Hei, Olen palstalta lukenut muiden kirjoituksia mutta nyt rohkaistuin ensimmäisen kerran myös kirjoittamaan tänne itse. Veljeni tästä sivustosta minusta hoksautti ja mukava huomata etten kamppaile yksi vaikeiden ja surullisten asioiden kanssa. Erityisen rohkaisevaa on lukea teidän hienoista selvitymistarinoistanne ja siitä, että elämä voi todellakin muuttua vielä paremmaksi, vaikka siihen ei aina jaksaisikaan itse uskoa.
Olen nyt ollut suhteessa useamman vuoden miehen kanssa. Ensiksi kirjoitin, että ihanan miehen kanssa mutta pyyhin sanan sitten pois. Toinen meistä on hieman yli kolmekymmentä ja toinen kymmenisen vuotta vanhempi. Meidän elämämme on ollut alusta asti melkoista myllerrystä. Tapailimme aluksi satunnaisesti kunnes mies ilmoitti menneensä kihloihin toisen naisen kanssa. Jatkoimme omia teitämme kunnes mies myöhemmin otti yhteyttä (humalassa) ja kertoi tehneensä elämänsä virheen ja kaipaavansa minua takaisin elämäänsä. Tästä alkoi noin puolen vuoden piinaava jakso jolloin olimme tekemisissä lähinnä kirjoittelemalla mutta ihme ja kumma mies tosiaan muutti elämänsä - purki kihlauksensa ja järjesti muutenkin elämänsä niin, että saimme olla yhdessä. Tästä alkoi mukava ajanjakso vaikkakin silloin pieniä juttuja sattui alkoholin kanssa mutta onnenhuumassa ne eivät paljon haitanneet. (Sammumisia vessanlattialle jne.) Pian alkoi kuitenkin alämä valjeta eri tavalla ja mukaan astuivat riidat. Mies harrastaa asiaa, johon hänen mielestään kuuluu juominen. Tätä harrastusta on sitten tehtävä lähes joka viikonloppu. Minusta se on periaatteessa jokaisen oma asia miten aikansa viettää mutta riidoista en kuitenkaan pidä. Riidat johtuivat lähes aina tavalla tai toisella juomisesta. Ei niinkään siitä, että hän kanssani olisi juonut liikaa (silloin hän asian voi pitää edelleen kurissa) vaan siitä, että juomisen takia tuli paljon petettyjä lupauksia ja muutoksia elämään. Sovimme esimerkiksi tapaamamme jossain mutta häntä ei sitten näkynytkään ja syynä oli juominen. Selvinpäin hän tuskin sellaista tekisi. Humalassa hän myös saattoi olla hyvin tunteeton ja esimerkiks haukkua ystäviäni. Tilanteen jälkeen hän aina ymmärsi riidan johtuvan alkoholista mutta myöhemmin hänelle tuntuu jääneen mieleen vain pelkkä riita ja syytökset minua kohtaan siitä, että miksi minä käyttäydyin silloin ja tuolloin huonosti. Asiat kääntyivät myöhemmin todella kummalisiin muotoihin.
Mies on hakenut asiaan apua AAsta ja työterveydestä silloin kun on ollut sitä mieltä, että on alkoholisti. Välillä minä taas olen nipo, joka ei ymmärrä sitä, että välillä pitää osata rentoutua ja harrastus vaatii alkoholia. Minun on todella vaikea yrittää kannustaa ja olla tukena kun en koskaan tiedä millainen minun tulisi olla -bilehile vai järjen ääni.
Minun on todella vaikea suhteutua tilanteeseen, koska isäni on alkoholisti. Minulla on paljon ahdistavia kokemuksia juomiseen liittyen ja uskon olevani yliherkkä juomiseen liittyvissä tilanteissa. Tätä mies on monesti käyttänyt minua vastaan ja sanoo minun tarvitsevan hoitoa. En kuitenkaan ymmärrä sitä, että miksi vaikkapa keilamaan lähtöä ennen pitää juoda 10 pulloa kaljaa jos tietää sen ahdistavan toista. Minusta palloa on kiva heittää ilman alkoholiakin.
Kamppailen siis kahden vaiheilla onko mies alkoholisti vai minä eksyksissä? Juon itsekin toisinaan ja aiemmin join enemmänkin. Kaverinikin juovat, enkä koe sitä mitenkään hankalaksi. Toisaalta heidän kanssaan asiasta ei tule koskaan tappeluitakaan tai petettyjä lupauksia. Olemme miehen kanssa puhuneet paljon erosta tai hän on halunnut erota koska minä en hyväksy häntä sellaisena kuin hän oikeasti on. Itse en kuitenkaan oikein tunne voivani auttaa tai tukea häntä kaikissa hänen päätöksissään. Hän on esimerkiksi usein sairas, väsynyt, pois töistä jne. jotta pääsee harrastamaan. Yritän hänelle puhua siitä miten olisi tärkeää levähtää ja hoitaa työt mutta sitten asiat kääntyvät aina niin etten hyväksy häntä. Tämä on joku kehä. Eniten kuitenkin mietin sitä, että vaikka kuinka tunnen itseni surulliseksi ja onnettomaksi tässä suhteessa en kykene poistumaankaan. Olen aika varma, että vaikka hän tekisi mitä antaisin sen hänelle anteeksi. Miten pääsisin elämässä eteenpäin ja voisin päästä pois tästä suhteesta koska en usko hänen muuttuvan ja ei kai sellaista voi toiselta pyytääkkään. En vain halua olla itse suhteessa, jossa minua koko ajan haukutaan tai sitten huudetaan. Ainut kaunis asia mitä hän minulle sanoo on, että rakastaa minua. Se on jäänyt minulle kuitenkin pimennon peittoon, että mitä hän minussa rakastaa, sillä niitä asioita en koskaan ole kuullut. Sen sijaan huonot asiat on hyvin mielessä: olen aiheuttanut hänen juomisensa, (kerran AA:sta tultuaan hän oli päättänyt, että minä olenkin se alkoholisti), en tue häntä, en hyväksy häntä, kohtelen kuin tiskirättiä jne. Pelkäänkin, että ehkä hän on oikeassa ja vika löytyy vain minusta.
Minua myös mietityttää lähteä suhteesta, koska pelkään miehen elämän luisuvan vielä heikommille raiteille. Hän on usein puhunut itsemurhasta ja koen hänen olevan todella ahdistunut. Hän myös kokee muiden helposti olevan häntä vastaan ja vääntää mukavistakin asioista häntä arvostelevia kommentteja. Hänen läheisensä eivät oikein tiedä näistä ongelmista ja ovatkin usein kehottaneet meitä eroamaan, koska riitelemme jne. Minä siis yritän auttaa häntä kun hän käy kavereilta salaa AA:ssa ja kaverit lyövät pulloa kouraan ja arvostelevat minua. Hänelle tietynlaisen imagon luominen ja ylläpitäminen on todella tärkeää. En esimerkiksi saa tägätä häntä sosiallisissa medioissa mukaan kuviin, joissa olemme yhdessä koska hän ei halua niitä näkyväksi ystävilleen. Minulla on todella voimakkaita tunteita kuitenkin edelleen tätä ihmistä kohtaan vaikka tietyllä tavalla ajttelen eron helpottavan molempien elämää. Pelkään, että rakastan vain mielikuvaa hänestä ja muistoa siitä mitä joskus meillä oli.
Tässä muutama ajatus…itse koen voivani tässä tilanteessa huonosti. Minulla on diagnosoitu keskivaikea masennus. Työt hoidan mutta muuten elämä tuntuu hyvin ilottomalta ja yksinäiseltä.