Kolmas raitis päivä alkamassa. Pahimmat kauheudet ehkä jo voitettu, mutta lähes voimattomaksi tekevä ahdistus ja väsymys tekevät olon toivottomaksi. Miten tästä eteenpäin?
Monta vuotta rimpuilua on takana, monta yritystä ja paljon onnistumisen kokemuksia, tavoitteena olla nyt raitistuva, toipuva alkoholisti.
Ahdistuksesta seuraa juomista ja juomisesta ahdistus. Kotiasiat painavat ja voimat eivät tahdo riittää. Ammattiapua, terapiaa, on aloiteltu, sen tehosta en vielä osaa sanoa.
Ehkä tämä taas helpottaa, nyt olo tuntuu todella avuttomalta, toivottomalta ja ahdistuneelta.
Viimeinen oljenkorsi on lääkitys, siihen en haluaisi mahdollisen addiktivaaran vuoksi alkaa.
.
Eikö ole hieman ristiriitaista, että jos on koukussa siihen päihteiden ja huumaavien aineiden kaikista kovinpaan sekä tylyinpään kaveriin niin aletaan yhtäkkiä pelkäämään jonkun lääkityksen(joka mahdollisesti auttaisi) addiktio-potentiaalia (joka on todennäköisesti valtavasti pienempi kuin etanolin) vaikka sitä ei olekkaan syytä sinänsä vähätellä varmaan minkään lääkinnällisen psykoaktiivin kohdalla ja ollaanhan siinä kuitenkin lekurin seurannassa?
Sain joskus vuosia sitten pahaan ahdistukseen viikon Diapam-kuurin eikä tullut riippuvuutta. Auttoi nukkumaan ja pääsemään pahimman tuskan yli. Muutama vuosi sitten lääkäri määräsi ahdistukseen Ketipinoreita, jotka myöskin helpottivat nukahtamista ja sitä kautta myös edesauttoivat jaksamista. Kai. Aloin kuitenkin käyttämään niitä väärin; ensin sopivat kännit ja sitten napit naamaan, että ei tarvinnut juoda enempää. Lopetin niiden syömisen tammikuun tipattoman yhteydessä. Ei tullut vierotusoireita.
En haluaisi olla lääkkeestä tokkurassa, jos muuten haluan elää selvin päin - yritän ainakin.En halua addiktiosta toiseen
Pelkään unilääkkeitäkin, kerran kokeilin ja olo sen jälkeen oli kauhea.
Ehkä ahdistus kuuluu asiaan, monet täällä siitä kertovat.Samoin häpeä, katumus, jopa kauhu omasta käytöksestä, vaikkei mitään kauheaa olisikaan tapahtunut.
Juonut olen huolella vuosikausia, mutta hommani hoitanut.Nyt tuntuu, ettei fysiikka eikä pää enää kestä.
Kirjoja aiheesta on tullut luettua ja täälläkin on lohdullisia kertomuksia onnistumisista.
Ehkä omanikin on sellainen.
Moi maarit57!
Mulla on nyt kolmas viikko selvinpäin menossa. Ensimmäiset kaksi viikkoa ahdisti välillä enemmän, välillä vähemmän. Pääasiassa kuitenkin enemmän. Nyt jo helpottaa.
En syöny lääkkeitä vaikka pahimmassa vaiheessa vakavasti harkitsin, mutta ajattelin asian jotenkin että toipuakseni mun on käytävä tää läpi, että tämän kestäminen kuuluu siihen prosessiin. (En tuomitse ketään joka lääkkeisiin on turvautunut, tää oli vaan mun ajatusmalli mun kohdalla, jokaisen pääkoppa toimii omalla tavallaan ja hyvinkin saattaa lääkkeistä avun saada. Ite oon vaan tällänen jääräpää, että minä itte.) Ajattelin vaan, että tää ei ole ikuista, jossain vaiheessa tää menee ohi. Ja pikkuhiljaa ne hyvät hetket ahdistuksen välissä alkoi pidentyä.
En tiedä onko tästä mitään apua sulle… Mut Koita pitää mielessä että se on vaan väliaikaista. Se menee ohi. Sitä toistelin itelleni kuin jotain mantraa: tää menee kyllä ohi. Ja pahin on mennyt, uskon että menee sullakin kun vaan jaksat hetken! Tsemppiä!
Tervetuloa tänne plinkkiin minunkin puolesta. Voin hyvin samaistua tilanteeseesi, kun olen samanlaisesti kokenut ahdistusta ja masennusta juomiseni jälkeen. Muistan vielä tarkkaan, kuinka vaikea oli nukkua ja miten hikoilin päivä toisensa jälkeen. Oma raittiuteni on vielä hyvinkin alkumatkoilla, toista kuukautta vasta. Kuten toisetkin täällä kirjoittavat sulle, yritä jaksaa. Mene päivä kerrallaan ja usko, että vähitellen helpottaa. Yritä pahasta olosta huolimatta hoitaa fysiikkaasi nyt alkuun, juo paljon vettä, yritä päästä ulos kävelemään ja muista syödä. Toki lääkityskin saattaa auttaa mutta itse en ole halunnut niitä käyttää. Jos sulla on nukkumisvaikeuksia, on olemassa nukahtamislääkkeitä ja niihin ei ole pelkoa jäädä kiinni. Melatoniiniakin voi kokeilla, kaikille siitä ei ole apua. Toipumiseen kuuluu vieroitusoireet mutta ihan varmaan vähitellen ne helpottavat vaikka siltä ei tällä hetkellä tuntuisikaan. Hienoa, kun olet lähtenyt hakemaan myös ammattiapua, sillä näin saat ulkopuolisen näkökulmaa matkallasi raittiuteen. Tämä plinkki on myös oiva tapa löytää vertaistukea. Itselleni ainakin ollut tosi tärkeä, kun on ollut vaikea aloittaa terapiaa. Pärjäilehän, jokainen raitis päivä on voitto!
Kaikki sanovat, että olen vahva ihminen, vahva nainen. Mullehan voivat kaikki puhua murheensa, näön vuoksi saattavat kysyä, että mitäs kuuluu ja sitten aloittavat vuodatuksensa.
Työssä samaa, ammattiauttaja, joka ei osaa auttaa itseään.
Tänään mökillä aamulla kun soutelin, jotenkin itsestäänselvänä tuli ajatus, että olen väsynyt, uupunut, en jaksa. En muiden murheita, huolia, ahdistuksia. Juon, koska en kestä omaa ahdistustani, ja ahdistun lisää. Lapsillekin esitän iloista, vaikkakin he tietenkin tietävät juomisestani.
Voisipa vaan jäädä tänne mökille vaikka kuukaudeksi, lepäämään.
Mutta eikun leipomaan ja vieraita passaamaan.
Mitä sitten teen, jos terapiakaan ei auta…
Kaikesta huolimatta, selvin päin tänään ja toivottavasti huomennakin.
Itselläni on opamox-lääkitys ainakin vielä jonkin aikaa. Lisäksi kylkeen on määrätty mielialalääke. Kun noudattaa lääkärin antamia ohjeita, niin ei tuosta lääkityksestä sellaista oloa tule, että olisi tokkurassa tai hyppelisi muuten pitkin seiniä.
Moikka!
Olen toipuva lääkkeiden väärinkäyttäjä. Käymästäni helvetisti huolimatta olen hyvin lääkemyönteinen. On tärkeää erottaa ahdistusta helpottavat lääkkeet. on olemassa juuri niitä rauhoittavia, nukahtamislääkkeet ovat oma “alalajinsa” ja yksi suuri joukko ovat mielialalääkkeet, joista löytyy hyvin eri tavoin vaikuttavia lääkkeitä. Lääkkeitä ei tarvitse pelätä, kunhan muistaa, että ovat hyvä renki, mutta huono isäntä. Itselläni ongelma oli bentsojen väärinkäyttö mm. unettomuuden ja ahdistuksen vuoksi, mutta mikään muu lääkeryhmä ei jostain syystä aiheuta minulle minkäänlaista riippuvuutta.
Joitko alunperin ahdistukseen vai ahdistuitko juomisen vuoksi? Olotilasi varmasti helpottaa päivien kuluessa. Itse suosittelen lämpimästi liikuntaa ja ulkona olemista, jos vain mahdollista. Tykkäätkö kirjoittaa? Maalata? Juosta? Askarrella? Virkata? Onko mitään, mikä veisi ajatuksesi pois murheista ja alkoholista?
Ja vielä kysyisin: onko sinulle tehty masennus tai uupumustestejä? Oletko käynyt työterveydessä, olisiko mahdollista käydä? Voisiko sinulla olla burn out tai masennus? Voisitko harkita sairaslomalle jäämistä? kuulostat hyvin kuormittuneelta:(
tutulta kuulostaa ja olenkin joutunut ottamaan etäisyyttä joihinkin ihmisiin.
ei sellaista jaksa loputtomiin, että antaa ja antaa eikä koskaan mitään saa.
eivät ihmiset kai pahoja ole, mutta ei itseään saa antaa käyttää hyväksi niin, että palaa loppuun.
olen olevinaan huomannut, että elän omaa elämääni ja minä olen oman elämäni päähenkilö, eikä tuossa
ole kyse minusta itsekkyydestä vaan itsetunnon kehittämisestä.
jaksele…
Uni puhtaissa lakanoissa on hyvä apu. Uimahallin höyrysaunassa voit hikoilla kropastasi pahimmat myrkyt ja rauhoittua. Rahoittava musiikki.
Minulla on aina aamuisin kaikkein hirvein ahdistus. Ei ole kiva aloittaa uutta päivää kun mieli vie jo päivän epäonnistumisiin. Päivän aikana ahdistus vaihtelee ja illalla minulla on yleensä raukea ja hyväkin fiilis 
Olen mestari maalaamaan piruja seinille ja ajattelemaan pahinta mahdollista lopputulosta. Tämä kyllä juontaa juurensa alkoholistiperheessä kasvamisessa jonka toimintaa oli alle 10 vanhana perin vaikea ymmärtää. Ratkaisin ongelman olemalla koko ajan varautunut kaikkein pahimpaan. Se on sitten jatkunut aikuisiälle. Työelämässä minulta puuttuu myös terve itsekkyys. Alkoholistiperheessä lapset tottuvat helposti, että ei heidän mielipiteillään ole oikeastaan mitään merkitystä. Tilanteessa kuin tilanteessa ollaan vain suorittajia.
Ahdistukseen auttaa kyllä liikunta ja alkoholin, kofeiinin ja nikotiinin välttely.
Moi!
Fyysinen rasitus on hyvä keino ahdistukseen, kaikki hikiliikunta, saunominen ja kylmässä vedessä uiminen. Se saa endorfiinit liikkeelle.
Paras taitaa kuitenkin olla se terapiaan hakeutuminen.
Jos juo pitkään, on kai sekin jonkinlainen merkki siitä, että tunnepuolella ei ole kaikki ok.Luulisin.
Kun kävin aikoinaan psyk.sairaanhoitajalla juttelemassa, hän väitti ahdistukseni aiheuttavan juomiseni ja itse olin aivan päinvastaista mieltä. Juominen aiheuttaa ahdistusta. Kun en juo, ei ahdista. Ehkä hän kuitenkin oli oikeassa, kun kuukausien juomattomien aikojen jälkeen löydän taas itseni täältä.
Pitäisikö ne tunne- elämän solmut avata ja kuitenkin käsitellä ne lapsuuden möröt.