Metadoni ei kanna

Olen nyt ollut korvaushoidossa pari kuukautta eikä metadoni annosta ole saatu vieläkään kantamaan. Annokseni on nyt päivässä 110mg. Minulla on luultavasti todella nopea metabolia (ainakin muista asioista pääteltynä). Kun tajusin että 100mg annokset eivät toimi minulla kuin muutamia tunteja, jonka jälkeen reflat palaavat aloin kaivamaan tietoa enemmän ja totesin että minulla todella on nopea metabolia. Aluksi annosta ei suostuttu millään jakamaan kahteen osaan vaikka perustelin tätä erittäin perusteellisesti, kuulemma säännöt kieltävät, ja koska muutkaan ei saa ni minä en voi saada, meinasin revetä nauruun kun lääkäri perustelee asioita: koska muutkaan ei saa… Minä kun luulin että hoidossa ollaan itseä varten ja hoitoa pitäisi käsitellä tapauskohtaisesti, ei vertaamalla muihin. Nyt annokseni on suostuttu pitkän tappelun jälkeen jakamaan niin että saan aamulla 90mg ja illalla pitäisi ottaa 20mg. Joudun kuitenkin ottamaan 20mg jo joskus neljän aikaan viimeistään kun ei aamuannos millään jaksa kantaa. Tuntuu jotenki niin käsittämättömältä kun olen pitänyt itseäni aika kevyemmästä päästä olevana nistinä ennen hoitoakin, minulla on vain 14 vuoden päihdehistoria, josta 7 vuotta I.V käyttöä ja opiaatteja viimeiset 5 vuotta, ja niistäkin pääosin vain subua, ja nyt minulla alkaa olla klinikan kovimpia annoksia eikä se tunnun kantavan kunnolla edes päivää, ja taas jotkut pidemmän kaavan nistit pärjäävät jollain 50mg annoksella vuorokauden helposti. Nyt olen taas toista viikkoa tapellut että saisin edes 5mg noston jotta pärjäisin edes sen päivän terveenä, ei se haittaa että aamulla on ihan paskana ja refloissa kunhan päivän edes pärjäisi. En vain tajua miksei metadoni kanna minulla ollenkaan, Kuitenkin subu tai xone kantaisi (ainakin mitä vertaa kentälle) koko vuorokauden helposti ja pienemmällä määrällä, mutta minulle ne vaihtoehdot oli ehdoton ei koska olen I.V. käyttäjä. Kaikki vedetään klinikalla ohjekirjan mukaan ja vertaamalla muihin eikä yksilöllistä hoitoa ole ollenkaan.

Muutenkin klinikan toiminta tuntuu aivan käsittämättömältä. Asiakkaita syynätään ja pidetään oletusarvoisesti valehtelijoina. Seuloissa pitää vetää housut kinttuihin ja ottaa paitaa pois ja pyöriä ympyrää ja todistella ettei ole letkuja ja muita virityksiä… niinku mitä vittua!!!, ainakin pk-seudulla seulat ovat enemmänkin olleet asiakkaan tukena eikä mikään todisteluväline. Minulla ei ole ollut oheiskäyttöä tänä aikana eikä luottamusta vieläkään tunnu olevan yhtään klinikan suuntaan. Koko hoitomentaliteetti tuntuu olevan 100 askelta jälessä verrattuna pääkaupunkiseutuun, jossa asuin melkein koko elämäni ja kävin kymmenissä hoidoissa. En tiedä kauan jaksan enää tätä pelleilyä.

Millaisia kokemuksia teillä on metadoni hoidosta ja sen kantavuudesta ja klinikan suhtautumisesta asiakkaaseen? Kuinka kauan saan vielä tapella että saan itselleni annoksen joka kantaa koko vuorokauden? Jaksaako tätä paskaa enää kauaa…

Tuntui todella pahalta lukea tekstiäsi, Suboxonehan sinulle olisi oikea lääke, vaikka sitten niin, että otat sen valvotusti ilman kotilääkkeitä pidemmän aikaa. En sitten tiedä, miten jos mitenkään sellaisen saisi itselleen tapeltua. Hirvittää ajatus, että joutuisit joskus lopettamaan vieläkin isommista metadoniannoksista.

Joo, näin minäkin voisin olettaa että se olisi minulle paljon sopivampi vaihtoehto. Tämä touhu alkaa tuntua suht järjettömältä. Käytännössä täällä on vain täysin mahdotonta saada xonea korvaushoitolääkkeeksi kun mennään vaan klinikan “sääntöjen” mukaan. Voisin ihan hyvin käydä vaikka joka ikinen päivä ottamassa valvotusti suboxone-annoksen, enkä kaipaisi mitään lomia ollenkaan, kunhan vain olisin terve ja toimintakykyinen.

Tämä tilanne vie todella paljon voimia minulta kun samalla pitäisi vielä opiskella ja yrittää pysyä kurssien aikatauluissa (koulu pakotti minua ottamaan kesäksi kursseja että suostui allekirjoittamaan toimeentulotukea varten todistuksen).

Tänään oli taas kyllä kirjaimellisesti maanantai. Aamulla olin sen verran refloissa että oksensin. Oksettaa edelleen, jalkoihin särkee ja kylmäkuumahikeä puskee pintaan. Yritin taas puhua tänään nostoista, joita lääkäri kirjoitti minulle kaksi viikkoa sitten 4x5mg, kun metadoni ei vain kanna ja kerroin illalla tulevista vieroitusoireista ja huonosti nukutuista öistä ja aamu-oloista ja kuinka oksensinkin jopa tänään. Ei mitään mahdollisuutta… - “katotaan vielä pari päivää, jos se alkaisi kantaa” …niinku vittu, 2 viikkoa taas samalla annoksella joka ei kanna. Lääkäri on antanut nostolupia, mutta hoitohenkilökunta on sitä vastaan. (lääkäri lähti lomalle 2 viikkoa sitten ja kirjoitti minulle 4x5mg nostoluvat, jotka oli tarkoitettu lääkärin poissaoloajalla käytettäväksi. Onneksi enää pari viikkoa ja lääkäri tulee takaisin. Ihan käsittämätöntä, kun hoito tuntuu olevan ihan kesken aloitusta vieläkin ja koko klinikan toiminta melkein on laitettu kesäksi kiinni, lääkärit kuukauden lomalla, ja kaikki muut suljettu paitsi korvaushoito. Tämän toki ymmärtää kun kaupunki on kuulemma leikannut varoja päihdehuollosta ja näin ollen kaikki katkot ja muut on pakko laittaa kiinni kesäksi ja ihmiset lomauttaa) Tuntuu että hoitajat vain tahalteen haluavat katsoa kun asiakkaat kärsivät. Sitä ennen vielä piti ottaa kaikki vaatteet pois ja pidettiin viiden minuutin tarkastus ja käytiin kaikki kolot läpi ettei vain ole pistojälkiä… luottamus edelleen nolla henkilökunnan suhteen… Ihmisarvon alentamista tämä on.

Soitin äidillekin ja puhuin taas tilanteestani ja hänkin oli aivan ihmeissään klinikan touhusta. Käytännössä klinikka on vain nostanut opiaattiriippuvuuttani päättämällä että vain metadonia voidaan antaa minulle eikä xone ole edes vaihtoehto ja sitten nostetaan ja nostetaan ja nostetaan eikä metadoni silti kanna. Ja vaikka nyt jollain ihme tavalla suostuisivatkin kokeilemaan suboxonea, ei se enää oikein onnistu vaihtaa yli 100mg metadoniannoksista, vaikka kun aloitin hoidon olisin varmaan pärjännyt ihan hyvin yhdellä 8mg xonella sublinguaalisesti. Perustellaan vaan asioita todella jäykästi ja lapsellisesti: “Koska olet käyttänyt I.V.nä niin emme voi edes harkita suboxonea sinulle” … “Ei voida jakaa annosta kahteen osaan, koska muutkaan ei saa” … “Ei voida muuttaa hakuaikaasi aikaisemmaksi että kerkeisit bussiin ja tehdä koulutehtäviä kun sinulla on vain etäkursseja eikä siten ole pakko olla missään läsnä. (tämän takia en pääse bussilla takaisin vaan joudun kipeänä kävelemään klinikalta 3 kilometrin matkan joka aamu, vasta kun läsnäolopakolliset kurssit alkaa suostuvat vaihtamaan hakuaikaa…)” … jne.

Klinikan tuki tuntuu myös olevan aika olematon. On paljon asioita joista haluaisin puhua ja keskustella, ja kysyinkin klinikalta mm. terapiaa, joka olisi minulle tosi tärkeä. Omahoitaja-keskusteluita saisi olla enemmän. Nyt olevat 2 minuutin keskustelut eivät anna oikein kellekään mitään. Omahoitajan kanssa voisi sitten jutella kaikista arkisista asioista kuten koulusta ja muista sellaisista akuuteista asioista ja psykoterapiaa tarvitsisin taas sitten sellaisista asioista puhumiseen joista ei voi ihan kelle tahansa puhua. Muutenkin kaipaisin jotain lisätukea tähän korvaushoitoon. Sinne vain tullaan hakemaan päivän annos ja sillä siisti, mitään muuta ohjelmaa tai tukea ei ole.

Tähän loppuun vielä vähän klinikan sisäisestä kemiasta henkilökunnasta. Omahoitajani sanoi minulle ennen kun lähti lomille kuukausi sitten että “täällä saa kyllä näyttää tunteensa, että ei me mennä rikki”, neuvona minulle kun olen tunnetusti erittäin hyväkäytöksinen ja korrekti enkä tuo välttämättä kauheasti negatiivisia tunteita niin paljon esille. Sitten kun aloin kypsyä klinikan touhuun ja annoin sitten ihan rakentavaa ja asiallista palautetta, toki hieman voimakkaampaa kieltä ja ääntä käyttäen, niin sen jälkeen osa hoitajista ei ole suostunut edes moikkaamaan minua. (Annoin palautetta lähinnä asiakkaiden kohtelusta ja seulakäytännöistä miten pitää alasti pyöriä ja todistella ettei ole letkuja. Puhuin myös paljon luottamuksen puutteesta.) Ja lääkäri sanoi minulle pari viikkoa sitten käytännössä suoraan että kannattaa nuoleskella hoitajien perseitä, kun kaikki eivät ole samanlaisia kuin omahoitajani, etten saakkaan tuoda omia olojani ja tunteitani esille voimakkaalla kielenkäytöllä. Ihan käsittämätöntä touhua. Muutenkin koko henkilökunta on pääosin alle kolmekymppisiä nuoria tyttöjä, jotka ovat varmaan vasta valmistuneet lähihoitajiksi eikä heillä tunnu olevan päihdehoidosta mitään kokemuspohjaa. Kaipaan ammattitaitoista henkilökuntaa, jolla olisi edes päihdehuollon koulutus tai kokemusta päihdehoidoista enemmän.

Taistelu jatkuu. Seuraava askel on päihdeasiamies jos ei pikku hiljaa ala hoito onnistumaan. Toivoisin ettei siihen tarvitse mennä. Olen niin kyllästynyt tähän kaikeen paskaan ja antaisin mitä vain jos vain pystyisin lopettamaan. Tulin korvaushoitoon epäonnistuneiden katkoyritysten jälkeen todellakin lopettamaan opiaattiriippuvuuteni, en saattohoitoon. Kohta annokset alkavat olla ihan järjettömän kokoisia ja nollaan saaminen alkaa tuntua yhä kaukaisemmalta. En aio kuitenkaan luovuttaa. joku päivä pääsen vielä eroon, oli mikä oli.

Ehdottomasti kannattaa rekalamoida korkeimmalle mahdolliselle tasolle, että saisit xonea.
Ihan periaatteessakaan ei ole järkeä alkaa antamaan metadonia suburiippuvaiselle potilaalle, korvaushoidossa sinulle kuuluisi suboxone.

Mutta voi olla että jos asiat ei ala muutoin korjautua jossain vaiheessa täytyy lopettaa don quijotet ja vaihtaa paikkakuntaa. Tämä on harmillista, itse meinasin näin aikoinani tehdä, siis enne korvaushoidon aloittamista, piti taistella monta vuotta että pääsin ns. viralliseen korvaushoitoon. Sitä ennen sain joskus tramaleita, joskus norspania, joskus panacodeja sitten joskus oli rivatrilia joskus xanoria yms.

Nyt olen siis xonehoidossa, annos ei ole perjantainakaan ihan mahdoton ja mulla se kantaa hyvin aina maanantaihin asti. Eli perjantaina nappaan ns. triplat.

Ps. Quijotehan tappeli tuulimyllyjä vastaan. Joskus lääkäreiden kanssa “keskustelu” tuntuu siltä. Niillä ei vaan ole joillakin minkäänlaisia keskustelutaitoja, jos jotai itse ehdottaa, niin ne yleensä torpataan aivan heti, niillä sinteillä on hemmetti eniten valtaa yksilöön, koko suomessa.

Se on tosi, edes poliisilla ei ole niin ehdotonta valtaa kuin lääkärillä, joka voi määrätä vaikkapa suljetulle osastolle tuosta noin vain, eikä ole oikeudenkäyntiä!!!

Presidentillä, pääministerillä, syyttäjällä, poliisilla jne, jne, ei ole niin suurta ja ehdotonta valtaa ihmiseen, kuin lääkärillä, jos sattuu joku valtaan juopunut lekuri. :imp:

Lueskelin Wikipediasta ja muualtakin tietoja metadonin farmakokinetiikasta… Näyttäisi tosiaan että tuo metadonin poistuminen voi olla joillain henkilöillä monta kertaa nopeampaa kuin toisilla. Valitettavaa, ettei korvaushoitoklinikkasi huomioi tätä. :frowning:

Virtsan pH-arvo vaikuttaa siihen, miten nopeasti metadonia erittyy munuaisten kautta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos esim. nautit suuria C-vitamiiniannoksia päivittäin, niin virtsa muuttuu happamaksi ja metadonin vaikutusaika lyhenee.

Paroksetiini-masennuslääke muuten hidastaa metadonin metaboloitumista ja pidentää vaikutusaikaa, mikäli onnistut joltain lääkäriltä tätä hankkimaan.

Sit voi miettiä et kannattaako koukuttaa itsensä masennuslääkkeisiin, sen takia että metku ei kanna.

^ Joo no se oli ehkä vähän huono idea tosiaan. Näin lisäksi jonkun tutkimuksen, jonka mukaan tavallisen greippi-mehun juominen (2dl ennen metadoniannosta) hidasti metaboliaa jotain 33%.

^ No ei se nyt musta mikään niin paha ollut. Eiköhän tuossa nyt ole jo huomattavasti haitallisempi opiaattikoukku syntynyt ihan vaan klinikan ohjevihkosen takia, jossa sanotaan ettei xoneen ole mahdollisuutta.

Ymmärtääkseni ainakin ympäri keski-suomea on useampia paikkakuntia, joissa kaikille asiakkaille järjestäen annetaan vain metadonia. Itse tiedän 2 paikkakuntaa, joissa on tämä käytäntö, että korvaushoito = metadoni. Ja sehän johtuu siitä että metadoni on halvempaa, mutta eihän sitä taas voi sanoa asiakkaille suoraan. Eli aivan sama mitä perusteluja asiakkaalla olisi olemassa, mutta jos ei xoneen ole varaa, niin sit ei ole. Ja se johtaa juuri esim. tällaseen todella surulliseen ja raivostuttavaan tapaukseen kuin kamillalla.

Kehotan ottaa yhteyttä jonnekin korkeammille tahoille! Eihän tuo nyt ole enää ihmisarvoista kohtelua! Todella nöyryyttävää tuo seulakäytäntökin. Monien juttuja kuunnellessa on tullut sellanen olo, että ikäänkuin korvaushoidon piirissä oleville ei enää kuuluisikaan samat ihmisoikeudet kuin muille sairastaville. :imp:

Lukekaapa huviksenne hyvänä esimerkkinä esim. efexorin refloista, ulkomaisilla foorumeilla paljon juttua. Reflat monissa tapauksissa on ihan kovien huumeiden luokkaa. Ja haitallisuudesta voisi ottaa niin monia asioita esiin, jarrut maltillisella annostukselle ei nykytietämyksen mukaan vähennä elinikää yms, suuri ongelma on nimenomaan se kuuluisa laittomuus.

Pakko kiittää Kok-Dem kokoonpanoa näinä pankkientukemisaikoina, omahoitsu (ei kh:sta) jää kk lomalle ja tuossa paikassa saa lääkkeet… Lääkärit lomilla, paikalla parin-kolmen vkon välein, katkot täynnä; varauslistalle ilm koko läänissä kuten viime vuonna jne…

Meillä ei syynätä, en jaksa edes puhua kun luotto on nolla! Lukekoot tietokoneelta! Säännöt muuttuneet alle 4v:ssa kuin EU:n neuvoa antavan kansanäänestyksen jälkeen… Voin antaa seulat kun näen lääkärin, jos kysyvät… Meillä kaikki on toisinpäin, annosta ei saa pudotetuksi koska kunta elää projekteilla ja on 2 lääkäriä ainakin viiteen eri paikkaan + muut paikkakunnat…

Itse lähemmäs 2kk palelin subun kanssa, aina oli iv/nasaalisti kantanut… Liuottaessa ei… :open_mouth: 2h kesti annos ja lähetettä en saanut verikokeisiin; ei KUKAAN muukaan ole saanut ja se on mitattu… Uskomatonta että lääkäri tietäisi paremmin, monta kertaa kk:n aikana on verikoetta otettu… Lopulta kun sain kolmannella lääkäri-ajalla & pomojen ja hoitsujen anelujen jälkeen mittauksen; ei koko xone edes näkynyt lähes 2kk:n jälkeen verikokeissa… Vko lekurille ja tuplaus->kesti 20:een asti… Lähemmäs kk meni että annos tasaantui… Nyt ei saa lupaa pudottaa ja kysytään pitäisikö annosta lisätä? Annoksen (xone) tulisi kantaa koko pv:n, mutta tuolloin en koskaan pääsisi hoidosta eroon… Ei riitä pelkkä lääke tai terapia, yksilöllisyys jätetty säästöjen tähden; seuraavaksi lääkedosetti korvaa hoitajan…

Iina, ei mielestäni paljoa säästä yksittäistapauksissa kun “metadon-kh vuodessa n.13 450e/potilas, bupre-kh vuodessa n. 20 000e/potilas”; (lainattu ketjusta
Re: Metadoni vs. Buprenorfiini). Siinähän säästyisi lääkärit, hoitsut, odotettu pudotus xonella kun metkua vaikea pudottaa yms…

Itse olen miettinyt muuttoa “kioski-hoidon piiristä laatupiiriin”; kukaan ei silmiä räpäyttäisi vaikka ilmoittaisi vetävänsä herskaa! Käypä Hoidossa lukee, että oheiskäyttö ei saa olla ongelma ja täällä tuo on kh:n (musta) RaamATtu!

Tsemppiä hoitoon!

Ps Efexorin aloituksesta tuli jo niin helvetilliset sivuoireet, että keskeytin 1,5vkon kohdalla; hyi hemmetti! Itse käytän VAIN vanhoja, jo tutkittuja lääkkeitä…

Joo, juurikin näin tässä on käynyt, ja nyt tuo vaihto tällaisista annoksista xoneen on käytännössä mahdotonta vaikka klinikka siihen jostain syystä suostuisikin.

Juurikin niin, paikkana on eräs kaupunki Keski-Suomessa. Asuin ennen Helsingissä ja Vantaalla, josta minulla on paljon kokemuksia katkoista ja jatkohoidoista, munkasta tervalampeen ja päiväosastoihin (ei kuitenkaan korvaushoidoista). Ainoa hyvä asia jonka saavutin muuttamalla tänne oli se että pääsin vanhoista piireistä eroon ja sitä kautta luomaan uutta ja terveellisempää ympäristöä itselleni. Minulla on täällä nyt uusia ei-käyttäviä ystäviä ja kaikki käyttäjät alkavat vihdoin olla jääneet taakse.

Ongelmaksi muodostui nyt vaan itse hoito, jossa Keski-Suomen tyyliin ei muka ole tarjolla edes muuta kuin metadonia. Kuitenkin korvaushoidon aloituksen jälkeen minulle kerrottiin että täällä olisikin ollut siihen mahdollisuus, mutta sitä ei vain ole mahdollisuutta klinikan sääntöjen mukaan antaa i.v. käyttäjälle.

Vaikka näin olisikin ne paperilla olevat rahamäärät luultavasti kuitenkin ratkaisevat. Täälläkin kuulemma kunta on leikannut juuri tänä vuonna päihdehuollosta varoja huomattavasti pois ja siitä syystä kaikki muut palvelut katkosta lääkäreihin on laitettu kesäksi kiinni ja lomautettu. Ainoastaan korvaushoito pysyy joten kuten toiminnassa. Kyllä siinä tilanteessa 6500€ ero on jo huomattava, joten voi kaiken taustalla olla osittain rahakin, vaikka tätä he eivät perusteluissaan koskaan tuo esille, vaan aina vedetään i.v. kortti: “sinä kuitenkin sitten vetäisit niistä osan suoneen ja myisit loput”. Ja minua kun ei voisi vähempää kiinnostaa tällainen toiminta kun haluan vain päästä tästä paskasta eroon. Luottamus nolla.

Tänään juttelin juuri 5 vuotta klinikalla käyneiden kanssa, jotka ovat työelämässä ja muutenkin suhteellisen hyvässä elämäntilanteessa jo. He kertoivat että luottamus on edelleen heidänkin kohdallaan yhtä huono kuin aloittaessa, eli mikään ei ole muuttunut, korkeintaan huonompaan suuntaan.

Niin, minäkin olen lukenut aiheesta jo kymmeniä artikkeleita ja tutkimuksia. Klinikalla mennään vaan ohjekirjan mukaan, joka on vielä sama kirja kaikille asiakkaille, eikä tätä asiaa suostuta mitenkään käsittelemään siellä.

Metaboliaanhan vaikuttaa varmaan todella moni asia ja niistä varmaan yhtenä isoimpana on bentsot, joita minulla ei ole käytössä ollenkaan. Sain viimeisen katkoyrityksen avulla onneksi bentsot tiputettua nolliin ja pidettyä sen siinä ja kun aloitin korvaushoidon en tarvinnut mitään bentsolääkitystä. Tuntuu että suurimmalla osalla muista asiakkaista jonkinlainen oheislääkitys metadonin lisäksi on ja tämä myös saattaa vaikuttaa huomattavasti metadonin kantavuuteen ja toimivuuteen.

Toinen asia mitä muut asiakkaat tuntuvat tekevän on alkoholin käyttö, jota sitäkään minä en harrasta ollenkaan. Alkoholillakin on metadonin vaikutusta pidentävä ja voimistava vaikutus.

Pitäisikö minun nyt alkaa kiskomaan bentsoja ja viinaa ja masennuslääkkeitä että saan metadonin kantamaan. Eihän siinä nyt ole mitään järkeä.

Kahvin juontia olen koittanut vähentää ja yritän pitää ruoka-aikani säännöllisinä ja syödä hyvän aamiaisen, mutta näilläkään toimenpiteillä ei ole ollut kovin suurta vaikutusta kestoon.

Alkaa yksinkertaisesti todella tuntua siltä ettei metadoni sovi minulle korvaushoitolääkkeeksi, mutta vaihtoehtoja ei tunnu kauheasti olevan ilman että muuttaisin paikkakunnalta toiselle tai vetäisin päihdeasiamiehen tähän mukaan. Sen kokoluokan taistelu ei ole minun tämän hetkisillä henkisillä resursseillani mitenkään mahdollinen, en vain jaksa enää taistella.

Täytyy vielä tähän kuitenkin sanoa että kyllä minulla nyt menee paremmin kokonaisvaltaisesti arvioiden kuin kentällä ollessa. Vaikka joudunkin iltaisin ja aamuisin olemaan kipeänä, olen sentään sen työpäivän mittaisen ajan terveenä ja toimintakykyinen. Päivisin saan tehtyä koulutehtäviä ja hoidettua asioita ja tuntuu muutenkin että elämä on jotenkin mennyt eteenpäin. Minun ei tarvitse juosta joka päivä etsimässä että mistä saan vedot että pääsen terveeksi ja maata toisinaan rahattomana kipeänä sängyssä.

Lasku ei ole kuitenkaan niin jyrkkä metadonissa että reflat pääsisivät täyteen olemukseensa vaan ne jäävät yleensä “aika” lieviksi, iltaisin lähinnä pahoinvointia ja kylmäkuumahikeä ja lievää jalkasärkyä, aamuisin huomattavasti enemmän pahoinvointia ja voimakkaammat säryt jaloissa. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Nyt on kyllä viime päivinä ollut sen verran pahoja kipuja ja kylmää hikeä että olen heräillyt öisin muutamaan otteeseen.

On metadonissa kuitenkin hyviäkin puolia (ainakin silloin kun se kantaa). Se pitää hyvin vetohalut poissa, päivisin kun on muuta tekemistä ei edes käy mielessä mitään vetohaluja tai muita päihdehimoja. Piikkihimosta olen päässyt jo hyvän matkaa pois.

Iltaisin ja aamuisin on sitten toki eri asia, mutta lähinnä minulle tulee vain ajatuksia että olisipa jo aamu ja pääsisin hakemaan päivän lääkkeen klinikalta. Toki sellaisiakin ajatuksia tulee että voisin hakea napin teekkiä ja olla terveenä sen vuorokauden kerrankin ja nukkua hyvät yöunet, mutta minulle on nyt tärkeintä elämässäni saada itseni kuntoon ja irti päihdemaailmasta, niin se antaa voimia kestää sellaiset ajatukset.

Jos nyt aloittaisit vaikka sillä greippimehulla, sillä saattaa olla suurikin vaikutus asiaan.

Niinpä, onhan siinä isosta summasta kyse. Jos noin 40 000€:lla saadaan 2:lle narkkarille kustannettua heille itselleen vähemmän haitallinen hoito xonella, tai vaihtoehtoisesti saadaankin 3 narkkaria pois kadulta juottamalla heille metadonia (ainakin mun laskujeni mukaan… :confused: ), niin onhan tuo jälkimmäinen vaihtoehto kaikkien kunniallisten kansalaisten kannalta parempi. Ainakin lyhyellä tähtäimellä.

Juu eipä ne mielipidelääkereflatkaan välttämättä mitään miellyttäviä ole. Efexorista ei ole hlö-kohtaista kokemusta, mutta cymbaltasta (+ hyvin monesta muusta) on. Joku sanoi että nuo kaksi olisivat jotenkin samankaltaisia vaikutuksiltaan, itse en tiedä. Joka tapauksessa yksilöllisiä nuokin vaikutukset ovat. Itse kärsin kyllä mieluummin kaikki tähän mennessä koetut mielialalääkkeistä tulleet vaikutukset kuin opiaattirefloja, joiden hirveyttä metadonin kohdalla voin vain kuvitella. Mutta en minä nyt missään tapauksessa tarkoittanut, että mitään mielialalääkettä voisi popsia kuin tictacceja. Että mieluummin sitä greippimehua nassuun vaan!! Toivottavasti siitä on jotain apua!

Ei se subu aina takaa kantavuutta myöskään… Itse vikat +4v yritin subusta (vahvemmat sain lopetettua, eroteltua kodea ja tramboja kiskoin, kun respalla menivät) yritin irti… Pärjäsin 2-4mg/pv ja muutama pv niillä (vaihdetuilla) tramboilla/+kodeilla… Piti kantaa 4mg, mutta kantoi 2h… Kesti lähes 2kk ennenkuin annoksen sai tuplattua ja tuosta vielä pari vkoa, että annos oli “oma maksimi” ja kolminkertainen alkuperäiseen nähden…

Itselläni myös hyvä aineenvaihdunta, joten sain todellakin vaatia pitoisuustestiä, joka näytti negatiivista 1,5kk:n virallisen hoidon alun jälkeen (laitoksessa aloitettu)… En ollut liuoittanut kertaakaan ennen hoitoa ja henkilökunta ihmetteli myös tuota xonen määrää! Eli ei kaikki hoidot ala helposti, mutta potilasasiamieheen yhteyttä… Mailin kautta saa tilanteeseen “viranomaisen”… Kauan kyseinen operaatio kestää (jono mm), kannattaa kysyä… Järkevämpää olisi kokeilla onko subussa sama ongelma, itse en ole koskaan liuoittanut 2pv:ää, koska myös xone-hoidossa liuotan kahdessa osassa (mahd tiputusviekkarit yöksi)…

Joo, eihän sekään ole sanottua että se sen paremmin kantaisi. Kenttäkokemuksien mukaan kuitenkin tuntuisi siltä että se kantaa todellakin huomattavasti pidempään. (kun yritin pitää päiväannosta mahdollisimman pienenä korvaushoitoa ajatellen ettei korvaushoitoannos sitten kasvaisi liian isoksi niin pärjäsin loppuaikoina jopa 2mg buprea i.v. vuorokauden, eikä seuraavana aamunakaan ollut mitenkään pahat reflat vielä. vasta käyttöpäivän jälkeisen päivän iltaan mennessä reflat alkoivat olla pahoina ja toisena päivänä pahimmillaan.) Ei se kuitenkaan ole varmaa miten se oikeaoppisesti sublinguaalisesti kantaisi ja millaiset määrät sitä pitäisi olla. Mutta kokeilemisen arvoinen se minusta tässä tilanteessa olisi kun kohta ollaan 10 viikkoa oltu hoidossa eikä vieläkään tunnu olevan mitään järkeä tässä.

Meillä ei noita seerumin pitoisuus testejä ole ollenkaan mahdollista saada. Yritin alussa vaatia sitä lääkäriltä mutta vastaus oli vain että “Ollaan lopetettu niiden käyttö, koska ne ovat niin epätarkkoja eivätkä anna oikeaa kuvaa”. Kuitenkin kun tutkimuksia ja artikkeleita lukee saa kuvan että päästään yllättävänkin tarkkoihin tuloksiin ja vaihteluvälit ovat pieniä kun muistaa että oheiskäyttö ja muu vaikuttaa seerumin pitoisuuteen huomattavasti. Minulla kun oheiskäyttöä ei ole, olisi seerumin pitoisuusmittauksetkin hyödyllisiä. Mutta näitä ei meidän klinikalla ole mahdollisuus saada vaikka kuinka vaatisi.

4 viikkoa kesti myös siinä että minulla alkoi metadoni edes näkymään seuloissa, vaikka annokset olivat jo kahden viikon kohdalla 60-70mg luokkaa. Sitähän ihmeteltiin pitkään klinikalla kun ei näkynyt seuloissa mitään vaikka kuulemma parin viikon kohdalla kaikilla on näkynyt.

Tänään minulla oli omahoitajakeskustelu ja pääsin purkamaan paljon asioita. Onneksi sentään luottamus pelaa omahoitajan kanssa suhteellisen hyvin vaikka koko muu henkilökunta onkin eri luokkaa. Hän kuuntelee minua ja ajatuksiani, ja tuntuu että on enemmän minun puolellani hoidossa, kuin muut hoitajat. Sain nyt huomiseksi noston annokseen ja se varmaan taas auttaa hetkeksi että päivät menevät paremmin.

Puhuttiin myös pitkään mahdollisesta vaihtamisesta xoneen, jota kuitenkin hän piti erittäin epätodennäköisenä että lääkäri siihen suostuisi. Lääkäri kuitenkin on maininnut siitä minullekin että se on äärimmäisissä tilanteissa mahdollista. Ei se kuitenkaan minulle ole mikään tärkeä seikka kumpaa sinne suuhun nyt laitetaan kunhan se vain kantaisi. Nyt ilmeisesti on vain mentävä tällä ja koitettava kestää.

Kahvin juontia olen jo vähentänyt, sekä yritän pitää säännölliset ruoka-ajat. Tänään voisin käydä ostamassa greippimehua ja kokeilla josko sillä olisi jotain vaikutusta.

Mutta kyllä tämä tästä vielä. :slight_smile: Hyvää sadepäivää kaikille! <3

Mä olen nähnyt vähän erilaisia lukuja, mutta onhan tuokin ihan mielettömän iso ero.

Varmasti raha on metadonin suosiossa isoin tekijä, mutta toisaalta: sitä ei piikitetä niin paljoa, sitä ei diilata niin paljoa. On noita muitakin syitä olemassa.

Suurin osa Metiksen hyödyistä on juurikin tollaisia, jotka ei suoranaisesti hyödytä itse hoidokkia. Ja onhan se tietty ikävä, jos joilleki parempi hoito (Suboxone) jää saamatta rahan takia. Ja mun mielestä on vähä nurinkurista, jos Subunistin KH-lääke on Metis…

KH-doupin diilaaminen on oikea ilmiö ja eihän sitä käsittääkseni Metiksen kohdalla ole lähellekään samalla tavalla mitä Suboxonella. Ehkä kannattaisi miettiä keinoja diilauksen kitkemiseen, eikä pitää Metistä tuohon ratkaisuna…

Ite ole Suboxonella ja tässä kaupungissa sitä pidetään potilaan kannalta parempana vaihtoehtona ja todella ihmeitä pitäs tapahtua, että vaihdettais Metikseen!

Jos olet ollut hoidossa vain 2 kuukautta kaikenkaikkiaan, niin ehkäpä metadon annoksesi ei ole vielä tasoittunut elimistöösi oikealle tasolle. <—Omaa spekulointiani vain. Mutta oletko ajatellut asiaa? Joskus myös jopa liian suuret annokset saattavat aiheuttaa vieroitusoireiden kaltaisia olotiloja sekä tuntemuksia metadon hoidossa ja annosta laskettua on potilaan helpompi olla ja toimia. Mutta tämä ei siis välttämättä koske sinua, totesin yleisesti asiasta yleisesti.

Onko sinulta otettu pitoisuudet verestä aamulla ennen metadonin ottoa? Tarkoitan seerumeita ja jos sinulla ei tosiaan ole mitään rinnakkaiskäyttöä niin seerumi tulokset mustana valkoisella tulisivat olla selkeänä 100% todisteena lääkärillesi ja hoitsuille, että metadon annoksesi ei ole riittävä sinulle ja olisi samalla suuntaa antava tulos lääkitykseesi.

Tästähän siellä on paljon puhuttu, mutta eikö kahdessa kuukaudessa pitäisi jo pitoisuuksien tasoittua. On toki mahdollista että vieläkin pitäisi odottaa että se jotenkin kerääntyy elimistöön mutta erittäin epätodennäköisenä pidän tätä 10 viikon jälkeen.

Tätä mietin kyllä omalla kohdallani että jos minulla olisikin liian suuri annos, mutta järkeilyn jälkeen totesin ettei se kohdallani voi pitää paikkaansa, sillä olen annoksen saatuani ja sen noustua terve ja sitten kun se alkaa laskemaan otan päivän toisen annoksen (jos luit aiemmat viestit niin sain taistelun jälkeen jaettua annoksen kahteen osaan) ja olen taas sen jälkeen terve jonkin aikaa.

Et siis lukenut aiempia viestejäni. Tätä minä olisin halunnut ja olen siitä myös klinikalla puhunut ja pyytänyt, mutta se ei ole meidän klinikalla mahdollista:

Sain tosiaan viikko sitten noston annokseeni ja nyt onkin mennyt monta päivää jo suhteellisen hyvin. Illalla on vain lieviä vieroitusoireita enää ja aamulla jonkin verran, mutta ne on siedettäviä. Toki olisin mieluummin terveenä koko vuorokauden mutta kyllä tämäkin on parempi kuin ei mitään. Vielä kun saisi lääkärin määräämät pari nostoa niin luulisin että annoskin voisi ehkä jopa kantaa kunnolla. Muu henkilökunta vaan on aika vastaan nostoja vaikka lääkäri on ne minulle kirjoittanut lomansa ajaksi. Onneksi lääkäri tulee jo parin viikon päästä takaisin.

Tänään oli kyllä taas älytön aamu klinikalla. Ensin taas housut kinttuihin ja tutkitaan ettei ole letkuja ennen kuin pääsin antamaan edes seulaa. Sitten pikaseulassa jostain syystä näkyi tramalit ja tästähän show syntyikin kun jokainen henkilökunnan jäsen tenttaa vuoronperään että miksi oon syöny tramaleita. Koitan sitten ystävällisesti selittää etten ole syönyt ja pyydän että lähettävät varmistukseen seulan jotta se tulisi negatiivisena takaisin, mutta turhaa tämä tuntuu olevan epäuskoisista naamoista päätellen. Huikkaan vielä luottamuksen puutteesta jotain lähtiessäni ja saankin heti perään tekstiviestin jossa kysellään miksi äksyilen niin paljon seuloista… Ystävällisesti kerroin oman mielipiteeni niin se on nytten kapinoimista ja äksyilyä. Luottamus edelleen nolla. Pitää vaan oppia pelaamaan samalla lapsellisella tasolla kuin hoitajat niin ehkä tästä vielä jotain tulee…