Kävin tuossa juuri Facebookissa säkenöivän keskustelun ystäväni kanssa, aiheena otsikossa mainitut, mielenrauha ja päihteet. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että päihteitä käyttävä ihminen voi vallan hyvin löytää mielenrauhan ja minä olin taasen päinvastaisen ajatuksen kannalla. Lopulta hermostuin jo, kun hän jankutti lähdetietojen puutetta (miten ennen pystyttiin keskustelemaan ollenkaan, ennen nettiä siis! Hirveet kasat tietokirjoja mukana kaikilla, joista voi kätevästi kaivaa lähdetiedot esiin…) ja pyysin häntä esittämään lähdetietoja siihen, miten kännääminen auttaa mielenrauhan löytämisessä… Lopetimme keskustelun ratkaisematta. Ystäväni luultavasti oli kännissä parhaillaankin, siksi lopetin keskustelun kesken. Mutta haluaisin oikeastaan jatkaa sitä täällä, hieman pidemmällä aikataululla.
Mitä mieltä siis olette? Voiko päihteitä käyttävä ihminen löytää syvän mielenrauhan? Riippuvainen ei voi, mutta mites nämä ns. kohtuukäyttäjät (joiksi en humalajuojia laske)? Alkoholinhan tiedetään olevan depressantti, sillä perustelen väitettäni, että päätä sumentavaa päihdettä pienessäkin määrin käyttävä ei voi löytää mielenrauhaa. Joidenkin huumeidenhan väitetään laajentavan tajuntaa ja syventävän ymmärrystä. Eiväthän ne aivoihin mitään uusia ajatuksia vie, vaan poistavat valvetajunnassa päällä olevia estoja syvempien ajatusten tieltä. Jos ne lukot saa purettua selvinpäin ja ajan kanssa, lopputulos on hyvä ja kestävä, se mielenrauha. Tuo oli taas IMO… Mielipiteitä kaivataan!
Eikä tavoitteenani ole nyt mitenkään “voittaa” tuota väittelyä, en aio ottaa sitä edes puheeksi enää. Kiinnostaa vain kuulla muiden raitistuneitten ja siihen pyrkivien näkemyksiä.
edit. Ja kas, ystäväni poisti minut kavereistaan. Olipa se arka aihe… :mrgreen:
No minulla ne eivät mahdu samaan päähän, mutta en minä silti väittäisi, etteikö jollain muulla mahtuisi. Tiedän useita kohtuukäyttäjiä, joilla alkoholi ei vaikuta mitenkään mieleen. Heillä elimistö ei reagoi siihen samalla tavalla kuin minulla, varsinkin kun juovat vähemmän. En osaa lähteä demonisoimaan koko alkoholia sen perusteella, että minulle se ei sovi ja minä en sitä osaa käyttää järkevästi.
Minäkin tosin olisin varmaan joskus känniaikoinani väittänyt kiven kovaan, että kyllä voin löytää mielenrauhan vaikka juon. Muutenhan minun olisi pitänyt lopettaa. :mrgreen:
Onkohan tuosta mitään tutkittua tietoa, että miten ei-alkoholistin aivojen serotoniinivarastoille käy juodessa? Minä luulin, että ne tyhjenevät kaikilta, mutta onko se sitten kuitenkin niin, että ne tyhjenevät vain alkkiksilta? No, tuon kyseisen ex-ystäväni tilanteeseen vaikuta, koska hän on kollega meille… Entä se depressanttius, eikö sekään sitten vaikuta kaikkiin samoin…? Niin no eipä tietenkään, eihän kahvikaan virkistä kaikkia. Mielenkiintoista, mutta nyt on mentävä unille. Hyvää yötä.
En kyllä yhtään osaa sanoa, onko tutkittua tietoa. Pitääpä tutkailla asiaa. Sen minä kuitenkin osaan sanoa, että eri ihmisillä elimistöt toimivat eri tavoilla ja reagoivat eri tavoilla. Kaikilla ei verensokerikaan esim. heittele juuri samalla tavalla samoista ruuista, vaan toiset on herkempiä. Toiset ovat stressiherkempiä kuin toiset jne. Luulisi silti kunnon ryyppäämisen vavisuttavan jokaisen serotoniiniaineenvaihduntaa.
Toki alkoholin kohtuukäyttäjä tai satunnaiskäyttäjä voi saavuttaa mielenrauhan ihan siinä kuin raitistunut alkoholistikin. Kenties jopa helpommin, koska hänen ei koskaan missään tilanteessa tarvitse käydä jaakobin painia entisen addiktionsa tai sen käsittelyn kanssa.
Alkoholin kohtuukäyttö tai ns. normien mukainen käyttö voi olla elämässä jopa aito ilonaihe samalla tavoin kuin jokin nautinnollinen mutta “epäterveellinen” ruoka, joka on vähäisissä määrin nautinto mutta suurissa määrin turmio.
Serotoniinivaikutuksista mutuilisin niin, että runsas käyttö, esim. rankka kertajuominenkin, sotkee aivokemian hetkellisesti kyllä niin, että tavikset ja satunnaiskäyttäjätkin tuntevat kyllä “krapula-itkut” ja masennukset.
He kuitenkin yleensä sietävät ne ohimenevinä, saattavat jopa naureskella niille.
Nämä aivokemiatkin on kyllä niin perin yksilöllisiä, ettei niistä kannata mitään yleispäteviä teorioita pyrkiä luomaan. Tuolla korvien välissä meillä nimittäin vasta yksilöllinen ja jokaisella ihan omanlaisensa aparaatti onkin.
Jonkun itämaisen filosofian mukaan vissiin ihminen on tasapainossa ja löytää mielenrauhan kun yin ja yang ovat tasapainossa. Tiukka kieltäytyminen jostakin on yang, kun taas ongelmaton kohtuukäyttö voisi olla pikemminkin yin.
Tietysti jos olosuhteet ja yksilöllinen tilanne on sellanen, että jostakin asiasta tai aineesta on kieltäydyttävä, niin sitten se vaan on oltava yang. Ei kannata väkisin syödä mansikoita jos on allerginen niille, tai väkisin syödä ruisleipää jos on keliakia.
Tai juoda alkoholia jos on alkoholisti. Edes kohtuudella. : )
Itsellä oli ainakin mielenrauha kaukana alkoholin kanssa, aikoipa sitä juoda, silloin kun joi ja sen jälkeen, kun oli juonut. Alkoholi ja sen ajatteleminen aiheutti levottomuutta, itsekkyyttä, ajatusmaailman kapenemista kohti juomista, jolloin kaikki muu oli epäolennaista. Nyt kun en ole juonut huomaan ihan selkeästi itsekin, kuinka vangitseva alkoholi on mielenrauhalle ja ajattelulle. En siis missään tapauksessa allekirjoita päihteiden tuovan mielenrauhaa, ainakaan minun kohdallani.
Vaimostani voisi sanoa, ettei hänellekään alkoholi tuo mielenrauhaa, vaan kaikki muut asiat, jotka liittyy siihen hetkeen, kun on mahdollista ottaa se 1 pieni siideri. Vaimollani siideriin liittyy vapaa, loma, viikonloppu, kiireettömyys, kotihommat tehty, velvotteet suoritettu jne. Eli uskoisin vaimolla liittyvän tuohon siiderin ottamiseen mielenrauhan ja tyyneyden, mutta alkoholi ei sitä tuo. Alkoholi tulee ikään kuin kaiken jälkeen, eikä itsessään tuo mielenrauhaa. Vaimollani ei se mielenrauha katoa mihinkään, vaikka se yksi siideri jäisi juomattakin ja olisi kaapissa 2 viikkoa, sitä ei vaan ole mikään pakko juoda Vaimoni ottaa sen yhden pienen siiderin ehkä kerran kahdessa viikossa ja vaikka baariinkin lähtee joskus kavereiden kanssa, niin vedellä pääsääntöisesti menee.
Aika mielenkiintoinen kysymys. Alkoholista on vaikea sanoa, se kun kiihdyttää ainakin minua, ja on aina kiihdyttänyt. Samoin kyllä muitakin minun havaintojeni mukaan. Jos ei, niin sitä on vain otettu niin vähän. No, tässä voi sitten kysyä että voivatko ne todella kohtuukäyttäjät (tyyliin yksi siideri) sitten kokea sen oikeasti mielenrauhaa edistävänä asiana vai onko kyseessä vain se, ettei ole nautittu ainetta tarpeeksi jotta sen todelliset vaikutukset näkyisivät.
Osa päihdyttävistä aineista mielestäni kyllä edistää mielenrauhaa oikein käytettynä. Minun on ajateltava näin myös Carlos Castanedan suurena fanina. Suosittelen lukemaan, jos ei ole tuttu. Minulle esim. pilven poltto toimi kyllä mielenrauhaa edistävänä asiana.
Tajunnan laajentaminen ja mielenrauha saattavat ensipohtimalta olla myös ristiriidassa keskenään. Kun on todella kosketuksissa omiin ajatuksiinsa, ja vielä lähtee niitä laajentamaan oikein reippaasti, ei se ole kauhean rauhallista ja tasapainoista hommaa. Se voi olla hyvin pelottavaa myös, vaikka monet huumeet tuovat sen onnentunteen, on sekin aivan huikaiseva eikä missään tasapainossa, ja kokemus voi olla myös ns. “huono trippi”, joka on todella pelottava. Ja joka tapauksessa edessä on aina laskut, yleensä seuraavana päivänä. Ja siinä todella maksellaan niitä laskuja niistä edellisen päivän onnen tunteista.
Olen eri mieltä siitä, että esim. ihminen joka ei ole koskaan kokeillut esim. hallusinogeenejä, osaisi ihan selvinpäin tajuntaansa laajentaa samalla tavalla. Oikein vilkaalla mielikuvituksella varustetut unennäkijät saattavat päästä liippaamaan läheltä sitä pintaa.
Ongelmana on se, että addiktina minulle tuo eniten mielenrauhaa raittius ja raittiuteen pyrkiminen. Ja kaikki päihteet koukuttavat mielestäni ainakin jollain tasolla.
oon miettinyt sitä, että täällä keskusteluissa alkoholismia usein jäsennetään samalla tapaa kuin antropologi Mary Douglas kulttuuria klassisessa likatutkimuksessaan Puhtaus ja Vaara. Eli puhtaus (absolutismi) on järjestystä, jonka olemassaolon lika (alkoholi) paljastaa rikkomalla järjestyksen. Lika on ainetta väärässä paikassa. Absolutismi on järjestystä, joka johtaa mielenrauhaan ja jopa yksi alkoholiannos voi sen liata. Likaantuminen ja rikkoutuminen tuovat esiin järjestyksen, joka on edellytys mielenrauhalle ja jossa alkoholi on tabu, joka sisältää riskin.
Sitten on erilaista sanastoa jolla luodaan ja ylläpidetään järjestystä ja vaalitaan puhtautta ja vedetään rajoja: esim. repsahdus, juova alkoholisti ja viinapiru (jolla personoidaan lika). Likaantujien ominaisuus on omistettavuus, jollakulla on likaantumisesta vastuu. Onko se yksilöllä itsellään vai yhteiskunnalla, jos ajatellaan että alkoholia myydään ja mainostetaan, vaikka tiedetään sen haitat.
Tuo kuulostaa ihan järkeenkäyvältä, mutta tästä pääsemme taas kysymään, että mitä on kohtuukäyttö? Kuuluuko siihen humalatila? Jonkun määritelmän mukaan terveyttä edistävä määrä alkoholia olisi 1-3 annosta päivässä, siis joka ikinen päivä! Oli varmaan taas joku Panimoliiton tiedottaja, joka noin tokaisi… Päivittäinen käyttö ei ole kohtuukäyttöä, ellei kyseessä ole sitten esim. vaikka ruokalusikallinen konjakkia iltaisin sydänlääkkeeksi. Siis lusikallinen, ei puoli pulloa… Alkoholi tuo nautintoa, kyllä. Mutta, ajan tässä takaa sellaista syvempää mielenrauhaa, en nopeaa hyvänolon tunnetta, vaikka kohtuukäyttäjä ei morkkiksia saisikaan lasillisestaan. Tämä perustuu nyt tosiaan tähän ex-ystäväni kanssa käytyyn keskusteluun, hän väittää että mielenrauhan voi löytää päihteidenkäytön kanssa ja hän on viikonloppukännääjä, juo todella paljon. Ja mulla on toinenkin kaveri, joka on piilojuoppo buddhalainen… Ja minun mielestäni ne kaksi kun eivät sitten niin mitenkään sovi yhteen…
Tuo on totta. Kuitenkin se nyt on melkolailla pätevä totuus, että humalajuominen ei tee hyvää kenellekään, eikä tissuttelukaan, pitkällä aikavälillä ajateltuna ainakaan. Luulisin, että mielenrauhan saavuttamiseksi tarvittavat aivot toimivat kuitenkin paremmin ilman marinadia, sijaitsivat ne kenen päässä tahansa…
Tuo ongelmaton on hyvä sana! Jos ihminen joutuu miettimään, että olisikohan jossain tilanteessa soveliasta juoda, niin se ei sitten enää ole ongelmatonta. Käsittäisin ongelmattoman juomisen jotakuinkin kerran parissa viikossa pihvin kanssa otetuksi viinilasilliseksi ja juhlissa nostetuksi maljaksi. En tunne ketään, joka joisi noin. Varmaan niitäkin on, en sitä sano…
Tää on varmasti tuttua meille kaikille addikteille. Tässä nyt ei ollut siitä edes kyse, että päihteet toisivat mielenrauhaa, vaan siitä, että voiko joku saavuttaa mielenrauhan päihteidenkäytöstä huolimatta. Olen itse sillä kannalla, että syvemmän ymmärryksen ja rauhan voi saavuttaa vasta myrkyttömän kehon ja aivojen kautta.
Mulla se kiihdyttävä vaikutus oli hyvin lyhyt, alta kymmenen tölkin olin puuroaivoinen zombie koneen ääressä joka joi ja joi ja joi lisää… Se ilonhetki oli loppuaikoina todellakin vain hetki, useimmiten fiilikset olivat korkeimmillaan siinä vaiheessa, kun sitä tiesi saavansa, mut ei ollut vielä eka auki. Toki monet voivat ottaa vain sen yhden siiderin ja iloita täysillä illalla ja seuraavana aamunakin. Mutta ihan hirveästi olen kuullut tarinoita myös siitä, että jos tuollainen yhden siiderin juojakin on pitkään ilman, ni se yhdenkin juominen tuntuu pahalta. Kun on tajunnut, miten hyvältä elämä tuntuu täysin puhtaana.
Tajunnan laajentaminen ja mielenrauha ovat eri asioita. Ja mistäpä tuotakaan sitten tietäisi, koska sama ihminen ei voi kokeilla kumpaakin, täysin päihteetöntä elämää ja tajunnanlaajentajia. Uskon, että pitkään raittiina olleet voivat löytää ajatuksistaan aivan täysin samat tasot, kuin tajuntaa laajentavia huumeita käyttävätkin, he vain ovat sitten valmiimpia siihen. Ja se ymmärrys on syvempi, kun sen löytämiseksi on joutunut tekemään töitä. Ja siitä ei tule laskuja…
Miksi se on ongelma? Mulle kans raittius on mielenrauhan tae ja se on paras asia elämässäni! Tuopa koukuttavuus on se juttu… Kun monet ovat koukussa siihen “kohtuukäyttöön”, tietämättään. Ja koukussa kiemurteleva ei ole vapaa…
Hyvä pointti. Alkoholi lisää oikein käytettynä mielihyvää, runsaastikin, mutta taidan edelleen pitäytyä omassa mielipiteessäni, eli siinä, että syvän mielenrauhan saavuttaminen ei ole mahdollista niin kauan, kun ihminen myrkyttää kehoaan. Terve sielu terveessä ruumiissa, sanoo jo vanha sanontakin. Sairas sielu ei voi löytää rauhaa.
Tuolta se voi kuulostaa, itse olen tiukimmasta päästä absolutismissani (nyt just mietin, et haluanko käyttää ostamaani luomusoijakastiketta, kun valmistusaineissa mainitaan 2% luomuetanoli). Mulle se, että tiedän ettei minussa varmasti ole tippaakaan suun kautta otettua alkoholia (tuo erotuksena siihen, että tiedän kyllä alkoholia muodostuvan elimistössä), tuo hyvän olon. Ainakin vielä. Ja alkoholin vaarallisuus takaa sen, että ihan lähitulevaisuudessa mulla ei ole mitään syytä muuttaa katsantokantaani… Mun elämään absolutismi tuo järjestyksen, jonka jo yksi alkoholiannos pilaisi. Onko siinä jotain väärää?
En tiedä, osoitatko tekstisi nyt mulle, vaan yleisesti “tänne keskusteluihin”, mutta vastaan omalta osaltani. Alkoholi ei ole mulle tabu, olen nähnyt ja kokenut sen aiheuttamaa likaa elämässäni jo niin paljon, että nykyään mulle tuo nautintoa se, että minun ei tarvitse nähdä sitä silmissäni missään muodossa juuri koskaan. Tiedän, että alkoholia on joka paikassa, sitä käytetään joka paikassa, tiedän jopa sen, että saatan itsekin sortua sitä joskus käyttämään. Toivon, että en sorru. Mulle tämä tiukkuus on turva. Tiedän olevani turvassa niin kauan, kun demonisoin alkoholin mielessäni itse pääperkeleeksi. Se tuntuu kiusaavan joitakin ihmisiä. Outoa, että minun sanani koetaan niin painaviksi… Jos itse näen jonkun paasaavan jotain täysin järjetöntä, sivuutan sen olankohautuksella.
Molemmilla, oikeastaan. Yhteiskunnan vastuulla siksi, että alkoholin saatavuus on tehty mahdollisimman laajaksi. Ja missä myydään, siellä ostetaan. Ja lopulta sitten kuitenkin ihmisen itsensä vastuulla. Toiset myyvät, vaikka tietävät haitat, toiset käyttävät vaikka tietävät haitat… Mikäpä siihen sitten ratkaisu olisi, sen kun tietäis…
Ihan yleisellä tasolla pohdiskelin. Mutta ainahan nää liittyy talouteen jotenkin. Ristiriitaista on se että myydään ja toisaalta laitetaan suuret määrät resursseja erilaisiin hoitomuotoihin. Mutta ei näihin ole yhtä oikeaa vastausta. Sekinhän tiedetään mitä seuraa vaikkapa kieltolaista tai sellaisesta yhteiskunnasta jossa esim. uskonnollisista syistä ei saa alkoholia käyttää. Ehkä kuitenkin vastuu on alkoholiasiassa suurimmaksi osaksi siirretty yksilölle ja kaikkien pitäis tavallaan suhtautua omaan elämäänsä yrityksenä neoliberalismin hengessä, asioiden henkilökohtaiset hyödyt ja haitat punniten.
Aika usein kun luen sun tekstejä, mulle tulee olo että voi kun sä innostuisit/pystyisit lähtemään kotinurkistasi tekemään jotain en-tiedä-mitä: opintoja, työtä, vapaaehtoistyötä, kirjoittamista, politiikkaa. Ihan mitä vaan. Harvoin saa lukea noin älykkäitä, tarkkanäköisiä ja käytännönläheisiä kirjoituksia. Sulla toimii polla ja empatia. Osaat myöntää kun et tiedä jotain asiaa ja ymmärrät oman persoonasi vaikutuksen tulkinnoissasi.
Ala vaikka nettipolitikoimaan ja ryhdy julkisemmin tähän alkoholiristiretkeesi Siitä olisi iloa ja hyötyä niin monille.
En halua loukata, sulla on oikeus elää niinkuin haluat.
Tuosta kieltolaista tulikin muuten hassu juttu mieleen. Kaikkihan me ollaan kuultu lause (varmaan itsekin joskus käytetty sitä): “Suomessa ei ole koskaan juotu niin paljon, ku kieltolain aikaan”.
Tutkiskelin asiaa, että löytyisikö noista määristä ihan tietoa. Ei tietenkään tarkkoja litramääriä ole voinut kukaan tietää, koska kaikki alkoholi oli silloin salakuljetettua tai korpikuusen alla tislattua. Mutta erään historioitsijan mukaan ennen kieltolakia kulutus oli Suomessa noin 1,5 litraa puhdasta alkoholia per nokka per vuosi. No, kuinka hurjiin lukemiin se sitten nousi kieltolain aikaan? Tämä historioitsija arveli määrän olleen noin kaksi litraa puhdasta alkoholia per vuosi per nenä. No, 2000-luvulla määrä on ollut enimmillään yli 12 litraa vuodessa nessua kohti, nytkin se on kymmenen litran tietämissä. Ja sekin siis on käsittääkseni vain Suomesta ostetun alkoholin määrä. Tuontiviinat vielä päälle… Joten ihan hyvin vois tuonkin sanonnan muuttaa, että: “Suomessa ei ole koskaan juotu niin paljon, ku nykyään”.
Miksi suuttuisin??? Tais sen sijaan mennä sipulia silmään tossa…
Itse asiassa olen pohdiskellut jotain tuollaista, kotoa käsin tehtävää kampanjatyötä vaikkapa. Mulla kun täältä lähteminen fyysisesti muualle töihin on melko monen mutkan takana, niin joku etätyönä tehtävä juttu vois olla hyvä. Olen mielessäni kerännyt rohkeutta ottaa yhteyttä vaikkapa Kännikapinaan…että tarvittaisiinko siellä minun kaltaistani tulisielua… Hui kamala, nyt kerroin sen julki…
Ilman muuta otat yhteyttä, eihän se ota jos ei annakaan.
Myös ns.“oikean” politiikan puolella on vajausta ihmisistä, jotka uskaltavat vastustaa nykyistä päihdekulttuuria ja ne tuppaavat sitten olemaan näitä aika ahdasmielisiä tyyppejä tyyliin Päivi Räsänen. Itsekään en julkisesti uskalla juurikaan ottaa kantaa päihdepolitiikkaan ja se saattaisi aiheuttaa myös vähän kummastusta koska jengi tietää, että vedän viinaa kuin sieni. Tai sitten “ei meidän normaalien tartte elää teidän alkoholistien ehdoilla”-reaktiot.
e. Niin siis ajattelin, että voisit hermostua koska kommenttini toki voi nähdä elämäntapasi arvosteluna
Hän on kyllä intohimoja herättävä persoona… Ihan “oikea” politiikka ei minua kiinnosta. Tai sanotaanko nyt, että kiinnosti muinoin siinä määrin, ettei kiinnosta enää… Nyt olis tavoitteena mielipideilmastoon vaikuttaminen täältä ruohonjuuritasolta käsin.
No mulla on se, että en enää vedä viinaa kuin sieni… Mutta muistan kyllä hyvin vielä sen maailman. Itse olen kait vähän liikaakin suuna päänä arvostelemassa alkoholipolitiikkaa ja siitä ei kyllä kaikki oikein tykkää. Osan kanssa käy noin, kuin eilen, että sinne meni se ystävyys… Mutta eihän tässä muuta voi ajatella, ku että jos se noin pienestä katkeaa, ni ei se kovin vahva ole voinut koskaan olla. Kyllä ystävyyden pitää kestää se, että ollaan jostain asiasta eri mieltä. Miä oon kerännyt päähäni melkoisen määrän argumentteja tuota “normaalius”-teemaakin varten… Hih, ehkä se politiikka sittenkin…
Täällä Vasemmalla uskalletaan kyllä myös sanoa kaikenlaista, mutta itseäni kiinnostaa nykyisin koko sosiaalipolitiikka enemmän kuin alkoholipolitiikka.
Päihdepolitiikkakin sisältää kuumia kysymyksiä tällä hetkellä mm. liittyen päihdeäitien (pakko)hoitoon, korvaushoitoon, kuntouttaviin laitoshoitoihin ym. joten alkoholipolitiikkaan liittyvät asiat ovat jääneet hieman taka-alalle, vaikka alkoholi näkyykin yhteiskunnassa hyvin etualalla.
Looperin esiintuoma “lika” näkökulma oli hyvä oivallus. Eikä sattuma, että NA:laiset käyttävät sanan raitis tilalla sanaa “putsi”, siis putsattu, puhdas (aineista).
Jotkut tavikset ovat muuten sitä mieltä, että ihan kunnon känni silloin tällöin, esim. kerran tai pari kuukaudessa, edistää heidän onnellisuuttaan ja kuuluu elämään. Vaikkei se siis kohtuukäyttöä olekaan.
Kokemus onnellisuudesta ja täysipainoisesta elämästä puolestaan voi edistää mielenrauhaa.
Kysymystä voi myös lähestyä siltä kannalta, miksi itse käytti alkoholia ja ryyppäsi. Syitä on tietysti monia, mutta yksi tietenkin on: se oli hauskaa!
PS. Se yksi Kännikapinan naisihminen on tosi kiva ja fiksu, mutta en muista sen nimeä. Kävi joskus meidän koululla luennoimassa, ja järjestämässä nuorille sen tietovisa-radan.
Tämä jäikin sanomatta, että toki se kiihdyttävä vaikutus ei enää sitten kestänyt kauaa. Tarkoitin ehkä sitä, että lähtökohtaisesti alkoholin ääreen harvemmin hakeuduin istumaan rauhallisesti ja mietiskelemään, toki jotkut niinkin tekevät.
Tämä on ihan totta. Mieheni ei ole ongelmajuoja, mutta lopetti samaan aikaan kun minä. Hän on puhunut monesti, että ei voisi enää kuvitellakaan juovansa, ajatuskin on epämiellyttävä mitä kauemmin on juomatta.
Sitä mieltä minäkin olen, ja yritin sitä tuossa selittääkin. Vertasin näitä tämän aikaisemman kommenttisi valossa:
Samanlaista lopputulosta ei minun mielestäni voi ihan selvinpäin saada, mutta onko sellainen edes tarpeellista, että olisi yhtä sekaisin omassa mielessään kuin hallusinogeenien alaisuudessa, myös sen voi kyseenalaistaa. Ja tosiaan tuossa Castanedan kirjasarjassakin tämä soturiutta ja noituutta opettava intiaani mainitsee, että kaikkien ei tarvitse käyttää kasveja, mutta Castanedan tarvitsee, koska hän on niin estoinen. Eli osa ehkä pystyykin saavuttamaan erilaisia tajunnan tasojakin ilman päihteitä. Mutta tosiaan, siitä olemmekin samaa mieltä että se ja mielenrauha ovat eri asioita.
En tarkoittanut, että raittius olisi minulle mikään ongelma, vaan että vaikea minun on tietää, miten tämä asia oikein menisi jos en olisikaan addikti. Eli miten se menee sellaisilla ihmisillä, joilla ei ole päihdeongelmaa, mutta jotka kuitenkin käyttävät päihteitä.
Enkä minä sanonut olevani eri mieltä. Hyvä pohdinta. Toki olen ehdottomasti sitä mieltä, että päihteiden poistuminen omasta elämästäni on ainakin lisännyt omaa mielenrauhaa huomattavasti. Sitä, onko aina ja joka ihmisellä niin, en osaa sanoa, voin asiaa toki mielellään pohdiskella. En siis ole eri mieltä kanssasi.
Tykkäsin tuosta Looperin lika-pohdinnasta oikein kovasti. Ja myös siitä pohdinnasta, miten tässä ympäristössä (plinkki), joku asia selitetään aina tietyllä tavalla ja se on normatiivista, näitä asioita on hyvä pohtia eikä aina vaan nyökytellä mukana ymmärtämättä että taustalla on jonkinlainen ryhmän konsensus, mikä yleensä käsitetään koskemaan vain AA-ryhmiä, ja tällaista liian konformatiivista ajattelua pidetään suppeana tapana ajatella.
Jännää, taas saa pohdittavaa.
Mielenkiintoisia pointteja. Itse ole lyhyesti sitä mieltä, että ei se viina mitään mielenrauhaa tuo, hetkellistä mielihyvää ja ehkä jonkinsortin rentoutta ehkä, mutta ei mielenrauhaa. Ns. normikäyttäjien ei tarvitse edes usein miettiä mitä fiiliksiä tai viboja joku kertadokaaminen tuo, kun asia ei ole ongelma. Meillä alkkiksilla on toisin, yksikin tippa saattaa käynnistää sellaisen infernaalisen helvetin että siitä on mielenrauha niin kaukana kuin olla ja voi!
Kun mietitään kohtuukäyttöä,ei sille kai voi sellaisia kaikkiin päteviä rajoja asettaa.Mutta mun mielestä se vois olla jotain sellaista,että sen juomisen voi lopettaa ihan silloin kuin vain haluaa.Että vaikka joskus ottaisi kännitkin,olisi kohtuukäyttäjä kun se alkoholi ei ole se POINTTI.Eli kun itsellä se oli aina sitä että pitää miettiä sitä seuravaa jomaa jo silloin kun se edellinen ei ole vielä edes puolessa välissä,niin kohtuukäyttäjä juo sen siiderin ja sitten tekee päätöksen ,että ottaisiko vielä toisen.Mut se ei mielestäni ole kohtuukäyttöä jos joka päivä juo pari.Silloinhan se on enemmänkin pakonomaista kuin aina joka hetki erikseen tehtävä päätös siitä et juoko nyt yhen vai ei.
Mielenkiintoinen keskustelu ja hyviä ajatuksia! Mutta onko meillä niinku minkälainen käsitys siitä, mitä tuo kaivattu mielenrauha sitten olisi? Itse pidän sitä suorastaan synonyymina hyvälle mielenterveydelle. Omalleni alkoholi on aika iso uhka. Tiiätte kyllä minut
Mielenrauha vois olla niiku tyytyväisyyttä elämään, turvallisuudentunnetta.
Ei niiku sellasta laiskaa velttoa tyytyväisyyttä ja turvallisuutta, vaan sellasta fiilistä että elämä on ihan jees ja kaikki ok; luottamusta että elämä kantaa, u know. Tiiätte kyllä minut.
Lopetimme keskustelun ratkaisematta. Ystäväni luultavasti oli kännissä parhaillaankin, siksi lopetin keskustelun kesken. Mutta haluaisin oikeastaan jatkaa sitä täällä, hieman pidemmällä aikataululla.
Vaimoni ottaa sen yhden pienen siiderin ehkä kerran kahdessa viikossa ja vaikka baariinkin lähtee joskus kavereiden kanssa, niin vedellä pääsääntöisesti menee.
Oli varmaan taas joku Panimoliiton tiedottaja, joka noin tokaisi… Päivittäinen käyttö ei ole kohtuukäyttöä, ellei kyseessä ole sitten esim. vaikka ruokalusikallinen konjakkia iltaisin sydänlääkkeeksi. Siis lusikallinen, ei puoli pulloa… Alkoholi tuo nautintoa, kyllä. Mutta, ajan tässä takaa sellaista syvempää mielenrauhaa, en nopeaa hyvänolon tunnetta, vaikka kohtuukäyttäjä ei morkkiksia saisikaan lasillisestaan. Tämä perustuu nyt tosiaan tähän ex-ystäväni kanssa käytyyn keskusteluun, hän väittää että mielenrauhan voi löytää päihteidenkäytön kanssa ja hän on viikonloppukännääjä, juo todella paljon. Ja mulla on toinenkin kaveri, joka on piilojuoppo buddhalainen… 
Ja minun mielestäni ne kaksi kun eivät sitten niin mitenkään sovi yhteen…
Siitä olisi iloa ja hyötyä niin monille.
Nyt olis tavoitteena mielipideilmastoon vaikuttaminen täältä ruohonjuuritasolta käsin.
Hyvä pohdinta. Toki olen ehdottomasti sitä mieltä, että päihteiden poistuminen omasta elämästäni on ainakin lisännyt omaa mielenrauhaa huomattavasti. Sitä, onko aina ja joka ihmisellä niin, en osaa sanoa, voin asiaa toki mielellään pohdiskella. En siis ole eri mieltä kanssasi.
Tiiätte kyllä minut.