Menneeseen jumittuminen

Tänään tuli kauheat morkkikset koko aikuisiän jatkuneesta tissuttelusta. Siitä mitä se on aiheuttanut mulle ja mitä kaikkea olen menettänyt. Erehdyin kaivelemaan netistä vanhojen koulu/intti/opiskelu/työkavereiden tietoja, ja järjestään kaikki ovat pärjänneet hienosti. Paitsi minä. Mulla olisi ollu ihan samankaltaiset mahikset menestyä ja luoda uraa, mutta kun ei. Hävettää ja on sellainen tunne että pitäisi kadota ihan kokonaan jonnekin piiloon. Olen pitkäaikaistyötön, ja tissuttelen edelleen taukoja välillä pitäen. Mutta elämä on valunut hukkaan.

Jälkiviisaus ei auta mitään, mutta aloin “vähentää” jo 25-vuotiaana, nyt olen 49. Oikeasti se tarkoitti vaan sitä, että sain sinniteltyä työelämässä vielä jonkin aikaa, kulisseja ylläpitämällä. Todellisuudessa kävin töissä vain siksi että pystyin rahoittamaan juomiseni. Uralla eteneminen ei kiinnostanut vaikka mahdollisuuksia olisi ollut.

Vielä pari päivää sitten kun sain kuulla että pääsen palkkatuella töihin ensi kuusta alkaen, olin siitä iloinen enkä edes juhlistanut asiaa oluella. Nyt kun nuo muiden (raittiiden) menestystarinat oli “pakko” kaivaa esiin, tuli niin kamala huonommuudentunne että ennenkuin korkkaan kaljan, kirjoitan tänne. Vituttaa tosi lujaa. Kiitos kun jaksoit lukea.

Hei Veikkonen,
ja tervetuloa palstalle.
Mulla ei ole paljoa sanottavaa, taistelenhan itsekin uuden minän löytämiseksi.
Ei ole muuta sanottavaa kuin että älä korkkaa tänään. Lykkää huomiseen. Pohdi tilannettasi aamulla selvän illan jäljiltä.
Ja sitten teet saman uudestaan.
Päivä kerrallaan.

Mäkin mietin omaa nuoruuttani ja 20+ aikaa. Miten hitossa en tehnyt mitään fiksumpaa, biletin vaan?! Kyllä mäkin kadun ja tuntuu pahalta ajatella, miten on heittänyt sen ajan hukkaan.

Mutta hei, ei elämä ole loppu 40+ ikäisenä, vielä on aikaa elää elämäänsä siten millaista haluaisi sen olevan. Kyllä me pystytään siihen :slight_smile:

Veikkonen hei, tervetuloa mukaan!
samat. katumus on tuttua juttua mutta kun sille menneisyydelle me emme vaan voi mitään.
mutta nyt kun Sulla alkaa se uusi työ niin älä helkkarissa väheksy sitä! etkä voi sittenkään tietää miten nämä “menestyneet” kaverisi ihan oikeasti voivat. kenellä on itsetuntopulaa ulkokohtaisesta menestyksestään huolimatta ja siitä aiheutuvia lisätaakkoja, kuka elää parisuhdehelvetissä jne. ihmisen vaikeudet sekä ongelmat eivät ole aina näkyviä. uskon että jokaisella on omat vaikeat ristinsä ja rastinsa. sulla on sentään poweria myöntää ongelmasi, ainakin täällä, sekä mikä tärkeintä: itsellesi.
pysy Veikkonen meitin mukana porukoissa! täältä saat tukea ja kannustusta!

Kiitos vastauksistanne! Helpottaa kun voin jakaa näitä synkkiä ajatuksiani täällä. Menneiden märehtiminen ei tosiaankaan auta mitään, ja itselläni on vähän aina ollut huonona tapana jäädä miettimään negatiivisia asioita. En edes tunne (enää) noita entisiä tuttuja/kavereita, joten siksikin on todellakin turhaa miettiä miten heidän elämänsä menee. En ottanut eilen sitä kaljaa, riitti kun sain aloitettua tämän ketjun. Hienoa että täällä saan tsemppiä muilta!

Peukku ylöspäin.
Päivä kerrallaan.
Ala kaivelemaan positiivisia asioita mieleen ja yritä keskittyä niihin, rullaa hommat kevyemmin eteenpäin.

joo, peukkuja Veikkoselle! just tämmöinen konkreettinen teko kuten Plinkin porukoihin liittyminen auttaa heti, sama kokemus oli mulla kun aloitin. hankalaahan se välillä oli silloin alussa; ei sitä aina edes keksinyt mitä tässä ny muka rustailisi, mutta sittemmin tästä plinkkailusta tuli aivan elämäntapa. just kirjoitin SW:lle että on tärkeää pitää mielessä ongelma, vaikka onhan elämässä paljon muutakin. mutta sitä muistinvirkistystä me tarvitsemme kaikki jotta aito muutos mahdollistuisi! siihen uskon.

kirjoittele taas kuulumisiasi.