Kirjoittelen nyt tänne epätoivoisena. Haluaisin kuulla teiltä onko enää mitään mahdolllisuutta pelastaa avoliittoni?
Tiedän että moni varmaan ajattelee että “jätä se jo”, muten eipäs olekaan niin helppoa kun rakastaa…
Tapasin mieheni 3 vuotta sitten ja hän oli silloin jo aika viinan menevä, mutta pystyi kuitenkin kontrolloimaan juomistaan sen verran että pääsi kotiin yöksi eikä pettäny eikä muuta semmoista. Lukuisat riidat ollaan käyty läpi hänen juomisensa takia.
Vuoden jälkeen huomasin muutoksia miehen alkoholin käytössä, hän oli aina vaan enemmän humalassa ja muisti alkoi pätkimään aika pahasti. En kuitenkaan ajatellut että asia olisi kauhean vakava, menimme kihloihin ja kahden vuoden jälkeen ostimme yhteisen asunnon. Siitä se alamäki sitten alkoi. Mies joi lähes joka viikonloppu itsensä semmoiseen kuntoon, että naama oli vähä välillä auki ja illoista hän ei koskaan muistanut mitään. On pelottavaa katseltavaa kun mies tulee baarista kotiin ja yritän puhua hänelle, hän reagoi ääneen mutta ei ymmärrä mistä ääni tulee, katsoo vain lävitseni. Puheesta ei saa mitään selvää. Nyt itse asiaan; kaksi viikkoa asunnon ostamisen jälkeen sain tietää että hän oli baarissa pettänyt minua, pussaillut “vaan”, mutta pettänyt kuitenkin. Itse hänellä ei ollut mitään tietoa asiasta ja hän joutui kavereiden kautta ottamaan selvää että onko näin oikeasti tapahtunut. Hän pyyteli anteeksi ja oli monta viikkoa juomatta, hän oli oikeasti pahoillaan ja yritti korvata asiaa minulle joka tavoin. Toisella kerralla kun pettäminen tapahtui, istuin vieressä. Hän ei ymmärtäny tilanteesa mitään eikä reagoinut mitenkään kun menin keskeyttämään tilanteen. Jälleen saman anteeksipyynnöt ja meni hyvin noin kaksi kuukautta.
Nyt se tapahtui kolmannen kerran. Mies ei tullut perjantaina kotiin yöksi ja hänellä oli fritsu kaulassa. Lauantaikin meni juodessa eikä hän muista koko viikonlopusta juurikaan mitään. Tiedän ettei hän valehtele siitä muistamisesta, sillä en ole koskaan nähnyt että ihminen murtuu niin totaalisesti kun kuulee mitä on tehnyt. Hän on hajalla että on menettänyt kaiken alkoholin takia, mutta ei kuitenkaan lopeta sitä… MIKSI? Onko hän alkoholisti vai vaan niin itsekäs? Mies on 24-vuotias ja minä 27. On todella huolestuttavaa että niin nuori mies on pilannut itsensä… Rakstan häntä, mutta en jaksa olla pelle tässä parisuhteessa enää. Yhtään ei helpota asiaa että kaikki miehen kaverit ovat sinkkuja ja erittäin kovia käyttämään alkoholia. Tuleekohan mies koskaan pääsemään yli tavastaan pettää kännissä, sillä en jaksa taistella enää kuningas-alkoholia vastaan… Kertokaa joku omia kokemuksianne! Tiedän että pitäisi paeta ja lujaa, ja niin varmaan teenkin pian…
Kuulostaa että jos mies pettää vain kännissä, ja alkon käyttö on tuota luokkaa,
niin enemmän kai huolissaan pitäisi olla siitä, että mies voi olla alkoholisti. Joka on todella vaarallinen sairaus ja tila. Kehottaisin laittamaan omaan arvoonsa nuo pettämiset toistaiseksi, niillä ei ole mitään tekemistä varmaan sen kanssa, että rakastaako mies sinua vai ei. Hän ei todennäköisesti pettäisi, jos ei käyttäisi alkoholia, vai mitä uskot?
Tee selväksi että hänen käytös on humalassa niin satuttavaa ja huolestuttavaa, että olet alkanut epäröimään kannattaako jatkaa suhdetta. Nuo mietteet mitä kävit tekstissäsi läpi, niin voit kertoa miehellesikin, että sinulla on tullut tällaiset mieleen?
Anna hänelle vaikka ensin mahdollisuus että käy hakemassa apua, ja keksii miten viinasta voi päästä eroon.
Että onhan niitä kaikkia. Varaa vaikka oma-aloitteisesti aika a-klinikalle teidän molempien puolesta. Jos hän ei suostu, eikä selvinpäinkään ole lähestyttävissä parisuhdehan on jopa mahdoton, jos siinä ei oteta molempia huomioon Itse vaikka toinen olisikin pettänyt, pidän tärkeänä että suhdetta silti ollaan valmiita kehittämään jos siihen annetaan mahdollisuus, kerrotaan toiselle mikä hänen tekemisissä on minua loukannut…
jos siitä ei pääse eteenpäin niin mä ainakin pidän kohtuullisen mahdottomana jatkaa. Joko toinen ei anna anteeksi, tai toinen ei muuta tapojaan,siinä on kaksi mahdotonta.
Minun oma kokemus: Mieheni oli alkoholistina, ihan juopon tasolla. Väitti ettei pettänyt, mutta öiden poissaolot saivat silti minut tuntemaan oloni petetyksi, odotin miloin hän jäisi “kiinni” että saisin hyvän syyn katkaista parisuhde.
Mutta, ei jäänyt kiinni ei. Lopulta tajusin, että Alkoholi on se ongelma, eikä se mitä mies tekee humalassa. Ei ole mitään pettämistä, mikäli ei ole alkoholia. Eikä alkoholin juoneen miehen kuva ollut yhtään sama kuin hän on todella, vain vääristynyt heijastus.
En voi häntä vahtia, en voi tietää mihin onnettomiin tekosiin hän on humalassa valmis…en voi elää niin että jos selkäni käännän, puolisoni nolaa minut ja itsensä…ei hän nolaakaan minua. vaan itsensä.
Hän kärsii omasta käytöksestään, jopa enemmän kuin minä koskaan voisin kärsiä siitä että mies on imuttanut jotain baariruusua nurkantakana. Tajusin että vain hellittämällä todellakin MENNEET asiat menneiksi, en enää tenttaa miestä mitä hän “teki” ja “miksi”, ja pyytää anteeksi…
tein selväksi, että mennyt on mennyttä, mutta tulevaisuus pitää olla erilainen jos mielimme jatkaa.
Mutta tästä on sit pidettävä kiinni kans, jos ei mies suostu eikä mene hoitoon eikä lopeta alkoholin väärinkäyttöä jota ei kykene hallitsemaan, ei kai ole muuta mahdollisuutta kuin jatkaa itseni kustannuksella, tai jättää suhde, niin itse valitsen epäröimättä jälkimmäisen…aika sen näyttää jatkuuko juominen, tällähetkellä se on ollut menneen talven lumia.
Pakenemistakin on kahdenlaista, katsoa aikansa kun toinen tyrii asiat, sitten ottaa hatkat kun hän on maassa.
Tai ajoissa alkaa huolehtia omista arvoistaan ja rajoistaan mitä haluaa toteuttaa ja minkälaista elämää haluaa elää, ilmaista sen myös toisille silti kunnioittaen heidänkin valintojaan. jos jollekin kerrotaan mikä on alkoholismi ja miten siitä voisi yrittää toipua, on velvollisuus täytetty ja hänen oma asiansa on miten aikoo tehdä. Millainen itse haluaa olla toiselle, mitä kokisi että toisten odottaisi tekevän jos minä mokaan.
Millainen keskustelu on kehittävää, ja mikä on vain tunnevirtausta ja kohtalon loruja vailla muuta päämäärää.
Eli nämä keskustelut on käyty miehen kanssa moneen kertaan, hän on myös monesti luvannut parantaa tapojaan ja vähentää juomistaan. Mutta jostain jännästä syystä ne lupaukset unohtuu kun viikonloppu tulee.
En enää tiedä mitä mies ajattelee, sillä hän ei juurikaan puhu tunteistaan. On sanonut että rakastaa ja haluaisi olla minun kanssani, mutta on loukannut liikaa ja vihaa itseään. Silti hän lähti juomaan seuraavana viikonloppuna, sen sijaan että edes yrittäisi osoittaa minulle että on tosissaan yrittämässä. Olemme tällä hetkellä erossa eikä mies ole ollut muutamaan päivään lainkaan kotona. Olen sanonut hänelle, että on pakko valita minun ja alkoholin välillä, että en jaksa enää. Hän valitsee alkoholin, ei sano sitä suoraan, mutta osoittaa sen käytöksellään. Arkisin ja selvinpäin mies on maailman ihanin ja kiltein, eikä ikinä pettäisi minua eikä tekisi muutakaan loukatakseen minua. Tuntuu niin sydäntäsärkevältä että kaikki tämä hyvä pilataan alkoholin takia.
Alkoholiriippuvuuden ydin on siinä, että ihminen mahdollisesti päättää vähentää ja yrittää vähentää, mutta yrityksistään tai lupauksistaan huolimatta epäonnistuu siinä.
Eihän se olisi mikään riippuvuus, jos mies vain yksi kaunis päivä lupaisi lopettaa ja sitten ei enää ikinä joisi, kun joku sitä häneltä vain keksii nätisiti tai jopa uhaten pyytää.
On tietenkin totta, että jotkut parisuhteet on sellaisia ettei mies tarpeeksi välitä. Jos ei mies suostu edes hoitoon, niin eihän se juominen lopu koskaan.
Tämä on niin fiksu asenne! Valitettavasti meidän vaimokkeiden itseylpeys harvoin pysyy tuolla järkevällä tasolla kun/jos päihdeongelma jatkuvasti varjostaa elämäämme.
Nyt mies on palannut kotiin ryyppyreissultansa ja olemme olleet kotona samaan aikaan muutaman tunnin. Hän ei puhu minulle mitään eikä edes katso päin. Taitaa olla aika laittaa asunto myyntiin ja jatkaa eri suuntiin… En ole mielestäni ansainnut tuollaista kohtelua! En tiedä yrittääkö mies vältellä keskustelua erosta, sillä hän tietää että se on edessä kun suunsa avaa. Todella raivostuttavaa käytöstä!
Kysyisin vielä semmoista asiaa, että onko pelkkä vähentäminen mahdollista enää tässä vaiheessa? En haluaisi vaatia mieheltäni että hän lopettaa juomisen kokonaan, sillä onhan hän nuori ja paljon on vielä edessä. Kun hän lähtee juomaan, lähtee se yhtäkkiä kuulemma lapasesta ja hän on aivan tuhannen humalassa. Itse ei kuulemma huomaa kun se raja tulee vastaan. Onkohan asia näin vai eikö hän vaan välitä sillä hetkellä mistään muusta kun juomisesta. Onko tapoja miten voi saada juomisen hallintaan? Ja miten se toteutettaisiin?
En vaan olisi vielä valmis luovuttamaan, siksi kysyn…
Tuolta päihdelinkistä muistaakseni löytyy taulukot mistä voi laskee että onko juominen kohtuukäyttöä, suurkulutusta vai onko jo siirtynyt alkoholismin puolelle. Mitä pitemmälle riippuvuus kehittyy sitä vaikeampi siitä on päästä eroon.
Sun poikaystävä on tosiaan vielä nuori joten jos haluja hänellä olisi lopettaa niin todennäköisesti saisi lopetettua helpommin nyt kun vaikka viiden vuoden jälkeen. Mutta se suuri mutta on siinä, että sinä et voi toisen puolesta päättää mitä hän haluaa tehdä eli haluaako lopettaa vai ei. Voit tietysti uhkailla ja vaatia ja kiristää, mutta yleensä kaikki pakottamistoimet vain pahentavat tilannetta jos ihmisellä on riippuvuus. Alkoholista riippuvaista on ihan turha uhkailla ja kiristää esim että jättää jos juominen ei lopu, koska hän saa siitä yleensä vaan lisää syytä juoda (kun akka aina vi’''ilee). Juojan pitää itse herätä siihen että hänen olisi parempi lopettaa juominen kokonaan.
Kaikki sinun raitistamis tai kohtuullistamispyrkimykset vievät vain sinun omaa energiaa turhaan ja lopulta huomaat että et jaksa enää. Jos haluaa suurkuluttajan tai alkoholistin kanssa seurustella ei oikeen jää muuta vaihtoehtoa kuin yrittää hyväksyä se tosiasia että toisella on riippuvuus ja että itse ei asiaan voi juurikaan mitenkään vaikuttaa. Loppujen lopuksi ainoa mitä voi tehdä on yrittää pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta, ei muuta. Hyvin usein alkoholista riippuvaisen kanssa seurustelu muuttuu jossain vaiheessa sellaiseksi että alkaa olla itse terapian tarpeessa. Tää on hyvä tiedostaa jotta osaa hakeutua itse hoitoon ajoissa.
24-vuotias on vielä nuori, monet perustaa perheet ja asettuvat vasta kolmikymppisenä jos vielä silloinkaan. En nyt menisi sanomaan että mies on vielä pilannut elämäänsä.
Niinhän se on nuori vielä. Huolestuttaa vaan se määrä mitä mies juo ja mihin kuntoon päätyy. Ja se, että juomatavat on pahentunut vuoden aikana reilusti. Joka viikko otetaan ja usein kaksi päivää, koskaan ei muisteta mitään ja tapahtuu kaiken näköisiä “vahinkoja”. Ja kun ei pysty lopettamaan jos ottaa muutaman. Sen takia juomiseen pitäisi puuttua ajoissa, sillä jos noin jatkaa, niin alkoholismi on aika varma lopputulos. Ja kun mies on itse sanonut että ei haluisi olla siinä kunnossa ja myöntää että on alkoholin kanssa ongelma.
Anna toisen olla rauhassa, häntä sillä on koipienvälissä vain. Sano oma asiasi ja anna toisen murjottaa jos tahtoo. Ja mitä on edessä, sinäkö valitat miehelle kun hän avaa suunsa?
Älä raivostu käytöksestä, olen ollut samassa tilanteessa ja mun on ainakin helppo hyväksyä että jos MINÄ olen toiselle vihainen, niin se on minun omalla vastuulla ja sanon mitä aijon! En jää kerjäämään että toisen pitää siksi olla tietyllä tavalla ja sanoa jotain, tai avautua. Senhän tietää muutenki,ettei miehet aina osaa tunteista puhua ja pelkäävät meidän naisten raivoa. Joskus on ihan kamalaa olla mies, kun asettuu heidän asemaansa.
Onko vähentämine mahdollista? Joo tiedän tunteen että säälittää toinen joka “joutuu” lopettamaan viinanjuonnin loppuiäksi, sitä hakee kiertoteitä ettei tarvisi. Tämä on jännittävä asia, että läheiset pelkäävät viinanlopettamista joskus enemmän kuin itse juoppokaan tai olisi tarpeen, ihan kun viinaa mihinkään elämässä tarvittaisi.
Jokainen juomakerta vahvistaa niitä riippuvuus soluja aivoissa, joten miksi vähentää, helpommalla pääsee kun lopettaa kokonaan ja antaa aivojensa ja hermostonsa rauhoittua. Miksi sääliä että toisen ei tarvisi lopettaa.
Ja, annan vinkin että eihän se meidän läheisten tehtävä olekaan miettiä MITÄ toisen ihmisen pitää tehdä.
Meidän tehtävä on miettiä mikä on se meidän tilanne, meidän asia, ja meidän tunteet, ja olemme vastuussa ainoastaan niistä. Toiset voi miettiä sitten sopiiko heille myllyhoito vai avohoito, vai antabus vai uskonto tai muu.
Hän on tähän mennessä menettänyt työpaikan juomisen takia, ollut pahassa velkakierteesä, ajanut törkeän ratin ja muutakin… Ikään nähden aika paljon törttöilyä viinan takia. Asiaa ei myöskään helpota että kaikki hänen kaverit ovat erittäin kovia ottamaan. Porukasta löytyy myös erittäin paljon kateellisia ihmisiä jotka luultavasti olisivat paljon onnellisimpia jos miehellänikin menisi yhtä huonosti kuin heillä… Tämän takia he eivät ainakaan kannusta miestä käyttäytymään tai lähtemään kotiin tms. kun hän on liian humalassa…
Joskus sitä toivoisi että muutkin ihmiset auttaisivat siinä että eivät enää mahdollistaisi ja kannustaisi toista juomaan. Mutta usein on niin, että kaltaisensa löytävät toisensa, seura on valittu tietyin perustein ja jos kaikille maistuu viina, ja tukevat ja “auttavat” toisiaan kestämään niitä tuttuja viinan haittoja…kyseenalaistahan tällainen “kaveruus” tuntuu meidän muiden mielestä, jotka ovat huolissaan. Ja mitä enemmän läheisenä sitä toista yrittää painostaa, hänen on helppo ajautua takaisin turvallisiin kaveriporukoihin pakoon…jos vihaiset läheiset odottavat kotona, sieltä on todella kolkko myös palata. (tämä ei tarkoita että voi huoletta antaa toisen loukata itseä ja toivottaa aina silti tervetulleeksi…voi pitää omat rajansakin) alkaa ajautua umpikujaan,missään ei ole varmaan enää hyvä jos mokailut painaa mielessä, viinahan auttaa siihen.
Toisen ongelmista kannattaa irtautua sikäli, (esimerkiksi toiden mokien kantaminen hänen kanssaan…esim eehän sun ole pakko häntä elättää jos hän on vaikkapa alkoholin takia työttömänä…tai muuta.) odottavan aika on pitkä. alkoholiriippuvuus ja siitä toipuminen,jokatapauksessa voikin olla ihan oma prosessinsa, vaikka hän lopettaisikin justiinsa siihen paikkaan koko juonnin, niinmitä jos hänellä olisi silti paljon mietittävää, mitä on tullut tapahtuneeksi: ei voi kun huolehtia itsestään ja ehkä siten saada jonkun viestin perille. Kuten silti sanoit, miehelle on jo sattunut ja tapahtunut paljon negatiivista alkoholin takia, hän voi vielä ajatella että on muitakin syitä ongelmiin kuin alkoholi,
mutta ehkä sinäkin voit luottaa siihen että myös muu maailma antaa “palkkansa”, ja mitä ihmienn tarvitsee raitistuakseen, on tukea, mutta ei sellaista tukea että häntä vain säälitään, vaan lähinnä varmasti toivoa. Voi olla että kaikki sanomat ja yritykset valuvat hanhen selästä, mutta siksihän aina suostutellaan menemään läheisenä esim al-anoniin, jossa yritetään oppia sitä että oppii hyväksymään sen, että se mitä minä annan, toisen ei ole pakko ottaa vastaan. Ja että mitä tarkoittaa se antaminen, tarkoittako se että antaa lompakkonsa ja asuntonsa, autonsa toisen käyttöön, ja vaikkapa odottaa loputtomiin vaillinaisessa parisuhteessa, vai sitä että voi kertoa asiat hyvälläkin mutta vailla vaatimuksia, mutta itse uhrautumatta silti niin että elämä menee vain odottaessa että “milloin” toinen tulee järkiinsä, raitistuu, tai milloin antaa minulle sen mitä tarvitsen…Jos odottaa toisen muuttuvan, siinä voi mennä pitkään. On paljon paikkoja ja ihmisiä, missä voi saada hyväksyntää, ymmärrystä, seuraa…Joten miksi tätä kaikkea pitäisi vaatia juuri sairaalta ihmiseltä jota kiusaa alkoholismi…hänestä ei ole välttämättä siihen…siksi voi yrittää vahvistua itse muulla tavoin. Muuten käy elämä raskaaksi. Vertaistukihan on hyvä juttu monesti.
Itse vaikka toinen olisikin pettänyt, pidän tärkeänä että suhdetta silti ollaan valmiita kehittämään jos siihen annetaan mahdollisuus, kerrotaan toiselle mikä hänen tekemisissä on minua loukannut…
