Miehen juominen ja pelaaminen korventavat minut sisältäpäin

Kotikanava
1

Hei kaikille!

Olen uusi täällä ja arasti kirjoittelen tänne siinä toivossa, että saisin tukea ja vinkkejä, miten edetä tässä tilanteessa.

Olen naimisissa ja meillä on kolme alaikäistä lasta. Ulkoisesti kaikki on hyvin: olemme päivätöissä, talous on kunnossa ja terveyttäkin on vielä riittänyt. Mieheni on jo vuosia ollut jollain lailla riippuvainen nettipelaamisesta: alkuun moniveto kiinnosti ja varsinkin voittamisen todennäköisyyden laskeminen tietokone-ohjelmilla. Pari vuotta sinne se jäi ja tilalle tuli nettipokerin pelaaminen. Nettipokeria hän pelaa työhuoneessaan kotona ja siihen on tullut yhä kasvavassa määrin mukaan alkoholi.

Viime kesänä tilanne jotenkin karkasi käsistä - ainakin minun mielestäni. Peli-iltoja on keskimäärin 3 viikossa ja ne kestävät iltaseitsemästä n. yhteen tai kahteen yöllä. Peli-illat ovat yleensä viikonloppuna perjantai ja lauantai ja siihen vielä vähintään se yksi päivä keskellä työviikkoa. Kesästä asti olen seurannut alkoholin käyttöä tarkemmin:
normaali satsi on nykyään 7 puolen litran olutta per ilta + väkeviä lisäksi (joskus muutama paukku, joskus jopa puolen litran pullo Jägeriä!). Alkoholin kulutus on kasvanut koko ajan: nykyään osa puolen litran oluttölkeistä on 8 % vahvuisia.
Peli-iltoina mies linnoittautuu huoneeseensa ja vetää oven kiinni. Nykyään ei enää niin ärsyynny, jos kammioon mennään kesken pelien - aikaisemmin se johti kiukkukohtaukseen. Ilmeisesti nyt pelit menee jo paremmin, kun ei ole hermo niin kireällä. Mies ei ole humalassa väkivaltainen, vaan koettaa esittää selvempää kuin on.

Mies ainakin toistaiseksi hoitaa työnsä ja myös kotihommat, eli päällisin puolin kaikki toimii. Mikä sitten on ongelmana, voisi joku kysyä? Ongelmana on se, että mielestäni perhe-elämä ei ole sellaista kuin haluaisin sen olevan.
Inhoan nukkumaan horjuvaa, kaljalle haisevaa miestä ja kaikki sänkyhalutkin ovat menneet. Toivon, että mies ei kännissä tulisi sössöttämään lapsille mitään, koska en halua, että heille tulee malli siitä, että tuollainen kotiryypiskely ja pelaaminen ovat normaali miehen malli. Olen itse viikonloppuna yksinäinen, vaikka ovathan lapset seuranani - kaipaan silti aikuistakin seuraa.

Selvinä iltoina mies vie lapsia keilaamaan ja osallistuu - joskus mielestäni liiallisenkin aktiivisesti - kaikkeen perhe-elämään + kuntoilee ahkerasti ja järjestää minulle juusto-viini-elokuvailtoja kotona. Siis hyviäkin hetkiä on paljon!
Ne vaan tuntuvat keitailta erämaassa, kun sisällä on kokoajan tunne, että tämä on vaan hyvittelyä: huomenna taas mies hakee kaljakassin kaupasta/Alkosta ja taas on sama pelit+ryyppääminen -meno päällä.

Itselläni on vatsavaivoja, varmaan stressin aiheuttamia ja jatkuva jännitys päällä siitä, millainen ilta on tulossa. On vaikea keskittyä töihin ja perjantaita inhoan jo etukäteen.

Lapset eivät tunnu asiasta välittävän. Ehkä heille riittää, kun selvänä iskä kuskaa harrastuksissa ja ostaa pelit ja puhelimet yms. jutut. Meillä on erilliset tilit, joten tarkkaan en tiedä, minkä verran rahaa menee nettipokeriin. Kerran löysin visa-laskun, jossa oli muutama tonni saldoa pelirahanostoista. Miehellä on hieman perintöä, joten ehkä se sitten hupenee nettipokeriin, mene tiedä. Vielä on rahat riittäneet kotitalouden kuluihin.

Huolestuttaa tämä tilanne: hiljaa toivon, että miehelleni sattusi jotain ikävää, joka saisi hänet tajuamaan tilanteen ja lopettamaan pelit ja juomisen. Mieheni ei ole tyhmä, mutta hänen kanssaan on erittäin vaikea keskustella. Hän kääntää ongelmat hyvin helposti minun syykseni ja siksi en uskalla ottaa asiaa hänen kanssaan puheeksi. Tyhmää minulta: tiedän, että olen liian kiltti ja nössö luonteeltani.

Siksi toivon kovasti asiallisia kommentteja teiltä, jotka varmaan ymmärrätte, mistä on kyse! Haluan luottaa siihen, että tällä palstalla keskustellaan asiallisesti, eikä tuomita ketään, vaan halutaan auttaa toisia hankalissa tilanteissa.

2

Hei!
Tuttua juttua kirjoitat.
Mulla ei ole vastaavaa kokemusta pelaamisesta, mutta osakemarkkinoilla keinottelusta kyllä. Jotenkin tuntuu siltä että meillä ainakin salailu on suorastaan itseisarvo ja julistaa miehen itsemääräämisoikeutta. Mikä oikeus tietysti on jo hupenemassa kasvavaan riippuvuuteen.
Mua kanssa harmittaa viettää esim. perjantai-illat yksin, toisaalta mies on vielä monin tavoin mukana tässä parisuhteessa.
Toinen kohta joka tekstissäsi tuntui tutulta oli tuo että mies ei ole tyhmä mutta hänen kanssaan on vaikea keskustella. Mulla on helppo keskustella miehen kanssa muusta, mutta auta armias jos puheeni sivuaa sitä että hänen alkoholinkäytössään olisi jotain vikaa. Silloin kyllä kaivetaan mun syntini esiin ajanlaskun alusta saakka. Hän huutaa mitä hyvänsä sekopäistä johtaakseen keskustelun toisaalle. Ja kirjallisuuden mukaan juuri se on alkoholismin merkkejä.

Mutta tällä palstalla en ole nähnyt vastaavaa mollaamista, kyllä tää on tueksi tarkoitettu. Teillä on tietty hankala tilanne kun on lapsia - ja mies hoitaa vielä osuutensa. Toivottavasti hän osaa etsiä itse apua ongelmiinsa. Ja kirjoittele sinä tänne palstalle että on edes jokin henkireikä.

3

Alkoholista (ja varmasti myös pelaamisesta) puhuminen on (niihin) riippuvaisen kanssa tunnetusti hyvin vaikea keskustelun aihe. Koska koko hommaan kuuluu kieltämisen karuselli, niin ennen kuin oma tilanne on jo aika tavlla auennut asianosaiselle, on jonkinlainen keskustelu mahdollista. Joka tapauksessa, vaikeneminen, salailu, valehtelu, vähättely, huomion kiinnittäminen toisaalle, syyllisten löytyminen toisaalta on ehdottomasti mitä normaalein riippuvaisen reaktio, muutoinhan meillä ei mitään riippuvaisuussairauksia pääsisi syntymäänkään.

Mutta: minusta voisit tehdä keskustelun/pään avausta siitä lähtökohdasta, miten sinä asian koet.
Yksi kantaan toteat, että olet tästä ja tästä syystä erityisen huolissasi miehestäsi, ja jos tämä asia tulee jatkumaan, niin et varmaankaan jaksa sellaista elämää, ja sinun täytyy miettiä, mitä oikein teet. Toivot tietenkin, että mies tekee jotain ongelmalleen, jotta yhteinen tulevaisuus olisi mahdollinen/rakastat häntä/ kasvatat lapsia sellaisessa kodissa, mutta että sinusta tuntuu siltä, että …
Idea siis, että kuvaat asiaa omien haaveiden, pelkojen, toiveiden ja omien tekemistesi kautta.
Mutta et sano yhtään lausetta, jota et tarkoita ja jota et tee. Muutoin annat löysää köyttä, jota mies kyllä käyttää, ja jatkossa odottaa lisää.
Sanot vain sen verran kuin aiot, mutta sanot sen.

Ratkaisu tapahtuu sitten, kun siihen on valmis, älä kiiruhda sitä kohti, se tulee kun on tullakseen. Mutta älä unohda itseäsi!

4

Ihanaa saada teiltä tukea ja neuvoja, Herbina ja Lottaliisa!

Tämä päivä on töiden osalta mennytkin alle puoliteholla, kun olen miettinyt pääni puhki sitä, miten tilanteeseen voisi puuttua niin, että sillä olisi jotain todellista vaikutusta. Annoit, Lottaliisa, hyviä ohjeita ja makustelen niitä mielessäni ja kerään rohkeutta avata suuni. On todella huojentavaa olla mukana tällä palstalla! Pitkin päivää olen lukenut läpi muitakin viestiketjuja ja todennut, että sekä kohtalotovereita että vertaistukea on olemassa. On hyvä huomata, että me välitämme toisistamme!

Jo aamusta asti mieheni on ollut poikkeuksellisen omituisella tuulella. Hän ei puhu minulle juuri mitään ja tuntuu kuin ukkospilvi leijailisi hänen päänsä päällä. Koska mies on temperamentiltaan arvaamattoman kiivas, olemme lasten kanssa ‘hiippailleet’ kotona ja touhunneet omiamme illan mittaan. On ollut pelko, että väärä sana tai lause puhkaisee rajuilman eli pienikin ‘väärä’ lause tai teko saattaa johtaa raivoisaan huutoon ja haukkumiseen. Tänään ei pokerin nettisivuja ole avattu - ei myöskään kaljatölkkiä. Ehkä tämä miehen vaikeneminen ja jurotus johtuukin vieroitusoireista!? Mies ei saa unta, katsoo telkkaria ja minä naputtelen toisessa huoneessa hiljakseen, lapset nukkuvat.

Olisiko nyt hyvä keskustella? Ehkä, mutta mistä saan siihen rohkeutta?? Olen ns. kiltti tyttö, välttelen riitoja ja eripuraa. Mies on tunteiltaan ailahtelevainen, joskus enkeli, joskus piru. Pelkään, että sanon jotain väärin ja taas olenkin sitten syyllinen kaikkeen. Mutta uskon, että eteen tulee se päivä, kun avaan suuni. Luulen, että se päivä ei ole vielä tänään…

Katson, mitä huominen tuo tullessaan. Kiitos huolenpidosta, ettehän katoa mihinkään!

5

Hei Herkkis,
Jotenkin minusta tuntuu, että vielä ei ole oikea hetki puhua. Sinun täytyy ensin vahvistua ja saada rohkeutta. Hyötyisit myös Al-Anonista, jossa voisit harjoitella kertomista omasta pahasta olostasi.
Lottaliisan lause “Mutta et sano yhtään lausetta, jota et tarkoita ja jota et tee.” on erittäin tärkeä muistaa. Uhkailu ei kannata.

6

Kiitos viisaista sanoistanne!

Nopsasti: Kuten sanoit,en taida olla riittävän vahva keskustelemaan. Olen jo pariin otteeseen katsonut netistä, koska paikkakuntamme Al-Anon -ryhmä kokoontuu. Voisi olla hyvä kokeilla, saisinko sitä kautta lisää rohkeutta ja oikeita sanoja.

Muuten - viime yön epäilys kävi toteen. Mies sitkeili jonkun meluisan dvd:n parissa aamupuolelle yötä, kietaisi huiviin pullon 14 % punkkua ja loput eli pari desiä vodkaa - kaljoja oli ollut viime satsista vain yksi jäljellä, mutta etsivä löytää näköjään muitakin aineita… Pokeriakin oli sitten pelattu neljään asti, aamulla tarkistin pelikoneen tilanteen. Aamulla kuitenkin mies lähti yhdeksään töihin. Ja parisuhteen mykkäkoulu vaan jatkuu ja toisen välttely. Kun kodissa on kaksi kerrosta, voimme hyvin leikkiä tätä kissa ja hiiri -leikkiä. Ei tämä ole mitään perhe-elämää! En ymmärrä, mistä kiikastaa - en ole sanonut tai tehnyt mitään pahaa ja silti näin! Ehkä olenkin jättänyt jotain tekemättä, mene tiedä.

Olen neuvoton. Vatsaa on koskenut taas koko päivän. Henkireikänä on onneksi työ ja mukavat työkaverit, jotka tosin eivät tiedä tilanteesta mitään. Mutta aion pysyä elämän syrjässä kiinni, ruokkia lapset ja olla heille äiti ja yrittää jaksaa hoitaa työnikin.

Saapa nähdä, mitä tästä seuraa. Mykkäkoulu ei ole meillä uusi asia, yleensä sen mies aloittaa ja syy voi olla mikä tahansa taivaan ja maan välllä. Luulen, että nyt on menossa väsytystaistelu: kumpi antaa periksi??

7

Kiitos viisaista sanoistanne!

Nopsasti: Kuten sanoit,en taida olla riittävän vahva keskustelemaan. Olen jo pariin otteeseen katsonut netistä, koska paikkakuntamme Al-Anon -ryhmä kokoontuu. Voisi olla hyvä kokeilla, saisinko sitä kautta lisää rohkeutta ja oikeita sanoja.

Muuten - viime yön epäilys kävi toteen. Mies sitkeili jonkun meluisan dvd:n parissa aamupuolelle yötä, kietaisi huiviin pullon 14 % punkkua ja loput eli pari desiä vodkaa - kaljoja oli ollut viime satsista vain yksi jäljellä, mutta etsivä löytää näköjään muitakin aineita… Pokeriakin oli sitten pelattu neljään asti, aamulla tarkistin pelikoneen tilanteen. Aamulla kuitenkin mies lähti yhdeksään töihin. Ja parisuhteen mykkäkoulu vaan jatkuu ja toisen välttely. Kun kodissa on kaksi kerrosta, voimme hyvin leikkiä tätä kissa ja hiiri -leikkiä. Ei tämä ole mitään perhe-elämää! En ymmärrä, mistä kiikastaa - en ole sanonut tai tehnyt mitään pahaa ja silti näin! Ehkä olenkin jättänyt jotain tekemättä, mene tiedä.

Olen neuvoton. Vatsaa on koskenut taas koko päivän. Henkireikänä on onneksi työ ja mukavat työkaverit, jotka tosin eivät tiedä tilanteesta mitään. Mutta aion pysyä elämän syrjässä kiinni, ruokkia lapset ja olla heille äiti ja yrittää jaksaa hoitaa työnikin.

Saapa nähdä, mitä tästä seuraa. Mykkäkoulu ei ole meillä uusi asia, yleensä sen mies aloittaa ja syy voi olla mikä tahansa taivaan ja maan välllä. Luulen, että nyt on menossa väsytystaistelu: kumpi antaa periksi??

8

Hei Herkkis!
kyllä me täällä pysytään, ole huoleti.
En oikein usko että on mitään mitä olisit voinut tehdä sellaista että olisit välttänyt tapahtuneen. Eli sitä ei juuri kannata pohdiskella. Lasten kanssa puuhailu oli varmaan ihan järkevä homma. Se kyllä riepoo jos tarttee hiiviskellä omassa kodissaan.
Kiva että sulla on mukava työpaikka, saat siis välillä järkeviä aikuisia ihmissuhteita ja muutakin ajateltavaa.
Harvoinpa oon nähnyt sellaista hetkeä että voisi ottaa ongelmiaan puheeksi alkoholiongelmaisen kanssa. Joskus olen onnistunut silloin kun toinen on itse ottanut puheeksi että pitäisi vähentää. Silloinkin kyllä oon ollut aika ymmärtäväinen jos se auttais. Ei siitä muuta apua ole paitsi ettei tuu riitaa.
Mutta parhaiten on pelannut se, että antaa miehen itse hoitaa kaikki touhunsa eikä rupea siinä auttamaan. Jos sen pystyy jättämään ja olemaan rähjäämättä, saattaa joskus toinen vähän havahtua jos tyrii.
Kertoilehan kuulumisia. Ja yritä turvata raha-asiasi jos mahdollista.

9

Hei Herkkis, ja tervetuloa minunkin puolesta!
Hienoa, että löysit tänne meidän joukkoomme, täällä on superihania tyyppejä, ihan oikeesti.
Luin kirjoituksesi rivien välistä, että miehesi alkon käyttö on pikkuhiljaa alkanut lisääntyä. Noin se yleensä käykin, että käytön lisääntyessä, toleranssi kasvaa, tarvitaan yhä enemmän ja vahvempaa, jotta päästään siihen toivottuun nousu-
humalaan.Kun alkoholismisairaus on edennyt riittävän pitkälle, sitä nousuhumalaa ei enää kunnolla koeta, vaan juominen on pakonomaista. Nettipelaaminen on muulla tavalla vaarallista, koska siinä voi mennä paljonkin rahaa taivaan tuuliin pienessä hetkessä. Hyvä asia on, että teillä on eri tilit, mutta jossain vaiheessa voi tulla eteen tilanne, että miehelläsi ei enää olekaan rahaa hoitaa omia kulujaan ja alkaa pyydellä sulta rahaa laskujen hoitamista varten.

Olen al-anonissa oppinut paljon ja mm. sen, että “emme aiheuttaneet alkoholismia/riippuvuutta, emme voi sitä hallita emmekä parantaa”. Tärkeintä on pitää itsestään huolta! Siihen al-anonissa keskitytään - omaan hyvinvointiimme ja henkiseen kasvuun. Alma-elämä ei ole helppoa -sitä ei toivo kenellekään! Al-anonissa olen saanut ja saan juuri sellaista tukea, kuin tarvitsen. Välillä nauramme vedet silmissä, välillä taas vakavoidumme. Siellä ei neuvota, miten pitää toimia, vaan kuuntelemalla toistemme kokemuksia ammennamme tietoa ja viisautta omaan elämäämme.
Yksi elämäni parhaita päätöksiä oli rohjeta mennä ensimmäistä kertaa al-anon palaveriin :slight_smile:
MillaM

10

Ihanaa, kun jaksatte vastata viesteihini ja olla mukana!

Ilman teidän kaikkien tukea olisin nyt aivan rikki. Hieman pelottaa kertoakin tätä, mutta nyt on yksi suuri ukkosmyrsky käyty läpi ja olen aikalailla vereslihalla.

Yritän kertoa viime tapahtumat lyhyesti, tuskin siinä kuitenkin onnistun, koska minun on ihan pakko purkaa tämä asia ulos sisältäni teille, joiden TIEDÄN ymmärtävän:

Viime yö oli yhtä helvettiä. Mykkäkoulu jatkui, laitoin lapset nukkumaan ja menin sänkyyn.
Kuten uumoilinkin ‘autotallin oven kolinasta’ - kaljaa ja Alkon tuotteita oli haettu illan mittaan ja nautittu alakerrassa - mies oli taas kännissä, mutta kömpi makuuhuoneeseemme nukkumaan. Menin omalle puolelleni peiton alle.

Mies töni minua pois sängystä, mutta totesin rauhallisesti ja ehkä liian napakasti, että tulen nyt nukkumaan. Siitä sitten alkoikin koko yön kestänyt riita. Mies haukkui minua, ivasi, ärsytti, syytti. Silloin minulla tuli mitta täyteen: kuten arvelinkin, tarvittiin riittävän raju impulssi, jotta saatoin ladata suustani ulos kaiken, mitä olin pitänyt sisälläni. Totesin selvin ja suorin sanoin hänelle, että mies on peliriippuvainen ja juoppo ja että hän tarvitsee hoitoa ja ammattiauttajan apua.
Tiedätte varmaan, että humalaisen kanssa keskustelu on yhtä tyhjän kanssa. Vaikka tiesin sen itsekin, en enää osannut olla hiljaa vaan annoin tulla kaiken ulos.

Viestini meni perille miehen humalaiseen päähän, mutta siitä tuli ikävät seuraukset. Mies, joka niin kovasti halusi keskustella kanssani, huusi minulle, että nyt oletkin HILJAA - ja ikävä kyllä, mykisti minut konkreettisesti…
Mies yritti tukehduttaa minut kädellä ja halusi omien sanojensa mukaan tappaa minut. Löi kasvoille. Onneksi sain happea ja pakenin nopeasti vessaan lukkojen taakse.

Olin ihan paniikissa ja vapisin kuin horkassa!!! Mieheni on iso ja vahva ja luonteeltaan agressiivinen. Vapisin hulluna, mutta jotenkin alitajuisesti olin pitänyt kännykkää koko ajan mukanani. Vaistonvaraisesti soitin kotiin poliisit!!
Tähän oli siis tultu: katkeraan pohjakosketukseen saakka.

Poliisit kävivät rauhoittelemassa tilannetta. Mies v…ttuili minulle koko ajan: “tämä meidän draamakuningatar se päätti soittaa kytät paikalle” “kolme kaljaa vaan olen ottanut” “siinä se akka nyyhtii ja inisee, että pelottaa” jne. jne.
En halunnut lähteä turvakotiin ja jättää lapsia kännisen miehen kanssa. Tilanne hieman seestyi. Luojan kiitos, lapset nukkuivat talon syrjäsiivessä yläkerrassa ja vain yksi heistä kuuli melun ja melskeen, mutta oli tietämätön tilanteen vakavuudesta ja poliisien käynnistä. Ihanaa, lapset säästyivät tätä näkemästä!

Olisi ehkä sittenkin pitänyt lähteä turvaan. Miehen v…ttuilu minulle jatkui aamuneljään: valot päälle, elokuva päälle ja äänet kovalle, 10 - 15 kertaa minun luokseni tulemista haukkuen ja syyttäen kommenteilla “tätä et ikinä saa anteeksi” (HUOM! Tuo lause ei tuntunut minusta miltään! Miksi pyytäisin/haluaisin anteeksi, kun mies yrittää pahoinpidellä minua ja yritän turvata oloni?) “kaikki on minun syytäni” jne. jne. Mutta ihme kyllä, hän ei maininnut erosta tai sen haluamisesti mitään!! Minä olin nyt aivan hiljaa, en uskaltanut enää avata suutani - känny oli kädessä ja pelkäsin hulluna. Mies sylki vettä päälleni, kaatoi vettä päälleni, menin lopulta yläkertaan pojan vaatehuoneeseen piiloon. Mies etsi minua hermostuneena, olisi halunnut vielä nöyryyttää lisää. Nöyryytetty haluaa nöyryyttää, näin sen ymmärsin. Mies ei löytänyt minua, nukahti - minäkin nukahdin. Nuorin tyttö pyysi minut tekstarilla viereensä nukkumaan: klo oli jo melkein neljä yöllä ja tilanne rauhoittui.

Aamulla oli miehellä toinen ääni kellossa. Halusi jutella, pyysi anteeksi, (sanoi, että minunkin pitää pyytää anteeksi häneltä: kotirauhan vuoksi pyysinkin, vaikka en ymmärrä miksi pitäisi?). Mies lupasi ITSE lopettaa pelaamisen ja juomisen: HÄN kuulemma pystyy siihen. Halusi minun tukeani, lupasin sitä antaa. Olin väsynyt ja olen vieläkin - ja aika sekainen on tämä ajatusmaailmanikin, kuten tekstistä huomaa. Mies lähti atolla viemään poikajoukkoa (oma poika ja muutama muu) peliturnaukseen. En tiedä, paljonko alkoholia yöllä oli kulunut. Tölkit ja pullot oli hävitetty jonnekin (kkulin yllä keräilyn kolinan - tunnu ääni entuudestaan…). Sanoin suoraan, että oletko ajokunnossa. Kertoi lopettaneensa ryyppäämisen puoliltaöin, on kuulemma jo kunnossa. Muistutin vastuusta: oma ja vieraat pojat kyydissä. Vaikutti nyt selvältä. Mies hyvitteli, suukotteli, pyyteli anteeksi, mielisteli minua. Sanoin, että nyt minulla on sanat vähissä. Sovittiin, että jutellaan asiasta uudelleen, kun siihen tulee rauhallinen tilaisuus. Ehdotin, että kerrotaan myös lapsille, miksi yöllä oli kummia ääniä. Onneksi mies tuntuu haluavan suojella lapsia tältä paskalta.

Yritän tehdä etätöitä kotona ja nuorimmainen nukkuu vielä. Teini on onneksi sukuloimassa ja kaiken ulkopuolella: luojan kiitos, sillä hän ymmärtää jo täysin, mistä on kyse. Olen fyysisesti ok, silmä hieman mustunut, pientä turvotusta, ei muuta. Henkisesti olen aika sekaisin ja vähän turta väsymyksestä. Yöllä olin varma, että tänään menen asianajajan puheille ja teen sen rikosilmoituksen, minkä mahdollisuudesta poliisit eilen kertoivat. Nyt tuumin, että mietin rauhassa ja otan asioista selvää, ennenkuin teen mitään.

Kiitos vinkistä MillaMagee: alan myös varmistella omaa taloudellista selustaani. Säästöni olen onneksi turvannut eri pankkiin eikä mieheni edes tiedä niistä juuri mitään. Takaraivossa on siis jo ennenkin pesinyt pelko, että oma ja lasten elämä on jotenkin turvattava. Säästämäni Otan selvää, miten minulle/lapsille käy, jos ero tulee. Minulla on myös paikka (tosin ei ihan lähellä), jonne mennä lasten kanssa pakoon ja turvaan, jos tilanne sitä vaatii. Autoni avaimet pidän varmuudeksi piilossa, samoin kännykän lähellä.

Ironista: Haluan yrittää jatkaa kaikesta huolimatta yhteiseloa, mutta pidän kyllä takaoven auki, jos käy huonosti. Mahdanko olla hullu, tyhmä, läheisriippuvainen, kulissien ylläpitäjä vai kenties lapsia ja perhettä ajatteleva äiti???

11

Hurja yö takana sulla, Herkkis!
Toivotan sulle voimia näihin uusiin päiviin. Se hyvä puoli tuommoisessa konfliktissa on että totuus paljastuu eikä enää voi palata esittämään ettei mitään ole vialla.
Sori nyt, mutta en oikein usko että sun miehes enää pystyy itse lopettamaan. Joksikin aikaa kyllä, mutta sitten paine taas purkautuu. Joskus työpaikan tai peheen menetys tai terveysongelmat voi saada aikaan niin syvän ahdistuksen, että on pakko hakea apua.
Toivon että pystyt nyt miettimään ihan rauhallisesti mitä aiot. Hienoa että sulla on omia rahoja. Vähän käteistä ja sun + lasten vaatteita on hyvä olla jemmassa, jos on vaarana joutua pahoinpidellyksi.
Varmaan pidemmän elämänsuunnitelman laatimiseen menee aikaa eikä mitään hätiköityä kannatakaan tehdä. Tuolla jossain toisessa ketjussa todettiin, etttä ainakaan ei kannata antaa tyhjiä uhkauksia. Sanoa että lähtee ja kuitenkin jäädä. Se vaan antaa päihdeongelmaislle kuvan että kaikki annetaan aina anteeksi. Parempi yleensä odottaa kunnes tietää mitä tekee. Tukea nyt kumminkin tarvitset ja rutkasti!
Eikähän sitä alkoholistia lakkaa rakastamasta, mutta sairautta kyllä!

12

Onpa sinulla ollut rankkaa. Mies on juonut itsensä humalaan, käynyt fyysisesti sinun kimppuusi, haukkunut sinut. Mieti tarkkaan mitä nyt teet. Sanon suoraan, että aina ei kannata niin sanotusti pyrkiä pitämään perhettä kasassa. Lapset ymmärtävät pienenäkin paljon, mutta haluavat suojella vanhempiaan eivätkä näytä kaikkea mitä tietävät. Heidän pelastamisensa on tärkeämpää kuin miehesi, joka on aikuinen ihminen.

13

Huh, sinulla on ollut tosi rankka yö! Voimia ja jaksamista täältäkin.

Minä muutin loppuvuodesta pois lapseni kanssa enkä hetkeäkään ole katunut. Meillä ei ollut väkivaltaa, tilanne vaan rassasi ja olin tosi väsynyt ja allapäin. Viestiketjuni on jossain tuolla alempana, “Salonkijuopon matkassa”. Nyt kun muutto on takana voin sanoa että olen edelleen tosi väsynyt, erityislapsi josta huolehdin nyt täysin yksin kuluttaa voimia. Mutta, en ole enää ahdistunut, näen tulevaisuuden kuitenkin positiivisena. Surullinen olen toki vielä.

Minäkin mietin pitkään että haluan vielä yrittää ja en halua luovuttaa. Mietin mistä sen tietää että on yrittänyt riittävästi. Ykskaks se varmuus vaan tuli, nyt riittää. Uskon että sinullekin käy niin. Jos takaraivossa on tunne että vielä on mahdollisuus et ehkä ole valmis eroamaan.

Minun miehelleni pois muuttoni on tehnyt hyvää, hän on ollut lähes raittiina. Surullinen puoli asiassa on se että hän on täysin hylännyt meidän yhteisen lapsemme.

KatariinaPieni

14

Ihana nähdä täällä, miten hädässä olevaa tullaan tukemaan…
Paljon voimia Herkkikselle!
Harmittaa että en itse ollut näillä sivuilla silloin kun minun “alasajoni” alkoi, olisin voinut päästä vielä jalolilleni kun joku olisi tukenut… minä otin ne lyönnit ja haukut itseeni ja tosiaan ne omat virheeni ajanlaskun alusta ja luulin, että olin omilla teoillani aiheuttanut meidän vaikeat tilanteet…ja yritin hyvitellä ja annoin vielä useamman vuoden hänen kuvainnollisesti ja myös kirjaimellisesti sylkeä päälleni. Ihminen tulee sellaiseksi minä häntä kohdellaan, sitä pitää varoa.

15

Kiitos kommenteistanne ja hyvistä ohjeistanne, rakkaat kohtalotoverit!!! Olen onnellinen siitä, kun tulin mukaan tälle palstalle ja tapasin teidät. Miten ihmeessä olisin yksin jaksanut nämä viime vaiheet - en mitenkään. Vaikka en oikeasti tunne teistä ketään, olen kokenut suurta turvaa ja läheisyyttä teidän kauttanne. Ja juuri nyt olen sitä tukea todella kaivannut ja myös saanut. Olen teille ikuisesti kiitollinen!

Viime päivät olen mielessäni toistellut Eppu Normaalin laulua ‘Tuhansien murheellisten laulujen maa’. Enpä olisi uskonut, että sen sanoma sivuaa myös minun elämääni - vaikka hieman soveltaen: ‘Tää on tuhansien murheellisten laulujen maa …lumihanki, pokeri ja viimeinen erhe… Einari Epätoivosta ne kertovat…’ Tai jotain sinnepäin.

Olen elänyt pari päivää todellista kulissielämää miehen kanssa. Ei ole vieläkään saatu kunnolla juteltua asioita halki. Lyhyesti tilanne on tämä: mies haluaa itse selvitä peliriippuvuudesta ja alkon liikakäytöstä. Nyt on sitten pari iltaa kyhjötetty yhdessä sohvalla ja tuijotettu telkkaria. Mies laittaa iltapalaa ja ripustaa pyykkejä kuin osittaakseen, että tässä on nyt se muuttunut mies! Ollaan NIIN kohteliaita toisillemme… Plääh, tuntuu jotenkin keinotekoiselta. Olen vielä liian vereslihalla viime tapahtumista, silmä on vielä mustana (ja sydän karrella), ei tee mieli lähteä ihmisten ilmoille ja paklata silmää siistiksi. Odotan vaan, että koska miehelle tulee repsahdus ja sisäinen paine (lue: vieroitusoireet) miehen päässä käy niin suureksi, että hermo pimahtaa ja taas tulee riittaa jostain mitättömästä (keksitystä) syystä.

Varakassin pakkaaminen pahimman varalle on käyttökelpoinen vinkki. Sen verran konkreettista sain aikaiseksi, että otin yhteyttä juristiin, joka on perehtynyt avioeroasioihin. Koetan saada häneltä varattua konsultaatiokäynnin - siis yksin minulle. Otan selvää, mitä tehdä, jos avioero näyttää olevan ainoa oikea vaihtoehto.

Juttelin teinini kanssa avoimesti tapahtuneesta riidasta/väkivallasta/poliisikäynnistä: hän sanoi jälleen (on sanonut aiemminkin ‘ota ero’. Käytiin läpi asioita monelta kantilta ja hänkin ymmärsi, että ero voi olla pitkä ja riitaisa prosessi. Lasten asuminen ja huoltajuus, omaisuuden ositus, mahdollinen muutto, tulehtuneet suhteet vanhempien välillä jne. → en usko, että meidän tapauksessa sopuero tulisi kysymykseen, jos eron tielle mennään. Pelko on suuri, että mieheni pistäisi kapuloita rattaisiin niin paljon kuin vain ikinä pystyy. Ja tiedän, että pystyy.

Onkohan nyt niin, että minä tässä tällä kertaa ‘pelaan pokeria’ eli näytän miehelle pokerinaamaa, että kyllä täältä tukea löytyy ja kyllä tästä kaikki selviää jne. lässyti-lässyti-lää. Oikeasti olen aika tunnekylmällä päällä miestä kohtaan. Poikanikin kysyi tänään, mitä silmälleni on tapahtunut. En heti osannut vastata mitään: poika totesi vaan tavallisesti, ‘onks siihen sattunut jokin’. Vastasin ‘joo’ ja siihen keskustelu loppui. Näille pienemmille lapsille en aio kertoa totuutta: haluan niin, että he saisivat elää normaalia elämää ja olla lapsia.

Mieleni tekisi niin kovasti avata keskustelu miehen kanssa siitä, miten hän on ajatellut pysyä erossa pelaamisesta ja juomisesta? Mutta en taaskaan tiedä, miten ottaa aihe esille. Onko teillä antaa minulle hyviä vinkkejä?

16

Moi Herkkis

Tuttu tilanne tuo että istutaan sohvalla sanattomina ja mies laittaa iltapalaa… Siitä on ilo kaukana ja sitä toimii kuin unessa.
Itse seurustelin vain reilut puoli vuotta päihderiippuvaisen miehen kanssa (mukana viinan lisäksi lääkkeet ja huumeet), joten kokemukseni ei ole pitkä mutta sitäkin intensiivisempi…

Sua on kohdeltu niin väärin ja sua on nyt satutettu niin paljon, että ei sinulla tarvitsekaan olla voimia siihen että ottaisit asian puheeksi miehen kanssa - etenkin kun todennäköisesti takaisin saat tiuskintaa yms. Mulla nuo yritykset päättyivät kerran esim. siihen, että mies osti lonkeroa “ihan siitä hyvästä kun yritin vahtia häntä”.
Jos miehesi ei itse pysty asiasta sinulle juurikaan edes puhumaan, hän tuskin on valmis päästämään riippuvuuksistaan irti. Anteeksi että joudun kirjoittamaan tämän näin tylysti.
Älä pelkää eroa sen vuoksi miten hankalaksi miehesi elämäsi tekisi. Varmasti aivan yhtä hankalaksi ja jopa vaaralliseksi hän tekee sen jos jatkatte entiseen malliin.

17

Jos multa kysyt niin vastaus kuuluu: ei mitenkään. Se miten hän sen tekee on hänen asiansa. Ja vastuullaan.
Sinun asiasi taas on selvittää mitä teet jos hän onnistuu toipumisessa. Miten hoidat päätäsi että pystyt jatkamaan normaalia elämää kantamatta kaunaa ja pelkoa. Mitä teet jos hän ei onnistu. Mikä on rajana eroon, jos säilyt rinnalla, miten pidät itsesi kasassa?

Tähän asti olet toiminut hienosti. On hyvä ottaa asioista selvää. On hyvä hankkia tukea. On iso etu lapsille että sinä äitinä pystyt ajattelemaan heidän parastaan. Olet vahva ja ainakin minä uskon että selviät tästä tuli mitä tuli. Lämmin halaus sulle.

18

Ihmetteln suuresti miksi poliisit eivät sitten ilmoittaneet asiasta lastensuojeluun.Jos teillä kuitenkin oli kotona lapset.

Onhan se tietysti niin että ex avokkini on mennen tullen 15 vuotta toiminut aggressiivisesti ja juopotellut kunnolla lasten nähden ja lapsiin kiinikin käynyt ja vaikka poliisit on soitettu paikalle niin eivät ole tehneet mitään. Että nyt kun mies on täällä eri paikkakunnalla niin sitten toiset poliisit tekee toisin…Tiedä häntä. Nimittäin meillä poliisit tekivät lastensuojeluilmoituksen ja erohan siitä tuli ja näyttää olevan sellainen TODELLA riitaisa.

Että en minä nyt tällaista eroa toivonut,mutta toisaalta en ole sitä aiheuttanutkaan. Lastensuojelu kun olisi huostaanottanut lapseni jos olisin miehen takaisin ottanut.

Että siskokullat olkaa oikeasti lastenne ja itsenne puolella. Väkivalta on jo äärilaitaa ja sitä ei tarvitse kenenkään kestää. Ja kun sitä alkaa sitten kestämään ja alkaa tulla niitä poliisille meneviä soittoja, niin siinä voi käydä tosi huonosti.

Ja en tätä mitään ilkeyttäni sano vaan ihan omasta kokemuksestani tiedän.

Jos olisin viestiketjun aloittaja ottaisin itse yhteyttä lastensuojeluun ja kertoisin tilanteen.