Santta,minulla juuri samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla.Mies juo lähes kaikki viikonloput ,sitä jatkunut jo 8-10 vuotta .Tunteita on vielä jollain tasolla ihmistä kohtaan ,mutta vihaan hänen humalaista olemusta…Hän ei ole aggressiivinen eikä paha humalassa,mutta sitä juomista on jo niin kauan katsellut että ei enää kestä nähdä sitä ensimmäistäkään ryyppyä.Mitään ei yhdessä voida tehdä kotona eikä käydä missään alkon vuoksi.Selvinpäin hän on hyvä mies,hoitaa työnsä.Tuntuu että minua revitään kahtia,kun on niitä hyviäkin päiviä ja silloin kun ei juo niin tuntuu että ei ongelmia olekkaan ja minussako se vika onkin kun otan asiasta pulttia.Olen muuttanut juuri omaan asuntoon ja haen etäisyyttää kaikkeen…katsotaan miten käy , tällä hetkellä tuntuu että olen aivan rikki…Voimia sinulle.
Voimia sinulle kovasti!! Todella ikävä tarina 
Mieleeni tuli ensin juurikin vallankäyttö. Toisaalta myös että hänen on “helpompaa” vaihtaa uuteen naiseen, kuin kohdata omat heikkoutensa. Tässä tapauksessa siis alkoholinkäyttö tai haluttomuus seksielämässä.
Itse olen huomannut samaa että kun toisen juominen ärsyttää niin se vähentää seksihaluja huomattavasti. Etenkin jos ja kun miehen useinmiten juuri pikku kaljoissa tekisikin mieli.
Haluatko elämääsi lapsia? Pystytkö ajattelemaan olisiko järkevää tehdäkään tuollaisen miehen kanssa niitä? Jos mies sai sinussa aikaan järjettömiä raivokohtauksia, ei sekään voi olla terveellistä kellekkään.
Jaksamisia!!
Niinpä,kun miehelle kerroin että selvinpäin se on mukavampaa,niin eipä ole sen jälkeen kertaa oltukaan.Viina vie kyvyt selvinpäin.Alkaa kyllästyttää sisko ja sen veli meininki.Millaisen mallin lapsetkin saa parisuhteesta,kun ei puhuta eikä pussata.Itsekin mietin että ei selibaatti huvita pidemmän päälle.Viina on pirullinen aine.Aina vain enemmän ja se tosiaan vie aivoista jotain.Ei meillä siivota vakiona viikonloppuna ilman eri sopimista joka kerta.Mitään kotihommia ei oma-aloitteisesti enää hoideta.Ollaan niin,niin väsynyttä.Mutta,joka vkonloppu kyllä kaljotellaan kotons salaa ja/tai käydään pubissa.Miehen salarakas on kalja.Jos juo kirkasta,sitten alkaa kätinä ja kitinä,olen oppinut väistelemään.Mutta se nyppii,että mitä elämää tämä tällainen sietämistapa oikein on.Jotain on pakko jutella ja pian että muuttuisi elämänsuunta.Ei mua innosta vanhuus päänsä viinalla pilanneen kanssa.Ei voi haaveilla yhteisestä vanhuudesta noilla elämäntavoilla.Olen alkanut miettiä että voisi jo nyt erota,olisi yksin parisuhdemielessä lasten kanssa.Hoitaisi oman psyykensä kuntoon-saisi nauttia elämästä,eikä sietää kaljoittelua.Olisi lapsillekin parempi äiti.Kykenisi kuuntelemaan ja olemasn mukana lapsen maaulmassa ja huolissa.tulisi opetettua omaa elämänasennettaan paremmin,nyt välittyy vain sietäminen kun olen niin väsynyt
Mietin vain että voiko olla toimivaa avioliittoa kaljaan menevän kanssa.Kyllä,joo.Saa ulkoiset puittert pidettyä,kun on oma koti,vanhemmat ja lapset.Mutta se sosiaalinen pääoma on kyllä köykäistä.Ei opita toisesta välittämisesta vanhempien välisestä suhteesta ainakaan.Henkistä väkivaltaa koko juominen.On miehen hyvä syyttää itsekkääksi kun olen alkanut vaatia hänelräkin joustmista,en itse enää viitsi aina olla se joustava osapuoli.
Nyt istahdan hetkeksi alas ja annan kuulua itsestäni!
Tässä samalla pakkailen tavaroitani. Olisi muutto tulossa ihan näinä päivinä. Muutan täältä pohjoisen harmaudesta Helsinkiin asumaan.
Olen käynyt kyllä läpi valtavan annoksen kaikkia mahdollisia tunteita. Suru, ikävä, pettymys, viha, rakkaus… Miksi juuri minä? Sitä ihmettelee tuon tuostakin. Minähän tein kaikkeni ja vielä enemmän, miksi minun pitää laittaa elämä uusiksi ja lähteä.
Se, että minua on kohdeltu todella väärin tässä puolen vuoden aikana, niin siitä huolimatta lyödään vain lyötyä. Olin seitsemän vuoden ajan tehnyt kaikkeni miehen firman eteen - nyt minua ei ole siellä työpaikassa olemassakaan. Minä en saa mennä sinne enää takaisin ja työkaverit ovat siellä kiristäneet miestäni kaikin tavoin, että hän pitää päänsä! Sairasta!
Olen ollut pitkällä sairaslomalla. Kävin kolmen viikon ajan Sipoossa pikkusiskoni luona. Sinä aikana tajusin tosiaan itsekin, että minun on oikeasti nyt hyvä aika pelastaa itseni. En voi pelastaa miestäni eikä se ole edes tehtäväni, mutta itseni voin pelastaa. Tajusin, etten tuon kolmen viikon aikana tuntenut ikävää entiseen elämääni.
Olen pikku hiljaa järjestellyt uutta tulevaisuutta. Työpaikkahakemuksia on laitettu ja asuntoa päivittäin etsinyt. Tänään menen ensimmäiseen työhaastatteluun ja pikkusiskoni käy puolestani katsomassa asunnon Helsingissä. Lähden heti kun asunto löytyy. Kalusteita olen ostellut (myimme omat kalusteet ex-kodin myynnin yhteydessä ja nyt asumme tosiaan täällä anopin mökillä). Olen tehnyt ihania löytyjä netistä. Olen yhden vanhan opettajanpöydän hionut ja maalannut. Siitä tuli aivan upea.
Olen sisustussuunnittelija tosiaan ammatiltani ja ette usko, miten odotan jo oman kodin sisustamista. Minulla on jo nyt tunne, että kun saan oman kodin valmiiksi, minut valtaa täydellinen vapauden tunne!
Ja jos saan olla vahingoniloinen, niin sitä hieman olen. Itse olen kaikin tavoin käsitellyt tätä eroamme! Olen puhunut, puhunut ja puhunut. Käynyt terapeutilla, ollut sairaslomalla, hakenut tuskaani apua joka kulmasta. Mitä on tehnyt mieheni - juonut, juonut ja vielä kerran juonut! Käy töissä, hukuttaa kaiken tuskan työhön ja pulloon. Mikään ei siis ole muuttunut. Mikä häntä odottaa kun minä tästä lähden? Minä olen elänyt hänelle elämäänsä koko avioliittomme ajan, nyt hänelle jää vain pullo ja juoppoystävä. Edestään siis kaiken löytää. Siinä missä minä olen todennäköisesti elämäni kunnossa, makaa mieheni tajuttomana sängyn pohjalla ja itkee paskaa elämäänsä. Näin tässä käy ja silloin voipi ex-työkaveritkin todeta itselleen, et tulipa pissattua omaan saappaaseen.
Ja tiedättekö, en ole kuukauden aikana itkenyt kuin pari kertaa ja sekin on johtunut siitä kun olen miehelleni vain niin vihainen. Muutoin olen ja elän! Tuska on taakse jäänyttä ja minä selviän tästä voittajana.
Hienoa Santta! Rohkea päätös. Nyt vain eteenpäin!
Sinä olet voittaja. Ihana lukea tuollainen viesti. Uskon, että meitä on monta, jotka iloitsemme puolestasi - ja saamme samalla ajattelemisen aihetta itsekin 
Eilen vahvistui minulle uusi asunto Helsingistä 
Muutto 700km:n päästä on siis nyt toteutunut. Kirjottelen täältä Sipoosta pikkusiskoni asunnolta. Muuttokuormani odottaa isäni vartioidulla työmaalla. Eilen työterveyslääkärini jatkoi sairaslomaani elokuun loppuun saakka. Töitä en ole vielä löytänyt, mutta yksi henkäys kerrallaan eteenpäin!
Kohta pääsen mielipuuhaani, sisustamaan 100 vuotta vanhan kivitalon yksiötä. Sen on niin kaunis! Huonekorkeus valtava ja ihana ikkunasyvennys. Nukkumaparvi ja vanha tunnelma. Olen niin iloinen ja ylpeä rohkeudestani, MINÄ TEIN SEN! Uskalsin alkaa kaikesta paskasta huolimatta elämään.
Ja tiedättekö, olen tavannut ihanan miehenkin. Hän on niin kannustava. Hän puhuu ja pussaa, kun kerron elämäni kulkua. Hän halaa ja rohkaisee eteenpäin. Oli ihana kun 190cm pitkä mies sanoo 160cm olevalle naiselle, että hän tuntee minun kokemusten jälkeen itsensä niin pieneksi. Miten pumpulissa hän onkaan kasvanut… Ja miten kauniina hän minua pitää siitäkin huolimatta, että minut on rikottu monta kertaa elämässäni.
Haluan kannustaa teitä ottamaan elämänne! Mikä taakka harteiltani on tipahtanut, kun minun ei tarvitse pelätä. Arvet menneisyys jättää, mutta nekin aikanaan lakkaa kutiamasta.
Ihan mahtavaa Santta!! Ihan liikutuin, kun sinusta kumpuaa niin loistava uuden alku, elämän ilo, onni, voima, rohkeus…
Toivon sulle kaikkea hyvää nyt ja tulevaisuudessa
-Tao tao
Minä olen niin ylpeä sinusta Santta! Ihanaa, että olet saanut elämäsi noin hyvälle malille. Rohkeus kannattaa monestikin. Aurinkoista kesää sinulle. Äläkä unohda meitä vaan kerro pian, miten uusi elämä on lähtenyt etenemään.
Mietin vaan AA:n viisautta. “Myönsimme heikkoutemme alkoholin edessä”. Täällä kai sitten “Myönsimme heikkoutemme alkoholistin/läheisten edessä”…
Tai mietin tota läheisriippuvuutta. Itse oon alkoholisti ja ehkä kanssa läheisriippuvuuteenkin taipuvainen… Ero on vissiin viisain ratkaisu päästä alkoholistista eroon. Sama kuin alkoholistin pysytellä viinasta erossa. Laitoin ton läheisten sen takia jos on läheisriippuvainen jostain niin siinäkin tapauksessa erokin on varmaan ihan paikallaan…
Helppoahan eroaminen ei oo. Munkin muija sillä uhkaillu on mutta korkin on kiinni pystynyt useamman viikon pitämään.
Kannattaa alkoholistien puolisojen tietää sekin fakta, että alkoholismi on parantumaton sairaus. Tietty sekin on hoidettavissa kuten diapeteskin… Niin jos ei halua hoitaa sitä sairautta niin kummasssakin tapauksessa on hengenlähtö lähellä…
Tsemppiä teille kaikille läheisille. Aurinkoa!
ps. Teit ihan varmaan hienon päätöksen eroamisen suhteen kun luin tarinaasi. Ihmisillä on oikeus onnelliseen elämään, niin ei ole pakko olla omassa mielessä huonossa suhteessa. Elämästä pitää nauttia ja tehdä siitä hyvä omannäköinen elämä. Rakkaus ei aina riitä. Mutta nyt on uusi rakkaus, niin se kai riittää…
Punatulkku, läheisille on oma vertaistukiryhmänsä, Al-anon. Siellä 12 askelta menevät hyvin lähelle samoilla sanoilla kuin AA:ssakin.
Pointti on mielestäni se, että kun joskus harvoin alkoholisti tervehtyy ja lopettaa ryyppämisen, se rinnalle jäävä läheinen on yhtä kipeä ja masentunut kuin ennenkin. Tuska ei lopu siihen että alkoholisti raitistuu, koska se johtuukin omasta addiktiosairaudesta, para-alkoholismista. (Tai läheisriippuvuudesta, mitä termiä nyt haluaa käyttää.) Toisaalta jos läheinen hakee apua itselleen siinä juomarin jatkaessa juomista, eheytyminen aiheuttaa sen, että se läheinen ei enää koe mitään tarvetta jatkaa tässä sairaassa suhteessa.
Ero ei sinällään auta, vaan se sairastunut osapuoli hakee vain rinnalleen uuden juopon. Itse tämän tien kulkeneena tiedän miten kuvio etenee 
Hetki eron jälkeen menee lujaa ja on hyvä olla, sitten iskee yksinäisyys, mitättömyyden tunne ja levottomuus. Sen tuskan voi poistaa vain uusi suhde, ja aina löytyy se vakka ja kansi- asetelma. Läheisriippuvainen löytää nopeasti uuden ongelmakimpun vierelleen.
Onneksi paraneminen ja eheytyminen on oikeasti mahdollista. Pitkä tiehän se on, ja vaatii rehellisyyttä, itsetutkiskelua, luottamusta, aikaa ja vaivaa ja toisiin ihmisiin tukeutumista. Mutta kyllä se kannattaa. Itse olen vahvalla toipumisen tiellä, ja olen ymmärtänyt että ne monet riippuvuudet jotka ennen hallitsivat elämässäni, olivat vain suojautumiskeinoja sellaista tuskaa vastaan, mitä en uskaltanut kohdata. Nämä jutut ovat pitkällisiä ja vaikeita asioita purettavaksi, oma ego on tiellä tuhansia kertoja 
…Mutta jos nyt käsittelet oman alkoholismisi tuomia asioita, samalla “vaivalla” kannattaa työstää myös niitä para-alkoholismin oireita, mitä itsessäsi tunnet. Rehellisyyttä, ryhmän tukea ja kivun kohtaamista ilman suojakeinoja yhä uudestaan, sitä se kai on. Suremalla oman elämänsä kipukohdat kunnes ne eivät enää itketä, ja myötätuntoisen, rakastavan asenteen herättäminen itseään kohtaan ovat välttämättömyyksiä tällä tiellä. Tsemppiä!
Moikka ja kiitos viestistäsi Sitruunapippuri!
Hyvän tekstin kirjoitit. Itse välillä käyn lukemassa miten muiden läheisillä menee kuin tolla omalla kullalla.
Välillä tulee tippa linssiin kun lukee teidän juttuja ja miettii mitä se muille ihmisille oma juominen auheuttaa. Juova alkoholisti on kyllä aikamoinen peto parisuhteessa. Se alkoholismi tuhoaa kyllä suhteen jos se toinen - se juova alkoholisti ei raitistu. Se on itseasiassa myös alkoholistista erittäin rankkaa huomata kun joku läheinen kuten mun kohdalla puoliso kärsii siitä. Se sattuu tosi paljon. Ensin yritin hänen takiaan. Jotenkin onnistui. Nyt vain itseni takia, niin oon päättänyt.
[i]Käytin jotain vertausta tuolla “me lopettajissa” semmosesta, että jos lasta pakotetaan harrastamaan vaikka jotain tiettyä urheilulajia vaikka se ei sitä halua. Lapsi tekee sitä jonkin aikaa vanhemman takia ja kääntyy sitä vastaan jossain vaiheessa.
Mutta jos se lapsi on kiinnostunut juuri siitä urheilulajista mistä hänen vanhempansakin. Silloin alkaa tulla tuloksia ja lapsesta voi tulla siinä urheilulajissa mestari. Voi sitä vanhemman ylpeyttä.
Idea on siinä, että jos itsellä on kova tahto toteuttaa joku unelma ja tekee sen eteen kovasti töitä. Se voi lopulta toteutua. Riippuvuudesta voi päästä eroon. Jos sen tekee jonkun toisen puolesta niin ei siitä tule mitään. Se ei onnistu.[/i]
(Laitoin sen tommottiin niin se erottuu ja kun se on vertauskuva…)
Kirjoitat hyvin viisaasti. Itse vähän väsynyt nyt. Sinulla näyttää asiat olevan hyvin ja oon siitä puolestasi onnellinen. Kiitos vielä kerran kauniista sanoistasi. Voithan sinäkin käydä kurkkaamassa me lopettajia ja minunkin tarinaa…
Tosiaan paljon tsemppiä sulle kanssa ja muille myös!!
Terveisiä täältä Helsingistä
Halusin tulla kertomaan, mitä minulle kuuluu. Vajaa vuosi sitten pakkasin tavarani yhteisestä kodistamme ja muutin 700 kilometrin päähän täysin tyhjän päälle. Sillä tiellä olen edelleen.
Vuosi on ollut helvetillinen, mutta vapautunut.
Sain heti töitä remontinmyyjänä ja sisustussuunnittelijana. Ehdin töitä tehdä parisen kuukautta kunnes jouduin sairaalaan kovien päänsärkykohtausten vuoksi. Aivoissa yksi verisuoni oli mennyt ns. helminauhaksi ja olin viikon letkuissa. Sen jälkeen iski työuupumus ja jouduin jättämään työn. Samalla alkoi sairauskierteeni - korvatulehdusta, flunssaa, kuumetta jne.
Päätin hetken hengähtää. Lupasin itselleni, että nyt saan levätä. Aina ei tarvitse jaksaa. Samalla kuitenkin suunnittelin omaa yritystäni. Tein jo liiketoimintasuunnitelman ja se hyväksyttiin. Sitten sain puhelun työhaastatteluun. Pääsin töihin kiinteistövälittäjäksi. Tätä työtä ehdin tehdä kuukauden kunnes taas jouduin sairaalaan aivoverisuonihäiriön vuoksi. Ja nyt olen ollut kotona toista viikkoa sairaana poskiontelotulehduksen takia. Aion lopettaa nämäkin työt.
Olen tajunnut, että se kahdeksan vuoden stressi, joka on on ollut päivittäin kehossani - se kaikki purkautuu nyt ja kroppa reagoi.
En aio jäädä kotiin makaamaan, vaan hankin töitä, joka on helppoa, mieleistä ja palkan saanti on varmaa. Hain siis keikkatyöläiseksi päiväkoteihin, kouluavustajaksi, vanhusten hoitajaksi jne. Saan tehdä täysin oman haluni mukaan, missä ja milloin minulle sopii. Ja harrastustoimintana teen työn ohella sitä, mistä haluan myöhemmin kehittää itselleni elannon - kodin stailaus ja juhlapalveluyritys.
Pikku hiljaa pala palalta minun palapelini alkaa valmistua. En ole päivääkään katunut lähtöäni. En ole kertaakaan itkenyt ikävää ex-elämääni kohtaan. Itkenyt olen, mutta ihan muista syistä ja aina ei ole edes syytä tarvinnut ollakaan.
Olen tapaillut miehiä, mutta en ole ollut valmis mihinkään vakavaan. Nyt alkaa sekin vaihtoehto tuntua ihan kivalta, että minä olisi uusi mies, jota voisin kutsua kumppanikseni
Ja mitä kuuluu ex-elämään. Juuri sitä, mitä arvelinkin. Ex itkee perään. Uuden puolison kanssa suhde ei meinaa millään onnistua, kun minä olen exän pään sisällä. Ja eihän se onnistu. Meillä on exän kanssa hyvät välit. Hän on auttanut minua todella paljon. Pidämme yhteyttä ja autamme puolin ja toisin toisiamme. En ole katkera enkä vihainen. Olen kiitollinen exälleni, että hän antoi minulle mahdollisuuden parempaan huomiseen. Ihan vasta sanoin, että minun koti, minun elämäni on täällä, enkä palaisi mistään hinnasta takaisin. Vaikka elämä koettelee, uskon tulevaisuuteen enemmän kuin koskaan aiemmin olen uskonut. Elämä kantaa.
Minulla on valtavasti uusia ystäviä. Minulla on oma facebook-vertaistukiryhmä, jossa on 400 naista jäsenenä. Se on ollut minulle parasta terapiaa. Saan auttaa, olen heidän esikuva ja kannustaja, mutta he auttavat myös minua uskomaan.
Ja mikä ihaninta. Kevätaurinko paistaa. Kukat alkaa kohta kukkimaan. Selvisimme harmaasta talvesta.
Voimahalaus teille kaikille kanssasisarille ja veljilleni. Pidä unelmistasi kiinni ja tavoittele niitä - sinulla on vain yksi elämä ja rakasta sitä <3
Kiitos, Santta, kuulumisistasi !
Sattumaa tai ei, minä kirjoitin hiukan vastaavia ajatuksiani tuonne Onko pakko jaksaa? -keskusteluun. Kerroin mm. siitä, miten itse aikoinaan fyysisesti sairastuin, kun elämässä oli tiettyjä kuormittavia tekijöitä. Minulla tuli myös aivoverenkierto-ongelmia eli sain ns. TIA-kohtauksen, joka johti muutokseen mm. työelämässä.
Taidat osata markkinoida itseäsi ja osaamistasi hyvin, kun sinulle on noita työtilaisuuksia siunaantunut “uudessa elämässäsi”, peukut siitä Ja erityinen hatunnosto sille, että uskallat kuitenkin kieltäytyä tai irtisanoutua silloin, kun huomaat, että työ kuormittaa sinua liikaa. Ihanaa, kun on haaveita (sinulla esim. sisustussuunnittelu ja juhlapalvelu) ja mahdollisuus myös toteuttaa itseään ja haaveitaan.
Näitä selviytymistarinoita on mukava lukea ja toivon, että nämä toimisivat rohkaisuna niille, jotka vielä kipuilevat elämäntilanteissaan. Asiat järjestyvät, jos niille antaa mahdollisuuden; siihen minä uskon.
Aurinkoista kevättä ja onnellisia päiviä, Santta!
Rikka Juo!!