Miehen alkoholiriippuvuus?

Kotikanava
1

Hei kaikille, olen uusi täällä.
Olen käynyt viimeisen vuoden aikana monesti lukemassa täällä kirjoituksianne, ja tunnistanut samankaltaisuuksia omaan tilanteeseeni. Tai pitäisikö sanoa mieheni tilanteeseen.
Nyt vaan en jaksa enää yksin. Vaikka olen jo puhunut tällä viikolla äidilleni ja hyvälle ystävälleni. Tuntuu, että tarvitsee purkaa vielä uudestaan tätä asiaa.

Olemme olleet yhdessä 5 vuotta, olen itse 25 ja mies 34… olemme asuneet yhdessä 4 vuotta.

Alkuun en kiinnittänyt asiaan huomiota, koska aloittaessamme seurustelun olin vielä “rikki” edellisestä suhteestani ja juoma maistui viikonloppuisin. Olihan se uuttakin minulle, en ollut silloin vielä kauaa ollut “täysi-ikäinen”, ja kunnon tyttönä aloitin juomisen vasta aikuisena.

Kuitenkin parin vuoden kuluessa aloitettuamme seurustelun, aloin itse jättää alkoholia vähemmälle. Ensinnäkin, se vei rahaa ja toisekseen, sehän lihottaa.
Mies ei vähentänyt, joka viikonloppu piti saada siideriä tai kaljaa. Mies on ollut koko suhteen ajan reilusti ylipainoinen, joten kokemattomana parisuhteissa ja muutenkin juomisen suhteen parisuhteessa, oletin että 10kpl 0,5l siideriä illassa ei ole paha. Eihän mies ollut nähtävästi kännissäkään, semmoisessa hiprakassa. Tietenkin kun viimeinen juoma meni alas, oli jo selkeästi humaltunut.
Tätä jatkui… en kiinnittänyt huomiota sen kummemmin. Tutustuin paljon uusiin ihmisiin, ja juttelin samanikäisten ja omanikäisten miesten kanssa. Tajusin, että tuo juomamäärä on aika hurja. Monet ovat juomatta jopa viikkoja! Uskomatonta. Olin ihmeissäni. Hämilläni.

Miehellä on ollut muutama sairaus, jonka takia hän on ollut poissa työelämästä. Ei mitään vakavaa, mutta haittaa esim. istumista ja kävelyä. Semmoine paise pakaravaossa.
Olin mielestäni ihanne vaimoainesta, kun hoidin miestä kolmisen vuotta. Silloin alkoi seksielämä hiipumaan, ja alkoholia meni joka viikonloppu. Jossain kohtaa kävi ilmi, että mies otti kaljaa, ettei tarvitse torjua ehdotteluani seksistä. Koska hän ei harrasta, jos juo.
Kummastelin, että kyllä suhteen alussa ainakin humaltuneena oltiin oltu monesti sängyssä.

Muutamia lyhyitä työsuhteita, vuodesta… puolitoista vuotta… ja välissä työttömyyttä. Tuli melkein vuoden työttömyys, ja silloin juomaa kului entistä enemmän. Kaljaa ja siideriä.
Määrät nousivat, jopa 24 tlk 0,33l yhdessä illassa! Mutta vain viikonloppuna. Pe tai la.
En kehdannut puhua vanhemmilleni, minua jotenkin niin hävetti. Olin järkyttynyt. En tiennyt mitä pitäisi ajatella tai sanoa. Miksi miehen pitää juoda niin paljon? Eikä hän taaskaan ollut niin kamalasti humalassa. Ei käyttäydy väkivaltaisesti tms.

Niin monesti ajattelin, että nyt sanon “EI”. Mutta en pystynyt siihen. Olin liian heikko.
Se tunne, kun seisot kaupan kassalla, ja myyjä antaa tietävän katseen, ei edes laske hihnalla olevia tölkkejä vaan tietää määrän. Muistaa MINUT. MINUT hakemassa juotavaa. Minä. Joka en niitä edes juo. Se tunne, kun ihmiset katsovat ostoskorin sisältöä, joka on vain nestemäistä.
Vaihdoin jopa kauppaa välillä. Silloin tajusin, että tässä asiass mättää ja pahasti. Ei näin kuulu olla, eikä mun tarvitse tätä tehdä.

Silti se “ei”:n sanominen vain siirtyi. Ihan kuin miehen lupaukset “juon tänään ja oon sit ens viikonlopun ilman”, siirtyivät.

Tämmöstä se oli jonkin aikaa. Tein paljon töitä jotta saisin rahaa itselleni käyttää vaikkapa vaatteisiin tai johonkin mitä normaalit ikäiseni nuoret naiset nyt tekivät. Ei. Ei vaikka olin ylitöissä, niin ei sitä rahaa vaan koskaan ollut. Miksi ei? No kun juominen. Tiedostin, mutta en halunnut sisäistää. Pelotti. Miksi? En oikeastaan edes tiedä… kai pelkäsin, että mies jättää minut. Rakastin häntä kuitenkin…

Tässä välissä tuli hetki, jolloin mies sai loistoidean että vaihtaisi juomat ja tupakan kannabikseen. Koska oli kuullut kaverinsa saavan sitä jostain. Asiat menivät viikossa siihen, että mies haluaa kasvattaa sitä kotona. Meidän kodissa. Ei ikinä!
Mies tietää, että olen huumevastainen. Hän kertoi minulle vasta kun olimme olleet 2 vuotta yhdessä, että oli nuorena (16…20v…) käyttänyt kannabista ja vahvempaakin. Mutta pääsi niistä eroon ihan vaan päättämällä, että lopettaa. Uskoin vaikka olin todella loukkaantunut, ettei tuollaista tietoa kertonut suhteen alkuvaiheessa. Tiesi, että olen huumeita vastaan.
Pari kuukautta tapeltiin aiheesta, että en hyväksy kannabista. Välillä koitin etsiä positiivisia puolia, koska sehän on laillistettu jo jossainpäin maailmaa. Tutkin kannabista netistä. Moni puhui käytön puolesta ja yhtä moni puhui vastaan.
Melkein jo myönnyin, että saisi poltella kerran kuussa. Mutta mies halusikin kerran viikossa. Ainakin kerran. Järkytyin taas… ei käy.
Sitten takaraivossa alkoi jyskyttämään “se on LAITONTA.” Ja sain sanottua ensimmäisen “ei”:n.
Mies uskoi. Ja alkoholin juominen viikonloppuisin jatkui.

…seksielämämme on hiipunut nyt 3 vuoden aikana. Osittan syy on varmasti laskeneissa hormonitasoissa, joiden luulen olevan kytköksissä joka viikkoiseen juomiseen.
Viime vuonna alkoi mäyräkoira mennä 3-4 kertaa viikossa. Nyt määrä on 14 kaljaa viikonloppuna.
Mutta silti se kalja on pakko saada. Tajusin, ettei selviä viikonloppuja ole ollut YHTÄÄN!
Se tuntuu pahalle.

Ja tuo seksielämän puute tuntuu pahalle. Meillä oli viimeksi helmikuussa seksiä. Olen itse aktiivinen ja halukas, ja tykkään kokeilla kaikenlaista. Että ei ole siitä kiinni. Pornoa kyllä menee. Ja olen huomannut vilkuilevani muita miehiä, ja en tee semmoista jos olen onnellinen.
Tuntuu itsestä pahalle. En ikinä pettäisi, mutta pelkään ihastuvani vielä.
Koska selväksi on tehty, että vientiä ois. Tuntuuhan se hyvälle, mutta myös pahalle. Mitä mä sillä tiedolla teen, koska mulla on mies. Joka ei välitä enää samallalailla.

Olen opetellut nyt sanomaan “ei”. Tänä kesänä.
Tänään oli seksiä. Minua ei todellakaan haluttanut, mutta suostuin, koska olen lukenut että se helpottaa sitten taas, halut löytyy taas. Raapaisi vain sisintä, kun oltiin kaupassa ja mies kysyi että jos ottais illalla kaljaa. Sanoin ei.
Kyse on siitä, että vihdoin pidin pääni ja sanoin ettei tää homma vetele. Olen odottanut ihan tarpeeksi kauan muutosta. Jota mies lupaili ja lupaukset rikkoutuneet aina.
Viime sunnuntaina hän joi 5 kaljaa, kun ei ehditty kauppaan. Eka kerta, kun juo niin “vähän”.
Mutta olisi juonut sen 14, jos ois ehtinyt kauppaan…
Lupasi olla seuraavat 2 viikkoa juomatta. Kysyi perjantaina ensimmäisen kerran, jos haluaisin juomaa. Että hänkin haluaisi. Sanoin “ei”.
Tänään, sanoin “ei”.

…kiitos, jos jaksoitte lukea. Olen vain henkisesti niin väsynyt tähän odotteluun ja toivomiseen, turhiin lupauksiin ja siihen, että tuntuu… että olemme kämppiksiä. Ja siihen, että vain minä pusken kohti tulevaisuutta, jota alussa molemmat haluttiin.

Kaiken sysäsi liikkelle, että menetin rakkaan lemmikin kesällä, ja tajusin ettei se elämä ole ikuista todellakaan. Toinen asia oli, että eräissä juhlissa kiellostani huolimatta toinen mies suuteli minua kaulalle kerran, ja se sai aikaan sellaisen kuumotuksen, etten ole moista kokenut. Pahinta on, etten tällä hetkellä edes halua miestäni. Siitä olen myös onneton.

Toivoisin jotain mielipidettä… jotain… neuvoja? Olen itse ajatellut katsoa, jos tämä 2 viikkoa oikeasti onnistuu ilman juomaa, niin ehkä on toivoa. Vai pitäiskö katsoa pidemmän aikaa taukoa? Olen antanut hänelle kaikkeni, henkisesti ja taloudellisesti. En tiedä pystynkö enää parempaan.

2

Hei,

Kun olet lukenut näitä muiden kirjoituksia, tiedät jo miten pitkä ja kivinen tie on. Olet raskaassa tilanteessa, mutta niin nuori, että voit rakentaa paremman elämän. Monet
Ovat täällä antaneet neuvon, että katsele kauempaa. Älä ole mukana.

Itse oli tuon viisi vuotta suhteessa, lopetin sen helmikuussa. Miehellä aivot menneet sen verran, että mitään asioita ei saa hoidettua. Tosi kovaa on.

Läheisiä leimaa toivo ja alkoholisti kannattelee sitä juuri näillä lupauksia. On muutaman päivän, hetken juomatta, ja kun taas juo, ihmettelee miksi toinen ei ole tyytyväinen, vaikka hänhän näytti pystyvänsä olemaan juomatta. Ai, tuota niin mahtavaa manipulointi.

Minä ottaisin jalat alle. Jos raitista, katsot sitten. Olen kontolle kyyninen…anteeksi. Kun näki, että mies ei raitista edes lastensa takia, ei itsensä takia, niin usko meni. Kun toinen raitista, hän todella näkee siihen vaivaa ja muutoksen näkee. Tilanteestaan lupauksensa kaksi vaikka juomatta hän on kuivilla ajan ja ostaa sillä aikaa. Toki, jos sitten huomaa, miten erilaista elämä onkin ja lähtee raitista, huomaat pientä muutosta. Mutta se kaikki lähtee hänestä itsestään.

Monet ovat kirjoitelleet viisaita. Itse olen irtautunut henkisesti, mutta raha-asiat ym vielä tökkivat. Vaikka raitista, palaa en, sillä pelko uudesta juomisesta on niin iso.

Tämä ei varmaan sinua lohduttaa, mutta toivon sinun miettivät tulevaisuutta. Mieti millaisen siitä haluat. Kuinka paljon haluat alkoholin olevan osa elämääsi. Siitä on hyvä lähteä.
Voimia!

3

Hei, minulla uusi tabletti, enkä huomannut siinä olevan ennakkomyynti. Sanoista tuli vääriä muotoja, enkä saa korjattua, kun en ollut kirjautunut…Anteeksi kaikki!

4

Hei! Mielestäni voisit miettiä onko teidän asuttava yhdessä. Tiedän, että avoliiton jälkeen useimmat muuttaa erilleen vain jos työpaikkakunnat ovat toisistaan niin kaukana ettei yhdessä asuminen ole mahdollista tai kun tulee ero. Tekstistäsi tuli mieleen, että erillinen talous ja koti voisivat olla sinun kannaltasi hyvä vaihtoehto, joiden myötä saisit asiaan ja ko ihmiseen etäisyyttä ja omat rahat itsellesi käyttöön. Lisäksi erillään asuessa et enää mahdollista miehesi juomista osallistumalla kaljojen maksuun ja kotitöihin yms. Tilanteesi on ilmeisesti vielä suht yksinkertainen eli mm. yhteistä yritystä/taloa/lemmikkejä/lapsia ei “tarvitse jakaa” eron/asumiseron sattuessa. Kaksi viikkoa selvin päin on tietysti hyvä saavutus, mutta meillä ainakin “kahden viikon pakko tauot juomisessa” ovat väliaikaista selvin päin olemista. Tarkoitan, että juova osapuoli on toisen pyynnöstä juomatta ja kun aloite ei lähde hänestä itsestään hän ei esim keksi itselleen “elämän täytettä” vaan odottelee, että pääsee taas juomaan eli tilanne ei oikeasti korjaannu mihinkään. Ihan kokemuksesta voin sanoa ettei rakkaus riitä kaikkeen (eikä sen pidäkkään) eli itsensä pelastaminen on hyvä juttu :slight_smile: Ja mitä nuorempana sitä parempi :slight_smile:

5

"]
Kiitos vastauksestasi. Olen tällä hetkellä vielä toiveikkain mielin, mies on ollut juomatta nyt miltei viikon verran. Mutta jo kahdesti tosiaan ehdotteli, että voisi illemmalla ottaa kaljaa. Ei kuitenkaan jankannut asiasta uudestaan, vaan antoi olla.

Tuntuu, että tämä loppuvuosi tulee olemaan melkoista aikaa. Uskon myös, että asiat selkenevät. Mies on luvannut yrittää tosissaan, ensi viikolla näen seisooko tänään sanomiensa sanojen takana. Kiitos kun jaoit oman kokemuksesi, ja hyvä kuulla että olet itse löytänyt ratkaisun.

Hei! Olen itseasiassa miettinyt myös tuota asiaa. Tilanteeni on tosiaan “onneksi” yksinkertainen, ei ole mitään yhteistä tavaraa tms. Johtuen kai siitä, että miehellä on luottotiedot menneet nuorempana, ja vielä puuttuu muutama tonni maksettavaa… joten kaikki on minun nimilläni. Tavallaan se on hyvä juttu, koska silloin minulla on viime kädessä niistä päätösoikeus esim. myydäänkö tai muuta vastaavaa. Koska itse olen enemmän sijoittanutkin.

Hänellä on kaveri, joka asustelee yksinään ok-talossa. Erosi naisystävästään pari kuukautta sitten. Jos asiat eivät ala mennä parempaan suuntaan… mietin, jos voisin ehdottaa, että mies muuttaisi sinne joksikin aikaa. Mutta miten otan sen asian esille? Mies on nyt jo ollu suruissaan kun olen viettänyt aika paljon aikaa muualla kuin kotona. Tarvitsen vain välillä aikaa olla “yksin”, vaikka sitten ystävän luona kahvilla. Kun mies on aina kotona, koska on työtön. Tuntuu, etten saa rauhassa hengähtää kotonakaan.

Kaikenlisäksi, kuten tuossa ensimmäisessä kirjoituksessani kirjoitin, perjantaina mies ehdotteli seksiä ensimmäisen kerran helmikuun jälkeen, ja saikin sitä. Tai antoi… miten sen nyt ottaa. Mutta sen jälkeen hän käyttäytyi kuin takiainen, koko ajan halaamassa ja silittelemässä, hokemassa miten välittää. Se ahdisti! Vaikka pidän läheisyydestä.

Mutta kun on tullut itse torjutuksi niin monta kertaa, on hankala yhtäkkiä vastaanottaa tuollaista. Hän sanoi ymmärtävänsä, ja hillitsi käytöstään. Tuntui oudolle, ensin haluaisin enemmän läheisyyttä ja sitten kun mies sitä antaa, se tuntuu jotenkin… ällöttävältä. :frowning:
Ja siitäkin syystä säikähdin parin kuukauden takaista tapahtumaa, jossa kaulasuudelma toiselta mieheltä aiheutti aivan liian vahvan reaktion. En halua muita, jos rakastan miestäni. Joten…
Työnsin kyllä miehen heti pois, ja asia oli sillä selvä. Se suudelma oli ollut hänen alkoholisoituneen mielensä mukaan “hyvä idea piristää”, koska olin kuulemma näyttänyt niin onnettomalta. Piristihän se. Mutta se tuntui niin väärältä, en saisi tuntea siitä piristystä. :confused: Puhuin kuitenkin asian halki miehen kanssa, koska en halua mitään draamaa tai väärinkäsityksiä. Jos olisin ollut sinkku, niin olisin jatkanut. Myönnän sen.
Mutta en ole sinkku, ja minulla on periaatteeni asioista. Välillä vain tuntuu, että melkein haluaisin ollakin sinkku. Vientiä kai riittäisi… ainakin nyt, kun olen varattu. :unamused:

Ja kaiken kruunasi, että se oli ensimmäinen ilta lupauksen jälkeen, kun ehdotteli kaljaa. Tuli jotenkin halpa ja likainen olo, oliko mies “sillä tuulella” vain mielikseni, että heltyisin ajatukseen kaljan juonnista illalla? …kai minä tuota alitajuisesti jo päivemmällä “pelkäsin”.

6

Aiheuttaako alkoholista erossa olo unettomuutta?

Mies ollut nyt 29.9. jälkeen lupauksensa mukaan tipattomalla, tähtäimenä 18.10. “noin”.

Alkoi kärsimään unettomuudesta jossain kohtaa, tyyliin nukahtaa illalla klo 22-23, mutta herää klo 02 aikoihin ja kukkuu 06 aamulla suunnilleen. Ainakin sanojensa mukaan, ja on se väsynyt ollutkin. Joskus kärsi unettomuudesta, kun oli kova stressi töissä. Tällä hetkellä työtön, eli ei sitä työstressiä nyt ainakaan ole…

9.10. 14 kaljaa unettomuuteen
10.10. 12 kaljaa muuten vaan, koska ne jäi kaappiin ja sit toisaalta unettomuuteenkin
14.10. mäyris unettomuuteen

Kuvittelenko, vai alkoiko tuo unettomuus nyt tipattoman kauden alettua? Tai siis kun teki lupauksen että “piti alkaa”.

…lupasi huomenna soittaa lääkärille ja mennä sinne pyytää apua unettomuuteen. Jos saa lääkkeitä, niin kai sitten näkee jääkö kalja pois.
Ennenkin ottanut “unilääkkeenä” vaikka lääkärikin kerran totesi, ettei se kalja unenlaatua ainakaan paranna, nukahtamista korkeintaan.

Kokemuksia? Mies kuitenkin tottunut juomaan väh. 12 kaljaa viikossa, max 36.

7

Unettomuus on ihan normaali lopettamisen sivuvaiva vaikka eihän toi kovin lopettamiselta vaikuta. Menee ohi aikanaan, en tiedä kannattaako mitään lääkkeitä siihen hankkia. Juopottelu pilannut normaalin unirytmin, illalla ollut tapana enemmänkin sammua sänkyyn kun mennä nukkumaan.

Hevoskuuri b-vitamiinia ja tukeva iltapala.

nimimerkillä kokemusta on

jos 18. päivä saa ottaa oikein luvan kanssa, niin kannattaa seurata vähän sivummalta.

8

Moikka, ihan nopeasti luin tarinasi läpi ja pari kysymystä heräsi.

Mikäli miehesi lopettaisi juomisen olisitteko te yhdessä silloin onnellisia?

Mikä teitä yhdistää? Jos ajattelet ihanteellista päivää hänen kanssaan, mitä se pitäisi sisällään?

Nuorelle naiselle on kovaa elää “puutteessa”. Olen itse kokenut ikäisenäsi samaa. Mies oli työnarkomaani ja vapaa-ajalla veti pellit kiinni. Kuvittelin että minussa oli vikaa ja etten olisi haluttava. Se oli kamalaa aikaa. Suhde kesti vain pari vuotta, ihastuin toiseen. Minusta, näin jälkeenpäin ajateltuna, täysin arvattavissa oleva tapahtumaketju.

Arvostatko miestäsi? Kuulostaa hieman siltä että olet ennemmin hänestä huolehtija kuin tasavertainen avokumppani.

Olet nuori ja ansaitset parempaa. Hienoa että osaat jo sanoa ei. Olet oivaltanut ettei mikään ole ikuista. Hyvä. Vain sinä vaikutat omaan tulevaisuuteesi.

Voimia! Sulla on edessä vielä paljon hyvää jos uskallat ponnistella siihen suuntaan!

9

Kiitos anonyymiAA:lle kommenteista.

Ei se vaikuta lopettamiselta ei. Tuntuu, että mua revitään kahteen suuntaan. Välitän miehestäni todella paljon, enkä oikein osaa ymmärtää… pysty ymmärtämään, miten asiat ovat nyt tässä jamassa. Onko asiat olleet näin jo pidemmän aikaa, mutta olen katsonut läpi sormien? Vai onko ne ajautuneet pahemmiksi lähiaikoina. En tiedä.

Sanoit, että mies olisi ennemminkin tottunut sammumaan kuin nukahtamaan, ja siksi unettomuus. Luulin, että se koskee sellaista, joka juo päivittäin? Mies juo siis 2-3 krt viikossa, pitkän aikaa ollut 1 kerran viikonloppuna. Mutta aina se 14 kpl oluttölkkiä.

No, kaljalinjalla oli 18.10. ja vaikkakin tukevasti humalassa loppuillasta niin silti vielä huolehti minusta, että pääsen nukkumaan ja kaikki on ok. Kuitenkin oli suurin osa ihan uusia naamoja minulle, en tuntenut kuin muutaman niistä juhlista.

Tuntuu vaan jotenkin raskaalta, että juhlissakin kaksi täysin ulkopuolista miestä ihmettelivät, miksi mieheni ei pidä minulle seuraa. Istuin siis sohvalla, ja niinhän se oli, että olin koko illan tavallaan yksin. Kaksi iskuyritystäkin tuli, humalalla tietty varmasti osansa asiassa… mutta pistää miettimään, olisiko minulla vientiä ihan selvinpäin oleville miehille? Keskustelin ihan asiallisesti/ystävällisesti, en flirttaillut tms. Silti sain huomiota osakseni, mikä tuntui ihan mukavalta. Ja miehinikin kävi kyllä parisen kertaa katsomassa, että kaikki on mulla okei. Mutta… niin. Kyllä seuraavana aamuna mies istui sohvalle viereeni ja halaili ja katseli minua rakastavasti ja sanoi muutamankiin otteeseen, että rakastaa minua.

Hänellä jäi omista juomistaan 7 juomatta, oli siis 20kpl kaljasatsi. Mutta siellä oli muutakin juomaa tarjolla, niin en tiedä yhtään montako kaljaa oli juonut. Paljon.
Ihmettelin suuresti, kun mies oli ihan ok, että kaljat jäisivät sinne. Kun osa krapulaisesta porukasta otti “korjaussarjaa”. Mieheni ei harrasta sellaista. Mutta kyllä hän yleensä jämäkaljat roudaa mukana kotiin. Nyt ei. Olin hieman iloinen asiasta.

En muista mainitsinko satunnaisesta ruohon polttelusta? Mieheni siis polttaa ehkä kerran - pari vuodessa. Koska en hyväksynyt minkäänlaista “säännöllistä” käyttöä.
Automatkalla takaisin mies tokaisi kymmenisen kilometriä ennenkuin ollaan kotona, että hän sai yhdeltä kaveriltaan siellä vihreää mukaan. Siis kannabista. Poltti eilen pari erää, ei siitä kasasta riitä kuin varmaan tälle päivälle pari annosta enää.
Joten siinä selvisi, miksi kaljat jäivät. Mies ei juo jos polttaa, kuulemma nukahtaa heti jos ottaa molempia. Oloni on… väsynyt. Jos mies ei sanoisi, että rakastaa ja halaisi, niin olisi helpompi olla vihainen. Juhlissakin oli semmoisia sikoja miehiksi muutama tyyppi, että sellaisiinko sitten törmään, JOS olisin sinkku? Sinkkuus pelottaa minua. Sekin varmasti vaikuttaa tähän omaan päättämättömyyteen asian suhteen. Mutta olen väsynyt tähän meininkiin.

Kiitos myös piiitsulle kommenteista…

Uskoisin. Jos mies löytää työpaikan. Hän on todella ihana ja rakastava ja jopa aktiivinen, kun vain haluaa. Silloin kun harrasti kuntoilua, oli kuin eri mies.
Uskon todella, että elämä olisi paljon parempaa ilman päihteitä. Tuntuu niin PAHALLE, kun viimeksi omat vanhemmat sanoivat, että ei tästä meidän jutusta ikinä tule mitään. Ettei mieheni tule ikinä tuomaan leipää taloon, eikä pysty huolehtimaan perheestä.
He ovat aina olleet kriittisiä seurustelukumppaneitani kohtaan, mutta tiedän, että he ajattelevat parastani aina. Tuntuu, että tarvitsisin vaikka viikon loman KAIKESTA. Saisi selvittää ajatuksia ja tuntemuksia. Työ ja koulu, arjen askareet… alkaa tuntua raskaalta näiden ajatuksien vatvominen.

[quote}Mikä teitä yhdistää? Jos ajattelet ihanteellista päivää hänen kanssaan, mitä se pitäisi sisällään?[/quote]
Meillä on yhteiset mielenkiinnon kohteet. Meillä on omat harrastukset myös, mutta ollaan aina molemmat oltu kiinnostuneita siitä mitä toinen tekee, ja silleen ollut “tsemppinä” mukana.
Mies innostui ajelemaan RC-autoilla, ihan harrastamaan hetken aikaa, ja kävin mukana radoilla katsomassa kun muutkin samanikäiset miehet ajelevat niillä radio-ohjattavilla autoillaan. :smiley:

Ihannepäivä… jos se olisi täysin vapaa. Se alkaisi aamulla jo sängyssä, hellyydellä ja seksikin/rakastelu olisi mukavaa. Mutta läheisyys nyt ainakin, ja se, ettei ole kiire minnekään.
Tehtäisiin yhdessä aamupalaa, mies kun osaa tehdä hyvin ruokaa. Syötäisiin.
Voitaisiin käydä lenkillä. Joskus vapaapäivinä käydään kiertämässä esim. kirpputoreja, ja ehkä tehdään hyviä löytöjä. Myös autolla ajelu jonnekin missä on kiva maisema, tai vaikka kahville johonkin uuteen paikkaan missä ei olla ennen käyty.
Tykkäisin käydä ulkonakin syömässä, mutta kotona tehty ruoka sopii myöskin hyvin.

Kyllä meillä on mukavaa yhdessä, silloin kun on vapaata eikä iltaan kuulu juomista.
Joskus oli mukavaa juodessakin, kun itsekin join viikonloppuisin muutaman. Sitten kun halusin itse olla selvinpäin, huomasin, ettei mies halua. Sitten huomasin, ettei hän PYSTY.

…Mutta tuntuu, että kun hän on ollut jo pidempään työtön ja mulla menee välillä aika pitkäksi päivät töissä sekä koulussa välillä. Se erkaannuttaa, kun toinen on tavallaan ilman mitään rutiinia päivässä ja minulla on.
Katsotaan kyllä aina iltaisin hetki telkkaria yhdessä, joku sarjan jakso tai elokuva, jos on aikaa.
Mutta muuten mies on melko omissa oloissaan, tietokoneellaan. Hän on tottunut siihen ja se on hänelle ihan normaalia saada kulumaan vaikka koko päivä pelien ääressä tai foorumeita selaillen.

Suututtaa vaan, ettei kodista voi pitää huolta. Vaikka se varmaan on monella miehellä ongelmana, siis kotitöiden hoito. Onhan mies nyt syksyllä skarpannut, tiskaa omasta aloitteesta ja laittoi jopa eteisen tavarat kuosiin ja ylimääräiset pistetään keräykseen tai kirpputorille. Kaikkea mitä on tässä ehtinyt kertyä, osa on jo ihan ylimääräistä…
Mutta nyt se on taas alkanut luisumaan siihen “teen huomenna tuon ja tuon” ja sitten tuleekin jotain ja ei ehdikään. Tarkoitus olisi siis heivata ylimääräistä rojua nyt isolla kädellä pois, koska asunnon tilat ovat rajalliset. Haluan tilavuutta. Hänkin tykkää tilavasta asunnosta. Siististä…

On se kovaa… ja vielä vaikeampaa tekee se, että mies on nyt pariin kertaan ehdottanut, että voitais “pöllytellä lakanoita”. Ja mulla ei ole mitään haluja. Ei MITÄÄN. Ei sytytä sitten alkuunkaan. Tuntuu todella pahalle, milloin tämäkin nyt on tapahtunut?

Ja siis kyllä mulla on niitä haluja, enkä tiedä paistaako se jotenkin minusta kun jo parissa juhlissa saan tosiaan huomiota itselleni vaikken kyllä ole tehnyt sen eteen mitään. Sekin tuntuu sitten taas pahalle… mutta kun mies jättää mut yksin ja pyörii kaverien kanssa juhlissa, niin varmasti joku luuleekin, että oon yksinäni siellä. Vaikka onhan mulla sormuskin sormessa ja sanon aina jos näyttää jotenkin iskuyritykseltä, että olen varattu tai että mieheni on se ja se. Näin.

Olen kyllä harrastanut seksiä mieheni kanssa tässä kuussa kerran. Mutta ei mua haluttanut. Menin silti, koska ajattelin, että ehkä se siitä sitten taas löytyy. Mutta ei. Tuli jotenkin likainen olo. En enää ymmärrä kroppaani, välillä iskee kauhea halutus ja sitten kun olis tarjolla niin ei kelpaa? Mitä ihmettä.

Mielestäni arvostan. Olen kiinnostunut hänen asioistaan, mitä hänelle kuuluu ja miltä hänestä tuntuu. Teen aamupalaa aina kun ehdin, huolehdin ruoanlaitosta silloin kun mies ei (hän tekee nykyään melkein päivittäin ruokaa) ja yritän tukea ja tsemapata häntä asioissa tarpeen mukaan.
Olen tukenut hänen harrastuksiaan ja tehnyt kompromisseja…
Mutta onhan se arvostus laskenut. Koska turhia tyhjiä lupauksia juomisen suhteen, ja muutenkin puhuu enemmän kuin oikeati toteuttaa… Pitkittynyt työttömyys ja se, että suuttuu hieman jos mainitsen millä tavalla tahansa että töihin voisi mennä jo ja oli puhe viime jouluna, että nyt syksyllä on asiat kunnossa.
Sanoo että "olen koko ajan tehnyt asian eteen jotain " jne. On tehnyt, mutta aktiivisempikin voisi olla. Koska ei minun tuloilla oikeasti pysty kahta elättämään, ja hänen tulonsa ovat todella pienet vaikka ansiorahaa saakin.

Kiitos… alkaa ihan itkettämään. Olin jotenkin niin varma suunnastani, kun löysin tänne foorumille ja luin juttuja. Ja kirjoitin omastani.
Mutta nyt kun asiaa alkaa aukenemaan, tuntuu että tästä on tullut todella vaikeaa. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta minua pelottaa tulevaisuus ja tuntuu, että olen todella yksin tässä asiassa… onneksi sentään löysin tämän paikan. Se auttaa jo kovasti.
On vain jotenkin epätodellinen olo… luin jo nämä kommentit aiemmin viikolla, mutta halusin kerätä ajatuksia ennen kuin vastaan. Ja katsoa tuon 18. päivän tapahtumat…

Haluaisin antaa miehelle mahdollisuuden ja näin… koska hän on kyllä kovasti myös yrittänyt viime kuukauden aikana.

Mutta en enää tiedä miten sen teen. Voinko vaatia pitkää aikaa raittiutta ja auttaako se asiaan mitenkään? Pitäisikö mennä ammattilaiselle puhumaan…?
Voinko vaatia, että asioihin tulee muutos tai eroan? Uhata erolla…? Tai vaikka kihlauksen purkamisella. Tuntuu jotenkin epäreilulta, mutta en enää keksi muutakaan.

10

Mä olen siis mies joka tajusi itse lopettaa kaljottelun. Vaikuttaa jopa siltä että tajusin sen riittävän ajoissa. Viihdyn täällä “väärällä palstalla” jostain syystä paremmin kun tuolla lopettajissa.

Jos luet muiden naisten kirjoituksia, niin huomaat että kaikki menee täysin samalla kaavalla. Tämä siis minun havaintoni.

Voit vaatia mitä tahansa, eri asia onko niistä mitään apua paitsi jos asetat vaatimuksia omalle toiminnallesi. “Lopeta juominen tai mä lähden” ei auta, mutta “mä lähden jos se ei lopeta” voi auttaa.

Toi kihlauksen purkaminen voisi ehkä jotain saada aikaiseksi. Sehän olisi aika “harmiton” ja nopeasti toteutettavissa. Sen ei vielä tarvitsisi johtaa eroon yms. mutta olisi selkeä viesti. Näkisit miten hyvin uhkailut tehoaa. Mulla on sellainen vaikutelma tuosta tilanteestasi, että epäilen että sormus palaa sormeen nopeasti. Sehän on sitten lupa juoda.

“Mieheni siis polttaa ehkä kerran - pari vuodessa.”
“Poltti eilen pari erää, ei siitä kasasta riitä kuin varmaan tälle päivälle pari annosta enää. Joten siinä selvisi, miksi kaljat jäivät. Mies ei juo jos polttaa, kuulemma nukahtaa heti jos ottaa molempia.”

Tarkoittaako tämä että taas menee vuosi polttamatta?
Kumpi muuten ajoi autolla?

En halua olla ilkeä, mutta kirjoituksessasi näkyy sellainen seikka että yrität heti perään pehmennellä ja vähätellä miehesi ongelmaa.

Ota kotona puheeksi vaikka AA. Työttömällä olisi hyvin aikaa käydä palavereissa vaikka joka päivä. Kerro sitten täällä mikä on se veruke estää sinne menemisen. Eihän tässä sairauden nimestä ole enää mitään epäselvyyttä.

Jonain päivänä löydät vielä piilopullot. Sitten valkenee miksi oireita on vaikka ei ole juonutkaan.

Pidä huolta itsestäsi, sillä se on nyt tärkeintä. Ehkäisy on sitten ihan yhtä tärkeä.

11

Tosiaan tuntuu, että samalla kaavalla on moni muukin täällä mennyt… ehkä hieman erilaisista lähtökohdista jne., mutta kuitenkin samoja piirteitä olen itsekin huomannut lukemissani ketjuissa.

Totta. Hyvin sanottu, en itse ollut ajatellut asiaa noin aikaisemmin.
Kihlauksen purkamisen pitäisi ainakin olla vakavasti otettava muutos… ja jos ei ole, niin sekin on jo vastaus sinänsä. Ainakin mies kovasti aina puhuu, miten tärkeää on, että ollaan kihloissa. Miten onnellinen hän on. …itseasiassa luulen, että kaikki alkoi pikkuhiljaa mennä huonommin juuri tuon kihlauksen jälkeen. Harmi, etten pitänyt silloin päiväkirjaa tapahtumista.

Miehellä on vain kaksi kaveria, keneltä voi ruohoa saada… ainakin, kenestä tiedän. He asuvat sen verran kaukana, että kasvotusten tapailu on juuri kerran, korkeintaan pari, vuodessa luokkaa.
Tosin, näillänäkymin olemme loppuvuodesta menossa pikkujouluihin, joissa on toinen näistä kavereista. En tiedä, mutta luulen… että hän varmasti tarjoaa miehelle ruohoa.

Kysyin mieheltä eilen, että onko kannabis aina osa hänen elämäänsä. Mies aluksi otti tyypillisen puolustuskannan “mitä haittaa siitä on, jos kerran pari vuodessa poltan hatsit”. Mutta sanoin, että mua haittaa se ajatus, että perheen isä käyttää huumeita. Edes kerran tai pari vuodessa. Hän ei näe asiaa samalla tavalla kuin minä, ja hänellä on muutamiakin kavereita, kenen mielestä on ihan ok joskus vähän pössytellä. Onko kyse ikäerosta ja erilaisista nuoruuden kokemuksista… vaiko siitä, että toinen on järkevä tässä asiassa ja toinen ei.

Mies ajoi. Lähdimme vasta iltamyöhään, jotta olisi varmasti ajokuntoinen. Poltti vasta kotona illalla.

Et ole ilkeä, vaan puhut asiasta niinkuin se on. Tiedostan sen itsekin… tuntuu vain, että kun kerron lähinnä ongelmasta ja kaikesta negatiivisesta, niin jää täysin pois se seikka, että on miehessä kuitenkin jotain hyviäkin puolia.

Olen tutkinut netistä AA:n toimintaa, koska en tiedä siitä yhtikäs mitään. Melko lähellä olisi yksi paikka, ja kyllä… otan asian puheeksi. Kerron kyllä, jos verukkeita menemiselle ilmenee… koska hänellä tosiaan on päivät pitkät aikaa.

Toivon todellakin, ettei tuota tule tapahtumaan. Se olisi se viimeinen niitti.

Kiitos, teen parhaani. Jaksaminen on ollut viime aikoina vaikeampaa, kun olen alkanut käsitellä tätä asiaa. Ja tajunnut, että olen viimeiset 3 vuotta “junnannut” paikallani elämässä. Ehkäisy on hoidossa, siitä ei ainakaan ole pelkoa… hyvä pointti silti ottaa huomioon.

12

Hei. Mä oon itse alkoholistin / sekakäyttäjän vaimo. Joten sun kokemukset on tuttuja,miehesi on alkoholisti ( hän tietenkin voi sanoa että pystyy todistamaan ettei ole alkoholisti,näyttämäänkin vaikka 3kk:tta,olemalla ilman juominkeja) mutta sama Rumba alkaa aina uudestaan,ei auta vaikka puhut järkeä,uhkailet,piilotat rahat ja pullot,kaadat kaljat viemäriin,juot hänen kanssaan,ajat hänet kavereille juomaan jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Tämä aiheuttaa sen että lopulta sairastut itse,ihan siksi että alkoholisti on mestari manipuloimaan,lopulta häneen uskoo enemmän kuin itseensä. Totuus on se,että sinä ET aiheuttanut alkoholismia( vaikka mies väittäisi juovansa siksi että nalkutat,siivoat liikaa tai liian vähän,olet liikaa töissä,kaverien kanssa,käyt kampaajalla jne)ja ikävä kyllä,sinä et voi alkoholismia/alkoholistia parantaa. Voit auttaa vain itseäsi,ja se onkin tärkeintä,itse menin aikanaan al-anoniin,kun ei omat voimat enää riittäneet,pari vuotta sen jälkeen alkoholisti saavutti oman pohjansa,( oli kyllä useita kertoja käynyt katkolla ja hoidoissa aiemminkin,palaten entiseen tyyliinsä) nyt kuudes vuosi raittiutta täynnä. Ei se raittiinkaan alkoholistin kanssa eläminen ole aina helppoa,onneks löytyy tukiryhmiä,oltais varmasti erottu aikaa sitten.

13

alkoholismi on sairaus, joka helposti jättää varjoonsa aikaa mittaan ihmisen kaikki puolet.
Ne ei siitä lisäänny eikä vähene, samoin kun alkoholismi ei muutu siitä kuinka paljon ihmisessä on hyviä puolia.Se on minun mielipide aihesta alkoholismi.

14

Nyt hyvä nainen mietit millaista elämää haluat elää! Mitä jos katsot itseäsi ulkopuolisen silmin, mitä jos joku muu nuori tyttö kertoisi sinun tarinasi, mitä hänelle haluaisit sanoa?

Mä elin vähän saman tyylistä elämää monen monta vuotta. Meillä tosin ei pössytelty mutta kuitenkin. Ja kun katson taakseppäin, en ikinä kehoita ketään jäämään tuollaiseen suhteeseen vaan ennemmin käsken juoksemaan ja lujaa!

Kusyit saisitko sinkkuna kunnon miestä. Vastaan että riippuu siitä paljonko itseäsi arvostat! Jos arvostat itseäsi, nautit elämästäsi ja tiedostat mitä haluat niin aitonaattisesti heivaat ulos juopot yms. Ja pitäydyt normaaleissa miehissä!
Sä olet nuori, haluatko muistella eläneesi nuoruutta noin?

Sä tuhlaat energiaasi miehen kueltämiseen. Odotat aina uudestaan että koska se tulee kysymään taas lupaa juoda. Tiedät ettei hän ole halusta selvinpäin vaan kun kiellät. Siellä ajatuksissa se juominen vahvasti jatkaa pyörimistä!
Kohta mies ei enää kuuntele kieltoja tms, vaan juo kun itse haluaa.
Eikö olisi mukavaa ettei sun edes tarvitsisi miettiä miehen juomisia? Ettei jokainen pullo saa ahdistusta aikaan ja pilaa sun päivääsi? Elämä on tässä ja nyt, näitä hetkiä ei saa enää takaisin! Sun pitäis nauttia jokaisesta hetkestä, eikä murehtia ja miettiä toisen ongelmia!
Itse vapauduin siitä vankilasta, kun tajusin alkaa nauttimaan omasta elämästä! Nautin suitä jopa niin paljon että jos miehen juomisen suunta lähtee nousuun niin mä olen vslmis lähtemään samantien! Kohta 11v yhteiseloa takana, ja olen vihdoin valmis heittäytymään elämään! Mun rakkaus miestäni kohtaan ei estä mua lähtemästä ja nauttimasta oikeasti elämästä! Rakstan ha arvostan itseäni enemmän! Meillä elämä viime vuosina muuttunut todella paljon, silti olen valmis hyppäämään kyydistä jos en ole onnellinen!
Neuvon sinua tekemääm samoin! Mikä ihana elämä sua odottaa!