Pelkään, että tuolla alkoholinkäyttöhistorialla on toivoa vain, jos tekee raittiutensa eteen muutakin kun panee joksikin aikaa korkin kiinni. Valitettavasti. Ja takapakkeihin varautumisen lisäksi sinun kannattaisi yrittää irrottautua heti alkuunsa miehen juomisesta, ettei siitä tulisi sinunkin elämäsi keskipiste ja suhdettanne hallitseva asia.
[i][b]juuli kirjoittaa
täysraittiutta en vaadi enkä välttämättä edes halua, sitä en tiedä onnistuuko siirtyminen päivittäisestä käytöstä ns. kohtuukäyttöön…[/b][/i]
Kyllä se niin on valitettavasti, ettei alkoholisti pysty kohtuukäyttäjäksi!
Sitä samaa kohtuukäyttäjän tilaa exäkin haaveili, eikä hän ymmärrä sitä miksei hänestä voi tulla.
Se on joko viinan voimalla hautaan taikka täysraitistuminen! Välimuotoja ei ole!
Seppo Jokisen kirjassa “Perhe on yhä”, sivulla 69 Jokinen kertoo mm näin:
“Jos ymmärrämme alkoholismin taustaa, voimme myös ymmärtää, ettei alkoholistin kuntoutumisessa oikeastaan voi käyttää sana parantuminen. Mielestäni alkoholisti ei täällä alhaalla parane koskaan sillä tavoin, että hän voisi ruveta pienimmässäkään määrin käyttämään alkoholia. Toipua hän kyllä voi niin, että pystyy elämään aivan normaalia elämää - mutta sen normaalin elämän perusedellytys on, ettei hän ota lainkaan alkoholia.Jos hän ottaa yhdenkin ryypyn, toipuminen katkeaa,ja taantumisvaihe alkaa välittömästi. Ja tuo taantuma voi viedä hautaan asti, sitä ei ehkä sada poikki missään vaiheessa.Juominen saadaan kenties pakkohoidolla poikki,mutta ei välttämättä enää kehitystä ihmisen persoonassa eli tarvetta juoda ja tuhota itseään.”
Kaiken huipuksi oireet voivat palata ihan ilman juomistakin jos jättää itsensä hoitamatta. Mulla on sellainen käsitys, että alkoholistin perimmäinen ongelma on alkoholistinen ajattelutapa ja sen hoitamista ja muuttamista on raitistuminen. Siihen ajatusmaailmaan kuuluu käsittämätön itsepetos, joka sisältää mm. haaveet kohtuukäytöstä. Jota siis Juulinkin miesystävä on ilmeisesti jo kymmenen vuotta harjoitellut, siinä vieläkään onnistumatta. Miten se siis jatkossa voisi onnistua? Alkoholistista on jo pelkästään kohtuukäytön unelma. Että viina on niin tärkeää, ettei siitä mitenkään voi kokonaan luopua.
eli ei tässä auta muu kun pelätä viikonloppua. kohtuukäyttöä (mitä se sitten ikinä onkaan…) mies ei ole tainnut edes kokeilla kun “ei ole ollut mitään syytä olla selvinpäin”
olen nyt vaan niin onnellinen ja rakastunut että todella haluaisin uskoa kun toinen sanoo ettei enää viikolla juo…
ja itsekkäästi ajatellen olisihan se kiva viettää iltaa ulkona yhdessä.
aika näyttää.
Älä usko. Mutta jos tämä päivä on hyvä, niin nauti siitä.
Uskominen on turhaa, jos tietää paremmin. Samoin toivo, joka versoo kyllä pienimmästäkin toivonpisarasta ja sairas ihminen rakentaa sille. Mutta se ei estä nauttimasta olosta kun kaikki on hyvin. Huominen on huomisen ongelma tai huomisen ilo. Sinulla on tämä hetki.
Mä muistan tämän ajatuksen oikein hyvin. Se oli silloin, kun olin kymmenisen vuotta nuorempi ja rakastunut tulisesti lasteni isään. Kyllä mä tajusin, että alkoholistin kanssa seurustelin, mutta kun sen kanssa oli niin kivaa. Ja sitten mä aika kauan kuvittelin, että mä voin jotenkin hallita hänen käyttöään. Hänen olisi mielestäni pitänyt pystyä siihen, että aika ajoin vietetään iltaa yhdessä ja meillä on hauskaa, mutta muuten eletään kun kunnon pariskunta.
Meillä ei toiminut. Lopulta mä näin punaista jo pelkästä ajatuksesta, että hän juo.
Kun seurustelun alkuvaiheessa huomasin että mies juo minun nähden 2 - 3 olutta arki-iltaisin, niin kiinnitin huomiota siihen, mutta halusin ummistaa pienet simmuni. Viikonloput mies otti sitten aina rankasti. Ja jos olimme sopineet yhteisestä menosta jonnekkin, niin mies ennakoi jo etukäteen juomalla itsensä niin, ettei vain tarvitse olla selvinpäin, tai vaikka antaisi minun välillä siemailla alkoholia ja itse ajaisi autoa. Hänellä oli aina perustelut ja se oli näin: “Katson että mulla on oikeus silloin ottaa viinaa, kun mennään sellaiseen paikkaan minne sä haluat. Kyllä sä saat sitte ottaa, kun mennään minun haluamaani paikkaan, niin olen selvinpäin.” 
Näin hän aina luisteli asiasta, tai yritti. Yhdessä olimme kuitenkin aina sopineet menosta ja valinneet paikan. Kerran sitten olikin niin että mies joi ja ihan oikeasti menimme hänen toivomaansa paikkaan. Kyseenalaistin sitten hänen sanomisensa, niin siihen tuli sitten nopeasti että ei ole koskaan niin sanonut.
Ja kun hän joi ja joi ja joi yleisillä paikoilla, ja mun energia meni siihen kun herraa vahdin. Ei hyvä!
Ihana perustelu! Siinä meille malliesimerkki kompromissista :mrgreen:
(mä muuten luulen, että ne “hänen haluamat paikat” olisivat muutenkin sellaisia, joissa ei tarvitse vahingossakaan olla selvinpäin…)
Täytyy tunnustaa, että luin perustelun kolmeen kertaan, enkä ymmärtänyt mitään. En ymmärrä edelleenkään perustelun logiikkaa, aivokapasiteettini ei vaan riitä. Mutta ehkä tuo toimii hyvänä esimerkkinä siitä, miksi juovan alkoholistin kanssa ei kannata ruveta neuvottelemaan tai laatimaan sopimuksia siinä hartaassa uskossa, ne olisivat järkeviä ja toteuttamiskelpoisia ja edistäisivät jotain hyvää ja tervettä elämässä ja parisuhteessa.
Niin, todella omituisia ja mielenkiintoisiakin on juopon kompromissit ja näkemykset asioista!
Ja Kultakala, aivan totta, hänen omavalintaiset paikat on sellaisia missä ei tarvitse olla selvinpäin, tai sanotaanko, että olisi outoa jos olisi selvinpäin.
Eilen näin tämän exäni, ja hän viettää nyt kuivaa aikaa. Kovin ahdistavalta mies vaikutti.
Ja hirveät syytökset ja syyttelyt minua kohtaan, miten olen sellainen nainen ollut hänen elämässä jonka kanssa oli vaikea seurustella. Syytöksiä mitä ihmeellisimmistä asioista.
Kun sitten sanoin hänelle, että minun näkemykseni mukaan meidän parisuhde ongelmat johtui puhtaasti hänen alkoholiongelmastaan, niin hän ei nähnyt siinä mitään ongelmaa. Alkoholin käytössään ei mitään ongelmaa. Ja kovin ihmetteli, miten näen hänen alkon käytössä epäkohtia.
Tämä mies on kuin 2 eri persoonaa. Juovana kautena hän on valoisampi, ja empaattisempi, toki silloinkin hän on haukkunut ja syyttänyt milloin mistäkin. Kuivana kautena mies on aina kireä kuin viulun kielet, täynnä vihaa, katkeruutta, syytöksiä.
Totesin sitten vain lopuksi että sinä olet sitä mieltä ja minä tätä mieltä.
Kun lähdin, miehen silmissä oli kaihoisa katse. Minä nieleskelin kyyneleitä.
Tää kuvaa mun mielestä hyvin sitä, millä tavalla alkoholi toimii lääkkeenä alkoholistilla. Juodessaan hän on se normaalimpi itsensä, ja hänellä on “sopiva” lääkitys päällä. Kuivilla ollessa ei ole lääkitys kohdallaan.
Kuulosti tutulta Jäämintun kuvailu noista kompromisseista ja perusteluista. Just tuota se on, ja lopulta kun yrittää vetää miestä tilille sovituista, kuuluukin että en mä niin ole sanonut. Se on kaikki sitä juomisen suojelua, se valikoiva muistikin.
On se vaan jännä homma, tunteet edelleen velloo laidasta laitaan exän suhteen.
Se mies on todella syvällä mun tunteissa ja kauhistuttava ajatus, että enhän mä edes tuntenut sitä oikeaa miestä. Ja mä teen surutytötä ihmisestä joka käyttätyi mua kohtaan huonosti ja parisuhde ei ollut millään lailla normaali. Minä annoin ja mies otti, minä en saanut alkuhuuman jälkeen oikeastaan paljon mitään myönteisiä asioita. Nyt sen olen huomannut että hyvänen aika, miten mä annoin sen miehen mua viedä kuin pässiä narussa.Tai, huomasinhan mä sen, mutta menin mukaan siihen…
Olen ollut vihainen itselleni, että hölmö olit ku annoit niin sen ihmisen tehdä.
Se mies osasi päihdesairaana todella koukuttaa.
Mutta, hyvä asia on tämä, että mä voin tosi hyvin muuten elämässäni,eikä tarvitse enää sietää miehen syyllistämisiä, kiukkuiluja, känniörveltämisiskuyrityksiä, jne.
No, ajan kanssa tämä alkoholistimies on tunnepuolella käsitelty ja sitten voipi jo nauraakkin omalle tyhmyydelle.
Mä ajattelen niin, että se koukuttaminen ei ole miehen ominaisuus vaan se on minussa. Miksi minä koukkuunnun? Eikä se ole tyhmyyttäkään. Et sinä Jääminttu ole tyhmä, sen näkee sinun kirjoituksista. Nämä jutut on tunnepuolella, sitä tunne-elämää tässä pitäisi tutkailla.
Jepulis. Kyllä poäihdesairaat osaavat koukuttaa. (Minäkin muuten osaan koukuttaa.) Mutta se, mikä on mulle tärkeää, miksi minä työnnän pääni siihen koukkuun, jota joku minulle virittelee.
Tyttelillä on mun näppis. Pusimuiskis vaan.
Kyllä minussa on vieläkin se, että täydellisyys ei ole minua varten. Pitää olla joku roso.
Täydellisessä, kypsässä, tasa-arvoisessa (jatkakaa listaa…) myös tämän osapuolen pitäisi olla täydellinen. Täydellistä miestä ei ole (kertoo vanha vitsikin) joten sama se sitten, jos tuntee sen roson. Joka on muuten niin syvä, ettei pikku hiomisella katoa mihinkään. Eikä sellaista pakkelia ole vielä keksitty, joka siinä pysyisi. Joten jos sitä ei saa korjattua, niin se on sitten ominaisuus.
Tämmösii remonttitermejä 
Hyvät remonttitermit kirjasit Kultakala! 
Nyt on perustettu läheisriippuvaisille oma yhdistys 21.4.2008 Hartolassa.
laheisriippuvaiset.com/index.php
Ja tuosta koukuttamisesta… Mä oon nyt sitä ajatellut kovasti vapun aikaan.
Mä ajattelen sen niin, että koukuttaminen on molemmissa, sekä juopossa, että siinä läheisriippuvaisessa kumppanissa. Myös juoppo voi olla läheisriippuvainen.
Molemmat on rikkinäisiä taustaltaan ja omilla tavoillaan hakevat hyväksyntää, huomiota ja myös sitä että voi käskyttää toista,eli tavallaan nousta toisen yläpuolelle. Juoppo itsekkäällä toiminnallaan ja sanoillaan, ja kumppani hyysäämis -ja raitistamistoiminnallaan ja sanoilla.
Moiks Jääminttu. Tuota juopon läheisriipuvaisuutta olen itse pohtinut, tai se on ruvennut avautumaan mulle. Mä nimittäin ajattelen, että se on silläkin saralla kipeämpi kuin minä. Mulla on oma tarpeeni päteä ja olla tärkeä ja korvaamaton, mutta niin on hänelläkin. En ole oikeastaan koskaan halunnut seurustelukumppania, joka palvoisi maata jalkojeni alla, liian nopeasti rakastuvat tyypit ahdistivat. Tai ne, jotka jäivät roikkumaan ja odottamaan, josko kuitenkin vastaisin tunteisiin.
Samaten pienen lapsen (siis vauvaa isomman) riippuvaisuus kävi hermoille. (Taapero jää tutkimaan ojanreunalle jotain ja itkee sitten, että äiti odota… äiti on sitä mieltä, että kävelisi niin pysyisi mukana… mutta yritin silti käyttäytyä oikein.) Ehkä se on heijastumaa itsestä; sitä mitä ei itsessään siedä inhottaa muissa. Olen kehunut lastani neuvokkaaksi ja toiminnan ihmiseksi; nykyään puolustan yhä vahvemmin hänen oikeuttaan olla pelokas. Ei aina tarvitse jaksaa.
Aikuista ei enää äiti ota syliin ja kanna, jos jalat väsyvät. Mutta aikuiselle on olemassa muunlaista apua. Pitää vaan huolia se.
[i]Tuli suuri tulva ja mies pelastautui talonsa katolle. Naapuri souti ohitse, ja huusi että tule kyytiin. Mies vastasi, että hän odottaa että Jumala pelastaa hänet, koska oli vahva uskossaan. Kotvan kuluttua pelastushelikopteri heitti köysitikkaat ja kehotti miestä kyytiin. Hän vastasi saman kuin naapurilleen; kyllä Jumala hänet pelastaa. Vesi nousi ja ulottui miestä jo hartioihin, vaikka tämä oli noussut seisomaan. Vielä meloi eskimo kajakillaan ja kehotti elein miestä nousemaan kyytiin. Mies puisti päätään, vahvana uskossaan.
Hukkuihan se. Taivaan portilla hän kysyi Jumalalta “miksi annoit minun hukkua, miksi et pelastanut minua?” Jumala vastasi: “yritin, kolme kertaa.”
[/i]
Terveisiä exältä! 
Herran kuiva kausi on päättynyt ja uusi ränni alkanut. Olinkin mielessäni uumoillut että pian alkaa taas puhelin laulamaan.
Mulla jäi aamulla töihin lähtiessä kännykkä kotiin ja kotiin tullessani huomasin että exä oli yrittänyt soittaa. Siitä tiesin, että alkoholi on taas astunut kuvioon. Mies kun ei koskaan soita selvinpäin.
Äsken kävin lenkillä ja kuuntelen aina radiota napeilla kännyn kautta lenkkeillessä. Puhelin soi ja se automaattisesti parin hälytyskerran jälkeen aukeaa linja soittajalle. Olin jo unohtanut exän soittoyrityksen. No, sieltä linjan toisesta päästä kuului hyvin sammaltava ääni joka kyseli kuulumisia jne. No, siinä sitten hyvin lyhyt sanaisesti juttelin. Exä ensiksi kaverina piti mua, sitten jo melkein samassa hengenvedossa olinkin kulta ja ihana, ja on ikävä ja plaa, plaa, plaa. Ja pyyteli tulemaan luokseen heti. Ja loukkaantui kirosanojen siivittämänä suunnattomasti kun hänen viehätysvoimansa ei tehonnutkaan.
Lyhyeen lopetin puhelun ja oikeastaan löin luurin korville. Ja hyvä mieli, että en jäänyt kuuntelemaan herran turinoita enempää, sillä mua ei kiinnostanut. Enkä edes sääliä tuntenut.
Nyt vain pitää seurata kännyä tarkemmin ettei tulisi vastattua. Ja ennenkaikkea lenkillä ollessa kun napit korvilla!
Eikö olekin, Jääminttu, ihanaa tuntea, miten sitä pystyy olemaan sen humalaisen vonkaamisen yläpuolella 
Voi kaikessa rauhassa haistattaa pitkät koko tyypille ja sen tekemisille, eikä tunnu missään