Mieheni hankala juomatapa väsyttää minut ja lapset

Kotikanava
1

Hei. Olen uusi täällä ja kirjoitan, jotta saisin jakaa tuntojani samassa tilanteessa olevien kanssa. Mieheni juominen on ajanut perheemme hankalaan tilanteeseen. Kaipaisin kommentteja, neuvoja ja mielipiteitä.

Mies on kaappijuoppo. Olemme olleet yhdessä reilun 10 vuotta. Juominen alkoi salakavalasti esikoisemme ollessa vajaan vuoden ikäinen vajaa 4 vuotta sitten. En edes muista sitä tarkasti. Pulloja alkoi sattumalta löytyä sängyn alta tai kirjahyllystä. Ihmettelin usein mieheni outoa käytöstä. Hän tuli töistä ja oli “outo”. Siihen löytyi aina joku syy. Koskaan hän ei omien sanojensa mukaan ollut juonut. Juominen ei kuitenkaan ollut runsasta. Kännissä hän ei juuri koskaan ollut, ehkä vähän pöhnässä joskus, eikä koskaan juonut avoimesti baarissa tai vaikka kotisohvalla. En oikein uskonutkaan silloin vielä koko asiaa. Miehellä oli työ, jossa ei viihtynyt. Siksi saadessani itse hyvän työtarjouksen, lähdinntöihin ja mies jäi hoitovapaalle 1-vuotiaan lapsemme kanssa.

Kaikki meni lapsen kanssa ihan hyvin. Molemmat viihtyivät kotona, ja minä painoin hulluna töitä. Työni oli vastuullinen ja vaativa. Jossain vaiheessa juominen kuitenkin alkoi näkyä, mutta mies ei sitä juuri koskaan myöntänyt. Jäätyään useasti siitä kiinni, ei kuitenkaan voinut enää kiistää ongelmaansa, vaan hakeutui hoitoon. Tapaamisia a-klinikalla oli harvakseltaan. Selvinpäin myönsi juomisen olevan ongelmallista ja halusi lopettaa, juotuaan ei sitä kyennyt myöntämään. Jossain vaiheessa lapsi täytti kaksi vuotta ja jäi kotiin hoitoon mumminsa kanssa. Mies yritti jatkaa opintojaan. Lähti aamuisin luennoille/opiskelemaan, tuli iltaisin juoneena kotiin. Oli silti ihan ok mies ja isä. Olemme olleet kumminkin tasapuolisia vanhempia, hän tykkää lapsestaan ja lapsi palvoo isäänsä. Tilanne paheni vähitellen. Mies joi ehkä 4-5 päivänämviikossa. Itse olin jo todella poikki. Taas vuosi suhahti ohi ja lapsi aloitti päiväkodin. Mies vei aamuisin, usein vanhalta viinalta haissen. Itse jouduinnaina hakemaan, koska miehen kunnosta ei iltapäivällä ollut enää takeita. Joskus mies haki, koska en ehtinyt ajoissa. Pian jouduinkin puhutteluun, kun tilanne oli päiväkodissa hoksattu. Siellä,sitten keskusteliin ja seliteltiin.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa mies kykenee useimmiten olemaan 2 viikkoa juomatta. Sitten juo ehkä viikon ajan jne. Hän on ollut antabuksella, Tervalammella, olemme yhdessä perheterapiassa. Mies on ollut työttömänä vuoden, raha-asiat on täysin sotkussa. Meillä on vajaa vuoden ikäinen vauva. Luottamus on hävinnyt täysin. Mies valehtelee kaikesta, jos se vqin mahdollistaa juomisen. Mies on viime aikoina muuttunut selvänäkin mukavasti todella veemäiseksi. Sittenntaas toisaalta hän yrittää todella hoitaa ongelmaansa. Hankalaa on se, että hän tuntuu olevan hoitoihin liian hyväkuntoinen, mutta viinanhimomon valtaisa. Selvänä ei kauaa pysty olemaan.

En tiedä, mitä tehdä. Elämämme on todella kurjaa nykyisin. Olen koko ajan elätellyt toivoa paremmasta huomisesta, sitä vaan ei näytä tulevan. En jaksa tällaista. Vanhempi lapsi palvoo isää ja hyvittelee minua, kun raivoan. Koko arki on minun harteillani. Miehen varaan ei voi laskea mitään, ja sitten välillä taas voi. Kun hänellä on selvä jakso, kaikki on paljon paremmin. Pidän jakuvasti kulisseja yllä. Harva tietää perheemme todellisesta tilanteesta. Kukaan tuttu ei ole samassa tilqnteessa. Mietin eroa paljon. Kumpikohan on lapsille pahempi, ero rakkaasta isistä vai kireä ilmapiiri ja romahdusvaarassa oleva äiti. Itse olen hänen kanssaan ehkä enää vain lasten vuoksi. En saa mitään, vaan minusta imetään kaikki voimat, kun hoidan kaiken ja yritän auttaa kaikin tavoin. Onpas jo sekavaa tekstiä… Toivottavasti jollain olisi jotain kommentoitavaa.

2

Hei,

niin on turhan tuttu kuvio. Hiljalleen addiktio vahvistuu.

Määrillä ei ole merkitystä, suurin osa siitä kuitenkin valehdellaan. Ja yhdessä vaiheessa voi vaikuttaa selvältä, vaikka promilleja runsaasti. Jossain vaiheessa, olen ymmärtänyt, alkoholistin pitää juoda nimenomaan saavuttaakseen normaalin olotilan. Hermosolut ovat siihen mukautuneet.

Kiva oli minunkin juopponi. Kunto vain huononi ja en muuta kuin odotan, että pääsen uuteen kotiin kunhan tämä myyty.

Kirjoitin toisen sivulle äsken minulle annetun neuvon. Se annettiin aikoinaan Avominnestä. Seuraa kauempaa, lähteekö toipumisen tielle. Miksi ajattelet, että lapsi menettää isänsä? Ei erossa lasta tarvitse menettää, alkoholille menettää kyllä kaiken. Minulla miehellä menee nyt kaikki;ensin 1. perhe, ajokortti, nyt meidän suhde, menee oma firma näinä päivinä, sekä ammatti. Toinen lapsistaan kääntänyt selkänsä, samoin osa suvusta etääntynyt. Mitä vielä?

Minulle annetyiin tuo ohje, jota en heti noudattanut. Tilanne vain huononi, ja lopulta tulos oli tämä. Hän ja itse vain huonommassa kunnossa. Mietin useasti, että jos olisin lähtenyt aiemmin, niin olisiko tämän voinut pysäyttää. Silloin vielä aivot olisivat pysyneet terveempinä. Nyt on jo sillä tasolla…

En enää itse usko, ennenkuin näen. Sanat eivät mitään merkitse, kun tulevat juovan suusta.

Etsi tasapaino, tee kaikkesi siihen, että sinulla ja lapsillasi on hyvä olla. Jos siiheb ei juova kuulu, so be it. Rankka on katsoa alamäkeä ihan vierestä.

Tee itsesi kannalta paras ratkaisu. Silloin se on lapsillesi, ja outoa kyllä, usein juovallekin se ainoa mahdollinen ja oikea. Eri asia, ottaako kopin.

Tee

3

Hei! Tervetuloa palstalle, hienoa että kirjoitit! Miehesi on selvästi riippuvainen alkoholista, minulle selvin merkki on tuo mainitsemasi pullojen piilottelu ja valehtelu.

Teidän tarina on kuin omasta kynästäni kirjoitettu: huomasin miehen alkoholiongelman kun odotin esikoista, ongelma paheni, haimme apua josta ei ollut apua, tuli toinen lapsi ja olin jo henkinen raunio. Sitten löysimme oikean hoidon, ja mieheni raitistui!

Kirjoitan nyt kännykällä, ja tämä on hankalaa. Haluan sanoa, että olette jo hakeneet apua, eli toivoa on! Jis haluat, voit lukea tarinani ketjusta “Kuka meitä voi auttaa?”. Palaan kirjoittamaan myöhemmin.

Tervetuloa palstalle, tämä on meille läheisille usein iso apu!

4

Hei taas. Olen jonkin verran koittanut lueskella eri kirjoituksia, ja monet tuntuvat melkein omasta kynästä tulleilta. Ellisin kirjoitusten alku on hyvin samanlainen, kuin oma tilanteeni. Yksi eroavaisuus ehkä kuitnkin nousee mieleeni. MOnet ovat kirjoittaneet, että elämä oli jo alunperin railakasta, ja lasten tultua vaan jatkui. Meillä ei ole näin. Opiskeluaikoina toki tuli juhlittua enemmänkin, mutta se loppui jossain vaiheessa. Elimme seesteistä elämää ennen lapsen syntymää jo tovin verran. Juominen alkoi salakavalasti vasta lapsen tulon jälkeen. Liekö isäksi tuleminen laukaissut jotain omia traumoje vai yritänkö vain itse keskiä selityksiä…

Aikaisemmin mies on ollut juoneena varsin lepsakka ja hyvätuulinen. Se on muuttunut kesän/syksyn aikana. Hänestä on tullut todella ilkeä, piikittelevä ja *ittumainen. Täysin outoja ja uusia ominaisuuksia aiemmin rauhallisessa ja hyvätuulisessa ihmisessä. Se on todella raskasta. Tunnelma on jatkuvasti kireä ja heijastuu ikävästi esikoiseemme, joka muuttuu ihan mahdottomaksi ja temppuilevaksi. Saa sitten aina syyttömänä huudot minuleta, kun minnani on vaan niin kireällä. Se on todella raastavaa. Miehenkin pinna on lyhentynyt. Saa raivareita, jos ei löydä röökejään tms. Muuten riitelemisestä ei tule mitään. HÄn vain lähtee pois, tai se ei muuten vaan onnistu. Aiemmin kirjoitin, että mies yrittää hoitaa tilannettaan yms. Se tuntuu nyt olevan jotenkin kaukana. HÄn ei kykene olemaan juomatta kuin joitain päiviä mielestäni. Silloin onkin sitten todella kipeä. Vieroitusoireet ovat kovat; vapinaa, hikoilua, oksentelua, ei syö, on huonossa jamassa. Mietin, että joudunkohan joskus soittamaan ambulanssin. Sukulaismies on kuollut muinoin krapulan aiheuttamaan sydäriin.

Olen miettinyt eroa kovasti. Tidän, että itse pärjäisin, mutta lasten puolesta harmittaa. En usko, että mies eron jälkeen olisi siinä jamassa, että kykenisi isä olemaan. Esikoisemme on aivan isän poika, ja ero olis hänelle ihan hirveää. Mutta niin saattaa tämäkin jatkuessaan olla. Perheterapiassa olemme koonneet yhteen suhteemme plussia ja miinuksia, ja plussia on löytynyt aika paljon. Nyt nekin tuntuvat jotenkin hävinneen. Eivät muutoinkaan olleet juuri miestä puolisona koskevia, vaan pikemmin isänä. Parisuhteen kannalta ajateltuna en häneltä puolisona saa kyllä mitään hyvää. Ajatuksissa takerrun vanhoihin hyviin aikoihin ja toiveisiin tulevasta. Mutta vaikka hän raitistuisi, voiko elämämme enää olla kelvollista yhdessä. Niin paljon on jo särkynyt. Olen itse kasvanut vain äitini kanssa, ja vaikka siinä ei moitittavaa olisikaan ollut, olisin kovasti toivonut lapsilleni ydinperhettä. Olenko siis vain liian takertunut siihen ajatukseen? Tämä parisuhde ei anna minulle mitään. Olen jo niin täynnä kaikkea, etten varmaan itsekään enää pysty antamaan tälle suhteelle, vaan olen se nalkuttava ja inhottava akka. Huomaan, että otan jo etäisyyttä. Olen, kuin toista ei olisikaan, jotta kykenen olemaan suuttumatta. Kun olisi hyviä hetkiä, en uskalla mennä niihin mukaan, jottei tulee kivaa tunnetta, joka hetken päästä kuitenkin menee rikki.

Miehelleni olen yrittänyt nyt päättäväisesti sanoa, että ellei ala tosissaan itseään hoitamaan ja jollei tuloksia synny, niin meillä on ensi vuonna eri osoitteet. Miten se käytännössä toimisi? Mies ei asuntoa mistään varmaan saisi, kun luottotietojakaan ei ole. Minä en haluaisi tästä asunnosta luopua, jottei lapsille tulisi taas muuttoa. Saimme aivan täydellisen kaupungin vuokra-asunnon vuosi sitten. Minulla tähän saattaisi juuri olla varaa, mutta voinko potkaista miehen ulos?

Vaikeita juttuja… Nyt vaavi heräsi, täytyy mennä.

5

Himmu kirjoitti monessa kohtaa viisaasti. Kirjoittelen tähän muutamia asioita, joita peilaan sen kautta että käsitän alkoholismin sairautena.
Arvelit, että ehkä isäksi tuleminen on laukaissut miehesi juomisen. Toisaalta sanoit aiemmin miehesi piilottelevan pulloja. Itse en usko siihen, että alkoholismin taustalla olisi traumoja tai muitakaan ulkoisia syitä, sillä jos näin olisi, en oikein tiedä miksi esimerkiksi minun mieheni joi. Hänellä ei omien sanojensa mukaan koskaan ollut mitään syytä juomiseen, siis muuta syytä kuin perinnöllinen alttiys päihderiippuvuuteen ja aine, eli alkoholi. Joku on sanonutkin, että jos alkoholisti ei keksi juomiselle syitä, niin läheinen kyllä keksii :wink:

Alkoholismi on etenevä sairaus, joka eri aikoina näyttäytyy erilaisena. Jos miehesi on juonut salassa ennen lasten saantia, sinun on voinut olla hankala sitä huomata, koska mies on pystynyt sen salaamaan. Jossain vaiheessa alkoholismi saavuttaa sen vaiheen, ettei salaaminen enää samalla lailla onnistu, ei ainakaan jos asuu samassa taloudessa. Itse en oikein usko siihen, että joku yhtäkkiä vain alkaisi juopotella ja piilotella pulloja, mutta sinänsä kai asilla ei ole merkitystä kun mennyt on mennyttä. Tarkoitan vain, että joskus me katsomme asioita melko vaaleanpunaisten lasien läpi.

Meillä läheiset usein ripustaudumme menneeseen ja omiin toiveisiin siitä mitä voisi olla, vaikka todellisuus ei sellaisille toiveille antaisi mitään perusteita. Omalta osaltani koen, että minun olisi pitänyt ajatella enemmän lapsiani ja vähemmän itseäni ja omia pelkojani siitä miten pärjään, tai miten mies pärjää. Meillä toisaalta lapset näkivät miestä harvoin humalassa, mutta toisaalta en kuuna päivänä päästäisi perheeni lähelle ketään “ulkopuolista” kuka käyttäytyisi kuin mieheni. Jatkuva humalassa oleminen pienten lasten kodissa aiheuttaa monenlaisia vaaranpaikkoja jo itsessään! Mutta jälkiviisaus on helppoa, ja niinkuin omasta ketjustanikin näkyy niin vaikka eroa jossain vaiheessa aloin harkitsemaan, kesti aikaa ennen kuin olin sen valmis oikeasti toteuttamaan.

Minun mielestäni se, että tutustuu alkoholismiin sairautena, antaa mahdollisuuden nähdä ihminen sairauden takana. Se sama rakas ja tuttu ihminen, jonka kanssa yhteiset suunnitelmat tehtiin näkyy kuin peilin kautta: lähellä ja kuitenkin kaukana. Sairastumiselle kukaan ei voi mitään, ei sairastunut eikä läheinen. Silloin kun ymmärtää millainen sairaus alkoholismi on, pystyy myös erottamaan sairauden aiheuttaman käytöksen, ja ymmärtämään, ettei sairastunut tee sitä tahallaan (niin v-mäistä kuin kaikki juopon käytös onkin, valitettavasti se asia ei muuksi muutu :unamused: ). Kun ymmärtää alkoholismin sairautena on helpompaa itse muuttaa omaa käytöstään, ja päästää irti, luovuttaa: sinä et voi miestäsi raitistaa, niin kuin et voinut hänen sairastumistaankaan estää, etkä voi estää hänen tilansa huononemista jos hän itse antaa tilansa huonontua, olitte sitten yhdessä tai erillään. Sinä toisaalta voit vaikuttaa omaan ja lastesi elämään ja hyvinvointiin, ettei mies vedä teitäkin mukanaan. Karua, mutta näin minä uskon ja asian näen. Se, että tilanne on kamala ja toivot että asiat olisivat paremmin, ei todellisuutta valitettavasti muuksi muuta.

Minun mieleeni tuli vielä kysyä, että oletko saanut itsellesi jostain vertaistukea? Sinun tilanteesi on erittäin raskas, mutta toivon että jaksat kirjoittaa tänne oman itsesi takia jatkossakin!

-Ellis

6

Laitampa minäkin muutaman sanasen tämän aloittaneen viestiketjuun…Minun on vaikea uskoa että isäksi tuleminen olisi syy juopotteluun,kyllä se enemmänkin riippuvuus on syynä,valitettavasti. Meillä alkon käyttö runsaammin alkoi vasta kun nuorin lapsista oli n. 10 vanha lapsia on 4.Nyt jo kaikki lapset asuvat omillaan.Sitä ei todellakaan alkuun ajatellut että siitä voisi tulla ongelma,vaikka niitä korjaus sarjoja ottikin jo monia monia vuosia aikaisemmin.Tilanne on vaan koko ajan pahentunut,nyt juo kaikki viikonloput läpeensä.On itse sitä mieltä että ongelmaa hänellä ei ole kun pystyy työnsä hoitamaan,ja juovathan ne muutkin ei hän ainoa ole.

Ellis kirjoitit niin asiaa…Alkoholismi on sairaus , se on vaan niin vaikea käsittää ja hyväksyä ,kun sen on itse aiheuttanut alkujaan.Tuskallista on päästää irti,luopua rakkaastaan alkoholi sairauden vuoksi.Olen itse niin suossa käynyt että pakko on ollut luovuttaa ja pelastaa itsensä.Olen viikonloput omassa kämpässä ja viikolla tulen kotiin.Tämä nyt tuntuu hyvältä ratkaisulta,aika näyttää miten tässä käy…Hyvää syksyn jatkoa ja voimia sinulle ja perheellesi.

7

Hei. Tein eilen ison jutun. Leikkipuistokaverin kanssa tuli puhetta juomisongelmista ja sain tilaisuuden paljastaa perheemme synkän salaisuuden. Hän oli hyvin ymmärtäväinen, ymmärsi tilannetta historiansa valossa. Kertominen helpotti paljon. Nyt ainakin joku tuolla “päivittäisessä elämässämme” tietää tilanteesta. Tänään sain sattumalta keskusteltua tästä myös facebook-kaverin kanssa. Selvisi, että hänenkin ex-miehellään on ollut päihdeongelma. Sain häneltä kovasti tukea. Olen tästä kaikesta kovin yllättynyt. Vaikka sitä on kuvitellut, ettei lähipiirissä kenelläkään ole mitään ongelmia, totuus onkin toinen :slight_smile: .

Olen jo aiemmin tutustunut alkoholismiin sairautena. En silti usko, että joku yks kaks sairastuu alkoholismiin ja alkaa juoda. Juomisen taustalla saattaa hyvinkin olla jotain selvitettäviä seikkoja / syitä, jotka juomisen laukaisevat. Päihderiippuvuus ja alkoholismi syntyvät sitten, kun on riittävästi annoksia takana. Noiden laukaisevien syiden selvittäminen ja työstäminen voivat auttaa ongelman kontrolliin saamisessa.

8

Olenpa täällä taas pitkästä aikaa. Hetkessä on hurahtanut 5kk, kun on vauva talossa. Meidän tilanne on hitaasti mennyt huonompaan suuntaan. Mies juo viikottain 4-5 päivänä yleensä ja fyysistäkin kremppaa on alkanut tulla. Näköpiirissä ei ole, että hän hakeutuisi hoitoon, etsisi / löytäisi itselleen töitä tai mitenkään muutenkaan saisi itseään niskasta kiinni minkään asian suhteen. Taloudellisesti ollaan äärimmäisen tiukoilla, kun itse olen kotihoidontuella vielä syksyyn saakka ja mies työttömyyskorvauksella, josta perheen käyttöön saatan saada kovasti anelemalla / huutamalla / uhkailemalla ehkä puolet. Juoneena on vittumainen ja kaikki on muiden syytä. Aiemmin oli selvänä ihan kiva kumppani, mutta nyt sekin on muuttunut. Itse elän, kuin täällä olisi vaan joku tyyppi asumassa ja ärsyttämässä. KÄymme perheterapiassa, joka auttaa keskustelemisessa todella hyvin, mutta teot arjessa vaan jäävät puuttumaan. Selvinpäin ollessaan tykkä touhuta lasten kanssa ja auttaa niiden hoidossa, juoneena ei niinkään. Vanhempi lapsi tykkää isästään edelleen kovasti, mutta joutuu pettymään yhä useammin.
Syksy mietityttää kovasti, kun palaan töihin. Pienempi lapsi menee silloin myös päiväkotiin ja koko perherumba olisi varmasti mun kontollani. Joudun lyhentämään työaikaani, koska päiväkotiin viemiset ja hakemiset ovat mun hoidettava. En voi antaa alle 2-vuotiaan olla hoidossa melkeen 10h päivässä. Samalla mies varmaan istuu kotona tekemättä mitään ja juo.
Lueskelin täällä yhtä ketjua, että miksi on edelleen alkoholistin kanssa. Itse olen sitä paljon miettinyt viime aikoina. On vaikeaa nähdä enää tulevaisuutta hänen kanssaan. Erossa lähes kaikki olisi helpompaa. Minua pitää tässä vielä lasten kiintymys häneen sekä huoli hänen pärjäämättömyydestään yksin. Samalla haaveilen vapaasta elämästä ja ehkä toisesta miehestä, jonka kanssa olisi mahdollista elää normaalia perhe-elämää. Olen siltikin ollut mieheni kanssa 19-vuotiaasta, kasvanut hänen kanssaan aikuiseksi, tehnyt lapset ja meillä on ollut paljon hyvä yhteistä elämää ennen kuin alkoholiongelma astui kuvioihin. Ehkä olen läheisriippuvainen, kun vain jatkan ja huolehdin hänestä. Olen yrittänyt miettiä, että rakastanko häntä vielä. En vaan oikein osaa sanoa enkä muista, miltä rakastaminen tuntui…
Onko muilla ollut samankaltaista tilannetta pienten lasten kanssa? Oletteko jääneet suhteeseen vai lähteeet? Millaista se on ollut? Miten lapset ovat suhtautuneet? Onko exä ollut raastava ero jälkeen? Onko tappanut itsensä?

9

Hei!
Voimia kovasti hankalaan tilanteeseen. Yritän vastata kysymyksiisi. Minä siis olen muuttanut pois yhteisestä kodista uutena vuotena eli pari kuukautta on nyt rauhallista perhe elämää vietetty. Nuorin yhteinen lapsi on 2 v jota hoidan tällä hetkellä kotona, isommat koulussa. Päätös muutosta on muhinut jo raskausajasta lähtien, jolloin miehen käytös alkoi muuttua. Sitä olen siten katsellut ja miettinyt mitä ihmettä tapahtuu. Pikkuhiljaa asettelin rajoja itselleni, mietin mitä haluan ja mitä en enää siedä ja se raja ylittyi uuden vuoden juhlissa jolloin vain otin ja lähdin. Kuulostaa ehkä tylyltä, mutta muuta vaihtoehtoa en enää nähnyt. Sen jälkee mulle on luvattu kuu taivaalta ( eli kaikki mitä vain olen toivonut … rauhallinen alkoholiton perhe-elämä) välillä uhkailee ja haukkuu. Alkuun uhkasi tappaa itsensä, mutta taisi olla vain humalaisen huomion hakua. Eli loskaa sataa niskaan koko ajan. Kumma kuitenkin että minun on itse helpompi hengittää, lapsen voivat paremmin ja pienikin on tottunut jo vierailemaan isänsä luona. Joskus mietin miksi en lähtenyt aikaisemmin, ehkä silloin olisi vielä ollut mahdollisuus korjata yhdessä asioita. Tällä hetkellä minä en näe enää yhteisestä tulevaisuutta ja ex olisi valmis yli vielä yrittämään. Olen käynyt kohta vuoden verran terapiassa ja se on auttanut jäsentämään omia ajatuksia ja tunteita. Tunteiden vuoristorata on tasoittunut kun olen saanut etäisyyttä ahdistavaa suhteeseen.

Yksi askel kerrallaan, luottaen oman sydämen ääneen ja siihen että asiat kyllä järjestyy.