Mikä musiikki soi?

Jarek Smiet: Crosstown traffik, feat Nigel Kennedy…
Tästäkö se sitten lähtee, tämä juttu? Lienee lähtenyt jo hetki sitten, lapasesta ainakin. Jonkun mielestä.
Vierailin ahkerasti Saunassa jo joskus vuonna elvis ja nakki, eli n. 2000. Lueskelin juttuja ja kokemuksia. Kuuntelin “kentän” ääntä. Opettelin ja opiskelin. Elämää ja alaa. En ollut tuolloin vielä kolmeakymmentä, mutta en ollut koskaan Martikaiseen sylkenyt, jos semmonen vastaan tuli. Valmistuin.
Saunassa vedettiin kaiken maailman rojua ja kaksin käsin ja hivakkaan. Meno oli “hurjaa” myös duunissa, opiaattikatkolla, yökkönä, yksin. Poliisi toki ajoittain “apuna”, kun joku “Rokki-kukko” kävi kukkoileen. Mulle. Duunarille. Realiteetit alko hahmottuun…
Dänkkiä oon siis imuroinut tommoset kakskyt vuotta. Aluks vähemmän, nyt aika pajon. Ahdistusta oon kärsinyt varmaan aina, mutta sei tee toimintakyvyttömäksi. Ahdistusta oli siis ennen dänkkii… “Hulluks” alkovat sanoo kymmenisen vuotta sitten ja myöh. veivät oikeuden harjoittaa ammattia. No, mikäs teet. Elettiin elämää.
Nyt, vuonna 2013, joudun taas miettimään suhdettani. Suhdettani moneen asiaan. Mitä haluan? Hulluuteni poistuu “listoilta” 2015 ja ammatinharjoittaminen lienee enempi kiinni suhteestani dullaan, kuin hulluudesta.
Kaipaisin apuja, kanssa toverit. Asiallisen keskustelun käyminen aiheena tymi, on jotenkin vaikeaa. Ajoittain jopa itselle, saati jollekin muulle. Vaikee aihe, herättää tuntoja, mutta realiteetit on reliteetit, vaikkei ne ulospäin siltä näyttäis. Keskustellessa lienee syytä muistaa Presidentti Koiviston sanat, “jos provosoidaan, ei pidä provosoitua” tai jotain siihen suuntaan. Järjestänyt itteni vielä kuseenkin. Loppuvuoden yritän yksiä puhtaita kuulle…
Simetti vaihtunut Tehosekoittimeen: Lentää lentokonetta. Simetti oli parempi…
P.s. Millä sen “kakkakasahymiön” saa taiottuu??

P.I.L: FFF
Paras juttu ehkä ikinä oli se Panacodin “viihdekäyttö”. Poretapletti nasaaliin… Parhaat säpinät.

The Who: Love, Reign on me. Jotkut sanoo orkesterin parhaaksi levyksi. Ehkä onkin.

Nneka. The uncomfortabe truth