa.

En tiedä miksi se tapahtui juuri sinä päivänä ja sillä kellon lyömällä. En osaa lainkaan selittää, miksi onnistuin juuri silloin. Miksi raittius on sen jälkeen jatkunut ja aiempien paussien jälkeen ei? En vaan tiedä. Ainakin motivaatio on kova.

Sinua lainatakseni: “Olen hämilläni. Hämmentynyt. Ei kai tämä ihan näin helppoa voi olla?”

7

Riippumatta paikasta alkoholistin mitta täyttyy Huom ! Obs ! Joskus !
Minulle se tunne tuli kapakassa josta lähdin kesken kaljan juonnin. Se jäi siihen Se :smiley:

Kysyit että mikä tää juttu on ?
Luontonsa pakottamana alkoholisteja raitistuu nyt ja on raitistunut aina .
Siis on raitistunut ja tulee raitistumaan … :smiley:

t… Kanthoona :sunglasses:

8

Niin, jos lopettaminen onnistuu, niin jollakin ajanhetkellähän se irtaantuminen tapahtuu. Asiaa on tullut pohdittua pitkään. Irtirimpuilua on kokeiltu jo useasti. Pieniä taukojakin on saatu aikaiseksi. Sitten se vaan tapahtuu. Jos siis on tapahtuakseen.

Minulla kai yksi irtipääsyä helpottanut tekijä oli addiktion vakavuuden ymmärtäminen. Tajusin syvällisesti sen, että olen alkoholisti ja ryypiskelystä ei hyvä seuraa. Luulisin ajatuksen kypsyneen päässäni.

Ei ole helppoa lopettaa juomista. Se on pitkä prosessi, jos rehellisesti miettii lopettamista edeltävää aikaa. Kokonaan juomatta oleminen tuon oivalluksen ja lopettamispäätöksen jälkeen puolestaan on yllättävän helppoa. Tai siis joillekin, esimerkiksi minulle, on.

9

Voi miten paljon vastauksia. Kiitos! Lämmin, kaunein kiitokseni jokaiselle, joka on kirjoittanut tähän ketjuun ja myös kaikille muille täällä p-linkissä. Olen teille paljon velkaa.

Kolmas viikko selvinpäin, edelleenkään ei tee yhtään mieli mitään päätä sekoittavaa. Päin vastoin - mitä enemmän ajatus kirkastuu, sitä enemmän ällöttää ajatuskin alkoholista. Minulla on juuri nyt töissä kiireisintä ikinä ja vähä vapaa-aika kuluu yksinoloon, kirjoitteluun, prosessointiin ja pohdintaan. En oikein siedä ihmisiä vapaa-aikanani nyt ollenkaan, haluan vain olla yksin. Tutustua selväpäiseen itseeni, jonka niin huonosti tunnen.

Kaaleppinen, jonkinlainen hengellinen herääminen on todellakin tapahtunut. Tämä ei ole mitään uskoontuloa eikä mitään sen tyylistä, olen edelleen ateisti, mitä uskontoihin tulee, mutta ollut silti aina sitä mieltä, että on olemassa jokin suurempi Voima. Nyt olen asiasta entistä vakuuttuneempi. Saattaa kuulostaa siltä, että olen tullut hulluksi - saattaa olla, että olenkin, mutta mieluummin selvinpäin hullu kuin humalassa “normaali”.

Lupaan kirjoittaa teille enemmän taustoistani (ei ole kaunista luettavaa) ja tästä prosessistani, kunhan saan jäsennettyä ajatuksiani ja tunnen olevani siihen valmis. Nyt en ole. Olen jotenkin todella säikähtänyt ja hämmentynyt siitä, miten paljon terveyttä, aikaa, energiaa ja rahaa olen kuluttanut ystäväämme alkoholiin.
Turha on tosin jossitella ja katua, otan sen elämänvaiheena, joka mun oli koettava tullakseni siksi ihmiseksi joka olen. Mennyttä ei saa takaisin, mutta jos saisi, monia asioita olisin tehnyt toisin ja vielä enemmän on asioita, jotka olisin jättänyt tekemättä.
Tälle linjalle on turha lähteä, tiedän, mutta nämä sanat ovat niille, jotka lopettamista harkitsevat.
Minä olen vasta vähän yli kolmekymppinen. Elämä on edessä, ihana, kirkas, luova, kaunis elämä edessäni. Miksi kävellä eteenpäin katse peruutuspeilissä? Se ei johda mihinkään.

Odotan ja pelkään masennusta ja viinanhimoa. Toistaiseksi ei kumpaakaan. Vain hämmennys, säikähdys, mielen kirkkaus ja toisaalta sekava, mutta terävä vyyhti päässä. Yritän olla tietoinen sekaisin olevista serotoniineista ja laittaa ajoittaiset matalamielisyydet aivokemioiden piikkiin - jos en näin tekisi, saattaisin sortua ajattelemaan, että “noniin, olen paskana, ihan sama, lähden juomaan. Ei tämä raittius tunnu hyvältä.”

Minä lähden nyt nauttimaan viikon ainoasta vapaapäivästä :slight_smile: kaunista, lämpöistä ja rakkaudentäyteistä sunnuntaina teille kaikille tärkeille ja ihanille ihmisille.

10

Tervehdys “sinelmäkeiju”. Teitpä hyviä kysymyksiä.Tuollainen pallosalama iskee yllättäen suurten elämänmuutosten airueena.Vastaavaa järjen ulkopuolella olevaa sain itsekin kokea muutama vuosi takaperin aika ikävässä yhteydessä.Hyvä klinikkatuttavani johon olin pitänyt yhteyttä,joi itsensä retkahduksen puitteissa hengiltä vuoden 2009 marraskuussa.Tapahtunut sai minut aika pahasti tasapainosta,varsinkin kun olimme suunnitelleet viettävämme Joulun yhdessä.Aika suuntaa vailla käännyin paikallisen seurakunnan naispastorimme puoleen ja pyysin tilaisuutta keskusteluun.En tuntenut SRK:ta enkä henkilöäkään,mutta vuosikymmeniä takaperin olin toisen SRK:n toiminnassa aktiivisesti mukana.Kynnystä kirkollisiin piireihin ei siten ollut.Keskustelun jälkeen tunsin oloni uskomattoman rauhalliseksi ja tyyneksi. Kotimatkalla olo oli uskomattoman kevyt. Aika jotenkin pysähtyi.Sain jollain lailla vahvistuksen oman linjani oikeasta suunnasta.
Sillä hetkellä myös tajusin oman toisten auttamisen mahdollisuuksieni rajallisuuden.Meillähän oli tuttavani kanssa viikottaisia pitkiäkin ajatustenvaihtoja puhelimitse (etäisyyssyistä).Joten olisiko pitänyt pystyä jotenkin auttamaan enemmän? Ei,koska ehdotukseni ulkopuolisen avun hakemisesta eivät menneet perille .
Mitä tekemistä tällä on juomisen lopettamisen kanssa? Aika paljon,koska vastaava tapahtuma olisi vienyt minut aikaisemmin melkoisella varmuudella takaisin pulloon.Olin tuolloin ollut puolitoista vuotta raittiina, ja jotenkin “oivalsin” (lorda käytti tätä mielestäni osuvaa ilmaisua ylempänä tässä ketjussa) että paluu vanhaan ei auttaisi mitenkään.Juuri tällaisesta “oivalluksesta” on usein kysymys kun elämään tulee suuria muutoksia.
Lapsuudestani on vielä mielessä se hetki-silmänräpäys oikeastaan- kun isovanhempieni laituri ei enää ollutkaan suuri valtameriristeilijä jolla tehtiin tutkimusmatkoja.Vaan ainoastaan laituri. Samantapainen oivallus.Vanhan loppu ja uuden alku. Hämmentävää, hieman pettymystä ja epävarmuuttakin aiheuttavaa. Silti todellisuutta.

11

Moikka sinelmäkeiju ja muut ketjuun kirjoittaneet!

Kiva huomata, että meitä on muitakin. Tuo lainaus sinelmäkeijulta on kuin olisin itse kirjoittanut sen. Samaa olen hämmästellyt itsekin nämä raittiit 4 viikkoa. Minun ei tee mieli alkoholia, ei kertakaikkiaan. Päinvastoin, ajatus alkoholin juomisesta tuntuu vain pahalta. Olin dokatessani miettinyt jo pidemmän aikaa: “Mihin tämä loppuu? Ulosottoon? Sairaalareissuun? Vai hautausmaalle?” Jatkoin kuitenkin viinan kiskomista, kunnes erään hirvittävän krapulan jälkeen vain totesin, että nyt tämä oli tässä, enkä siitä eteenpäin ole koskenut alkoholiin. Tuota voisi hyvinkin kutsua andanten mainitsemaksi oivallukseksi. Tajusin, että viina tuo vain ja ainoastaan kaaosta ja tuhoa elämääni. Tuo voi kuulostaa kyllä itsestäänselvyydeltä, kuten: “kauas on pitkä matka”, tai “kun syö välillä niin ei ole ollenkaan niin nälkä”, mutta viimein tuo asia oli päässäni täysin selvä. Tarkemmin voi halutessaan lukea tuota vähentäjien puolelta ketjustani (josta varmaankin aion piakkoin siirtyä tänne lopettajien puolelle).

Mukavaa loppukesää / alkusyksyä kaikille!

12

Neljäs alkoholiton viikko, pian kuukausi raittiutta takana. Hämmentävää, olen edelleen hyvin hämmentynyt. Ja uskomattoman väsynyt, säikkykin. Säikyn lähinnä entistä elämääni ja itseäni. Olinko se tosiaan minä? Joinko noin paljon? Miksi? Miten ihmeessä ei tapahtunut mitään pahempaa? Tämä ei ole moralisoimista, yritän vain avata säikähtäneen olotilani syitä.
Voi väsymys sentään. vaikka ajatus on edelleen kovin kirkas ja olen huomannut olevani sukkela ja yllättävän terävä sekä suustani että kirjallisesti, tuntuu kuin olisin valvonut monta vuotta ja nyt kaikki univelat olisivat tipahtaneet kuusenlatvasta niskaani kertarysäyksellä.

Alkoholin aiheuttama turvotus, pöhötys ja sameus on poissa aamulla peiliin katsoessa. Silmät ovat kirkkaat ja näytän elinvoimaiselta. En tunnista sitä kuvaa. Olen tottunut meikkaamaan elämäntapojen jäljet peittoon. Itseäni varmasti yrittänyt vain hämätä. Peilistä katsoo joku, jota en tunnista. Vielä. En se ole minä vai olenko?

13

Minäkin olen kuullut monelta taholta, että näytän pirteältä nykyään. Ja olen myös huomannut pöhötyksen ja silmäpussit kadonneen.Kyllä juomattomuus kannattaa :smiley: