Moikka pitkästä aikaa!
Tammikuu meni tipattomana, vaikka se ei mulle mikään sen kummempi tavoite ollutkaan, mutta tosi hyvä näin! Nyt on muutamana viikonloppuna taas menoja tulossa. Pyritään olemaan niissä kiltisti.
Alkoholia enempi on viime aikoina mietittänyt oma elämä. Mulla on tosi paha kolmenkympinkriisi! 
Jatkuvasti tulee sellainen fiilis, että nyt olisi hyvä hetki repäistä ja muuttaa kuvioita. Voi olla että tässä tulee eteen työpaikan vaihtoa ja sen myötä muutot ja muut muutokset elämään.
Tämä tulee suoraan siitä että on ollut hankalaa oman pääkopan kanssa. Itsestään ei saa kovin paljoa irti ja tekisi mieli vain levätä. Innostusta ei saa tällä hetkellä kovinkaan moni asia aikaan. Oon vähän sellainen tyyppi, että mulla joko on 100% tehot tai sit täysi tyhjäkäynti. Oikeastaan aina myös kohdistan energiani yhteen asiaan. Sitten kun se juttu on ohi tai se ei enää nappaa niin sitä on vähän suunta hukassa. Tällä hetkellä tuntuu että elämä polkee paikallaan, eikä mulle ole oikein selvillä et miten pääsisin eteenpäin. Tää ei ole ensimmäinen kerta elämässäni kun tuntuu että suunta on hukassa.
Haluaisin osata elämänhallintaa paljon nykyistä paremmin. Kun kaikki munat ovat yhdessä korissa, niin ei ole ihme että tasapaino puuttuu. Kun tätä asiaa järjellä ajattelee niin se on tosi simppeliä. Vaikka sitä tietää, että urheilu tekee hyvää, tietää että kavereiden seura tekee hyvää, niin silti sitä vaan oma pää tekee tunteella päätöksen jättää urheilematta ja olla pitämättä yhteyttä kavereihin. Tää huono kierre on nyt riesana. Toivon todella että jo pian on voimia olla aktiivisempi ja saada tätä solmua purettua. Noh, on tässä se ainakin hyvä asia ettei kiinnosta myöskään juoda viinaa 
sinnikkyyttä kaikille!
Moi Mietteliäs!
Kyllä naurattaa jo se, miten saakelin samoja juttuja käydään (ja ollaan käyty) läpi. Kolmenkympin kriisi on taivaan tosi, itsekin sitä juuri läpikäyn 
Tulee se fiilis että “nyt tai ei koskaan”: että pitäisi kirveen kanssa kehittyä, ja lähteä tekemään niitä asioita, mitä oikesti haluaa elämässään tehdä. mutta mun kohdallani se kriiseily on ollut ihan hyvä juttu.
12 vuotta ravintola-alaa takana, josta olen halunnut pois viimeiset kahdeksan vuotta. kävin eri alan koulun, mutta jatkoin ravintola-alalla, kun oman alan töitä ei saanut. sen jälkeen vaihdoin kahvilan tädiksi - ainakaan ei tarvinnut valvoa öitä, eikä olla humalaisten kanssa tekemisissä.
Nyt kun kahvilahommat loppuu parin kuukauden päästä, mulla on hyvin vahva tunne siitä että nyt, NYT mä pusken niitä asioita kohti mitä elämässä oikeasti haluan tehdä - ravintola-alalle paluu ei olisi enää vaihtoehto, ei ainakaan täysipäiväisesti, sillä silloin en kehity. Enkä halua raittiina olla tekemisissä alkoholin kanssa työn puolesta. Tein kevääksi suunnitelman, että lähden avoimen amk:n ja kesäyliopiston kursseille, ja teen ansiosidonnaisen turvin 16h/vko ravintolatöitä - en siis täysipäiväisesti. kesän duunit ovat vielä avoinna, mutta minulla on aikaa etsiä työtä. syksyksi haen opiskelemaan toisen amk-tutkintoni.
tämä suunnitelma tuntuu tosi hyvältä - se, että ei kangistu kaavoihin ja jatka sillä uralla, mikä on helppoa ja turvallista. en todellakaan halua olla viiden vuoden päästä siinä pisteessä, että teen edelleen ravintola-alan hommia, ja haaveilen elämästä, minkä voisin “joskus” saavuttaa. Ei enää haaveilua! nyt ruvetaan tekemään töitä niiden unelmien eteen!
Muutosten tekeminen on aina riski. Mutta mä olen niitä riskejä ottanut jo sen verran paljon oman onnellisuuteni eteen, että loppuelämän ura ei pitäisi olla mikään poikkeus. Päin vastoin: kulutamme suuren osan valveillaoloajastamme tehden töitä, ja jos kerran olen muun ajan päättänyt elää onnellisena ja hyvinvoipana, ja valinnut sellaisia asioita elämääni mitkä tukee tasapainoisuuttani, niin minun tulee esittää samat kriteerit myös työlleni. Toivottavasti se työ löytyy lisäopintojen myötä - mutta ainakin teen jotain sen eteen.
Paljon tsemppiä kriiseilyyn
Moikka LunaS
Joo mä huomasin kanssa saman ja toi sun viesti omassa ketjussasi oli muuten taas jälleen omaankin tilanteeseen tosi osuva. Jotkut asiat ei ikinä näemmä muutu
Elämässä pitää ottaa riskejä. Jämähtäminen paikoilleen ja innottomuus ovat sellaisia asioita mitkä vähän huolestuttaa, riskit ja niiden ottaminen vaan innostaa. Onneksi oon saanut aikaan asioita elämässäni muutaman epäkohdan korjaamiseksi. Jos ei näistä tule mitään, niin sitten yritetään uudestaan.
Kuulostaa hyvälle sunkin suunnitelma. Tsemppiä sulle sillekin polulle! 
Moi Mietteliäs,
Mitä kuuluu?
Moikka LunaS, kiitokset kyselystä, vaikka sähän saattaisit tietää vastauksen ihan vaan kelailemalla omia juttuja ;D moikka myös muut!
On mennyt jonkin verran aikaa siitä kun on viimeksi tullut kirjoiteltua. Oma tilanne on ollut se, että alkoholia enemmän on mietityttänyt moni muu asia. Sen takia en ole linjoille kerennyt, kun olen laitellut asioita uuteen uskoon. Tavoitteena on siis ollut vähän tasapainottaa omaa elämää ja mennä vähemmän töiden ehdoilla ja enempi muiden juttujen ehdoilla. Siinä (asioiden uusiksi laittamisessa) onkin ihan hyvin tullut onnistumisia ja nyt sitten nähdään että mentiinkö ojasta allikkoon vai miten käy
Toisaalta on tullut myös juotua enempi kuin mitä suunnittelin, mutta onneksi ei ole tullut mitään ylilyöntejä. Ei ole ollut enää sellaista suorittamista se juominen. Ehkä tässä voidaan olla varovaisen toiveikkaita siitä että vielä joku päivä toi alkoholi on yhdentekevää omassa elämässä. Kaveripiiri on mulla pysynyt ihan samana sen 15-vuotta ja vuosi vuodelta juomisen suhteen on ihmisillä tullut erilainen lähestymistapa siihen. Koko ajan ihmiset käyttävät kerralla vähemmän. Mä oon ollut siinä suhteessa ihan viimeinen ketä on pystynyt juomista hillitsemään, mutta niin se mullakin vaan alkaa siihen suuntaan menemään.
Lähitulevaisuudessakin riittää paljon pohdittavaa ja vaikka tässä tiettyjä muutoksia onkin saanut tehtyä niin ehkä vähän harmittaa vieläkin se, että elämä ei mene sillä tavalla eteenpäin kuin toivoisi. Mulla on muutama konkreettinen juttu, mitä haluan saavuttaa ja pientä suunnitelmaakin siihen, että miten siihen pääsisi. Ei tässä auta kuin jatkaa työskentelyä paremman huomisen eteen. Toivon itselleni sitä että elämä ja ne pienet askareet maistuisivat hyvälle. Tätä samaa ja muutenkin kaikkea hyvää toivon teille kaikille!
Moikka kaikille
Siitä onkin nähtävästi viisi vuotta kun olen viimeksi tänne kirjoitellut. Aika menee nopeasti.
Osa asioista ja ajatuksista on hämmentävänkin samanlaisia edelleen, toki nyt on matkassa taas vähän enemmän perspektiiviä. Alkoholin huonot puolet ovat entisellään, jos juon, niin en jaksa eikä kiinnosta tehdä mitään seuraavalla viikolla. Sitä tuntee olevansa henkisesti kuin kiukuitteleva teini. Osa asioista on muuttunut. Juomisesta nauttiminen on vähentynyt tosi paljon eikä tee mieli samalla tapaa juoda joka viikonloppu. Viikonloppuna lepään ja liikun ennemmin kuin juon. Toisaalta on käynyt ikävästi niin että olen käyttänyt alkoholia stressin lieventämiseen. Olen jopa juonut yksin tai jos on ollut seuraa niin olen sielläkin vain juonut, seurasta viis. Tätä ei ollut viisi vuotta sitten tapahtunut ikinä. Tämä on huolestuttavaa, mutta samalla tekee entistäkin selkeämmäksi sen, että alkoholi on turha, eikä sen pitäisi olla osa omaa elämää.
Nyt itselleni on entistäkin selkeämpää, että alkoholin juominen on osa laajempaa ongelmien vyyhtiä. Itsellä se on osaamattomuutta elää omaa elämäänsä merkityksellisellä tavalla sekä myös kyvyttömyyttä välittää itsestään. Alkoholi on poispääsy, minkä on voinut valita, jos fiilis on sitä omasta mielestä vaatinut. Ei tarvitse kohdata itseään, epävarmuuksiaan ja omaa elämäänsä, ainakaan muutamaan tuntiin. Alkoholilla saa hetkeksi sen hyvän olon tunteen mitä ei osaa muuten kokea. Alkoholi on myös tekosyy, ennen kaikkea itselleen, siihen että elämä on harmaata, ei saavuta niitä asioita mitä haluaisi, tai edes tee töitä niiden eteen. Juopon tie on helppo ja hetken kevyt kulkea, mutta pitemmän päälle raskas.
Nyt olen miettinyt enempi syitä juomisen taustalla. Uskon vahvasti aivokemian vaikutukseen juomisessa. Stressi, väsymys ja negatiiviset tunteet ovat sellaisia mitkä altistavat juomiselle. Samoin jos addiktiolle antaa jotain niin kohta se palaa roihuten. Jos lähtee lapasesta, niin sitä pystyy heittämään kaiken saavutetun mäkeen ja vain rikkoa elämäänsä. Aikansa kun tätä tapahtuu niin tilanteeseen havahtuu ja yrittää taas saada kerättyä elämänsä palaset. Mitä väliä tällä kaikella on - ajattelu eli merkityksellisyyden puute, sellainen harmaa elämä, ajaa kohti addiktiota.
Alkoholiaivo ei pysty kunnolla tekemään, ei lepäämään, ei omaamaan tervettä itsetuntoa, eikä varsinkaan nauttimaan elämän pienistä suurista asioista. Tätä en halua.
Haluan elämääni tasapainoa, merkitystä sekä paljon elämän värejä pienistä ja isommista asioista. Tasapainossa tekemisen ja levon rytmi on sellainen asia, mikä on mulle ollut mahdottoman vaikea asia. Ajan itseni helposti piippuun, sen jälkeen ei jaksa enää pitää huolta itsestään vaan tilalle tulee alkoholi. Jatkossa suunnittelen tekemisen lisäksi myös lepoa elämääni. Mun on myös opeteltava sanomaan ei ja vetämään rajoja. Olen kiltti ja joissain asioissa naiivi, miellytän usein muita omalla kustannuksellani. Tämä vie voimavaroja, etenkin pitemmän päälle. Haluan että addiktio-herkkyyteni kanavoituu rakentaviin asioihin, kuten liikuntaan, samalla kuitenkin kohtuus muistaen. Eniten haluan sitä, että tahdon ja pystyn kokemaan elämän pieniä ja isoja värejä ja aidosti nauttimaan niistä, haluan siis hymyä huuleeni. Haluan tiedostaa mitä alkoholi tekee elämän väreille ja arvostaa sitä, jos värit näkyvät ja elämä maistuu.
Joskus taas vuosien päästä luen tämän oman kirjoitukseni. Toivon silloin huomaavani, että elän itseni näköistä elämää. Alkoholin miettiminen ei ole enää mikään juttu. Olen löytänyt ylläpidettävän tekemisen ja levon tasapainon, tehnyt hyviä ja merkityksellisiä asioita itseni ja oman elämäni eteen, ja tehnyt sen ennen kaikkea hymy huulessa, matkasta nauttien, tiedostaen että voisin olla täysin eri paikassa itseni kanssa, jos en olisi oppinut omaa elämääni elämään.
Tsemppiä kaikille omaan matkaan! 