Pitkään lukenut ei vielä koskaan kirjoitellut. Eli takana pitkä historia (20v) kaikkia rahapelejä. Nyt reilu kuukausi oltu “kuivilla”.
Ensin tahdon onnitella itse itseäni hyvin sujuneesta 0-toleranssista eli 36 päivää ilman pelejä on pisin aika koskaan mun “peliuralla” Hyvä minä 
Lopetusyrityksiä takana se perus tuhat ja yksi ja yleensä aina pelimorkkiksessa tehty jotka unohtunut alta viikossa. Nyt tapahtui jotain mistä kipinä lopettamiseen tapahtui ilman että oltiin ns. pohjalla. Eli koiramme karkasi ja minä löysin hänet juuri menehtyneenä ja en tuntenut loppujen lopuksi alkupaniikin hälvettettyä oikeastaan yhtään mitään. En surua, tuskaa en mitään. Tämä sai minut havahtumaan mihin pelaaminen on minut ajanut. Mikään paitsi pelaaminen ei siis saa minussa mitään tunteita aikaan. Mikään ei tunnu miltään. Eli suuri herätys (pohja?) tapahtui ei näin voi jatkua, ei ihmisarvoisen elämää että jotkin hiton rullat kun pyörivät on ainoa asia joka saa mut jotain tuntemaan. Ei tosiaan edes todella rakkaan lemmikin menetys.
Nyt mennään päivä kerrallaan eteenpäin ja jo nyt huomaa että muutosta parempaan tapahtuu maailma näyttää näin kliseisesti sanottuna kirkkaammalta. Eli eiköhän tässä ole vielä pitkämatka kuljettavana mutta luottavaisin mielin mennään eteenpäin.
Paljon varmaan vielä sanottavaa lähinnä höpinää itselle. Jokapäivä tullut luettua kohtalotovereiden juttuja niistä varmasti ollut iso apu.Tosin outoa kyllä että ei ole vielä kertaakaan ollut minkään näköistä poltetta peleihin.
Jatkuu myöhemmin.
Onnittelut minunkin puolesta! Olisi kiva jos jatkossakin jaksaisit jakaa kokemuksia meidän kanssa.
Mietteitä pelaamisen lopettamisen tukitoimia omaisille ja pelaajalle:
Perinteiset tietenkin avainlukulistat ja kortit pois pelurilta omaisille mielellään vielä jos puoliso ottaa ne niin vie ne pois kodista.
Moni tekeekin noi ja ajattelee että se riittää mutta ei riitä lähellekkään pelurin mieli on “kieroutunut” keksimään kaikennäköistä kiertääkseen nämä.
Eli pois kannattaa ottaa kaikki henkilöpaperit ajokorttia myöten koska aina voi avata esim uuden tilin tai hakea uuden avainlukulistan pankista.
Ilman ajokorttia ajosta saa vain 20 euron sakon joka on todella pieni summa joten ehdottomasti kannattaa mieluummin maksaa se kun tietää mikä on vaihtoehto.
Moni voi mennä näin pitkälle ja taas ajatellaan että ollaan turvassa mutta ei. Kannattaa vaihtaa pelurin puhelinliittymä prepaidiin koska jossain casinoilla pystyy pelaamaan puhelinlaskuun.
Joko riittää onko jo tukittu pelurin helpoimmat kanavat pelaamiseen? No ainakin hankaloitettu, mutta vielä kannattaa pelurin luottokortit ja automaattikortit joko perua tai ainakin uusia koska suuri osa muistaa korttinsa numeron ulkoa vuosien näpyttelyn jälkeen. netistä luopumista kannattaa miettiä. Nykyiset kännyliittymät on niin nopeita ja helppoja jakaa että jos puoliso tarvitsee kotona nettiä tietokoneeseen sen saa kännykästä nappiapainamalla jaettua ja näin taas pelurille ei jää kotiin koskaan valvomatta nettiä.
Jos pelurilla ei ole puolisoa tai ei ole ongelmastaan kenellekkään kertonut niin siihen auttaa ainakin se että peruu kaikki luottokortit, omaehtoinen luottokielto jos tiedot kunnossa ja peruu verkkomaksamisominaisuuden kortilta ja lopettaa verkopankin.
Jos pelurin ainoa ongelma on rayn nappikoneet niin kannattaa laittaa nostoraja korttiin mielellään alle 20 euron luopua verkkopankista,rekisteröidä kortti raylle ja laittaa pelirajaksi 0 euroa ja jäädyttää se vuodeksi. Nykyään kuitenkin on mahdollista maksaa kaikialla kortilla ja nappikonepelureille ei käteinen sovi. Verkkopankista kannattaa siksi luopua että sieltä on liian helppo muuttaa niitä käteisnostorajoja.
Jos taas nettikasinot on ongelma niin tosiaan yksin lopettajan jolla on oikeasti tahtoa lopettaa kannattaa asentaa estosoftat ja copy pastella laittaa joku 7hruu6fjjitg salasana. Tosin nekin on helppo kiertää ja jos tietää että helpolla osaa ne kiertää niin kannattaa oikeasti luopua netistä kotona koska ei kukaan sitä tarvitse niinpaljon että olisi siitä valmis maksamaan yli 10000 euroa vuodessa kuten monilla menee peleihin. Jos ajattelee että jää sen myötä paljosta paitsi niin nettikäyttöön kannattaa ostaa joku vanhempi kännykkä esim. Nokia jolla pystyy surffaamaan mutta ei pysty pelaamaan eikä jakamaan nettiyhteyttä nappia painamalla. johtuen sen heikkotehoisuudesta. Eli uudemmista kännyköistä ja tableteista kannattaa myös luopua.
Nämä jälkimmäiset tietenkin vaatii että pelurilla on oikeasti tahtoa päästä irti peleistä ja ne on tosiaan vain hidaste kuten kaikki me sen tiedämme. Toivon kuitenkin että ne hidastaisivat ainakin jotakuta sen verran että järki voittaa tunteen ja pelaaminen jää väliin.
tässä nyt joitain mietteitä millä pelaamista voi rajoittaa mutta tosiaan kaiken a ja o on oma tahto.
Voin laittaa lisää jos ja kun tämä “kiero” mieli lisää tuottaa tai muistaa. Itse ei ole vielä tällä kertaa joutunut turvautumaan yhteenkään keinoon mutta tiedän että kun on pahin mania peleihin menosss niin peluri kyllä yrittää kaikensa siksi asioista kannattaa oikeasti tehdä mahdollisimman vaikeaa. Tämä sairaus on sen verran raju että oikeasti kannattaa miettiä että mistä on valmis luopumaan että saa elämänsä takaisin. Kuten just tosiaan parisuhde perhe ystävät vai netti kännykät tabletit tietokone. Mistä itse olisit valmis luopumaan jos se on joko ta.
Pistetään vielä jotain ajatuksia kun aivot tuntuu jotain tuottavan
lähinnä siis peluria tukeville. Olkaa oikeasti ehdottomia noissa asioissa koska pelaaja vaipuu pelihimon iskiessä “transsiin” ja voi keksiä ihan mitä vaan saadakseen pelata eli rahahanat on tukittava pelaamisen osalta täysin ja itse tiedän näin pelaajana kuinka nöyryyttävää se on kun itse joutuu “holhouksen” alle mutta tiedän myös että se on omaksi parhaakseni.
Lisää siis ajateltavaa “holhoojille” esim. Jos pelaaja pyytää rahaa johonkin isompaan esim. Autoremonttiin tai muuhun niin lähde itse mukaan tai VAADI ainakin kuitti hankinnasta koska pelaaja voi olla oikeasti menossa tekemään niinkuin sovittiin mutta matkalla ajattelee jos vähän koittaisi ja senhän me tiedämme että miten siinä käy. Eli ehdottomuus raha asioissa.
Kun aikaa on kulunut ja luottamus vähän palautunut ja pelaaja saa otse hoitaa asioitaan niin ottakaa tavaksi tarkistaa aina vaikka tilipäivän jälkeisenä päivänä tilitapahtumat edelliseen tiliin asti. Jälleen tosi nöyryyttävää pelurista mutta EHDOTTOMAN tärkeää muistaa jatkaa koska sortuminen tapahtuu yleensä kun kaikki on “liian hyvin” ja häpeä on se mikä meidät saa peittelemään asiaa, joka johtaa valheisiin.
Kun pelaaja murtuu ja kertoo esim. puolisolle että on ongelmainen niin yritä saada kaikki mahdollinen tieto pelaajan veloista tietoosi jos yhdessä taloutta hoidatte koska helposti vielä tuossa vaiheessa ei muisteta osata kertoa rehellisesti kaikkea esim velkoja kavereille. Joka saattaa myöhemmin johtaa siihen että ei uskalleta kertoa ja tiukassa budjetissa olevalle pelurille saattaa johtaa ajatukseen että voitanpa nuo rahat casinolta niin ei tarvitse enää kaataa lisää ikävää puolison niskaan ja kierre on valmis.
Sama jos sinulla on tunne puolisona/omaisena että nyt ei taas kaikki ole hyvin niin oikeasti ota asia HETI puheeksi olet useimmiten oikeassa ja voit hyvällä tuurilla katkaista kierteen ennen kuin se edes kunnolla alkaa.
loppuun vielä että me pelurit ollaan oikeasti suurin osa fiksuja rehellisiä suoraselkäisiä ihmisiä kunhan me vain opitaan elämään sairautemme kanssa ja pysytään poissa peleistä. Pelit syöksevät meidät johonkin mistä on vaikea päästä ylös. Mutta mahdollista se on kovalla työllä, tahdolla ja nöyryydellä.
Hyvin olet saanut kaikki ongelmakohdat esiin. Itsekin olen sitä mieltä että ainakin alkuvaiheessa täytyy olla hyvin tiukka kuri ja kaikki mahdolliset estot päällä että päästäis pelittömään alkuun. Silloin se oma tahtokin vahvistuu ja nähdän elämän tilanne realistisena, koska pelatessa ollaan todellakin jossain toisessa todellisuudessa missä koko maailman kuva vääristyz
Olet siinäkin suhteessa oikeassa että suurin osa meistä on fiksuja ja muuden hyvin järkeviä ihmisiä, meillä saattuu vaan olemaan tämä sairaus.
Tosiaan itse mietin nämä itselleni valmiiksi jos tulee sortuminen niin alan rajoittaa pelaamistani tarvittaessa kaikin keinoin. Olen itse tehnyt jo vuosia sitten “valinnan” kavereiden ja osin ehkä perheenkin kanssa ja pelit vei voiton eli pikkuhiljaa on elämä kaventunut ja ystävät ja kaverit jääneet pois ja yhteyden pito sukulaisiin vähentynyt. Isoja asioita ihminen pystyyy pelaamaan. Onneksi puoliso ja lapset on vielä. Niitä en ole vielä pelannut enkä pelaa!
Siksi pääosin puoliso/omais puolesta kirjoitan että heillä on kuitenkin usein se isompi huoli ja murhe kun kaikki kaatuu yleensä kerralla niskaan ja eivät tiedä mitä konkreetrista voivat tehdä ja pelkäävät repsahdusta siksi heidän täytyy tietää kaikki keinot ja pitää kaikki langat käsissä vielä hyvin pitkään pelaamisen lopettamisen jäljeenkin.
Jokainen pelaaja on kuitenkin toipumisensa kanssa yksilö joillekkin pelkkä pohjalla käynti riittää ja omalla tahdolla noustaan, toiset tarvii terapiaa jotkut vertaisapua yms. Mutta omaiset voivat auttaa kuitenkin aika rajallisesti niin on siksi todella tärkeää pitää ne ohjat niiden pelimerkkien suhteen niin ei tule yllätyksiä ja samalla kuitenkin tukee pelaajaa toipumaan.
Ja jos on oikeasti sitä tahtoa niin tosiaan jokainen keino kannattaa tukkia alkuun ja jos keksii uuden niin tukkii senkin repsahduksen jälkeen tai jopa ennen. Itse päässyt tosiaan siihen että kotona ei ole kiinteää nettiä kohta vuoteen ja jos alkaisin kännykällä pelaamaan niin sekin saisi lähteä heti tolkkuihini tultua oikeasti elämä on tärkeämpää kuin sähköinen yhteydenpito. Ja jos työskentelee kotona ja tarvitsee nettiä työssään mutta kuitenkin pelaa käytännössä koko palkkansa netissä ehkä ylikin niin voi pysähtyä miettimään onko järkeä tehdä työtä josta ei jää mitään käteen ja mahdollisesti hakea muuta työtä ja luopua pelaamisen mahdollistajasta.
Aloin tossa äsken miettiä miksi niin monen lopettajan yritykset kariutuvat aina jonkin ajan kuluttua.
Mitä täältä lukenut niin suurimmalle osalle tulee tarve tulla/etsiä tämä palsta kun on ajauduttu taloudelliseen umpikujaan. Luottotietojen menetyksen pelko. Perintään menneet vipit, UO yms. Niihin lähetään aktiivisesti hakemaan apua täältä ja ohi mennen sanotaan että pelit oli tässä.
No peluri saa täältä vinkit hae järjestelylaina, sovi maksuohjelmat yms. Peluri siis aktiivisesti haluaa hoitaa sairaudensa seurauksia ei itse sairautta eli pelaamista. No saatuaan taloudellisen puolen kuntoon vitutus ja ahdistus katoaa, mutta pelipoltteet palaavat kahta kauheampana ja mikä siinä on taas vähän koittaessa kun on asiat taas niin hyvin ja hetkenpäästä on ne entiset ongelmat plus se järjestelylaina yms. Kun on pitkään jo tasapainoillut näiden asioiden kanssa niin kannattaa miettiä että vaikka hoitaisi järjestelylainan niin jättäisi tarkoituksella maksamatta vaikka pienimmän vipin ja vapaaehtoisesti polttaa luottotiedot ja estää lisävelkaantuminen.
Siis tosiaan vain omia mietteitä, mutta aina on aikaa myöhemminkin hoitaa toi taloudellinen puolikuntoon ja kannattaisi ensisijaisesti hoitaa apua itselleen eli peluuri, a-klinikka, puoliso, sukulaiset, ystävät tai ainakin pelinestot kuntoon mikä ikinä tuntuu omimmalta, koska jos sitä lykkää niin taas raha-asioiden järjestäydyttyä tosiaan unohtuu se tärkein eli itse peliriippuvuus.
En tiedä onko mustakaan kenellekkään sanomaan miten näistä peleistä eroon päästään kun toipuminen vasta alulla ja omat luottotiedot paloi 99 ja uudestaan 07 uo:hon maksanut joku 40000 ja jäljellä olis varmaan toinen mokoma. Olen kuitenkin sen jo aikaa sitten hyväksynyt enkä ole enää niistä murheita ottanut lyhenee kun lyhenee. Pääasia on että katto pysyy pään päällä ja ruokaa on.
42 helppoa päivää takana ei minkään näköisiä pelihimoja ollut. Riippuvuus vaihtunut positiiviseen riippuvuuteen eli pelaamattomuuden hoitoriipuvuuteen eli lukenut varmaan joku 90% valtin teksteistä eli jokapäivä ja muutenkin käyttänyt paljon aikaa asioiden ajatteluun.
Tietenkin hyvä olisi jos tämäkin laimenis semmoiseksi että jos ja kun tulee himoja pelata niin osaisi silloin “hoitaa” itseään niin että osaa sanoa ei peleille ja muuten ei tarvitsi enää ainakaan kauaa uhrata ajatuksia tälle. Tietenkin tämä on positiivinen ongelma kuitenkin kun on kumminkin näin pysynyt erossa peleistä ja tuntee olonkin jo ihan eri mieheksi.
Jatka vaan samaan malliin!
45 päivää takana!!! Suunnitellut tässä tuota toisen riippuvuuden lopettamista eli tupakanpolton. Olin tässä päättänyt että kun 50 päivää takana peleistä niin aloitan siinäkin 0-toleranssin, mutta jos jotain olen oppinut lähiaikoina niin sen että ei kannata lykätä asioita vaan jos sen voi tehdä heti niin se tehdään heti eikä keksitä tekosyitä. Eli tupakkalakko alkaa nyt.
Kesän jatkoja kaikille kanssataistelijoille.
52 täysin pelitöntä päivää takana. Yllättävän helppoa ollut siihen nähden että viimeisen reilu 20vuoden aikana en armeijaa lukuunottamatta ole yli viikkoa ollut peleistä erossa.
Tupakka oli vahvempi kuin minä ainakin toistaiseksi. Vähän yli vuorokauden vain kesti eka yritys. No täytyy varmaan saada ajatukset senkin nujertamiseen ensin kuntoon ja sitten yrittää uudeelleen.
Hieno saavutus! Jatka vaan samaan malliin! 