Moikka! Ekaa kertaa täällä, vaikka olisi pitänyt jo aiemmin kirjoittaa ajatukset auki tänne, jos saisi vertaistukea, vastauksia tms. En tiedä mitä etsin, tuntuu, kuin päivät menisi sumussa…
Mieheni siis pelaa ja juo. Juominen oli hetken tauolla, mut sekin taas jatkunut. Aiemmin, pelaili vuokrarahoja ja milloin mitäkin. Annoin aina anteeksi, ihan aina ja uskoin, että hän voi vielä muuttua.
Jokunen kuukausi sitten selvisi, että oli ottanut pitkän aikaa jo pikavippejä eripaikoista, n. 10 000 edestä. Mun maailma romahti, en voinut uskoa, että tää kaikki oli tapahtunut mun silmien alla. Mies väitti sen osittain mun syyksi, olin valitellut raha-asioista, joten hänen oli jostain pakko rahaa saada, ei voinut keskustella asioista minun kanssani. Alettiin pohtimaan mikä ratkaisuksi ja saatiinkin lopuilla takuilla laina, maksettiin vipit, luotot ja auto pois. Kaikki rullaili taas jonkin aikaa eteenpäin ja aurinko paistoi meidänkin risukasaan. Kunnes koitti 22.10. Tavallinen arkimaanantai, mulla vuorotyöstä vapaata, likka kainalossa pelailtiin. Istahdin koneelle ja esiin pongahti veikkauksen sivu. Automaattisesti klikkasin miehen tallennetuilla tunnuksilla sisään ja selailin hänen pelattuja pelejään. Hämmästelin, miten paljon voi laittaa rahaa kiinni monivetoihin ym, kunnes esiin tuli pokeri. Avasin lisätiedot, tonneja pelannut. Heti avasin perään sivuhistorian ja pikavippejähän siellä otettu. En kestä. Tuntui, kuin joku kuristaisi, eikä saisi happea. Kaikki haaveet, toiveet ja suunnitelmat sai heittää kerralla menemään. Meillä oli suunnitteilla jo toinen lapsikin, vasta ehkäisy lopetettu. Koko maailma romahti, päässä pyöri vain, että miten joku voi olla niin julma toista kohtaan, en ymmärrä, tai en halunnut ymmärtää. Laitoin miehelle viestin, että tekee mitä lystää jatkossa, nyt katkesi aasin selkä. Pakkasin muutaman laukun ja istahdin sängylle itkemään. En pystynyt siihen, halusin vielä jatkaa ja yrittää jotenkin auttaa. Purkasin laukut. Mies tuli kotiin n. 22,eikä sanonut sanaakaan.
Seuraavana päivänä saatiin juteltua jo hieman, muttei vieläkään mitään toivottua. Ennen töihin lähtöä avasin sairaalasta tulleen kirjeen, kävi ilmi, että omassa terveydentilassa voisi olla jotain vakavaa, vaan mies ei reagoinut siihen toivotusti. Kaipasin edes halausta, hän vain tuijotti ja myöhemmin sanoi, ettei omilta ajatuksiltaan nähnyt, kuinka hajoamispisteessä olin. Illalla sitten kysyin miksei hän voinut edes halata, olisi auttanut jo paljon, vastaus oli “no miks en olis voinut” eikä elettäkään halatakseen. Lähdin yöllä autolla ajelemaan, vailla päämäärää. Pysäkillä sitten katsoin yleareenasta ohjelman expelaajasta ja ymmärsin miestäni jo hieman enemmän. Silti itku vain jatkui. Tänään aamulla kysyin mieheltä, että lupaako ettei mitään tee, hän lupasi.
Iltavuorosta kotiin tultuani huomasin, että pelannut ainekin yli 500e tänään lisää, pistin hänet valitsemaan. Noh, hän suostuu /haluaa mennä keskustelemaan jonnekin, raha-asiast tulee minun hoitoon, käteiselle hänelle käyttöraha ym. Tän kaiken olisi pitänyt vaan tapahtua ajat sitten, eikä nyt. Katotaan miten jatkossa. Tuntuu, että osa rakkaudesta on muuttunut vihaksi ja suunnattomaksi pettymykseksi. En enää tunne miestäni, kuinka voi jatkaa? Meillä yhteisiä vuosia takana kuusi, kihlat, tyttö ja oktalo sun muuta. Koko ajan miettii vaan, mitä niin pahaa on tehnyt, että ansaitsee tälläisen elämän. Tätä ei soisi kellekään.
Kiitos jos joku jaksoi lukea, olisin kiitollinen vertaistuesta 
Hei,
Meillä käydään läpi samaa helvettiä. Lopputuloksella, että miehelle löytyi asunto ja hän muuttaa pois kodistamme. Meillä on yhteinen lapsi myös ja ratkaisu oli sydäntä särkevä. Todellakin jouduin hautaamaan unelman ydinperheestä ja siirtymään yksinhuoltajaksi ja se tuntuu tässä asiasta pahimmalta. Olisin niin tälle lapselle toivonut kodin, jossa on isä ja äiti.
Meillä ongelmia on ollut pitkään. Vuosi sitten paljastui pelaaminen kaikessa kaameudessaan ja siihen liittyvät valtavat ulosotot. Teimme sopimuksia mm. Että miehen palkka tulee kokonaan minulle. Hetken tsempattiin ja olo tuntui yhdessä vahvalta, mutta pikkuhiljaa viitteitä entisestä koko ajan enemmän. Viime viikolla potti räjähti ja pelasi suuren summan rahaa välittämättä seurauksista. Se oli loppu meidän suhteelle. En jaksanut enää lähteä uudelleen toivon kierteeseen. Viimeinen kortti oli käännetty. Valehtelu, varastaminen ja jatkuva poissaolon fiilis kuuluu näin vakavasti sairaan ihmisen käyttäytymiseen ja niinkuin sanot, että miehesi ei pysty vastaamaan sinun tunnetarpeisiisi. Ajatukset ovat muualla koko ajan ja olet yksin suhteessa, vaikka kuvittelee, että meitä olisi kaksi. Helppoa tämä ei ole ja monet itkut on edessä, mutta nyt on myös erossa jonkinlainen toivo. Olisiko tämä mieheni pohja. Auttaisiko tämä perheen menetys hänet toipumisen tielle? Toivon sulle voimia ja ajattele mitä itse haluat tulevaisuudelta. Sinun elämäsi ei ole yhden ihmisen varassa❤. Joskus luopuminen voi olla uuden alku vaikka tuska on hetken valtava.
Kiitos vastauksesta näin alkuun!
Olet rohkea, kun pystyit tuohon, saat olla ylpeä itsestäsi!
Kävikö sinun miehesi missään keskustelemassa missään vaiheessa? Toivottavasti hän tajuaa menettäneensä ja yrittää edes ohjata asioita oikealle polulle. Nyt keskityt itseesi ja lapseen 
Minä mietin vielä täällä asioita, tänään ollut parempi päivä, onneksi.
Tsemppiä!
Vastasinkin tuohon omaan ketjuuni laittamaasi viestiin myös, mutta tuttuja tunteita joita ei kenellekään soisi…vaikka kuinka toista rakastaa niin silti toinen satuttaa. Toivottavasti miehesi pitää sanansa ja hakeutuu hoitoon, minun ei pitänyt silloin kun jäi ensimmäisen kerran kiinni pelaamisesta eikä ole mennyt nytkään vaikka lupasi, yrittää hoitaa asian itse. Nyt kun ollaan asumuserossa niin tilanne on sinällään kannaltani nyt parempi kun ei tarvitse pelätä että mies jättää maksamatta yhteisiä laskuja. Myöskin se etten voi vahtia hänen tekemisiään jatkuvasti helppottaa, enkä todellakaan halua toimia aikuisen ihmisen lapsenvahtina lopun ikääni. Tsemppiä teille jatkoon
En tajua miten on niin hankala ymmärtää asia myös sen kannalta, jota sattuu. Eikö voi oikeasti yrittää muuttaa tapojaan tai antaa toisen auttaa ja yhdessä miettii jatkohoitojutut sun muut…
Ihana kuulla, että sinulla olo edes vähän parempi, toivottavasti jatkossakin! Tuota minäkin olen miettinyt, miten kauan jaksan toimia lapsenvahtina 34v miehelle, lapsi löytyy jo torpasta muutenkin. Jatkuva epäluulo rassaa mieltä ja töissäkin miettii iltavuorossa, että mitähän se mies siellä kotona tekeekään.
Noh, tiedetäänhän me mitä tekee. Taas pelannut, selvisi aamulla. Väitti, ettei tiedä missä avainlukulista (mobiilisovellus ja tunnuslukusovellus poistettu puhelimesta muutama pv sitten.) Veikkauksen tilillä 700e, pelattu sitäkin enemmän, sanoi ettei nyt jäänyt tappiolle. En jaksa!!! Miten kauan toisella riittää puhti valehteluun ja lupausten pettämiseen ja miten kauan toisella taakan kantamiseen…??! En tiedä mikä aivopieru hällä kävi, kun antoi minulle sitten lopulta avainlukulistan. Mies lähti jonnekin ja menin taas veikkauksen sivuille, nyt oli alle 15minuutissa vaihtanut salasanan. Mitä se yrittää! Vaihdoin hänen pankkitunnuksillaan uuden ja siirsin rahat pois tililtä, ilman lupaa ja voi helvetti, että kolkuttaa omassa tunnossa, vaikka tiedän, että näin on parempi, 700e on iso raha.
Katsoin sitten samalla hänen tililtään sen summan, jota nyt jälleen velkaa, 9000e. Miten tulen kestämään tämän, mikä lujittaisi mun hermoja ja auttaisi kantamaan tän kaiken paskan jatkossakin.
Kauhistus 
kuulostaa minusta ettei miehesi edes yritä ryhdistäytyä, älytöntä käytöstä. Miksi tämän elämän täytyy olla tälläistä paskaa suoraan sanottuna. Teilläkin yhteinen lapsi kuitenkin, ei voi kuin ihmetellä mitä toisen päässä voi liikkua
No sepä se! Vituttaa suunnattomasti, kun ei vain pysty jättämäänkään. Alkaa olemaan ideat vähissä ja voimat lopussa. Pari päivää oli jo oma itsensä, se kehen rakastuinkin, kai sillä helpotti olotila, kun jäi kiinni eikä pidä yksin olla ajatustensakanssa. Tuntuu niin pahalta etten tiedä miten olla.
Miten pärjäilet siellä? Onko tilanne yhtään parantunut?
Moikka!
Tilanne sikäli paranemassa, ettei ole nyt pelannut hetkeen. Noita lätkävetoja oon antan ottaa muutamia luvalla, et laittanut hälle rahaa niihin, en tiedä teinkö siinäkin virheen, pitäisikö olla pelaamiseen ihan nollatoleranssi… Itsellä koko ajan pelko, että unohdan tunnusluvun kotiin, tai luottokortin tms. Hölmöili tuossa vähän juomisenkin kanssa ja päätti lopettaa, vaan ei lopettanut.
Mun piti olla se tuki ja turva miehelle ja eilen sitte lyyhistyin kasaaan ja sanoin miehelle miltä tuntuu olla kotona yksin, että seinät kaatuu päälle (hän valitti, että olen vapaapäivilläni töistä esim. äitinkanssa tai kirppareilla tms. Kotona siis paljon keskeneräisiä hommia.)
En tiedä olenko itsekäs vai mitä, mutta tuntuu, että joka käänteessä hän yrittäisi sysätä tän kaiken mun harteille ja jopa rivien välistä luettavissa, että väittää, että pahennan hänen ongelmaansa. En sitten tiedä.
Eilen jo sanoi myös, että jos en pysty olla hänen tukenaan, niin mitä järkeä jatkaa. Tänään keskustellaan lisää.
Töistä on ollu onneksi iso apu tässä, se on saanu mut jaksamaan tän kaiken paskan keskellä. Ja tuo niin isopieni viisivuotias
Moi!
Tilanteenne ei kuulosta mukavalta.
Olen itse toipuva peluri, tänään on pelaamaton päivä nro 256. Suosittelen miehellesi ehdottomasti nollatoleranssia kaiken pelaamisen osalta. On ihan turhaa pitää yllä peliriippuvuutta millään tavalla. Lisäksi mahdollinen voitto laukaisee meillä peliriippuvaisilla kierteen 100% varmasti.
Jos paikkakunnaltanne löytyy GA-ryhmä, niin pakota vaikka miehesi sinne. Itse koen, että vertaistuella on ollut suurin merkitys matkalla parempaan elämään. Moni kokee häpeää tämän ongelman takia, mutta GA-ryhmässä kaikilla on sama ongelma, eikä häpeää tarvitse tuntea. Omassa GA-ryhmässäni käy porukkaa jopa 100km säteeltä. Siellä on todella helppoa puhua asioista sellaisten kanssa, jotka ymmärtävät ongelmaasi, eikä sinua tuomita millään tavalla. Olen siellä löytänyt tosi monta uutta ahaa-elämystä.
Suosittelisin myös, että hoidat jatkossa kaiken rahaliikenteen. Olen itsekin antanut pankkitunnukseni puolisolleni. Tämän lisäksi minulla on omaehtoinen luottokielto eli en pääse ottamaan lisää velkaa ilman Luottokunnalta saatua todistusta. Tämän todistuksen olen antanut isälleni säilytettäväksi. Toki pelaamaan pääsee, jos vain halua on, koska ei sitä voi kukaan estää 100% varmasti.
Myös alkoholin käyttöä kannattaisi rajata niin, ettei riippuvuus siirry sille puolelle. Itselläni on myös pieni lapsi ja koen olevani todella hyvä isä tälle pienokaiselle nyt, kun en pelaa tai käytä päihteitä. Aika parantaa kyllä haavat eli uskaltaisin väittää, että parin kuukauden päästä perheessänne on paljon mukavampaa, jos vain miehesi sitoutuu olemaan rehellinen ja hyvä mies. Jos hän ei tähän pysty, niin sitten ratkaisuja taitaa olla vain yksi, ikävä kyllä.
Tsemppiä kovasti matkaanne!
Jäin vielä miettimään, että onko miehesi narsisti? Itselläni on tuttavapiirissä ihmisiä, joilla on erilaisia riippuvuusongelmia. Heikoimmin apua ottavat vastaan tai parantuvat ne, joilla on narsistisia piirteitä. He syyttävät kaikkia muita ongelmistaan ja ovat tässä mestareita. Sen takia kysyn, kun miehesi ei tuntunut osoittavan mitään empatiaa sinun tunteitasi / esim. sairaalasta tullutta tietoa kohtaan.
Toivottavasti ajatukseni on vain hakuammuntaa, eikä narsismista ole kyse. Mutta jos on, niin sanon kokemuksesta, ettei tule olemaan helppoa saada häntä parantumaan.
Moikka!
Hieman mennyt aikaa, vaikka pitänyt useasti täällä käydä keskustelemassa ja lukemassa.
Ihana kuulla, miten siellä porhallettu eteenpäin Göran! Ja kuulostaa siltä, että oikeasti haluat parantua tai elää parempaa elämää.
Täällä sikäli tilanne muuttunut, että perheeseen saapumassa tässä kuussa lisäystä. En tiedä mikä muhun meni, kun halusin, ei olisi pitänyt, kun tiesin mikä tilanne meillä taloudellisesti.
Alkuun kaikki sujui ihan ok:sti, mies osasi käyttäytyä ym. Taas ennen seuraavaa kertaa.
Raha-asiat oli mulla pitkään hoidossa, mutta unohin välillä maksella miehen E-laskuja, niin halusi itselleen tunnukset. Sille tielle jäi. Ottanut lisäksi vippejä taas, vaikka vasta päästiin lainan myötä osasta eroon. Ei kuulemma “halua multa pyytää rahaa, koska tietää, kuinka stressaan.” Ei sitten tajua, että jos joku mua stressaa, niin tää tilanne…
Viimeksi, kun “jäi kiinni” vippien ottamisesta (600 ja 800e) laitoin hälle jo viestiä, jossa annoin palaa tuutin täydeltä. Käytännössä viestit kuulosti siltä, ettei olisi järkeä jatkaa. Mies pyysi vain rauhoittumaan.
Mun viestien myötä tilanne on se, että myy omaisuuttaan, joko pellon tai traktorin. Molemmista saa hyvin rahaa ja ylimääräiset velat liki nollille. Annoin miehelle aikaa syyskuulle, sitten alkaa mulla äitiyspäivärahat pyörimään, eli tulot tippuu (en pysty maksamaan kaikkia yhteisiä laskuja ja mies tämän tiedostaa.) Oli lähinnä kiitollisen oloinen, että annan edes niin paljon aikaa.
Olen viimein päättänyt, et jos nyt ei mitään tapahdu, niin tää oli tässä. On viimein aika laittaa lapsi (tai lapset) ja itseni etusijalle. En halua näille pienille tälläistä elämää. Katsotaan mitä tuleman pitää.
Ja kyllä, mieheni on narsisti. Sen jo hänen eksänsä sanoi, että onnea vaan sen narsistin kanssa ja tämä vuonna 2012. Tässä ollaan…
Heippa vaan kaikille!
Ompas vaikea saada ajatukset kasaan tähän viestiin mutta yritetään nyt kuitenkin…
Ollaan seurusteltu jo kolme vuotta ja tiesin jo suhteen ensimmäisenä vuotena että kumppanillani on ollut pelaamisen kanssa ongelmia ja tästä syystä runsaasti velkoja. No jonkin aikaa olen jo tiennyt sisimmissäni, että jokin on vialla ja pelkäsinkin välillä että taas hän pelailee. Viikko sitten hän uskalsi sen mulle tunnustaa, siis että on pelannut jo jonkin aikaa. Ei ole onneksi ottanut pikavippejä sun muita. On halukas keskusteluavun hankkimiseen ja on jopa sulkenut itse pelitilinsä osoittaakseen mulle, että haluaa parantua.
Nyt kriisipäissäni olen lueskellut kaikennäköisiä tekstejä ja kokemustarinoita aiheesta ja teidän viestiä lukiessa alkoi pelkoni tulevaisuudesta vahvistua. Mitä jos hän ei paranekaan? Miten opin luottamaan jälleen ja mistä tiedän, että tulevaisuudessa mahdollisten lapsien saannin jälkeen ongelma ei palaa? Ahdistaa niin vietävästi nyt jo, että tekisi toisaalta mieli jo jättää hänet, jotta ei tarvitsisi enempää stressata tätä. Tuntuu aivan kauhealta tuntea tällä tavalla. Mies on kuitenkin aivan täydellinen kumppani muuten enkä haluaisi olla kenenkään muun kanssa, mutta pelottaa. Pelottaa niin sairaasti, että en haluaisi edes yrittää.
Arvostan teitä jotka ootte jaksaneet taistella noin pitkään ja kärsivällisesti. Toivottavasti mäkin saan voimia yrittää. Pakkohan tässä on vaan jatkaa ja katsoa miten toipuminen tästä etenee…
Hei!
Mielestäni tilanteesi on siinä mielessä hyvä, että miehesi on myöntänyt, että hänellä on peliongelma ja hän on valmis hakemaan siihen apua. Itse olen kokenut vaikeaksi juuri sen, miten voin luottaa puolisooni enää, kun hän on valehdellut minulle niin monessa asiassa ja jättänyt yhteisiä laskuja maksamatta eikä ole kertonut minulle asiaa. Puolisoni ei myöskään halua hakea apua itselleen ja mielestään hänellä ei mitään peliongelmaa olekaan.
Pelihulluus on kyllä yksi pahimmista vitsauksista mitä olla voi. Se vaatii kaikki rahat itseltä ja läheisiltä + vie lopulta terveyden ja tuhoaa ihmissuhteet.
Pelihullun miehen velkoja ei voi mitenkään järjestellä ennen kun selättää sen pelihulluuden. Muuten tulee aina uusia vippejä ja velkoja. Välttämättä miehesi ei edes ymmärrä, mikä ongelma on velaksi pelaamisessa. Maksamalla miehesi velkoja rahoitat hänen pelaamista.
Toivottavasti menee oikein ja oikealle henkilölle.
Se mitä sanoo, on täysin eri mitä tekee. Peliriippuvuudesta ei parane ikinä. Sille täytyy laittaa stoppi. Ja miehesi täytyy haluta sitä myös. Itse pakenisin tästä suhteesta, mutta lapset, omakotitalo, velat ja puolison masennus, alko- ja peliriippuvuudet estää.
Mikäli teillä mahdollista, ota raha-asiat hoitoon. Estä miehen pääsy omalle tililleen, avainlukulistat, kortit, kaikki sulle. Mobiilisovellus poistoon puhelimesta. Annat tietyn määrän rahaa käyttöön esim. päivää kohti. Mikäli ei langat pysy itsellä käsissä, pyydä apua. Itse olen kertonut meidän tilanteen kokonaan äidille sekä veljen vaimolle. Ei tästä muuten selviäisi, tai selviääköhän edes ikinä. Samaa paskaa rataa jatkaa vaan ja vielä ennen joulua uudestaan. Oon niin loppu. 
Hei apua!! Sähläsin jotain, luulin, että oon kirjautuneena, haha! Eli äskeisen viestin kirjoitti lostinthislife, ei ahdistunuanni. Hälle piti suunnata tuo viesti!
Moikka, mitä teille kuuluu?
Näistä keskusteluista välittyi kovasti se läheisen loukkaantuminen ja ”järkeilyn yritys”, jotka ovat itsellenikin tuttuja.
Jokaisella on oikeus päättää, missä se oma jaksamisen raja menee ja pitää siitä kiinni.
Usein riippuvainen syyttelee etenkin puolisoa asioista, koska se on ”helpompaa” kuin alkaa etsiä syyllistä katsomalla peiliin.
Olen kuullut monelta toipuneelta pelaajalta sen, että hirveintä kaikessa on se, mitä on aiheuttanut läheisilleen pelaamisella.
Peliriippuvuus on sairaus, jota pelaaja ei pysty hallitsemaan. Vaikka järjellä ajattelisi, että eihän siinä ole mitään hienoa ja aiheuttaa vain lisää murhetta, niin pelaamaan on silti päästävä. Se saattaa myös tapahtua ihan ”automaattisesti”, jolloin riippuvainen ei edes huomaa, että taas pelasi.
Itsekin kuulin monta kertaa tyhjän lupauksen, ettei puolisoni enää pelaa, mutta kuitenkin lähes heti jatkoi pelaamista. Voi olla, että hän uskotteli itselleenkin lopettavansa, mutta oikeasti riippuvuus ei ollut mitenkään hallinnassa vaan se hallitsi puolisoani.
Velkoja ei tosiaan kannata yrittää järjestellä ennen kuin pelaaja on avun piirissä ja toipumassa. Muutoin taloudellisen tilanteen helpottuminen saattaa vain mahdollistaa pelaamisen jatkumisen.
-Eveliina
Moikka Eveliina ja muutkin!
Pitkä aika viime kirjoituksesta!
Mies haki viimein apua viime vuonna. Säännöllisesti keskustelee psykiatrin kanssa.
En jaksa lukea vanhoja tekstejä, enkä hirveästi omia “haavoja” auki repiä (mietin olenko jo nämä seuraavat asiat sanonut.)
Miehellä tosiaan todettiin vakava masennus peli, - ja alkoholiriippuvuus. Sai masennuslääkkeitä, söi alkuun tarkasti, nyttemmin ei ole syönyt. Sai myös antabuksen, ei ole juonut alkoa elokuun jälkeen! ? Silti kokoajan on pelko perseestä…
Mutta jos hyvää, niin myös huonoa.
Oma vointi huonontunut. Oon tosi uupunut (oman osansa tekee 1,5v yökukkuja!) Tuntuu, että mun vastuulla kaikki. Jos unohdan maksaa miehen laskuja, saan huutoa siitä, kun ne hänen pankkitunnukset on mun takana, hoitaisi muka itse (ja paskat.)
Käyn kolmivuorotyössä ja se on auttanut jaksamaan, mutta myös vie voimia. Oon niin voimaton, enkä tiedä mitä tehdä. Järki huutaa jäämään sairaslomalle ja lepäämään, mutta toisaalta huutaa pysymään töissä, jotta saadaan laskut maksettua ja saan pidettyä pään kasassa, kun näen muitakin, kuin vain omaa perhettä. Jotenkin sitä on myös helvetin katkeroitunut muille, eikä näe muiden Onnea tai osaa siitä iloita.