Laitetaan tuo yllä oleva linkki auki tähän teksitinä, ettei se ajan kuluessa katoa minnekkään;
Joulunpyhinä sosiaalisessa mediassa seilasi kuin perämoottorilla viritetty Tuonelan joutsen Ilta-Sanomien päätoimittajan Ulla Appelsinin kuolemanvakava kolumni Pikkuveljeni, alkoholisti. Se oli rakennettu taitavasti kuin joulupuu, sillä itse odotin tekstin päättyvän ilmoitukseen veljen siirtymisestä kirkkaista kirkkauteen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vaan teksti valoikin uskoa ja toivoa niille, joiden elämää varjostaa viinapirun karu hahmo.
Teksti sipaisi minua monestakin syystä. Olen aikanaan itse aiheuttanut juomisillani läheisilleni niin paljon huolta ja murhetta, että lopulta olin etiketin ja pullon välissä ja edessä oli se viimeinen pisara. Ennen sitä yritin repiä sitä pirulaista kimpustani jos jonkinlaisin konstein. Haukoin ilokaasua, kompuroin katkolle, pälpätin päihdeterapeutille, istuin AA-kerhossa ja vietinpä tovin Minnesota-hoidossakin. Kaikissa oli puolensa, mutta mikään ei kuivannut minua, vaikka intoa oli niin paljon, etteivät raitistumisen maljassa tahtoneet aina reunatkaan riittää. Esimerkiksi myllyhoitoon mennessäni kohtalotoverini tenttasivat, kuka minut oli sinne patistanut. Pidin kysymystä äärettömän outona, sillä olinhan hakeutunut sinne omasta halustani päästä viinapaskasta eroon. Minua katseltiin kuin kummajaista. Eihän kukaan sentään niin juoppohullu ole, että tulee myllytettäväksi vapaasta tahdostaan. Pikainen puliukkogallupini paljasti, että muutamat kanssaveljeni ja -siskoni olivat tulleet hoitoon omaistensa tai vaikkapa työnantajansa pakottamana. Eivät omasta tahdostaan. Se ei millään tahtonut mahtua silloiseen alle kolmekymppiseen päähäni. Edelleenkin se on minusta typerintä mahdollista yhteiskunnan varojen tuhlaamista. Sellaista Anne-nuken elvyttämistä.
Ensi lauantaina televisiosta tulee Lauri Maijalan ohjaama ja käsikirjoittama Juoppohullun päiväkirja -elokuva. Se eroaa kirjoittamastani kirjasta lopulta hyvin vähän. Kirjassa alkoholisti itse kertoo, millaista hänen elämänsä on, ja elokuva taas näyttää paljaaltaan, millaista on alkoholisti Juha Bergin elämä. Sen näkeminen oli monille kirjojeni faneille liian paksun perhosen siiven isku päin pärstää, mutta samalla se valaisi, miksi niin moni päätyy hoidattamaan alkoholismiaan läheistensä eikä omasta tahdostaan. Tommy Tabermann kirjoitti viisaasti: ”Vaikeinta on vapaus. Ottaa aavistettu perhonen kiinni, vahingoittamatta. Ja raaskia päästää irti.”
Ulla Appelsinin tekstissä itseäni kiinnostavin osa käsitteli sitä, miten alkoholistia tulisi kohdella. Päästää irti. Oma reseptini juoppojen hyysäämiseen kuulostaa tylyltä, mutta on viinapirullisen tehokas. Anna hänen katkoa siipensä muttei polttaa kenenkään hihoja ja rahoja raahaamalla juoppoa väkisin katkolle. Kyllä se sinne osaa itsekin mennä kun aika on oikea, ja silloin on olemassa edes pieni toivo todellisesta raitistumisesta. Jos hän sitä ennen ehtii kuolla viinaan tai sen aiheuttamiin seurauksiin voi vain todeta, että tilaus meni perille.
Omalla kohdallani lopullinen herääminen tapahtui sillä sekunnilla, kun näin ensimmäisen kerran vaimoni kasvoilla välinpitämättömyyden. Häntä ei enää ihan oikeasti kiinnostanut viinamitan vertaa, juonko itseni nyt, huomenna vai vasta kymmenen vuoden kuluttua arkkuun. Se oli sellainen moukari keskelle täyteen juotua turpaa, etten tarvinnut päihdeterapiaa, en amerikkalaisen osavaltion kokoista myllyhoitoa tai juoksemista AA-kerhoissa. Itse asiassa minulla ei ollut niihin aikaa, koska tuli niin maksassa poltteleva kiire panna elämä kerralla kuntoon. Ei alkaa hoitaa sairautta nimeltä alkoholismi, sillä itselleni se oli siitä kumma tauti, että se parani sillä sekunnilla, kun lakkasin ryyppäämästä. Kun raaskin päästää siitä irti.
Kymmenisen vuotta sitten Iltalehti teki minusta uudenvuodennumeroonsa haastattelun, joka päättyi sanoihini: ”Jokainen joka juo humaltuakseen, on alkoholisti.” Seison edelleen noiden sanojeni takana ja nostan tänä iltana kirkasvetisen maljani niiden viisaudelle. Sekä vaimoni välinpitämättömyydelle.
en saanut itse kopioitua koko tekstiä tänne puhelimella.