No niin, jatkan tätä aloittamaani ketjua. Uskon, että minulle on hyvä työstää mietteitäni kirjoittamalla. Ja tätä palstaa lukiessani niin moni asia on tuntunut tutulta, että tietty luottamus löytyy muita kirjoittajia kohtaan.
Tuo viimeisin katastrofintuntu on jo haihtunut, mies ei ollutkaan hankkinut naisseuraa deittipalstalta, vaan oli ystäviensä kanssa ulkona, tapasin nämä ystävät kun tulivat sitten meille yöksi. Mies ehkä hieman säikähti sitä deittipalsta-asiaa, sillä harvoin hän on yhtä pelokkaalta kuulostanut puhelimessa, kun siitä kysyessäni. Tuo toisen naisen tai miehen kanssa pettäminen kun olisi viimeinen tikki, minkä hän voisi tehdä. Ja olisi niin kovasti mieheni luontoa ja periaatteita vastaan, että sikälikin olin niin järkyttynyt sen sivuston löytymisestä. No, se siitä sitten. Olen kyllä nyt enemmän hereillä kuin aiemmin. Joku viattomuus kai särkyi, jos dramaattisia halutaan olla. Toisaalta, eihän tuollainen naisten kanssa pettäminen kai juuri pahempaa ole, kuin muu lupausten ja luottamuksen pettäminen, mitä olen kyllä saanut kokea tässä vuosien varrella.
Enemmän kuin jotkut pettämisepäilyt minua on ahdistanut ihan vaan mieheni juominen, siihen kuluva raha ja tästä johtuvat seurannaisvaikutukset, sen vaikutukset ihmis- ja kaverisuhteisiin, sen vaikutus tunnelmaan kodissamme. Lisäksi minua ahdistaa se, että olen yksin vastuussa kaikesta talouteen ja asumiseen liittyvästä. Ja jos haluaisin säästää suunnitelmallisesti, on se erittäin vaikeaa, koska mieheni on niin holtiton rahankäytössä. Jos mieheni olisi vastuussa rahoistamme, olisimme varmasti asunnottomia ja kymmenientuhansien veloissa. Nyt olemme vain luottotiedottomia, mutta sentään joku suunta ylös- ja eteenpäin. Merkintöjen pitäisi poistua minulta lopullisesti noin 1 -2 vuoden kuluttua. Ja mieheni velat tosiaan sain järjesteltyä suurimmalta osin. Hän aloittaa pian työt, joten jos toimisi järkevästi, hänkin pääsisi parissa vuodessa velattomaksi. Toivon, että suunta pysyy positiivisena.
Olen nyt alkanut lueskelemaan alkoholismista ja läheisriippuvuudesta. Tunnistan taipumukseni uskoa, että mieheni juominen on kiinni minun toiminnastani ja että pystyisin vaikuttamaan siihen kontrolloimalla ja painostamalla miestäni esim. syyllistäämällä. Ja että en pysty olemaan ahdistumatta, kun herää tietyistä merkeistä se tunne, että onkohan se juomassa tänään. Ja sitten alan soittelemaan ja laittamaan tekstareita, kunnes varmistuu, että taas on tapahtunut se, mitä pelkään. Ja se kauhea tunne, kun miestä ei kuulu, kun soitan tullessani töistä. Se tunne alkaa ahdistuksena rinnassa ja sellaisena pään sisäisenä hälytystilana. Haen siihen helpotusta tavoittelemalla miestäni, joka ei yleensä vastaa puhelimeen ollessaan ryyppäämässä. Ja tuo vastaamattomuus kasvattaa epäilystäni siitä, että taas se juo. Koen aina sisimpäni jotenkin hyytyvän ja on kuin kylmä kehikko painaisi keuhkojani ja kroppaani kokooon. Jos mieheni on dokaamassa ns. yllättäin, minun on äärimmäisen vaikeaa keskitttyä mihinkään omaan. On vaikeaa olla ahdistumatta, miettimättä kostoa, kiristyskeinoja, lähettämättä hänelle syyllistäviä viestejä. Tulee tunne, että haluaisin mennä etsimään hänet ja haukkumaan julkisesti. Joskus minun on tehnyt mieli tehdä väkivaltaa känniselle miehelleni.
Pahinta on, jos mieheni on sanut rahaa. Joko minun palkkapäivänä tai omanaan. Silloin ahdistaa ihan helvetisti se, että pääseekö mies tuhlaamaan omaisuuttamme baariin. Vituttaa aivan saatanasti se ajatus, että haisevan lähiräkälän omistajille sataa minun rahojani. Ja että mieheni kokee niin tärkeäksi dokata rahojamme kurkustaan alas, että hän antaa minun nähdä nälkää sen vuoksi. Olen aidosti välillä laihtunut useampia kiloja normaalipainostani sen vuoksi, ettei meillä ole ollut rahaa ruokaan. Ja syytän siitä mieheni päihteidenkäyttöä ja siihen kuluvaa rahaa. Jos hän kännää, hän ei huolehdi lainkaan siitä, miten paljon rahaa kuluu. Hän voisi juoda tilin tyhjäksi palkkapäivänä, vaikka vuokrakaan ei olisi maksettu. Siksi minä hoidan kaikki talousasiat. En voisi kestää epävarmuutta siitä, onko mies hoitanut asiamme vai ei. Kontrolli on minulla.
Nyt vain pelkään, että hän dokaa palkkansa ennen kuin saan osuuteni siitä laskujemme maksuun. En tiedä miten sen voisi estää. Haluaisin sopia, että hänen palkastaan valtaosa menisi suoraan tililleni esim. jatkuvana tilisiirtona. Ärsyttää se ajatus, että minun palkkani kuluu täysin miedän peruselämisen (asunto, sähköt, laskut, ruoka) kustantamiseen ja sitten mieheni kokee oikeudekseen rillutella omallaan baareissa. Viimeisin työputki meni hänellä niin, joten nyt haluan varautua jo etukäteen siihen, että rahoista jää myös minulle ja yhteisiin kuluihimme. On jotenkin tullut mitta täyteen taloudellista hyväksikäyttöäkin. Olisin voinut ottaa asuntolainan jo vaikka pari vuotta sitten ja maksaa omaa asuntoa pois, jos mieheni ei olisi sössinyt asioitamme. Nyt joudun odottamaan vuosia, että saan luottotietoni puhtaiksi, että on edes jotain toivoa lainan saamisesta. Ja nythän on koko ajan keskustelua siitä, että lainaehtoja kiristetään…ja vuokrat sen kuin nousevat. Olen alkanut huomaamaan, miten kalliiksi alkoholistin kanssa eläminen tulee.
Nyt viimeisin vuosi on kyllä mennyt paremmin, sillä en enää anna miehelle rahaa enkä korttiani juuri koskaan, mitä nyt toisinaan olen retkahtanut ja antanut - ja luvannut heti itselleni, ettei se toistu. Ja nyt viimeksi mies tosiaan hankki juomarahansa myymällä minulle kuuluneen designesineen. Se oli ihan kauheaa ja olen kyllä nyt useampaan otteeseen kertonut, että se oli jotain, mitä en tule unohtamaan ja jonka mies saa korvata minulle konkreettisesti hankkimalla korvaavan esineen palkkarahoillaan. Se minun omaisuuteni myyminen minulta salaa oli jotain, minkä koen lähinnä uskomattoman pöyristyttäväksi narkkimeiningiksi. Jos koen mitään samaa, on minun saatava oma asunto erikseen miehestäni. Se, ettei meillä kummallakaan ole nyt luottotietoja kyllä ahdistaa tämänkin vuoksi…
Harmi, että mieheni on kuitenkin myös minulle niin rakas. Järki sanoo muuta kuin sydän. Ja se oma järkeni pistää minut myös häpeämään tätä kuviotamme. Olisi todella vaikeaa myöntää läheisille, että mieheni dokaa ja että se on tuottanut minulle jopa taloudellisia ongelmia. Saati sitten psyykkisiä. Omille vanhemmilleni tätä olisi mahdotonta kertoa. Heihin minulla on muutenkin vaikeat välit, enkä ole kokenut saavani heiltä mitään luottamusta tai turvaa, enemmänkin halua kontrollointiin, syyllistämiseen ja rajojeni rikkomiseen. Vanhempani ovat tuottaneet minulle hyvin paljon tuskaa nuoruudessani. Ja heidän vanhetessaan olen joutunut heitä auttamaan omien voimavarojeni kustannuksella. Tiedän siis, mistä taipumukseni syyllistää ja syyllistyä on kehittynyt. Hiljalleen näiden asioiden tiedostaminen on antanut minulle välineitä tuneideni ja ajattelumallieni selvittämiseen.
Myös mieheni on kodista, jonka ilmapiirii selittää osaltaan hänen alkoholismiaan. Hänen isänsä ja veljensä ovat alkoholisteja. Samoin hänen äitinsä on juonut mieheni teini-iässä huomattavan paljon. Koko sukuhistoria on täynnä alkoholisteja. Mieheni on myös joutunut tulemaan jo nuorena toimeen ilman vanhempiensa tukea. Tietyllä tapaa me molemmat olemme rikkinäisiä ja varmaan siksi olemme kokeneet ymmärtävämme toisiamme.
Toivon, että tämä yhteinen elämämme menisi parempaan suuntaan. Mieheni on kertonut haluavansa muutosta ja ymmärtävänsä, ettei minulla ole hyvä olla suhteessamme, jos hän jatkaa sekoiluaan. Miten konkreettista muutosta tässä sitten mies haluaa, sitä en tiedä. Hän hapuilee sen välillä, että pitääkö alkoholinkäyttö lopettaa kokonaan, kun kohtuukäyttöä on ilmeisen vaikeaa oppia hallitsemaan. Toisaalta absolutismi kuulostaa ankealta ja rajoittuneelta elämältä. Myönnän itsekin olevani epävarma siitä, miltä absolutismi tuntuisi. Eli siis minunkin pitäisi kokonaan lopettaa alkoholinkäyttö (ainakin kodissamme ja mieheni läsnäollessa), eikä olisi enää koskaan viiniä ruuan kanssa, ei koskaan paria punkkulasillista perjantai-iltana, baarikäyntejä kaveriporukalla eikä kuoharia kesäpiknikillä. Huomaan siis omankin suhteeni alkoholiin sellaiseksi, että siitä luopuminen tuntuu herättävän vastustusta. Vaikka alkoholi ei olekaaan minulle sellainen riippuvuus kuin miehelleni. Se kuuluu vaan niin moneen sosiaaliseen tilaisuuteen. Ja on se tietty aina kiusallista, kun on seurassa ja kieltäytyy alkoholista, niin joutuu selittelemään miksi. Tai jos mieheni on ollut juomatta, niin aina joku tyrkyttää ja tarjoaa, aina on joku jonka mielestä on hyvä syy juoda - ainakin se “yksi” vaan.
Ehkä tämä riittää nyt tältä erää. Pääsiäinen on edennyt rauhallisesti. Katsotaan mitä kevät tuo tullessaan. Aion ainakin nyt pitää itsestäni parempaa huolta ja olla tiukka rajojeni ja rahojeni kanssa. Ja opettelen elämään omaa elämääni, mies elää omaansa. Jos saan itseni vahvemmaksi ja voin paremmin, minun on helpompi hallita sitä, miten mieheni vaikuttaa elämääni. Ja jos saan henkistä etäisyyttä itse alkoholismiin, voin arvioida paremmin suhdettamme ja elämäämme ja sitä, mihin suuntaan haluan itse edetä.
Terveisin Siiseli (aloittaja)
onko sinulla mahdollisuutta mennä AlAnon-ryhmään? Siellä saisit puhua noista asioista ja kuulisit muiden kokemuksia ihan livenä. Minulle siitä on ollut kaikkein paras apu, vaikka ennakkoluuloinen olinkin.