Mielenterveys- ja päihdepalvelut

Tuohonpa en osaa sanoa kyllä mitään, että kauanko aikaa menee saadaksesi ajan. Yksikkökohtaista… Vuoden vaihde yleensä aiheuttaa sen, että työntekijät usein lomalla ja aikojen saaminen venyy. Toisaalta vuoden vaihde on aikaa, jolloin pitäisi palvelut myös toimia ja apua tulisi olla saatavilla. Varsinkin kiireellisissä tapauksissa. Kiirettömät on sitten toinen juttu. Mt puolella ja päihdepuolella on lisäksi toimintakulttuureissa eroja. Mutta jos on yhdistetty yksikkö, niin OLETTAISI, että hoitoon pääsee ja apua saa.

Must on vähän hassua et esimerkiks lähihoitajakoulutuksessakin on samassa suuntautumisvaihtoehtona päihde- ja mielenterveystyö, mutta vastaavasti useilla paikkakunnilla käytännöntasolla päihde- ja mielenterveystyö näyttää olevan kaksi erillistä asiaa.

En tiedä sit onko siten, että jotenkin yleisellä tasolla normiutuneet tavat toimia ovat muodostuneet jotenkin “sokeiksi käytännöiksi”. Ymmärrettäväähän on, että jos on ollut pitkiä juomaputkia tai muutoin psyykkisellä tasolla jokin substanssi vaikuttaa vielä kehossa, niin voi olla tietyssä mielessä turha sitä mielenterveyspuolta koittaa eheyttää. Nykyisellä asuinpaikkakunnalla on onneksi vihdoin niin, ettei torjuta ja passiteta jollekin toiselle luukulle päihdeongelman takia vaan käsitellään sekä että päihde- ja mielenterveysongelmat ns. samassa paketissa.

Mulla meni pitkään että alkoholin käyttö linkitettiin syyksi ahdistukseen. Käytännössä vaikutti vaan siten että rauhottavaa lääkitystä oli virallista kautta omasta rehellisyydestä johtuen hankala saada. Kyllähän alkoholi tietysti pahentaa ahdistuneisuutta, mutta eipä siihen ahdistuneisuuden säätelyyn muuta keinoa omalla kohdalla ole löytynyt kuin ympäristötekijöiden radikaali muovaaminen. Siitä ei tietty viralliset tahot pidä kun en hypi enää heidän pillin mukaan, mutta ollaan sitten kokonaan ilman päihteitä, jos se kerta on niin iso kynnystekijä. Jos jokin asia kuormittaa liikaa niin se saa sitten jäädä hoitamatta, ihan miten olen itsekin jäänyt julkisen terveydenhuollon osalta. Eipä ne SSRI-lääkkeet toimi ahdistukseen ja masennukseen jos ei ole aivokemiassa heittoa ja itse usko lääketehtaiden soidinlauluihin.

Sekavaksi hapatukseksi meni nyt tämä viesti. Omalla kohdallani on käynyt ainakin siten että päihdeongelma on muodostunut psyykkisten ongelmien ympärille, toinen toistaan ruokkien. Omalla kohdallani tiedän kumpi oli ensin, muna vai kana, päihteet vai mielenterveys. Nyt sitä onkin turha enää miettiä. Päihteet syöny pään ja hulluus tuonut hoidon.