Kysyisin neuvoa mitä voin tehdä, kun mieheni humalassa haukkuu ja moittii minua.
Normaalisti hän ei käytä alkoholia laisinkaan. Kuitenkin vähintään 3–4 kuukauden välein hän lähtee kavereidensa kanssa ”istumaan iltaa” ja juo kovan humalan. Tullessaan kotiin pikkutunneilla hän on useimmiten kiukkuinen ja huonolla tuulella ja alkaa syyttelemään ja loukkaamaan minua todella rumasti. Viimeksi hän sanoi, että olen tyhmä ja lihava enkä hoida hommiani enkä ikinä pääse elämässäni eteenpäin. Sitten hän meni yksin nukkumaan.
Minun mielestä haukkuminen on täysin kohtuutonta, enkä ymmärrä miksi hän on niin vihainen. Itkin monta tuntia ennen kuin nukahdin. Aamulla hän kiisti sanoneensa mitään eikä meinannut uskoa, kun kerroin, mitä hän oli sanonut. Hän sitten kyllä pyysi anteeksi, mutta paha mieli kestää pitkään. En ymmärrä miksi hän tekee niin, kun normaalisti hän on maailman rauhallisin ja mukavin ihminen, eikä meillä ole mitään ongelmia parisuhteessa tai muutenkaan.
Nykyisin pelkään jo valmiiksi noita iltoja, kun hän on lähdössä kavereidensa kanssa ulos. Koitin sanoa hänelle, että hänellä on ongelma ja hän tarvitsee apua, mutta hän sanoi ettei kolme känniä vuodessa ole sairaus, eikä hän aio tinkiä kaveri-illoistaan.
En tiedä miten suhtautua asiaan, mutta mieli on paha. Osaako joku suositella jotain?
Tulipa mieleen, että voitko silloin, kun miehesi reissuilleen lähtee, mennä itse jonnekin muualle yöksi, niin eipä tarvis yöllä humalaisen haukkumista kuunnella. Onhan se tietty tylyä, että täytyy omasta kodistaan tällaisen asian takia lähteä. Kai miehelläsi on jotain omia ongelmia, joita sitten humalassa purkaa sinuun. Ikävä tapa. Ja kyllä siitä kannattaa myös miehesi kanssa yrittää keskustella. Tsemppiä!
Se on itse piru joka on mennyt mieheen. Hän ei tarkoita haukkujaan, koska ei itse asiassa ole oma itsensä.
Sillä selityksellä minä olen mennyt jo aika pitkään. Sanat osuu kuoreen, ravistan ne pois. Juoppojen horinoita moiset. Humalassa nyt tulee sanottuja asioita, joita ei tarkoita.
Mun mies haukkuu krapulassa. Kerran mulla oli yksi lasku maksamatta ja tuli uhkauskirje. Mies rähjäsi ja pilkkasi minkä kerkisi. Mutta otin rauhallisesti ja sanoin:-Niin, tämä on tyhmää, mutta onneksi minulla aika harvinaista. Miksi teet tästä suuren numeron kun kaikki omat asiasi on rempallaan? Mies siihen: -Se saa mut tuntemaan itseni paremmaksi…
Eiköhän tästä ole useimmiten kysymys
Kaikille tulee välillä turpaan. Ehkä kannattaa antaa mennä kuin vesi hanhen selästä. Ei saisi sanoa pahasti.Toisaalta voi miettiä, onko moitteille jotain syytä. Parisuhde on kuitenkin kahden peli. Onko tuo nimittely ihan vailla perää? Jos kaikki mitä sanoit on totta, täytyy oikeasti miettiä mikä ajaa toisen sanomaan noin. No, eniveis, tsemppiä. Jo ahdistaa, työnteko kannattaa aina. Voimia pärjätä, koska kyllä se siitä paranee.
Niihän se olisikin helppoa, ei tarvitsisi koskaan pyytää edes anteeksi.
Minusta nuo humalassa pahasti sanotut kielii kunnioituksen puutteesta, aina niissä on totta aikakin osa. Selvin päin vaan saa hillittyä sanomisiaan. Se vaan on toinen juttu, että onko todellinen syy se mistä haukutaan, vai eikö osata sanoa sitä oikeaa asiaa joka kalvaa mieltä.