Vihdoin alkoholistipuolisoni tuumasi, että voisimme yhdessä käydä yhdessä päihdeterapiassa/päihdehoitajan vastaanotolla. Hän kertoi, ettei luota kunnallisen terveyskeskuksen mielenterveys- ja päihdepuolen ammattitaitoon, totta puhuen en luota minäkään. Olenkin siis yrittänyt etsiä yksityisiä päihdepsykologeja/terapeutteja tms. mutten löydä ainuttakaan?! Päihdehoitajan vastaanotolle on mahdollista päästä joko kunnallisen tai yksityisen hoitolaitoksen kautta, mutta yksityiset hoitolaitokset ovat minnesota-hoitolaitoksia, joihin en usko puolisoni samantien suostuvan. Työterveyden kautta ei ole mahdollista päästä.
Ihmettelen siis, että mihin voin viedä puolisoni, ja missä saisimme apua, missä meidät otettaisiin vakavasti asian suhteen? Pelottaa, että vihdoin ja viimein kun olemme päässeet tähän pisteeseen, että puolisoni suostuu kanssani puhumaan asiasta, niin mitä jos meitä ei otetakaan vakavasti, ja juominen jatkuu ennestään pahentuen… Tiedostan sen, että oikea paikka puolisolle olisi varmastikin minnesotahoito, mutta toivoisin pääsevämme siihen pisteeseen puolison omasta tahdosta, eikä väkisin pakottamalla. Olen myös luvannut itselleni, että mikäli juomiseen ei tule tolkkua tai puoliso tee asialle mitään, katson tämän vuoden loppuun asti tätä touhua, ja sitten lähden. Tämä on ensimmäinen päätökseni lähtemisestä, ja aion sen pitää ellei mikään muutu.
Kaipaisin suosituksia kuinka toimia puolisoni kanssa asiassa? Kaipaisin ehdotuksia hyvistä ja asiantuntevista päihdeterapeuteista/psykologeista/kenestä tahansa, joka saisi puolisoni katsomaan peiliin ja joka osaisi olla empaattinen mutta jämäkkä. Ymmärrän, että mitä enemmän aikaa kuluu hoitotahon löytymiseen, puolison motivaatio avun hakemiseen pienenee hetki hetkeltä.
Epätoivoiset kiitokset kaikille, jotka vaivautuvat auttamaan!
Olen lukenut ja kuullut, että Minnesota-hoitoon kannattaisi vaikka vähän tyrkäten läheinen laittaa, siis että siellä on hyvä mahdollisuus havahtua siihen omaan tahtoon. Eli jos tuo voisi tuntua mahdolliselta kuitenkin niin ehkä kannattaa yrittää.
Meidän tilanne on se, että vaikka ongelmat jatkuvat… ja oikeastaan pahenevat, ei tästä oikeasta aiheuttajasta eli alkoholista pystytä kunnolla puhumaan. Siis puolisoni. Hän kyllä jo totesi, että oli yhdet överit, kun sattui tapaturma ja saikkuakin tuli, eli ei niitä övereitä pitäisi… Mutta taipumus vaan on siihen, että homma ei pysy hanskassa jos vähänkin aloittaa eli lienee tässä hetkellinen “överi-tietoisuus” juuri nyt, ja niin kauan kuin tapaturman jäljet tuntuvat kehossa.
Koko sydämestäni toivon teille hyvää etenemistä kohti parempia päiviä <3
Ehkä vähän vaikea tilanne. Tietty on olemassa pariterapeutteja, itsekin miehen kanssa sellaisen pakeilla kävin. Mutta ongelma oli se, että terapeutti ei ollut mikään päihdeterapeutti, ja sen kyllä huomasi. Mies lähti tapaamiseen ns. pitkin hampain ja vakuutti terapeutille, että hän kyllä pystyy lopettamaan milloin hyvänsä. No, miksi et sitten lopeta, tokaisi terapeutti. Keskustelu päättyi lyhyeen ja toiste emme sinne menneet. Lasku oli joltinenkin (kyseessä psykiatrian erikoislääkärin yksityisvastaanotto).
Hyvällä tuurilla ja googlaamalla joku päihdeongelmiin erikoistunut psykologi/terapeutti voi löytyä esim. Jyväskylästä (esim. Terveystalo, Mehiläinen ym.). Etäyhteyden päästä kauempaakin.
Mietin tuota, että ette luota hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepuolen ammattitaitoon… Kannattaisiko sille kuitenkin antaa mahdollisuus? Siellä ainakin tiedetään, mistä päihdesairaudessa on kyse. Katso nämä K-S hyvinvointialueen sivut.
Jos kovin rajaa sitä, mistä suostuu ottamaan apua vastaan, voi jäädä tyhjä käteen. Vähän vaikuttaa siltä, että puolisosi on suostunut pakon edessä, kun olet uhannut lähteä suhteesta. Vuoden lopussa voi sitten käydä niin, että ette ole käyneet missään. Puolisosi vetoaa siihen, ettei ole löytynyt ketään sopivaa ja sinä joudut myöntymään, että näinhän se on. Tilanne ajautuu pattitilanteeseen.
Minnesotahoito on kallista. Jos puolisollasi ei kuitenkaan ole kovin suurta motivaatiota, voi olla, että rahat menevät hukkaan.
Hienoa silti, että olette siinä pisteessä, että puolisosi on ainakin periaatteessa suosiollinen hoidolle. Hienoa myös, että sinulla on suunnitelma, miten toimia.
Vähän ihmettelen minäkin, mikä siinä julkisessa terveydenhuollossa niin pelottaa, ettei sinne alkujaankaan voi mennä. Ihan tämä muoti-ilmiö, että julkista puolta pitää haukkua? Kyllä sieltä pois pääsee, jos ei meno miellytä. Jos kyse on yhden lähetteen hakemisesta, luulisi olevan aivan sama mistä luukusta se tulee.
Niin edelleen painotan että se juominen loppuu parhaiten sillä tavoin ettei juo. Jos alkoholisti ei itse näe tilannettaan niin hänet täytyy saada se kovan kautta tajuamaan, eikä pidetä yllä mitään tekosyitä eikä paapota eikä uskota vähentämisiin. Itse uskoin asian vasta kun tuli ero. Kukaan ulkopuolinen ei sitä tietä pysty ihmiselle taputtelemaan ellei siltä löydy todellista tahtoa muutokselle. Meillä on täällä klinikoita missä ei ole edes lääkäreitä, mutta sekin voi olla tekosyy jatkaa juomista vaikka päätös juomisen lopettamisesta on tehtävä itse! “En voi lopettaa koska ei ole tarjolla kunnon hoitoa,” on ihan höpöhöpö, ei muuta kuin härkää sarvista.
Ei mikään ulkopuolinen voima lennätä sitä pulloa kenenkään huulille, kyllä se aina ihan omasta tahdosta haetaan ja kaadetaan kitusiin. Se on oma päätös.
Keskustelu päättyi lyhyeen ja toiste emme sinne menneet. Lasku oli joltinenkin (kyseessä psykiatrian erikoislääkärin yksityisvastaanotto).