Mietteitä itsestä ja kumppanista

Kotikanava
1

Hei, Olen palstalta lukenut muiden kirjoituksia mutta nyt rohkaistuin ensimmäisen kerran myös kirjoittamaan tänne itse. Veljeni tästä sivustosta minusta hoksautti ja mukava huomata etten kamppaile yksi vaikeiden ja surullisten asioiden kanssa. Erityisen rohkaisevaa on lukea teidän hienoista selvitymistarinoistanne ja siitä, että elämä voi todellakin muuttua vielä paremmaksi, vaikka siihen ei aina jaksaisikaan itse uskoa.

Olen nyt ollut suhteessa useamman vuoden miehen kanssa. Ensiksi kirjoitin, että ihanan miehen kanssa mutta pyyhin sanan sitten pois. Toinen meistä on hieman yli kolmekymmentä ja toinen kymmenisen vuotta vanhempi. Meidän elämämme on ollut alusta asti melkoista myllerrystä. Tapailimme aluksi satunnaisesti kunnes mies ilmoitti menneensä kihloihin toisen naisen kanssa. Jatkoimme omia teitämme kunnes mies myöhemmin otti yhteyttä (humalassa) ja kertoi tehneensä elämänsä virheen ja kaipaavansa minua takaisin elämäänsä. Tästä alkoi noin puolen vuoden piinaava jakso jolloin olimme tekemisissä lähinnä kirjoittelemalla mutta ihme ja kumma mies tosiaan muutti elämänsä - purki kihlauksensa ja järjesti muutenkin elämänsä niin, että saimme olla yhdessä. Tästä alkoi mukava ajanjakso vaikkakin silloin pieniä juttuja sattui alkoholin kanssa mutta onnenhuumassa ne eivät paljon haitanneet. (Sammumisia vessanlattialle jne.) Pian alkoi kuitenkin alämä valjeta eri tavalla ja mukaan astuivat riidat. Mies harrastaa asiaa, johon hänen mielestään kuuluu juominen. Tätä harrastusta on sitten tehtävä lähes joka viikonloppu. Minusta se on periaatteessa jokaisen oma asia miten aikansa viettää mutta riidoista en kuitenkaan pidä. Riidat johtuivat lähes aina tavalla tai toisella juomisesta. Ei niinkään siitä, että hän kanssani olisi juonut liikaa (silloin hän asian voi pitää edelleen kurissa) vaan siitä, että juomisen takia tuli paljon petettyjä lupauksia ja muutoksia elämään. Sovimme esimerkiksi tapaamamme jossain mutta häntä ei sitten näkynytkään ja syynä oli juominen. Selvinpäin hän tuskin sellaista tekisi. Humalassa hän myös saattoi olla hyvin tunteeton ja esimerkiks haukkua ystäviäni. Tilanteen jälkeen hän aina ymmärsi riidan johtuvan alkoholista mutta myöhemmin hänelle tuntuu jääneen mieleen vain pelkkä riita ja syytökset minua kohtaan siitä, että miksi minä käyttäydyin silloin ja tuolloin huonosti. Asiat kääntyivät myöhemmin todella kummalisiin muotoihin.

Mies on hakenut asiaan apua AAsta ja työterveydestä silloin kun on ollut sitä mieltä, että on alkoholisti. Välillä minä taas olen nipo, joka ei ymmärrä sitä, että välillä pitää osata rentoutua ja harrastus vaatii alkoholia. Minun on todella vaikea yrittää kannustaa ja olla tukena kun en koskaan tiedä millainen minun tulisi olla -bilehile vai järjen ääni.

Minun on todella vaikea suhteutua tilanteeseen, koska isäni on alkoholisti. Minulla on paljon ahdistavia kokemuksia juomiseen liittyen ja uskon olevani yliherkkä juomiseen liittyvissä tilanteissa. Tätä mies on monesti käyttänyt minua vastaan ja sanoo minun tarvitsevan hoitoa. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että miksi vaikkapa keilamaan lähtöä ennen pitää juoda 10 pulloa kaljaa jos tietää sen ahdistavan toista. Minusta palloa on kiva heittää ilman alkoholiakin.

Kamppailen siis kahden vaiheilla onko mies alkoholisti vai minä eksyksissä? Juon itsekin toisinaan ja aiemmin join enemmänkin. Kaverinikin juovat, enkä koe sitä mitenkään hankalaksi. Toisaalta heidän kanssaan asiasta ei tule koskaan tappeluitakaan tai petettyjä lupauksia. Olemme miehen kanssa puhuneet paljon erosta tai hän on halunnut erota koska minä en hyväksy häntä sellaisena kuin hän oikeasti on. Itse en kuitenkaan oikein tunne voivani auttaa tai tukea häntä kaikissa hänen päätöksissään. Hän on esimerkiksi usein sairas, väsynyt, pois töistä jne. jotta pääsee harrastamaan. Yritän hänelle puhua siitä miten olisi tärkeää levähtää ja hoitaa työt mutta sitten asiat kääntyvät aina niin etten hyväksy häntä. Tämä on joku kehä. Eniten kuitenkin mietin sitä, että vaikka kuinka tunnen itseni surulliseksi ja onnettomaksi tässä suhteessa en kykene poistumaankaan. Olen aika varma, että vaikka hän tekisi mitä antaisin sen hänelle anteeksi. Miten pääsisin elämässä eteenpäin ja voisin päästä pois tästä suhteesta koska en usko hänen muuttuvan ja ei kai sellaista voi toiselta pyytääkkään. En vain halua olla itse suhteessa, jossa minua koko ajan haukutaan tai sitten huudetaan. Ainut kaunis asia mitä hän minulle sanoo on, että rakastaa minua. Se on jäänyt minulle kuitenkin pimennon peittoon, että mitä hän minussa rakastaa, sillä niitä asioita en koskaan ole kuullut. Sen sijaan huonot asiat on hyvin mielessä: olen aiheuttanut hänen juomisensa, (kerran AA:sta tultuaan hän oli päättänyt, että minä olenkin se alkoholisti), en tue häntä, en hyväksy häntä, kohtelen kuin tiskirättiä jne. Pelkäänkin, että ehkä hän on oikeassa ja vika löytyy vain minusta.

Minua myös mietityttää lähteä suhteesta, koska pelkään miehen elämän luisuvan vielä heikommille raiteille. Hän on usein puhunut itsemurhasta ja koen hänen olevan todella ahdistunut. Hän myös kokee muiden helposti olevan häntä vastaan ja vääntää mukavistakin asioista häntä arvostelevia kommentteja. Hänen läheisensä eivät oikein tiedä näistä ongelmista ja ovatkin usein kehottaneet meitä eroamaan, koska riitelemme jne. Minä siis yritän auttaa häntä kun hän käy kavereilta salaa AA:ssa ja kaverit lyövät pulloa kouraan ja arvostelevat minua. Hänelle tietynlaisen imagon luominen ja ylläpitäminen on todella tärkeää. En esimerkiksi saa tägätä häntä sosiallisissa medioissa mukaan kuviin, joissa olemme yhdessä koska hän ei halua niitä näkyväksi ystävilleen. Minulla on todella voimakkaita tunteita kuitenkin edelleen tätä ihmistä kohtaan vaikka tietyllä tavalla ajttelen eron helpottavan molempien elämää. Pelkään, että rakastan vain mielikuvaa hänestä ja muistoa siitä mitä joskus meillä oli.

Tässä muutama ajatus…itse koen voivani tässä tilanteessa huonosti. Minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus. Työt hoidan mutta muuten elämä tuntuu hyvin ilottomalta ja yksinäiseltä.

2

Hei Essi,

ihan samaa olen tuntenut ja kokenut, vaikka meillä ikäeroa onkin. Yhtä avuton sitä on ollut itse, ja edelleen yhtä ahdistunut ja iloton. Vaikka olen eropäätöksen tehnyt, toinen ja hänen tekemisensä ahdistavat ja kiertävät lonkeronsa minuun yhä, irti kun ei halua päästää. Silloinhan alkoholistilta katoaa viimeiset linnakkeet, joilla voi selitää itselleen, että juominen ei ketään haittaa. Ei voi haitata, sillä jos haittaisi, niin eikö toinen jo lähtisi Siinä kun vielä tönöttää suhteessa, ei sillä voi olla niin huono olla kuin väittää. Niin, toisaalta me läheiset annamme tosiaan ristiriitaisia viestejä…

Kymmeneniä kertoja minulle sanottiin samat, rakkauden valat vannottiin, ja sanottiin, että valitsee minut eikä alkoholin. Satuilua, jolla päästiin taas eteenpäin. Ainoa selitys, millä ei tule ihan hulluksi on, että eihän se toinen mitään tahallaan tee, eikä edes muista sanomisiaan ja tekemisiään.

En tahdo jaksaa enää odottaa, että asunto myyty ja saan katkaista loput siteet. Vei kuitenkin kauan ymmärtää, että jäämällä mahdollistan hänen juomistaan, ei koskaan joudu kohtaamaan asiaa silmästä silmään. Voipi olla, että koskaan ei kohtaakaan, vaan kuolo korjaa ensin. Sitä en halua olla näkemässä.

Lue edelleen muita ketjuja, tarinasi seuraa tyypillistä alkoholistin ja hänen läheisensä tarinaketjua, valitettavasti. Minua auttoi kuitenkin se, että tajusin kuvion, että olen siinä vain pelinappula. Tarina menee eteenpäin omaa kulkuaan, minulla ei siinä ole vaikutusvaltaa. Sitä valtaa on vain omaan elämääni; miten sen haluan elää. Päihdeympyröissä en enää ole, sillä niin rankkaa tämä on ollut.

Voit seurata alkoholistin elämää kauempaa. Jos raitistuu, hyvä. Jos ei, hyvä kun lähdit. Kenelläkään ei saisi olla tällaista valtaa toisen elämään, tehdä näin onnettomaksi, ja me emme saa sitä antaa. Jos jäät, tee se tietoisesti ja hae itsellesi apua. Minäkin hain, mutta koska tilanne jatkui, olisi suorastaan kornia jäädä sitä enää katsomaan. Itseäni en silloin arvostaisi yhtään.

Voimia sinulle, niiden saaminen takaisin pitää olla ykkösasiasi!
Himmu

3

Hei ja kiitos vastauksesta. Tuntui mukavalta lukea töiden jälkeen kannustavia sanoja. Täällä palstalla tuntuu olevan mukavia ihmisiä. Kirjoitit, että suhteemme vaikuttaa normaalilta alkoholistin ja hänen puolisonsa suhteelta. Jollain tavalla itse epäröin sitä asiaa kun luen näiden muiden ihmisten kirjoituksia. Heillä alkoholin kulutus tuntuu olevan niin paljon määrällisesti runsaampaa ja on pullojen piilotusta ja putkareissuja. Mietin, että olenko sittenkin vain vainoharhainen?

Toisaalta koen, että olen itse tietoisesti erottanut itseni kaikista niistä tilanteista, joissa näitä juomisia voisi olla. Asumme tällä hetkellä erillämme ja olen miestä kieltänyt tulemasta asuntooni humalassa tai jos hän soittaa öisin en vastaa puhelimeen. Aiemmin kävimme enemmän esimerkiksi baareissa yhdessä mutta siellä tuli sitten aina tappelua ja nyt emme enää lähdekään tällaisiin paikkoihin yhdessä vaan molemmat menevät omien kavereidensa kanssa jos edes menevät. Tavallaan en halua enää toistaa historiaa huonojen kokemusten takia. Jos esimerkiksi kahtena viime kesänä samassa kesätapahtumassa mies on ollut holtittomassa kunnossa, miksi lähtisin kolmatta ketaa enää kokeilemaan?

Kuten aiemminkin kirjoitin minulla on kuitenkin paljon tunteita tätä miestä kohtaan. Kuitenkin minusta tuntuu siltä, että olen hänet menettänyt ja saanut tilalle ahdistuneen ja ilkeän ihmisen. On hänessä muitakin puolia mutta usein ne ovat vain pieniä hetkiä. Läheiselläni esimerkiksi todettiin syöpä, josta menin varmaan jonkinlaiseen shokkiin. Soitin miehellä ja pyysin häntä luokseni. Hän kuitenkin kertoi, että oli nyt kiire harrastuksiin ja voi oikeastaan tulla yöksikään, koska harrastuksissa menisi varmaan aika myöhään ja ei sen jälkeen jaksa lähteä ajamaan enää autolla. Seuraavana päivänä puhuiimme asiasta ja pyysin, että voisimmeko viettää vähän enemmän aikaa yhdessää, koska koin oloni todella yksinäiseksi. Hänen mielestään yritin pilata hänenkin viikonloppunsa, minkä takia hän ei suostunut puhumaan edes puhelimessa yli viikkoon.

Anteeksi kun tuntuu menevän tällaiseksi parisuhdevuodatukseksi. En oikein osaa jäsentää, mikä asia liittyy alkoholismiin ja mikä suhteen ongelmiin. Olen monesti miettinyt olisiko suhteessa näin paljon ongelmia ilman viinaa? Jos suhteessa ei oli tapahtunut niin monia ikäviä juttuja alkoholin kanssa olisimmeko onnellisempia yhdessä?

4

Hei,
juuri noin se menee. Alkoholismi on etenevä sairaus, etkä ole vielä ihan rapajuopon kanssa. Lue Juha Kemppisen nettisivut, alkoholismin varhais-, keski- ja myöhäisvaiheet, siellä oivalliset kuvaukset. Samoin Avominnen sivuilla

Alkoholistista tulee myös hyvin itsekäs, narsismin piirteet päällä, ossalla poistuvat raittiuden myötä. Vastannee kysymykseen, että miksi ei tullut tueksesi. Ihmisitä tulee kulissia, sinäkin olet jotain hänen tarvettaan varten. Kuulostaa kamalalta, mutta mieti: jos joku todella on rakkaasi, hän on tukenasi ja on myös luotettava. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta he saavat syyllistettyä lähimmäiset niin, että loppujen lopuksi me anelemme anteeksi jopa sitä, että meillä on tunteita. Minun ystäväni kuoli viime kesänä, mutta empatiaa ei häneltä herunut, vaan lopuksi en saanut rauhassa surra ystävääni, vaan järjesti asiat niin, että tuli itse keskipisteeksi.

Minunkin alkoholistini on ilkeä, ja silloin asiat ovat vielä sietämättömämpiä. jonnekin kirjoitinkin, että mitä jos olisikin vain sellainen kiltti alkkis minulla, jaksaisinko sitten. Psykiatri sanoi minulle, että tällaisella ilkeällä on omia käsittelemättömiä tunteita lapsuudesataan, ja alkoholi tuo ne helpommin pintaan. Pelkkä raittiuden harjoittaminen ei silloin riitä, vaan ihmisen on hoidettava tosi paljon tunne-elämäänsä, vielä enmmän kuin pelkän fyysisen riippuvuuden omaavien. Toki alkoholistien varmaan aina hoidettava tunne-elämäänsä, mutta näillä vielä enmmän ongelmia.

Olet omillasi asumassa, se sentään hyvä. Voit silloin rajoittaa näkemisiä. Mutta: mikä ihmissuhde sellainen on, jossa rajoitettava näkemisiä sen mukaan, onko toinen juonut? Miten aiot jatkossa jaksaa, alkoholismi kun etenee. ilman lopettamista em. vaiheet vain seuraavat toisiaan? Nämä ovat kysymyksiä, joihin voit vain itse saada vastauksen. Kunpa olisin itse löytänyt tänne heti kun tapasimme miehen kanssa, olisin monta asiaa viisaampi. Nyt näkee asiat selvemmin, näkee sen kaavan, miten asiat etenevät juovan alkoholistin kanssa. Sinun miehesi ei ilmeisesti suunnittelekaan lopettamista? Siitä on piiiitkäää matka oiekaan raittiuteen.

Kuulostan pessimistiltä. toivottavasti joku optimisti, jonka puoliso on raiotistunut, kirjoittaa tänne. Omasta ketjustani Kauhun kierteessä voit lukea, miksi olen pessimisti… :imp:

Pohdit kuitenkin asioita hyvin. Ihmissuhdeasiat takuulla menevät päihteiden takia sekaisin, koska muuta isoa tekijää sotkemassa ei ole. Niin meni meilläkin. Muuten olisimme varmasti onnistuneet, raittiina aikana kaikki oli hyvin. Nyt on itse niin lohduton ja uupunut, että ei ole muuta ajatusta, kuin että ei tarvitsisi enää pohtia näitä päivääkään! Ainoa ongelma olisi, että teksikö itse ruokaa, vai lähtisikö ulos syömään…se olisi ihanaa!
Himmu

5

Hei,

pitkästä aikaa kirjoitan tänne, tarinasi kosketti minua. Olen pitkästi kirjannut vaiheitani tänne ketjuun 11 tapaa jättää mies. Minullahan meni vähän eri tavalla mutta kuitenkin samalla tavalla kuin muillakin tuo irrottautuminen alkoholistipuolisosta: olin päästä hengestäni.

minun alkoholistipuolisoni jopa “raitistui” puoleksi vuodeksi, mutta kehitti silloin niin pahan “ilmalaiva-riippuvuuden”, että elämästäni tuli helvettiä. En saanut missään käydä, huorittelu oli päivittäistä, henkinen väkivalta kamalaa. Yritin erota, uhkasi tappaa itsensä ja koirani. Viimein kun saatiin ero sovittua, alkoi juoda ja humalassa yritti tappaa minut.

raitistuneellakin voi nuo narsistiset piirteet korostua, ainakin tässä meidän jutussa kävi niin. Oikeudessa nähtiin viimeksi, veivät hänet vankilaan. Ero astui voimaan jo aikaa sitten.

mitä minulle kuuluu, sehän on se tärkeämpi asia, kuten opit huomaamaan: alkoholistin tekemistä uhri yleensä loputtomasti pui ja raportoi, kunnes ymmärtää siirtyä oman elämänsä tähdeksi. Minulla menee hyvin: olen jaksanut erinomaisesti töissä, harrastuksissa, talouteni alkaa kohentua, lapsi on iloinen, minä olen iloinen, tunnen olevani elämäni kunnossa, olen tavannut jo uuden miehenkin ja elän hänen kanssaan arkea ja juhlaa pelkäämättä ja kärsimättä, nauttien kun luottamus on molemminpuolinen, apua saa arjessa ja elämän kohokohdat eivät ole “hurraa, hän tuli selvänä kotiin”, vaan esimerkiksi"ostimme asunnon, uuden kodin" (superkohokohta eiliseltä) tai “koira onnistui oppimisessa” tai “töissä tuli Onnistuminen”.

mitä yritän tässä sanoa, on, että elämässäni koin onnettomuutta ja surkeutta siihen asti kunnes melkein kuolin alkoholistin käsittelyssä. Onnen hetket olivat epäaitoja, nykyisessä elämässä en edes huomaa ilahtua niistä asioista, joista silloin olin riemuissani. Esimerkiksi jonkun raittiuslupaus lähinnä naurattaa, teot merkitsevät. Kuivilla sinnittelevä ex ei olisi kestänyt tätä nykyistä juomistahtianikaan: kun ostan oikein kalliin viinipullon kerran pariin kuukauteen, saatamme nykyisen puolison kanssa juoda sen kerralla! Eikä seuraa katastrofia. Tämäkin harrastus olisi jäänyt “raittiin” äkäpussin vuoksi. Sanomattakin selvää, että en usko raitistumisen korjaavan parisuhdetta, ellei kyseessä ole aidosti omasta tahdostaan raitistuva, ei kovin pitkälle sairaudessaan edistynyt alkoholisti.

jos et halua erota, varmista oma elämänlaatu irrottautumalla juomarista. Älä odota häneltä mitään ja hyväksy hänet sellaisenaan. Jos et halua sellaista elämää, et voi häntä muuttaa. Opettele ajattelemaan itseäsi ja jos ei onnistu itsen etusijalle laittaminen, voi olla viisaampaa ottaa etäisyyttä voimia kuluttavaan alkoholistiin.

6

Niin vielä siitä, kuinka nopeasti tauti etenee: oma retkuni kävi töissä ja hoisi hommansa oikein mallikkaasti ryyppäämällä VAIN viikonloppuisin kunnes yhden kesäloman päätteeksi ei kyennyt töihin… Siitä vielä nousi pariksi kuukaudeksi mutta sitten työpaikan menetettyään alkoi juoda joka päivä ja sitä kesti vuoden. Sitten puoli vuotta kituutti selvänä AA:n voimin, sitten yksi känni ja tapon yritys. Siitä palasi viikonloppujuomariksi kunnes vietiin vankilaan.

voi siis edetä nopeasti tuo tauti, hetkittäin kohentua ja romahtaa taas. Pitkän ajan trendi aina laskeva.

7

Hei ja kiitos vastauksistanne. Vastauksenne ovat saaneet minut todella pohtimaan vielä lisää asioita ja Himmun vinkkaamilta sivuilta löytyi paljon mielenkiintoista luettavaa ja tutustuttavaa.

Näitä täällä olevia tarinoita lukiessani olen ymmärtänyt monien asioiden yhteenkuuluvuuden. Miehelläni on aina ollut esimerkiksi kyvyttömyyttä empatiaan sekä pakonomainen tarve tehdä joitakin asioita elämässään. En ole kuitenkaan ymmärtänyt ajatella, että nämä kaikki persoonan piirteet voisivat johtua alkoholismista. Aiemmin ajattelin, että hänellä on juomisen kanssa ongelmia, minkä lisäksi hänellä on myös tiettyjä piirteitä persoonassa, jotka hankaloittavat elämäämme. Olenko ymmärtänyt oikein, että vaikka henkilö ei joisi esimerkiksi kuukauteen silti nuo persoonapirteet pysyvät?

Kuten aiemmin jo kerroinkin mies harrastaa todella paljon. Harrastus on sellainen, jossa suurin osa juo ja harrastus keskittyy aika pitkälle viikonloppuihin ja baarielämään. Miehen elämä pyörii täysin kyseisen harrastuksen ympärillä ja hän on monesti sanonut, että harrastus on hänen elämänsä suuri rakkaus (myöhemmin asiaan joskus lisää, että minä olen ihmisistä suurin rakkaus). Hän siis kokee, että jos lopettaisi kyseisen harrastuksen, ei hänellä olisi elämässä yhtään mitään. Itse olen yrittänyt sanoa, että ymmärrän harrastuksen mutta en oikein hyväksy näitä asioita kuten juominen, mitkä siihen tuntuvat liittyvän olennaisesti. Tämä sitten johtaa aina siihen samaan janktutukseen siitä etten hyväksy häntä tai tue. Onko minun mitenkään mahdollista selittää hänelle mitä tarkoitan? Ymmärrättekö te mitä minä tarkoitan vai onko kommunikointitaitoni oikeasti aivan ruosteessa?

Mietin myös, että voiko tämä minun ajatukseni miehen alkoholismista olla vain minun oma tapani selvitä tästä suhteen vaikeasta tilanteesta ja mahdollisesta erosta? Mies hokee jatkuvasti, että jos tämä suhde kaatuu se johtuu siitä ettei hän koskaan saanut olla se ihminen, joka oikeasti on. Jos asia onkin niin? Minun on usein todella vaikeaa erottaa sitä mikä on totta ja mikä ei. Olen saanut elämäni aikana useita paniikkikohtauksia, jolloin pelkään tulevani hulluksi. Tällainen mietiskely asioiden oikeasta luonteesta saa minut usein ahdistumaan ja voimaan huonosti. Kuitenkin ajattelen toisaalta, että olen suorittanyt yliopistossa useita tutkintoja, menestynyt hyvin työelämässä, minulla on paljon fiksuja ystäviä jne. että en kai voi olla aivan järjetön ihminen, joka keksii tekosyitä päästäkseen irti huonosta suhteesta. Sitten toisessa hetkessä kuitenkin ajattelen, että kaikki on minun vikaani ja pilasin kaiken käyttäytymällä juuri niin huonosti kuin mies antaa ymmärtää. Niinä hetkinä olen pyytänyt miestä lähtemään kanssani pariterapiaan, että saisin selvitettyä onko minussa todellakin niin paljon vikoja kuin hän sanoo ja jos on miten voisin ne asiat korjata.

Tällä hetkellä emme ole miehen kanssa nähneet kuin kerran neljän viikon aikana. Se kerta kun nähtiin meni mukavasti. Katsoimme leffan ja puhuimme tavallisita, arkisista asioista. Mielestäni olin kuitenkin haistavinani miehessä edellisen päivän ryyppyreissun mutta en sanonut asiasta mitään. Puhelut ovat toisinaan ok mutta välillä ne meneät miehen osalta täydeksi raivoamiseksi. Syynä on kuulemma se, että jankkaan ja kysyn tyhmiä asioita. Mietin, että miehen pinna tuntuu olevan selvinäkin aikoina todella todella lyhyt. Onko sellainen ihan normaalia?

Sitten vielä yksi kysymys. Syvällisempi keskustelu on tulossa miehen kanssa ennemmin tai myöhemmin tästä meidän suhteesta. Kerroin aikaisemmin pitkällä viestillä ajatuksistani hänen alkoholismistaan ja muutenkin ajatuksistani. Hän vastasi hyvin lyhyesti, että hyvä kun minä tiedän hänen asiat niin hyvin ja, että mikään pariterapia ei tule kyseeseen. Miten voisin siis valmistautua kyseiseen keskusteluun? Miten puhuisin näistä asioista hänen kanssaan niin ettei se loukkaisi kuitenkaan häntä?

8

Et varmasti kuvittele tai ole hullu. Noi tilanteet on vaan niin vänkiä että kaikki läheiset epäilee omaa mielenterveyttään.

On normaalia. Myös se on normaalia että kaikki on hänen mielestään sun syytä ja olet tyhmä kun et osaa lukea ajatuksia.

Et mitenkään. Näin olen sen itse ainakin kokenut. Vaikka olisit miten tyyni, kärsivällinen ja neutraali, hän keksii jostain hermostumisen aihetta koska aihe on niin tulenarka. Taudinkuvaan kuuluu suojella itseään ikäviltä tosiasioilta.

Tsemppiä Essi!

9

Ei ole mahdollista, koska hän ei halua/kykene ymmärtämään, mitä tarkoitat, hänen on suojeltava riippuvuuttaan kaikin mahdollisin keinoin. Mutta tiedätkö, se ei olekaan tärkeää, tärkeintä on, että SINÄ tiedät, mitä tarkoitat. Älä turhaan epäile kommunikointitaitojasi, olen aivan varma, että me kaikki kirjoituksiasi lukevat ymmärrämme erittäin hyvin, mitä tarkoitat.

10

Kiitos jälleen vastauksista! Luin aiemmat kirjoitukset nopsasti läpi ja olin huolimattomasti jättänyt vastaamatta kysymykseen: Haluaako mies raitistua? Vastaisin tähän, että kyllä ja ei. Ajatukset raitistumisen suhteen menevät hyvin taisissa sykleissä. Hän juo vähän, kaiki ok, juo vähän enemmän, juo ihan ok, juo enemmän, tulee ylilyönti, hirveä morkkis, halu tappaa itsensä, halu saada asiat kuntoon, raitistuminen ja uuden kehän alku. Juomattomat ajat ovat yleensä lyhyitä mutta nämä vähäiset alkoholinkulutukset voivat kestää pitempäänkin. Sitten kuitenkin tulee aina se päivä kun tulee juotua liikaa ja mokailtua ja uusi halu taas raitistua. Kaikkein pahinta minulle on se, että mies olettaa minun voivan elää omaa elämääni samaan tahtiin eli raitistuttuaan minä tuen häntä ja kun hän juo minunkin olisi hyvä juoda tai ainakin olla huomauttamatta asiasta. Myöhemmin saan kuitenkin kuulla aina, että olen käyttäytynyt asiaan sopimattomalla tavalla. Kuten aiemmin kerroin, emme käy enää kovinkaan paljon yhdessä viihteellä. Viime syksynä innostuin kuitenkin lähtemään mukaan erääseen tapahtumaan. Asia oli mielestäni merkittävä kun pitkästä aikaa mennään yhdessä ja mieskin tsemppasi selkeästi eikä juonut paljon. Mukavan illan tunnelman kuitenkin lässäytti se kun hänelle tarjottiin “polteltavaa” ja tottakai sitä oli sitten alettava käyttämään. Ja MINÄ olin taas pilannut illan!

Aiemmista kommenteista jäi myös mieleen kirjoitus siitä, että itsestä pitää tulla oman elämän tähti. Voi kuulostaa kyllä ihanalta. Tuntuu, että niin monta vuotta on mennyt siihen, että elämä on pyörinyt miehen ja hänen harrastuksensa ympärillä. En vain oikein tiedä miten se käytännössä onnistuisi. Pelkään, että jos tästä suhteesta irrottaudun elän vieläkin yksinäisempää elämää. Hyvinä aikoina olemme kuitenkin olleet hyviä ystäviä ja jos emme ole nähneet niin soitelleet joskus kuusikin kertaa päivässä ja tekstailleet tai kirjoitelleet. Pelkään, että töiden jälkeen istu lemmikkini kanssa kotona loppu elämäni. Jos vaikka tukehtuisin pullapalaan kukaan ei välttämättä huomaisi sitä päivään tai pariin. Pelkään myös, että en tunne näin voimakasta rakkautta enää ketään toista ihmistä kohtaan. Tätä suhdetta ennen olin vuosia yksin koska en yksinkertaisesti tuntenut tarpeeksi ketään ihmistä kohtaan. Tämä ei siis ole mikään tuulestatemmattu pelko vaan olen sen käytännössä kokenut ja se ahdistaa minua.

11

Hei,

kysyit Essi, että pysyykö nuo luonteenpiirteet raitistuttuakin. Meillä pysyi, tulivat heti pintaan kun ongelmia tai ristiriitoja. Alkoholisti on hoitanut tunne-elämäänsä vuosia viinalla, joten elämä ei ole tullut raakana eteen. Siksi heillä ei ole kaikkia keinoja, ne on opeteltava. Aivan kuin pienelle lapselle on opetettava tunteiden nimet. Esittämässäsi kuukaudessa ei vielä ihmeitä tapahdu, aivot ovat pääosin toipuneet vuodessa. Sääntö on, että toipuvan alkoholistin on pidättäytyvä uusista ihmissuhteista minimissään tuoksi ajaksi.
Toinen mitä kysyit, on tuon pakonomaisuus. Ymmärtääkseni se viittaa enemmän pysyvään persoonallisuushäiriöön. Esimerkiksi narsisimissa (epävakaan personnalsiisuushäiriön yksi muoto), jossa minäkuva on heikko. On ihan kuin minun ex-ukko. pakonomaista harrastamista tai työtekemistä (toki niissä samoin addiktiivinen muoto). Minulle lääkäri sanoi, että mies narsisti, ei parane raitistumalla, ja psykiatri sanoi asian hienommin, eli puhui tästä heikosta minäkuvasta. Itse sitten lukemalla bongasin, että sama asia. On lapsuudessa synytynyt vaurio, joka melko mahdoton korjata. Mutta kuule, minun ex osaa olla aivan ihana kun on. Kun panostaa, ja sillä kai tässä tämänkin aikaa tuli sinniteltyä…

Siinä on askaretta kerrassaan. Pysyä rinnalla, kun paljon ongelmia. Etenkin kun hänen on itse motivoiduttava. Meillä ei lupaukset pitäneet, ilmeisesti riippuvuus liian vahva. Ja toki tyypillinen piirre alkoholistille, lupailu. Teot sitten eri asia.

Edelleen, mitä kirjoitit, on hyvin tyypillistä alkoholismia. Syyllistäminen niin ovelalla tavalla, että toinen pyytää anteeksi vaikka mitä, on alkoholismin kriteereissä. Mitä älykkäämpi alkoholisti on, sitä paremmin hän vielä vetää oikeista naruista.

Iso juttu ja on on sama, minkä kanssa itse painin. Olen masentunut nyt, vaikka olen eropäätöksen tehnyt. Tottakai jää tyhjää aikaa ja tilaa, jos ihmisen poistaa elämästään. Jos se ihminen ei kuitenkaan tuo meille hyvää, olemme hänen kanssaan muista syistä. Olemme itse riippuvaisia. Tähän kai viitataan sanomalla, että alkoholistien puolisot sairastuvat läheisriippuvaisuuteen. Ymmärsin, etät olet vielä nuori. Haluaisitko perheen hänen akanssaan, isäksi lapsillesi, kohtelisi heitä kuten sinua? Kun katsoo exän lapsia, ja heidän kohtaloaan, sääliksi käy. Onneksi he asuvat äidillään, ja toinen lapsi ei tällä hetkellä tapaa isäänsä edes. Syystä että.

Joku kerran kertoi minulle, että auttaakseni ratkaisussani kuvittelisin seuraavan tilanteen. Lapsesi (kuvittele, että sinulla olisi) olisi samassa tilanteessa kuin sinä: haluaisitko hänen olevan vastaavassa suhteessa? Vakuuttelisitko hänelle, että hänelle on parempaa tiedossa? Että yksinäisyyttä ei tarvitse pelätä? Että varmaan kohtaat itsellesi sopivan ihmisen, kun arvostat itseäsi?

Olen ihan varma, että näin sanoisit lapsellesi. Sano nämä siis itsellesi. Tiedän, ei ole helppoa. Siskoni sanoi, että tällaista suhdetta voi surra aikansa, mutta ei ole sen arvoista. Itse uskon, että kunnioitus toista kohtaan on kaikkein suurin asia, ilman sitä ei ole rakkautta.

Kysymys onkin, että miksi uskot, että sinulle ei ole parempaa tiedossa? Että sinun on oltava tässä suhteessa PELOSTA, että et löydä muuta. Älä anna pelon ohjata elämääsi, vaan ihan muiden voimien. Tuskin teet muitakaan elämäsi ratkaisuja pelon ohjaamana. Kuten Ilmalaiva kirjoitti, hienoja asioita tuli hänellekineteen. Jos olet sidoksissa tähän, muilla asioilla ei ole tilaa tulla. Hengitä syvään , anna kevätauringon paistaa kasvoillesi ja nauti. Olet elossa, terve, pystyt itse ohjaamaan elämääsi.

No, nyt sitten yritän itse nousta täältä murheen laaksosta ja hokea noita mantramaisesti itselleni… :laughing: Helpommin sanottu kuin tehty…

12

Alkoholistien läheisille nämä pitemmät juhlapyhät taitavat olla monellekin vähän liian rankkoja. Itse odotin vapaapäiviä pelokkaan innostuneesti. Tarkoituksena oli, että miehen kanssa grillaisimme, katsoisimme leffan ja siinä sivussa ehkä hoitaisimme parisuhdettakin, joka on ollut heikoissa kantimissa jo pitkään. Kuten arvata saattaa niin toisin kuitenkin kävi.

Mies lähti harrastereissullee ajatuksella, että nätisti menee käväseen ka kuskina on suuntaan ja toiseen kun mukana on isompi kööri. Sunnuntaina sitten aikaisin kotiin, että jää aikaa hyvin grillaushommiin. No kuskina ei tietysti ollut suntaan eikä toiseen ja kun eilen siinä kuuden hujakoilla soittelin niin herra oli tietysti umpikännissä ja soperteli “anteeksi, olen alkoholisti, anteeksi”. Tekstiviestilläkin muistutti asiasta. Tietysti itesellä takaraivossa oli koko ajan pelko retkahtamisesta mutta silti se pettymys on joka kerta suuri. Nyt en kuitenkaan tippunut enää alhon alimmaisiin kerroksiin vaan toivottelin reippaasti miehelle “onnea valitsemalleen tielle”. Sen verran kuitenkin ketutti, että ihan tyynenä en pystynyt vielä pysymään.

Surullista on sekin, että mies on ollut pari viikkoa sairaslomalla ja kun hiukan tervehtyi niin heti suuta alkoi nappasemaan pullon perään. Ja se, että tätä ihanuutta on sitten pakko kuuluttaa jokisessa mahdollisessa kanavassa. Viimeinen päivitys näytti olevan, että “alkoholismi kunniaan”. Mies siis oikeasti haluaa näyttää kaikille miten humalassa hän ja hänen ystävänsä ovat. Täältä kun on asiasta lukenut humalaa on yleensä piiloteltu. Meillä asia on toisin päin. Siitä tehdään mahdollisimman iso ja näkyvä asia. Miten siihen pitäisi suhtautua? Mutta siis humala on tosi hieno juttu mutta alkoholiongelma ei. Siinä siis menee raja.

Minua painaa valtava kantamus miehen alkoholismista. En tiedä tietääkö oikeasti ongelmasta kukaan muu. Välillä tuntuu, että paino on yksinkertaisesti liian raskas. Kävin viime viikolla työterveydessä ja sieltä minut ohjattiin pitempään hoitojaksoon psykologille. Katsotaan jos sieltä saisin voimia. Kysymys siis kuuluu, että jos ja kun itseni joskus tästä yhtälöstä ulkoistan niin olisiko minun hyvä kertoa miehen ongelmasta jolle kulle, että hän ei jäisi tavallaan aivan yksin. Hänellä on yksi mielestäni fiksu ystävä sekä hienot vanhemmat. Kaipaisin kovasti myös jo tällä hetkellä miehen läheisten tukea ja sitä, että voisin jonkun toisen ihmisen kanssa miettiä, miten häntä voisi parhaiten auttaa. Toki tiedän, että alkoholistin pitää itse ensin haluta parantumista.

Sitten toinen asia, mitä olen alkanut miettiä muiden ketjuja lukiessani, että jos lähtisin tästä suhteesta auttaisiko se miestä paranemaan? Tiedän, että hän rakastaa minua ja sanookin minun olevan hänen vanhempiensa lisäksi tärkein ihminen ja elämän suuri rakkaus. Mahdollistanko hänen juomisensa kun vuodesta toiseen seuraan asiaa rinnalla. Jos painaisin oven perässäni kiinni ja ilmoittaisin, että alkoholismi ja siihen liittyvät lieveilmiöt ovat minulle liikaa, voisiko se herättää miehen tajuamaan ongelmansa?

13

Anteeks et tuun ihmettelee mut en keksi mikä harrastus voi olla jossa on “pakko” ottaa juomia?!

meistä alkoholisteista kaikilla on syy vaikka mikä juoda ja joskus ei mitään syytä.

tarkoitan siis et pakko ei ole juoda mistään syystä mut alkoholistilla on aina syitä keksittynä…

toivon kuitenkin sinulle voimia!

14

Osaat harvinaisen selvästi ilmaista itseäsi ja analysoida parisuhteesi tilannetta. Hieno ketju tämä, pähkinänkuoressa kaikki alkoholistin läheisenä elämisestä.
Oman elämän löytäminen lähtee siitä, että lakkaa miettimästä alkkiksen elämää. Teilläkin on hyvä tilanne siinä ettette asu yhdesssä. Mitä itse tekisit mieluiten? Ala tehdä sitä.
Kirjoitit olevasi yksinäinen, mutta ihmisiä tapaa ja heihin tutustuu erilaisissa riennoissa. Nythän oma itsesi on kapeutunut työssä käynnin ja miehen harrastuksen väliseen rakoon.

Entä jos aloittaisit jotain ihan uutta josta nautit. Eikä sitä ystävää tarvitse jättää, mutta jämäkästi vaan pidät kiinni selvin päin tapaamisesta. Neuvot ja paheksunta ovat turhia, itse hän ja hänen sairautensa tekevät vähitellen harhaelämästä mahdottoman. Jos et kommentoi mitenkään hän ei saa sitä sinun syyksesi.
Kannattaa käsitellä niitä lapsuuden kokemuksia terapiassa tai vaikka AAL:ssa. Olen varma että saat uuden otteen elämästä. Tämän takana ovat omat kokemukseni siitä, miten itse olen päässyt irroittautumaan.
Mies kyllä tulee kokeilemaan monia temppuja aistittuaan muutoksen tuulet, mutta pysy lujana! Aika näyttää onko teidän järkevää jatkaa.

15

Olipa rankkaa luettavaa. Omat huoleni tuntuvat aika pieniltä, mutta on ne itselleni voimia vieviä. Olen raitistunut alkioholisti. Join kerran tai kaksi kuussa, mutta sitten menikin monta päivää. Meinasi mennä työkin. Olen juomisestani kärsinyt nuoresta asti( nyt olen viisissäkymmenissä) mutta koska nuoruudessa menin yhteen henkilön kanssa jolle juominen oli tärkeä osa elämää join itsekin. Olen lopettanut juomisen neljä- viisi vuotta sitten. Retkahdellen joitakin kertoja. Puoliso jatkoi juomista, mutta satutti itsensä niin pahoin muutama kuukausi sitten, että sanoi lopetavansa juomisen. Nyt tällä hetkellä olen työmatkalla ja huomasin jo lähtiessäni, että aikoo juoda. Oli niin mielinkielin. Nyt illalla lapsi tunnusti puhelimessa että olin oikeassa.
Olen yrittänyt hänen kanssaan läheisyyttä, mutta minut on kai vain rakennettu siten, etten voi sietää valehtelua. Tätä on yhdessä olomme aikana ollut jatkuvasti. Meidän välisistämme asioista emme pysty keskusteleman. Seksikin on hänelle todella vaikea puheenaihe. Kelpaisi hänelle kyllä, mutta itseäni inhottaa seksi valehtelijan kanssa. Tunnen olevani huono koska minulle ei voi puhua totuutta. No, en hänelle ole soittanut. Kun menen kotiin,olen kylmä, enkä anna huomiota hänelle. Hänellä on tulevella viikolla hänelle tärkeä tapahtuma jota olen luvannut mennä seuraamaan. Enpä taida ehtiä. Ehkä keksin jotain muuta tekemistä. Olen pyytänyt häntä lähtemään kanssani keskustelemaan jonnekin. Ei halua. Hän on tyytyväinen. Olen luovuttanut. Keskityn työhön ja lapsien hyvinvointiin. Juoksen ja huolehdin kunnostani. En halua antaa itseni vajota masennukseen. Onko vika minussa, vaadinko liikaa kun vihaan valehtelua. Miksi se hävettää niin kun tajuaa että toinen valehtelee. Järki kyllä sanoo, että hän on raukka ja ääliö. Mutta tunne on toinen. On kai opeteltava valehtelemaan itsekin. Miten purkaisin tämän vihantunteen. Hän ei ole minua todella vaikeassa raittiuden alussani tukenut. Päinvastoin houkutellut juomaan. Nyt enää ei houkuttele. Mitenhän taas jaksan huomisen vaativan työpäivän kun mielessä pyörii tuo petturi. Tuskin unikaan tulee. Tietenkin tuli mieleen lähteä baariin itsekin, siellähän muutkin ovat, eivätkä yksin hotelihuoneessa. Saisin seuraa…siis juttu. Niin paatunut en ole juomisen lopetettuani, että vieraisiin menisin. Juodessani kyllä kävi niin ušeinkin. Se en ollut minä vaan surkea kuori minusta jota viina vei minne halusi. Nyt määrään minä.
Ei vaan on se koitettava levätä. Kiitos jos jaksoitte lukea sekavan vuodatukseni.

16

Moikka vaan. En nyt varsinaisesti vastaile mihinkään viestiketjuun vaan pistän ajatukseni tähän kun en tiedä miten muuten tänne kirjoittaa. Ja ensimmäisenä miettisin sitä kuin alkoholisti on se reppana joka ei voi säädellä pikku kätösiään siinä kuinka paljon hän juo, hoitohenkilökunta kyllä ottaa ohjat käsiin, varsinkin kun alkoholisti haluaa parantua, ja koko ajan ne hokee että juominen ei ole sinusta kiinni vaan se on sairaus! Ja me läheiset ollaan läheisriippuvaisia!! ehkä syy onkin meidän!.. JA V…T. Ja suomen byrokratiasta että kun hoitoon hakeutuminen näkyy papereissa se näkyy siellä pitkään!! Aina kun menette tk:n näkyy kyseisen ihmisen papereista alkoholin osuus elämään ja sairauteen ja ihmisten suhtautuminen alkoholistiin jossain muussa instanssissa on aivan erillaista kuin vaikka kun menet apua hakemaan päihdesäätiöstä. Ja siellä vielä neuvotaan alkoholistia ottamaan ero puolisosta, joka ehkä voisi olla läheisriippuvainen, mutta juuret juontaa loppujen lopuksi, oikeesti jonnekin lapsuuteen. Eiköhän kaikki silitellä näitä onnettomia pikkualkoholisteja päälaelta ja toivoteta onnea siinne jonnekin hamaan tulevaisuuteen, mikä on jokaisen jollakin tavalla koettava, olkoon se millainen vain.

17

Edelliseen viestiin viitaten… Kumpikaan ei ole parempi toistaan alkoholisti tai läheisriippuvainen… kipu kuolee huutamalla… alastomana lattialla… Itsestä se elämä kiinni on, varsinkin jos joutuu seinän eteen, ja PÄÄTTÄMÄÄN niin.

18

En nyt kyllä.saanut ihan selville, että oletko alkoholistin läheinen ja miten kärsit. En vaan päässyt kiinni tekstiisi, että mitä haet tekstilläsi…

19

En nyt kyllä.saanut ihan selville, että oletko alkoholistin läheinen ja miten kärsit. En vaan päässyt kiinni tekstiisi, että mitä haet tekstilläsi…

20

Tulenpa tänne purkamaan sydäntäni kun muuten itken taas kettiön lattialla. Täällä elämä on mennyt taas vuoristorataa. Viime viikonloppuna kävi niin, että miehen juomispäivät päätyivät sairaalaan. Hän oli saanut jonkinlaisen kohtauksen yöllä. Siitä ja hieman muistakin asioista kai säikähteenä hän ilmoitti itsellään olevan alkoholiongelman. Sairaalasta päästyään hän puhui läheistensä kanssa ongelmasta ja meilläkin oli mielestäni pitkästä aikaa oikein hyvä keskustelu. Mieleeni pilkahti pieni onni siitä, että tässähän tämä minun rakkaani on johon silloin kauan sitten rakastuin. Mietittiin yhdessä miten elämää voitaisiin jatkaa eteenpäin paremmin ja purimme molemmat sydämiämme painavia asioita. Viikolla meni oikein kivasti ja pikku hiljaa alkoi taas oma mieli parantua kun puheisiin ja kirjoituksiin alkoi tulla sitä vanhaa ihastuksen ja onnen tuntua.

Tänään oli sitten tarkoitus nähdä kokkailun merkeissä. Mutta kuten arvata saattaa taas kävi toisin. Aamulla kun puhuttiin puhelimessa mies raivostui minulle jälleen silmittömästi. Minä kuulemma arvostelen häntä ja käyttäydyn taas kerran hunosto. Luuri korvaan ja sen jälkeen hän ei enää vastannutkaan puhelimeen. Tekstiviestejä kuitenkin on tullut, joissa kerrotaan miten huono olen, haistatellaan ja haukutaan koko suhde paskaksi. Miten monta kertaa olenkaan tämän kuullut? Miten monesti on haukuttu? Miljoona kertaa yhteiset tekemiset peruttu. Minä puolestani olen yrittänyt lepytellä. Pyytänyt anteeksi ja yrittänyt ymmärtää. Niin ja koko riidassahan oli kyse siitä, että kerroin, että minun mielestäni parisuhteeseen ei ylipäätään kuulu mikään muiden ihmisten hinkuttaminen julkisella paikalla. Minusta se on päivänselvää mutta taas mietin, että oliko oikeasti minun mielipiteeni niin huono? Jos kaikki minussa ja tässä suhteessa on hiin huonoa niin miksi mies ei lähde muille teille ja jätä tätä suhdetta ja minua? Tai jos hän oikeasti rakastaa niin miksi sitten jatkuvasti peruu kaiken ja loukkamalla loukkaa?